Uuraisilla on paljon sosiaalipummeja

Uuraislaiset haukkuvat näillä sivuilla kaikkia vieraspaikkakuntalaisia huijareiksi ja valehtelijoiksi. Huijarin leima on lyöty myös uuraislaisen Aki Palsanmäen otsaan, vaikka Aki tekee rehellistä työtä.

Uuraislaisten pitäisi muistaa, että paikkakunnalla on pajon sosiaalipummeja, jotka keinottelevat erilaisilla sosiaalikorvauksilla. Työtäkin olisi tarjolla, mutta työnteko ei maista. Toimentulo maksatetaan valheellisin perustein sossulla. Aiheettomat sosiaalikorvaukset maksavat erittäin paljon kunnalle, valtiolle ja viime kädessä veronmaksajille.
24219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Aki tekee rehellistä työtä??? Huijaa mummoilta tavaraa alihintaan ja retkuttaa valtiolta meidän veronmaksajien rahoja.

Äänestä
  • Mitä minä olen televisiosta nähnyt, ei hän ole ketään huijannut alihinnoilla. Kauppa on kauppa. Se syntyy silloin kun sekä ostaja että myyjä hyväksyvät hinnan. Syytä maan hallitusta, jos Busines Finlandilta sai sinun mielestäsi liian helposti koronarahaa. Akilla oli Busines Finlandin ehtojen mukaiset perussteet avustukselle. Uuraisten pummit saavat rahaa ilman mitään perusteita. Työ ei vain kiinnosta tai viina maistuu hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä minä olen televisiosta nähnyt, ei hän ole ketään huijannut alihinnoilla. Kauppa on kauppa. Se syntyy silloin kun sekä ostaja että myyjä hyväksyvät hinnan. Syytä maan hallitusta, jos Busines Finlandilta sai sinun mielestäsi liian helposti koronarahaa. Akilla oli Busines Finlandin ehtojen mukaiset perussteet avustukselle. Uuraisten pummit saavat rahaa ilman mitään perusteita. Työ ei vain kiinnosta tai viina maistuu hyvin.

    MIKSI palauttivat?Tiesivät itsekkin, että käry käy ylisuureksi mitoitetusta summasta. Eivät olisi pystyneet BF:n sääntöjen mukaisesti todentamaan kuiteilla, että nettisivujen uudistaminen oikeasti tuli maksamaan 1000 000 euroa.

    Nimittelemäsi Uuraisten pummit t eivät liity millään tavoin Palsojen pummihakemukseen.
    Sinulla ei ole mitään oikeutta mesoa ja nimitellä ketään viinan maistumisesta. Jos sille linjalle mennään, niin Palsoille maistuu sitten kusetus.

    Sossuhakemukselle jos millekään tarvitaan tosi tarkat selvitykset, tiliotteet ja kuitit. Kokeile! Ei tule helpoin perustein eikä lirittämällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MIKSI palauttivat?Tiesivät itsekkin, että käry käy ylisuureksi mitoitetusta summasta. Eivät olisi pystyneet BF:n sääntöjen mukaisesti todentamaan kuiteilla, että nettisivujen uudistaminen oikeasti tuli maksamaan 1000 000 euroa.

    Palsanmäet kyllästyivät kateellisten ihmisten meuhaamiseen ja palauttivat avustusrahat. Rahojen pitämisestä olisi voinut koitua enemmän haittaa liiketoiminnassa ihmisten kateuden vuoksi. Monet muutkin palauttivat kyseisen avustusrahat ilmeisesti samoista syistä. 100 000 euroa on loppujen lopuksi pieni summa liiketoiminnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä minä olen televisiosta nähnyt, ei hän ole ketään huijannut alihinnoilla. Kauppa on kauppa. Se syntyy silloin kun sekä ostaja että myyjä hyväksyvät hinnan. Syytä maan hallitusta, jos Busines Finlandilta sai sinun mielestäsi liian helposti koronarahaa. Akilla oli Busines Finlandin ehtojen mukaiset perussteet avustukselle. Uuraisten pummit saavat rahaa ilman mitään perusteita. Työ ei vain kiinnosta tai viina maistuu hyvin.

    Oletkos nähnyt Akin/Helin perusteet hakemukseen ja missä ominaisuudessa, jos sallit kysymykseni?🐧🦆😉

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palsanmäet kyllästyivät kateellisten ihmisten meuhaamiseen ja palauttivat avustusrahat. Rahojen pitämisestä olisi voinut koitua enemmän haittaa liiketoiminnassa ihmisten kateuden vuoksi. Monet muutkin palauttivat kyseisen avustusrahat ilmeisesti samoista syistä. 100 000 euroa on loppujen lopuksi pieni summa liiketoiminnassa.

    Jos 100 000 on pieni summa liiketoiminnassa, miksei Keisarpari alunpitäin suunnitellut puljunsa kehittämistä omilla varoillaan?
    Huomioitavaa kuitenkin, ehtii sen vieläkin tehdä. Vink, vink.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimittelemäsi Uuraisten pummit t eivät liity millään tavoin Palsojen pummihakemukseen.
    Sinulla ei ole mitään oikeutta mesoa ja nimitellä ketään viinan maistumisesta. Jos sille linjalle mennään, niin Palsoille maistuu sitten kusetus.

    Onko alkoholi kenties sinunkin ongelma?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos 100 000 on pieni summa liiketoiminnassa, miksei Keisarpari alunpitäin suunnitellut puljunsa kehittämistä omilla varoillaan?
    Huomioitavaa kuitenkin, ehtii sen vieläkin tehdä. Vink, vink.

    Ei romukaupassa ole mitään kehitettävää, muuta kuin sulattamoon lajittelu metallit ja vaatetavara lämpälaitokseen poltettavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimittelemäsi Uuraisten pummit t eivät liity millään tavoin Palsojen pummihakemukseen.
    Sinulla ei ole mitään oikeutta mesoa ja nimitellä ketään viinan maistumisesta. Jos sille linjalle mennään, niin Palsoille maistuu sitten kusetus.

    Uuraisten pummit voivat hyvinkin olla Palsanmäkien kiusaajia. Pummit, joiden oma elämä on pohjamudissa, haukkuvat ja kadehtivat elämässään paremmin menestyneitä Palsanmäkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei romukaupassa ole mitään kehitettävää, muuta kuin sulattamoon lajittelu metallit ja vaatetavara lämpälaitokseen poltettavaksi.

    Sinähän sen tiedät kun kirpputorilta vaatteesikin ostat voi köyhää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletkos nähnyt Akin/Helin perusteet hakemukseen ja missä ominaisuudessa, jos sallit kysymykseni?🐧🦆😉

    Noloa laitella hymiöitä ne on teinien juttuja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uuraisten pummit voivat hyvinkin olla Palsanmäkien kiusaajia. Pummit, joiden oma elämä on pohjamudissa, haukkuvat ja kadehtivat elämässään paremmin menestyneitä Palsanmäkiä.

    Uuraisilla tuntuu olevan nykyisin uíhmeellisiä juoppopummeja. Aika menee ryypätessä ja Akia kiusatessa.

    Asuin taannoin Uuraisilla ja kaljottelijoita olisilloinkin. Porukka seilasi Shellin baarin ja Hymyhuulen ja välillä käytiin Alkossa Äänekoskella. Tämä porukka ei kuitenkaan kiusannut ketään. Sopuisa porukka sopeutui hyvin kyläkuvaan. Nykäsen Matissakaan ei ollut mitään vikaa, vaikka lehdissä oli ihmejuttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei romukaupassa ole mitään kehitettävää, muuta kuin sulattamoon lajittelu metallit ja vaatetavara lämpälaitokseen poltettavaksi.

    Posliinit kaatopaikan penkkaan ja "taidelasit" myös. Ainoastaan pakkauslasi käy lasinkeräykseen.

    Äänestä

Oletko kenties tehnyt gradun Uuraisten sosiaalipummeista ja alkoholin käytöstään? Kehoittaisin hyödyntämään ammattitaitoasi tekemällä tutkielman aiheesta Romuyrittäjän Kootut Selitykset.

Äänestä
  • Uuraisten sosiaalipummeista ja juopoista ei tarvitse tehdä tutkimuksia. Jokainen näkee omin silmin, mikä on tilanne.

    Äänestä

Turha sepustaa, vaikka onkin perjantai ja Huutikauppa-päivä.

Äänestä

Myöhäistä pyöri täällä, kun on huonot housuissa.

Äänestä

Uuraisilla on ihmeellistä porukkaa. Samat tyypit, jotka haukkuvat menestyvää huutokaupanpitäjää puolustelevat juoppoja työtä vieroksuvia sosiaalipummeja. Kysymyksessä taitavat olla yhdet ja samat tyypit. Kun ei ole työssä on aikaa kirjoitella kadekirjoituksia huutukauppakeisarista.

Äänestä
  • Ja keisarilla on aikaa kuittailla kirjoitukska, kun on konkka ovella koputtelemassa viimeistään nyt. Olihan se kertomansa mukaan maisemissa jo tukirahan hakuhetkellä.

    Äänestä

  • Keksitkö ihan itse määritelmän kadekirjoitukset? Kertoisitko ihan omin sanoin, mitä kadehtimista on Romuyrittäjissä, jotka ovat menossa konkkaan. Näin keisari itse vikisi julkisuuteen perusteluksi, kun tukea anoivat. Täysin ristiriidassa tuo lausuma sen kanssa, että tuki oli tarkoitettu uudelleenkehittämiseen ja sillä tietty joutuivat hakemusta perustelemaankin.

    Kun noin"hyvin"asiansa "tiedät", kerrohan vielä: konkkaraha vai kallis uudelleenkehittäminen romuvarastolle? Pääsisimme eroon siten selkeästä ristiriitaisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keksitkö ihan itse määritelmän kadekirjoitukset? Kertoisitko ihan omin sanoin, mitä kadehtimista on Romuyrittäjissä, jotka ovat menossa konkkaan. Näin keisari itse vikisi julkisuuteen perusteluksi, kun tukea anoivat. Täysin ristiriidassa tuo lausuma sen kanssa, että tuki oli tarkoitettu uudelleenkehittämiseen ja sillä tietty joutuivat hakemusta perustelemaankin.

    Kun noin"hyvin"asiansa "tiedät", kerrohan vielä: konkkaraha vai kallis uudelleenkehittäminen romuvarastolle? Pääsisimme eroon siten selkeästä ristiriitaisuudesta.

    Jälleen kateellisten kitinöitä

    Äänestä

Palsanmäet on pahimpia sosiaalipummeja, kun 126 000 € omaisuudella kerjäsivät yhteiskunnalta vielä "kehittämisrahaa".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Uuraislaiset haukkuvat näillä sivuilla kaikkia vieraspaikkakuntalaisia huijareiksi ja valehtelijoiksi. Huijarin leima on lyöty myös uuraislaisen Aki Palsanmäen otsaan, vaikka Aki tekee rehellistä työtä.

Uuraislaisten pitäisi muistaa, että paikkakunnalla on pajon sosiaalipummeja, jotka keinottelevat erilaisilla sosiaalikorvauksilla. Työtäkin olisi tarjolla, mutta työnteko ei maista. Toimentulo maksatetaan valheellisin perustein sossulla. Aiheettomat sosiaalikorvaukset maksavat erittäin paljon kunnalle, valtiolle ja viime kädessä veronmaksajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu