Kunnalta ja Kelalta pitäis tulla 5.000e tukea. Tuleeko mitään

Anonyymi

Nykyisten sääntöjen mukaan toiminimiyrittäjän on mahdollista hakea omalta kunnaltaan 2000€ suuruista tukirahaa. Tämä on tarkoitettu vuokrien, puhelinlaskujen ja muun juoksevan menon kattamiseen.

Lisäksi työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumalla yrittäjä voi hakea Kelalta 3 kk ajalta noin 1.000€/kk suuruista työttömyyskorvausta.

Karkeasti siis 5.000 € rahaa pitäisi aika monen yksinyrittäjän ja pätkätyöläisen pystyä saamaan. Mutta tuleeko lopulta pennin hyrrääkään? Jossakin oli uutinen, että Kela olisi hylännyt valtaosan hakemuksista.

27

2267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä
      Jokaiselle yrittäjälle on tultava vähintään 30 000€ vuodessa rahaa kun se yrittäminen on niin riskaabelia toimintaa.

      • Anonyymi

        Jos oltaisiin edelleen markka-ajassa, niin se about 30 donaa tosiaan tulisikin. Euroina saadaan vaan se viis tonnia.

        Toivottavasti TEL-palkansaajat on kuitenkin kateudesta vihreenä, tän meidän pelkän viistonnisenkin kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos oltaisiin edelleen markka-ajassa, niin se about 30 donaa tosiaan tulisikin. Euroina saadaan vaan se viis tonnia.

        Toivottavasti TEL-palkansaajat on kuitenkin kateudesta vihreenä, tän meidän pelkän viistonnisenkin kanssa.

        Sehän on ihan samanverran mitä kela maksaa työttömyysturvana työttömälle vuodessa. On se kun yrittäjille pitää raha sinne sohvalle kantaa. Menisitte töihin niin ei tarvii toisten rahoilla elää. Laiskoja on nyky yrittäjät.


    • Anonyymi

      Työ- ja Elinkeinoministerriön kolmekymppinen virkatyttö soitteli eilen, ja kysyi muutamia tarkentavia tietoja. Oli sitten ihan tyytyväinen kuulemaansa.

      Vaikutti enemmän siltä, että Business Finlandin sekoilujen jälkeen ne soittavat nyt kaikille rahan hakijoille. Tsekkaavat ja katsovat että onko kyseinen henkilö ylipäätään olemassa ja elossa, ettei vainajille rahaa lähetellä.

    • Anonyymi

      Tunnen yhden yksinyrittäjän, jolla on noin vuoden ikäinen pieni lapsi. Tulot olleet viimeisen vuoden hyvin pienet lapsen vuoksi. Pystynyt kuitenkin maksamaan toimitilan vuokran. Anoi noita yksinyrittäjän tukia. Helsinki ei myöntänyt 2000 euron tukea perusteena liian pienet tulot. Kela myönsi tukea, mutta otti siitä pois joustavasta vanhempainvapaasta maksettavan summan. Nyt kun lapsi on hieman kasvanut, niin tarkoitus on luonnollisesti tehdä enemmän töitä, mutta koronan takia ei pysty. Tuo pieni 2000 euron tuki olisi ollut psykologisesti merkittävä kun olisi antanut tunteen, että ihmisen yrittämistä ja lapsen hyvinvointia tuetaan Suomessa. Kyseinen yksinyrittäjä vaikutti eilen kuin häntä olisi lyöty puulla päähän.

      • Anonyymi

        Tulihan oli niille, kenellä tulot on tippuneet koronan takia. Jos tuloja ei ole ollut aiemminkaan/yritys on vaikuttamut harrastukselta, ei näillä ehdoilla ole oikeutettu tukeen.

        Muutenhan kaikki saisi sen rahan suoraan. ”Tekisin duunii, mut ei jaksa ku on korona.”


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulihan oli niille, kenellä tulot on tippuneet koronan takia. Jos tuloja ei ole ollut aiemminkaan/yritys on vaikuttamut harrastukselta, ei näillä ehdoilla ole oikeutettu tukeen.

        Muutenhan kaikki saisi sen rahan suoraan. ”Tekisin duunii, mut ei jaksa ku on korona.”

        Jos on äitiysvapaalla ja palaa töihin, tekee pari kuukautta töitä ja sitten koronan vuoksi asiakkaat tykkänään katoavat, niin ei ole lapsen vuoksi oikeutettu tukeen? Kyllä se korona oli tuossakin tapauksessa syynä asiakaskatoon.


    • Anonyymi

      > Tulihan oli niille, kenellä tulot on tippuneet koronan takia. Jos tuloja
      > ei ole ollut aiemminkaan/yritys on vaikuttamut harrastukselta, ei
      > näillä ehdoilla ole oikeutettu tukeen.

      Tässä tehdään kyllä vääryyttä yrittäjälle, jos hänen tietyn yksittäisen vuoden palkkana maksamansa summan perusteella noita Kunnan ja Kelan maksamia rahoja leikataan.

      Vuodet eivät ole yrityselämässä samanlaisia keskenään. Yhtenä vuotena pääsee lähelle palkansaajien keskituntiansioita Suomessa, mutta huonona aikana hyvä jos saa tonniviissataa kuussa bruttona.

      Kyllä nuo mahdolliset tuet pitäisi ainakin osittain katsoa suhteutettuna maksettuun YEL-eläkemaksun määrään. Huonoinakin vuosina yrittäjä koettaa säilyttää maksamansa YEL-maksun samalla tasolla, ettei eläkeiässä eläke mene aivan pikkuiseksi.

      Samaisen YEL-elämaksun tason perusteella yrittäjälle maksetaan vaikkapa sairausajan päivärahakin. Pitäisi olla siis perusteena myös noita mahdollisia 2000 € tukia maksettaessakin.

    • Anonyymi

      Kelalta tuli kirje, että ovat halukkaita maksamaan 2500€ verran palkanmenetyskorvauksia. Ihan nätti rahahan tuokin on.
      Kunnan suunnalta ei ole kuulunut vielä inahdustakaan, että saako heiltä vielä mahdollisesti jotakin.

    • Anonyymi

      > niin ei ole lapsen vuoksi oikeutettu tukeen?

      Taitaa vähän riippua keneltä instanssilta tukea hait. Jos olet yksinyrittäjä, niin oma kunta ja Kela ovat ne hakupaikat.
      Kunnan jakama tuki on tarkoitettu nimenomaan yrityksen vuokrakulujen ym. juoksevien kattamiseen. Ei kai ainakaan siihen rahaan äititydet vaikuta?

    • Anonyymi

      Noita yrittäjän korona-työttömyyskorvauksia saadakseen piti yrittäjänäkin pakosti ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Tähän liittyen työkkäri alkoi nyt pommittaa tällaisilla koulutustarjouksilla:

      ”Uudenmaan TE-toimisto järjestää kaksi yrittäjille suunnattua
      työvoimakoulusta. Ne on tarkoitettu työnhakijoina olevien
      yrittäjien liiketoimintaosaamisen kehittämiseksi, ja ne toteutetaan
      verkkokoulutuksena.
      Molemmat koulutukset toimeenpanee kasvupalveluihin erikoistunut
      Y4 Works Oy. Koulutukset ovat osallistujille maksuttomat.”

      Kyseinen "kasvupalvelukoulutusta" opettava Y4 Works Oy näyttää olevan vuonna 2019 perustettu firma. Eli siis melko lailla untuvikkofirma itsekin. Aika keveillä vaatimuksilla TE-toimistojen kouluttajalistoille pääsee.

      Toimitusjohtajana on valtiotieteiden maisteri Matti Petteri Pöntiö, joka kertoo omasta yritysfilosofiastaan tälleen.
      ”Lapsena koulussa myytiin hyväntekeväisyysjärjestön pinssejä.
      Kaverit ottivat myyntiin puolenkymmentä pinssiä per naama.
      Pöntiö ilmoitti, että myisi niitä itse satakunta – ja myös teki sen.”
      https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous-yhteiskunta/yrittajaaktiivin-tavoite-lisaa-apua-ja-yhteisollisyytta-tyonhakijoille

      Mitenkähän paljon annettavaa tuollaisella liukkaalla maisterilla ja pinssikauppiaalla on jollekin viiskymppiselle toiminimiyrittäjälle tai vaikka kolmekymppiselle parturi-kampaamon pitäjälle?

      Huh-huh, siunailen vaan, että onneksi tämä tällainen pöntiön kurssitus ei ole pakollinen, korona-tuen mahdollisille saajille.

    • Anonyymi

      Mitenkä hyvin väki on saanut näitä yksinyrittäjille suunnattuja, kunnilta tulevia korona-avustuksia tähän mennessä? Maksimissaan 2000 € summanhan tuolta saattoi saada.

      Jostakin luin, että pienemmissä kunnissa noita maksettiin jo huhtikuulla, hyvissä ajoin.

      Pääkaupunkiseudulla ainakaan Espoo ei ole vastannut hakemukseen millään lailla. Yli 2 kk sitten tehty hakemus, mutta ei ole tullut kielteistä eikä myönteistä vastausta.
      Ei mitään kontaktia kaupungin suunnalta.

      • Anonyymi

        Tee duunia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tee duunia

        Korona-tuet ovat sosialidemokraattiselta pääministeri Sanna Marinilta saatua henkistä tukea, ja tsemppaamismielessä annettua pikkuista yrittäjille suunnattua rahatukea.

        Jos sellaisesta lahjasta kieltäytyy tai sitä ylenkatsoo, niin semmoinen on aika noloa käytöstä nuorta pääministeriä kohtaan.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ajattelin, että olisin ollut oikeutettu johonkin tukeen, kun kerran olen toiminut yrittäjänä vuodesta 2007 lähtien.

      Oli sen verran taas vittumaisia ämmiä ja kamala kasa heidän lisäselvityspyyntöjään, että annetaan olla.

      Kiva jos saatte jotain...

    • Anonyymi

      Tukien saamisen selostus kuulostaa joltakin sosialistimaan johdon tekemältä ohjeelta.

      "Kustannustuki on tarkoitettu ainoastaan niille yrityksille, joiden
      maalis-huhtikuun liikevaihto on pudonnut merkittävästi
      koronaviruksen vuoksi ja joiden toimintaan liittyy vaikeasti
      sopeutettavia kustannuksia, toisin sanoen toimitilavuokra- ja
      palkkakustannuksia.
      Kustannustuen rajana on kymmenen prosentin yrityksen
      toimialakohtainen liikevaihdon lasku. Valtiokonttori kertoo
      tuen piirissä olevat toimialat sivuillaan. Näihin toimialoihin
      kuuluu Valtiokonttorin mukaan 130 000 aktiivista yritystä."

      Tuollainenhan on ihan normaalia suhdannevaihtelua, että firman liikevaihto laskee 10% jonakin vuonna. Normaaliksi katsottava suhdannevaihtelu voi olla vielä paljon suurempaakin, 30...50% luokkaakin.

      Korkeasuhdanteen huippu oli jo ohitettu viime vuoden lopulla. Tälle vuodelle olisi ilman koronaakin tullut 10 % suuruisia liikevaihtojen alenemisisia. Eihän tuollaisia ole ollut tapana Valtion pussista kompensoida.

      Miksi tuollaista noin pientä, jopa vain 10% suuruista liikevaihdon alenemista aletaan nyt korvata Valtiokonttorista käsin? Verukkeena muka koronan aiheuttama myynnin alenema.
      Onko tämä nyt sellaista Kepuministeri Mika Lintilän ideoimaa teollisuuspolitiikkaa, vai mitä tää kyseinen raha oikein on?

    • Anonyymi

      Asuinkunnalta tuli lopulta vastaus ja päätös yksinyrittäjän max. 2000€ tuen hakemukseen.

      "Yksinyrittäjien tuen saamisen ehtona on;
      1.) Hakija on päätoiminen yksinyrittäjä.
      2.) Yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi 16.3.2020 jälkeen ja että yksinyrittäjällä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan.
      3.) Kannattavaan toimintaan arvioidaan olevan edellytykset.

      -Seuraava edellytys ei täyty: Yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan."

      Takana on 18 vuotta päätoimista yksinyrittäjyyttä. Pelkästään näillä yritystoiminnan tuloilla on ne vuodet eletty. Mitään sosiaalisia tukiaisia ei ole haettu, eikä yrittäjänä niitä olisi saanutkaan.

      Yrittäjätoiminnassa vuodet eivät ole samanlaisia keskenään. Viime vuonna oli aika iso pudotus liikevaihdossa. Tämän vuoden alkupuoli kuukaudet 1...3 taas meni loistavasti, ylittäen reilusti edellisten hyvien vuosien tuloksetkin.

      Kunta myönsi, että tiliotteiden perusteella koronan vuoksi 16.3.2020 lähtien myynti lähti selvään laskuun, tältä osin tukihakemus olisi voitu hyväksyä.

      Mutta kunta päätti, että kaikkiaan kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä ei ole. Että silleen.

      • Anonyymi

        Yrittäjiä tuntuu olevan kahden laisia.
        Niitä, jotka on liian huonoja työntekijöiksi, mutta saavat silti sinniteltyä itselleen jonkunlaisen elannon.
        Sitten on niitä, jotka ovat niin hyviä, että pärjäävät ilman taustalla olevaa isompaa yritystä ja onnistuvat tienaamaan hyvin ja kasvattamaan toimintaansa.


      • Anonyymi

        Saman tyylinen päätös tuli myös puolisolle. Vuosikausia parturikampaamonsa hommilla itselleen tienestit hankkinut. Viime vuonna ja alkuvuodesta itselle maksetut 850 €/kk bruttotulot oli kuulemma liian pieniä. Ei ole Korona-tukien myöntäjien mielestä kannattavaa liiketoimintaa.

        Yksin elävälle tuo raha on tietenkin pieni, mutta kahden hengen talouteen se on tuonut ihan merkittävän kuukausittaisen rahavirran kuitenkin. Tietenkin kun sosiaalinen Peruspäiväraha on 724 €/kk, niin sitä vasten arvioiden ei kannattaisi rasittaa itseään päivystämällä 8 h parturituolinsa vieressä.

        Nuo yksinyrittäjien tukirahat, joiden jakamaisesta vastaa kaupungit ja kunnat, ne eivät toimi lainkaan.

        Siellä joku ikänsä palkkatöissä ollut Yritystalouden Maisteri tekee omia laskelmiansa, että ei ole kannattavaa liiketoimintaa tuokaan parturihomma, ja koronatukea ei tule.


    • Anonyymi

      Joko yksityisyrittäjät eivät ole tätä tukea osanneet hakea tai sitten hakemusten käsittely sakkaa, koska nyt näyttää siltä, että tätä tukirahaa on jäämässä suuri määrä yli, esim. https://www.yrityslainat.net/Yrittaja_korona_2020/. Toki hakuaikaa on jäljellä vielä syyskuun loppuun. Näyttää jokatapauksessa siltä, että jokin toinen tukimuoto on tulossa tästä ylijääneestä tukiraha-pompsista. Jospa se olisi sitten käytännössä toimivampi ja tavoittaisi enemmän yksityisyrittäjiä.

    • Anonyymi

      >> Joko yksityisyrittäjät eivät ole tätä tukea osanneet hakea tai sitten hakemusten käsittely sakkaa, koska nyt näyttää siltä, että tätä tukirahaa on jäämässä suuri määrä yli>>

      Kyllähän sitä rahaa "jää yli", kun noin suuri osuus hakemuksista hylätään.

      Esimerkiksi juuri noita yksinyrittäjien 2000€ suuruisia kustannustuki-hakemuksia haettiin omalle kunnalle osoitetulla hakemuksella.
      https://www.kasvurahoitus.fi/korona-opas/yksinyrittaejaen-koronatuki-ohje/

      Hakemuksista kuitenkin 79% on hylätty, kertoo Suomen Yrittäjien uutinen.
      https://urly.fi/1Jg4

      Sama kokemus täällä, päätoiminen yritys on toiminut 14 vuotta, mutta kunta hylkäsi hakemuksen. Muut hakemuksen edellytykset olivat kunnossa mutta "ei elinkykyinen yritys" syyn vuoksi hakemus hylättiin. Sanottiin että säännöt ovat Valtioneuvoston antamat.

      Korjausta kunnan päätökseen voi hakea valtiokonttorilta, vai oliko se kaupunginjohdolta. Hakemattahan se korjauspäätös jäi, ja taas jäi kivasti koronatukirahaa "yli ja säästöön" Valtiolla.

    • Anonyymi

      Nyt kuulkaas menestyneet yrittäjät voisivat liittyä meihin sivustaseuraajiin.

      Ei töitä, jos ei ole pakko.

      Sain juuri 1800 euron lisäveron, kun olin itse maksanut oman ennakonpidätykseni.

      Se riitti minulle. Katsellaan nyt hetki, kun kerran verottaja pärjää ilman meitä yrittäjiä.

      Ollaan nyt tekemättä mitään...

      • Anonyymi

        Taisi olla noin kahdeksastoista (18.) kerta, kun kerroit saaneesi lisämätkyä siitä, kun ihan itte maksoit veroa ihan omalta pankkitililtäsi.

        Älä enää tiedota tästä samasta asiasta, nyt on sun viesti kuultu ja ymmärretty. Voit jatkaa syyslomaasi siellä saaren rannassa kaljaa juomalla.


    • Anonyymi

      Jyrkin hallitukselta perikuntineen on turha odottaa mitään. Eskon perinteet on niin jääneet jälkeensä myös, ei toki elämään. Elämää näistä kukaan ei voi antaa.

    • Anonyymi

      Ei tule yksinyrittäjiä penniäkään tukea mistään. Kustannustukea vain mainostetaan että sitä saa myös yksinyrittäjät, mutta ei pidä paikkaansa. Se on vain pakko sanoa tässä yhteydessä kun isoille yrityksille jaetaan satoja tuhansia euroja ilmaista rahaa

      On se härskiä tämä meininki. Itse toivon että menis täysin persiilleen koko yhteiskunta että päättäjät sais kokea niukkuutta ja joutuisivat kerjäämään elantonsa

    • Anonyymi

      Muutama kaveri on pikkuisen nolona myöntänyt hakeneensa yksinyrittäjän työttömyyskorvaustukea.
      https://www.kela.fi/ajankohtaista-henkiloasiakkaat/-/asset_publisher/kg5xtoqDw6Wf/content/yrittaja-voi-saada-tyomarkkinatukea-vuoden-loppuun

      Tuo Kelan kautta maksuun tuleva tukiraha oli hiukan yllättäen molemmille myönnetty, ja sen maksaminen on toiminut hyvin. Toisin kuin kuntien maksama 2000€ kustannustuki, jota kumpikaan ei saanut.
      Kela-tuen maksuaikaa on pidennettu 2021 vuoden maaliskuun loppuun saakka.

      Kumpikin maksaa itselleen palkkaa vain kerran vuodessa, joulukuulla. Kauhulla odottelevat, mikä sählinki ja tukien takaisin maksamisen vaatimus Kelalta siinä kohtaa nousee, jos joulukuussa onkin ollut vaikka 10.000 € tulot, eli koko vuoden 2020 palkka kerralla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2576
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1695
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      76
      1510
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1343
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1242
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1182
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      87
      1086
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1043
    9. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      106
      953
    10. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    Aihe