Kokoomuksen Risikko tuhosi Suomen oman rokotetuotannon

Ja vieläkin entinen sosiaali- ja terveysministeri Risikko on sitä mieltä, että oma rokotetuotanto on liian kallista. Kokoomuslaisen ajattelussa ihmisen henki on halpa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta nyt pitäisi Kokoomuksen ja tietenkin EK:n eli ek-kokoomuksen mukaan testata mahdollisimman paljon oireettomia ihmisiä yksityisillä lääkäriasemilla ja tietenkin valtion piikkiin!

"Yksityisten toimijoiden mielestä olisi perusteltua, että valtio maksaisi myös yksityisellä sektorilla tehdyt koronavirustestit kansalaisille.

– Kokonaishyöty yhteiskunnalle kattavasta ja toimivasta testausketjusta on huomattavasti suurempi kuin mitä testien kustannus on, Mehiläisen Hartiala katsoo.

Hartiala uskoo, että kansalaiset lähtisivät pienemmällä kynnyksellä testeihin myös yksityiselle puolelle, jos hintalappua ei tarvitsisi miettiä.

– Lääkärikäynti ja testit ja muuta, päälle 200 euroa koko ketjusta, on se aika iso kustannus yksityishenkilölle. Kansalainen voisi hakeutua julkiselle tai yksityiselle, mutta testausketju olisi kokonaan julkisesti rahoitettua eli ei tarvitsisi yksityishenkilön itse maksaa."

Testataan ihmiset, joilla on oireita ja mahdollisuuksien mukaan julkisella puolella!!!

Äänestä
  • Miksi jonkun pitäisi tehdä työ ilmaiseksi?

    Miksi et valita siitä, että asunnot maksavat liikaa kun rakentajillekin maksetaan palkkaa? Miksi ei lääkäreille ja labran työläisille maksettaisi? Tämä yhtenä esimerkkinä!

    Sosiaaliset tuet vääristävät monella sitä kuvaa mitä mikäkin maksaa. Sitä ei edes tajuta jotta vaikka TK:n vuosimaksu on vain kympeissä niin ne eivät vastaa niitä kustannuksia joita sen toiminta aiheuttaa!

    Oikeastihan julkinen puoli voi olla jopa kalliimpi kuin yksityinen, sillä kun ei ole kilpailua!

    Äänestä

Eikus nyt pitäisi testata kaikki terveet ja oireettomatkin viikottain yksityisillä lääkäriasemilla valtion laskuun --- rokotteen valmistumiseen asti!
Ja rokotteellahan ei sitten olekaan kokoomuslaisten mielestä mitään kiirettä!!!

Äänestä

En luota enää mihinkään yksityisiin terveysyrityksiin, joten en myöskään mene yksityisiin voittoja takoviin terveydenhoitolaitosten nimissä toimiviin ahneisiin yrityksiin. Tehkööt voittonsa muilla, mutta ei minulla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja vieläkin entinen sosiaali- ja terveysministeri Risikko on sitä mieltä, että oma rokotetuotanto on liian kallista. Kokoomuslaisen ajattelussa ihmisen henki on halpa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu