Miksi olen niin surkea paskahousu, etten pysty kertomaan työpaikalla Jeesuksesta. Olen montakertaa yrittänyt, mutta aina sanat on juuttuneet kurkkuun. En halua pelätä ihmisiä, haluan pelätä Jumalaa. Miksi Jumala loit minusta tälläisen pelkurin!
Apua, en uskalla julistaa evankeliumia.
109
332
Vastaukset
- Anonyymi
Älähän hättäile sen evankeliumin julistamisesi kanssa, vaan odota Herraa. Äläkä varsinkaan ala itseäsi halveeraamaan ja nimittelemään surkeaksi paskahousuksi, vaan kulje pää pystyssä siellä, missä milloinkin olet. Ja kun et istu siellä, missä pilkkaajat istuvat, etkä osallistu syntisten rientoihin, vaan rakastat Herran lakia ja tutkistelet hänen lakiansa päivisin ja jopa iltaöisin, niin olet kuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan. Ja kun Herra ajallaan Sinut korottaa, niin Sinä saat rohkeuden julistaa sanomaa Kristuksesta Jeesuksesta. Mutta siihen saakka odota kaikessa rauhassa Herraa.
Meinaan evankeliointitaidon puuttuessa ei intokaan ole hyväksi. - Anonyymi
Kunnon julistamiset tehdään vain hurmostilassa. Oltuasi lahkossa riittävän kauan, eiköhän sekin onnistu.
Puhut paskaa.
Meinaan vaikka minä en kuulu mihinkään uskonlahkoon, niin siltikään se lahkoon kuulumattomuus ei tuki miltään osin lärviäni, vaan läppä lentää aivan suorinvartaloinkerien ilman minkäänlaista hurmostilaa.
Se evankeliumin julistaminen perustuu Raamatun Kirjoitusten faktatietoon, joka julistetaan vain silloin, kun siihen tulee Isä Jumalan Pyhän Hengen innoitus. Omalla voimalla se on turhaa touhua.
- Anonyymi
Minulla oli samanlainen tilanne. Painin sen kanssa pitkään. Sain rauhan asian suhteen. Minun ei tule julistaa evankeliumia väkisin, koska niin haluan vaan odottaa, että Jumala avaa siihen ovet. Minun teologinen osaamiseni riittäisi keskusteluun hyvinkin enkä ole arka puhumaan mutta ajan pitää olla julistukselle otollinen ja Jumalan pitää avata vastaanottajan mieli. Tällaisia tilanteita Jumala aina silloin tällöin järjestää ja silloin tulee ihmisiä uskoon. Näin on käynyt minulle.
Väärässä ajassa esitettu evankeliumi voi saada enemmän tuhoa aikaan kuin mitä siitä olisi hyötyä. Jumala kyllä antaa sinulle mahdollisuuksia julistaa kun siihen on sopiva aika ja sopiva paikka. Hän kertoo sen niin selkeästi, että todella tiedät, että tämä on Jumalan järjestämä tilaisuus. Se tilaisuus vain kerta kaikkiaan avautuu silloin kun sitä ei edes itse odota ja silloin Jumala antaa sinulle myös oikeat sanat ja rohkeuden julistaa. Kaikki vain ikään kuin loksahtaa paikoilleen etkä välttämättä edes tiedä, että joku on tullut uskoon kun Jumala on saanut käyttää sinua välikätenään.
Ole siunattu!
- Advis - Anonyymi
Jos et ole täyttynyt Pyhällä Hengellä, teet aivan oikein
kun et julista evankeliumia. Olet siinä asiassa jopa Jumalan
tahdossa. Jumala ei näes tahdo, että yksikään Hänen omansa
todistaa Hänestä ilman Pyhää Henkeä, ilman Pyhän Hengen
lahjaa ja täyteyttä. Jeesus kielsi sen vaikka oli antanut apostoleille
tehtävän julistaa evankeliumia kaikille ihmisille. Hän käski heidän
odottaa Pyhän Hengen saamista. Lue apostolien teot 1 -2 luvut.
Jeesus itsekään ei aloittanut julkista hengellistä työtään ennen
vesikastetta ja Pyhän Hengen saapumista Hänen päälleen.
Apostolit odottivat Pyhää Henkeä ja lähtivät liikkeelle evankeliumin
asialla vasta saatuaan Pyhän Hengen. Tämän jälkeen kun he kohtasivat
jollain paikkakunnalla uskoon tulleita ihmisiä, he ensitöikseen kysyivät
heiltä, että saitteko Pyhän Hengen silloin kun tulitte uskoon.
Pyhä Henki oli Jeesukselle avainkysymys ja niin se oli apostoleillekin.
Ja sinäkö ajattelet kykeneväsi ja uskaltavasi julistaa ilman Pyhää Henkeä?
Pyhä Henki antaa rohkeuden ja rakkauden ja voiman niin, että sinä uskallat
julistaa.- Anonyymi
No niin, nyt sitten esitetään jotain ihmeen "pyhää henkeä" ongelman ratkaisuksi. Pitihän se arvata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, nyt sitten esitetään jotain ihmeen "pyhää henkeä" ongelman ratkaisuksi. Pitihän se arvata.
Jumala esittää Pyhää Henkeä ratkaisuksi evankeliumin juslitusongelmaan.
Se ratkaisu ei siis ole ihmisistä vaan Jumalasta. Jumala on sen ilmoittanut
Raamatun sivuilla. Tunnetko Raamatun Kirjoitukset, että tämän tiedä?.
Jos et, lue Johanneksen evankeliumin 14-16 luvut sekä apostolien teot
1-2 luvut. Lue mieluummin apostolien teot kokonaan ja huomaa kuinka
suuressa roolissa Pyhä Henki oli apostolien elämässä ja työssä.
Pyhä Henki on ihan ratkaiseva tekijä tässä asiassa ja vähän muissakin
asioissa. Siksi Jumala on luvannut Pyhän Hengen lahjaksi jokaiselle
omalleen. Oletko Jumalan oma? - Anonyymi
Eikös Paavali aloittanut julistamisen heti kääntymisen jälkeen? Vai oliko hän poikkeus, että täyttyi heti Pyhällä Hengellä?
Apostolien teot 9:
17 Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut-Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit-että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä".
18 Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
19 Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa.
20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
22 Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala esittää Pyhää Henkeä ratkaisuksi evankeliumin juslitusongelmaan.
Se ratkaisu ei siis ole ihmisistä vaan Jumalasta. Jumala on sen ilmoittanut
Raamatun sivuilla. Tunnetko Raamatun Kirjoitukset, että tämän tiedä?.
Jos et, lue Johanneksen evankeliumin 14-16 luvut sekä apostolien teot
1-2 luvut. Lue mieluummin apostolien teot kokonaan ja huomaa kuinka
suuressa roolissa Pyhä Henki oli apostolien elämässä ja työssä.
Pyhä Henki on ihan ratkaiseva tekijä tässä asiassa ja vähän muissakin
asioissa. Siksi Jumala on luvannut Pyhän Hengen lahjaksi jokaiselle
omalleen. Oletko Jumalan oma?Ilman Pyhää Henkeä olisimme/olemme tappiolla.
Tappiot ovat varmoja jos ei ole saanut Pyhää Henkeä.
Ja vaikka olisikin saanut Pyhän Hengen, siitä huolimatta
me epäonnistumme koska emme ole aina joka päivä ja
hetkittäin Hengen hallinnassa Hengen täyteydessä.
Onnistumme vain Pyhässä Hengessä Hengen täyteydessä.
Silloin onnistumiset ovat Herran työtä ja vaikutusta, ei
meidän erinomaisuuttamme. Pyhä Henki osoittaa ja
korottaa Herraa Jeesusta Kristusta ja antaa AINA
kaiken kunnian Jeesukselle Kristukselle.
https://www.youtube.com/watch?v=-wXB1JgbEO0 - Anonyymi
Kaikilla uskovilla on Pyhä henki. Erillisiä täyttymisiä ei evankelioimiseen tarvita. Jumala antaa tarvittavia armolahjoja omilleen sen mukaan kun hän katsoo parhaaksi eikä siihen tarvita erillistä minkään sortin täyttymistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla uskovilla on Pyhä henki. Erillisiä täyttymisiä ei evankelioimiseen tarvita. Jumala antaa tarvittavia armolahjoja omilleen sen mukaan kun hän katsoo parhaaksi eikä siihen tarvita erillistä minkään sortin täyttymistä.
Panin pölynimurin käyntiin ja Pyhä Henki livahti sinne eikä tule ulos. Apua, mitä teen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla uskovilla on Pyhä henki. Erillisiä täyttymisiä ei evankelioimiseen tarvita. Jumala antaa tarvittavia armolahjoja omilleen sen mukaan kun hän katsoo parhaaksi eikä siihen tarvita erillistä minkään sortin täyttymistä.
Sinä olet sitten Jumalan kanssa eri mieltä.
Jeesuksen mielestä sinä ja minä tarvitsemme
Pyhän Hengen voimaksi todistaa Hänestä.
Ja sinäkö olet eri mieltä??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet sitten Jumalan kanssa eri mieltä.
Jeesuksen mielestä sinä ja minä tarvitsemme
Pyhän Hengen voimaksi todistaa Hänestä.
Ja sinäkö olet eri mieltä???Kuten sanoin, kaikilla uskovilla on jo Pyhä henki. Mitään erillisiä täyttymisiä ei tarvita.
Anonyymi kirjoitti:
No niin, nyt sitten esitetään jotain ihmeen "pyhää henkeä" ongelman ratkaisuksi. Pitihän se arvata.
Se Pyhällä Hengellä täyttyminen on tosiaankin aikamoinen ihme uskoon tulleen elämässä. Mutta kaltaisesi epäuskoiset jumalattomat eivät ymmärrä sitä. Eikä jumalattomain ole tarviskaan ymmärtää, sillä se on sitä jumalattomilta salattua Jumalan viisautta, joka annetaan ainoastaan Jeesukseen uskoville, eikä Jumalan helmiä heitetä jumalattomain koirien eteen, etteivät ne repisi ja tallaisi uskovia siitä.
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla uskovilla on Pyhä henki. Erillisiä täyttymisiä ei evankelioimiseen tarvita. Jumala antaa tarvittavia armolahjoja omilleen sen mukaan kun hän katsoo parhaaksi eikä siihen tarvita erillistä minkään sortin täyttymistä.
Jo vain on kumma jutska. Meinaan eräs helluntailainen pastori sanoi, että kun hän valmistelee saarnaa, niin hänen täytyy täyttyä Pyhän Hengen tulella pari-kolmekin kertaa päivässä, ennenkuin saarna on valmis. Ja aihe, jonka hän itse on valinnut saarnaansa varten Raamatun Kirjoituksista saattaa muuttua tuon Pyhällä Hengellä päivittäisen täyttymisen aikana aivan toiseen sanankohtaan.
- Anonyymi
No etkä oo paskahousu vaa ihan tavallinen ihminen. Ihan normi ajatuksia.
- Anonyymi
Melkein kaikilla meillä tuppaa tulppa olemaan suussa jossain tilanteissa. Mutta uudestisyntymisen päivästä saakka olemme kutsuttuja todistamaan uskostamme, alkaen omasta perhe- ja lähipiiristämme ja siellä, minne Herra edeltäskäsin on valmistanut meille todistamismahdollisuuksia. Mitään Pyhän Hengen muita armolahjoja tms. ei tarvitse odottaa, sillä jokaista uudestisyntynyttä kyllä ohjaa Pyhä Henki, sillä pelastus on jo Jumalan armolahja ja riittää todistamiseen.
Lisäksi tarkoitus on toimia levosta käsin. Aloita siis yksinkertaisesti. Voit laittaa vaikka ristin kaulaasi työpaikalla tai koulussa, tai vaatteeseen tai laukkuusi jonkun tekstin tai muun, joka kertoo siitä, mihin uskot. Niistä ne ihmiset, jotka ovat herätyksen tilassa, saattavat saada joskus kimmokkeen kysyä, oletko ehkä uskova ja siitäkin jo voi lähteä keskustelu. Keksi tällaisia helppoja ja yksinkertaisia aasinsiltoja. Oman kokemukseni mukaan ihmiset ovat kiinnostuneita uskonasioista puhumaan. Mutta arkuutta on molemmin puolin.
Yksi todistamisen este on se, että uskovat luulevat, että heidän pitää saattaa ihminen myös uskoon asti. Mutta kaikkia uskovia ei ole kutsuttu saattamaan ihmisiä uskoon, yleensä esim. evankelistaksi kutsuttu on tälläinen, joka saa kalansaalista paljon. Kenties sinäkin olet vain se yksi tekijä pitkässä ketjussa, joka toimii omalta osaltaan ihmisten elämässä. Olet ehkä kylväjä tai kastelija, mutta et välttämättä sadon korjaaja. Minullekin Herra on sanonut, että olen kylväjä, kun surin sitä, ettei minun julistuksestani tule kukaan uskoon asti. Sen jälkeen en ole kokenut siitä edes paineita, koska tiedän, että jälkeeni tulee muita uskovia, jotka vievät asian pidemmälle tai loppuun asti.- Anonyymi
Ja foorumeita on muitakin kuin se oma lähipiiri tai kadulle lähteminen tai muu sellainen.
Nettikin on evankeliumin jakamiseen soveltuva foorumi, joka sopii aremmallekin tyypille. Keskustelupalstoilla on aina niitä, jotka oikeasti haluavat kuulla Jeesuksesta, vastaile siis ahkerasti täälläkin. Tai perusta omat nettisivut.
- Anonyymi
Paavali kehoittaa olemaan valmiita vastaamaan kun kysytään uskon perusteita!
Meidän ei siis tule syöttää leipää kylläiselle, vaan sille jolla on nälkä!
Ei meidän tule pyrkiä todistamaan, vaan antaa Herran ohjata ja antaa sanat tarvittaessa.- Anonyymi
Jumalan ennalta valmistamissa teoissa tulisi kulkea. Usein tilaisuudet kyllä jää käyttämättä, kun menee pupu pöksyyn tai sitten ne jää huomaamatta, että siinä oli Herran antama tilaisuus.
Mutta ei tosiaan tarvitse itse yrittää keksiä, kenelle todistaisi. Kun sitä rukoilet, Herra kyllä ohjaa oikean ihmisen eteesi, yleensä nopeammin kuin osaat sitä odottaakaan. Kyllä sinä siitä silloin selviät, kun kuljet rukoillen, etkä omassa voimassasi pakertaen. Sitten voit tälle Herran ohjaamalle ihmiselle puhua, mitä koet osaavasi puhua omana itsenäsi. - Anonyymi
Juuri näin. PH kyllä johtaa luokse ne, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita. Minulle on joskus näytetty henkilön kasvot etukäteen. Sitten vain mielenkiinnolla odottamaan miten homma lutviutuu. Yleensä siinä käy niin, että tämä ihminen tulee ja aloittaa itse keskustelun. Jotkut tällaiset keskustelut ovat jatkuneet vuosikausia.:)
- Anonyymi
Hei aloittaja, ruhoitu !
Sinun ei tarvitse itse alkaa evankelistaksi !
Toimi tästä levosta käsin:
1. Piet. 3:15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
Eli uskosta osattomat kyllä erottavat uskovan joukosta, se on moneen kertaan todettu ja nähty ja koettu.
Ja kun Jumala kutsuu ihmisiä pelastukseen, niin nämä itse hakeutuvat luoksesi ja kysyvät sinulta uskon asioista, sinusta huokuvaa rauhasi ja erilaisuutesi vuoksi, sillä uskova erottuu joukosta kyllä.
Fil. 2:15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,
Ja jos ja kun Jumala kutsuu jotain uskosta osatonta, ja hän sinua lähestyy ja kysyy uskon asioista, niin pyydä vain Herralta oikeat sanat, ja vastaa vain sen mukaan kuin itse kykenet, kyllä se riittää ja Herra kyllä siinä kohtaa antaa oikeat Sanat !
Siis me voimme todistaa, kun niin koemme ja voimme vastata kysyjille tarvittaessa, mutta kaikista meistä ei Jumala tee todellakaan evankelistoja, vaan kullakin on oma tehtävänsä Kristuksen srk ruumiissa !
Se syy, miksi sinulla on tuo ahdistus, on se väärä opetus seurakunnissa, jossa kaikista jopa väkisin pyritään tekemään evankelistoja, vaikka se ei olisi ollenkaan Jumalan suunnitelma sinun kohdallasi, eikä monen muunkaan kohdalla !
Mieleeni nosti Herra vielä tälläisenkin Raamatunpaikan, joka kertoo esim. monen uskovan naisen Tien ja tehtävän:
1. Piet. 3:1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.
3 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,
4 vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
Siis jopa sanoittakin !
Ja tässäkin on se sama sanoma, jonka edellä jo kirjoitin, eli uskosta osaton näkee sen uskovan pyhyyden ja erilaisuuden ja hakeutuu Jumalan kutsumana uskovan luo !
Joten Rauhaa ! Oikein hyvä blogi aihe tai tarkemmin erinomainen.
Itsellä on ollut mietittävänä taas ,kuinka toimia siinä tehtävässä ,minkä Herra antoi avonäyssä ,jossa itsekkin olin mukana .
Uskon varmuus ,mikä on ääääärimmäisen tärkeä asia kristityille saapui minun Henkeen.
Välillä sitä tuntee itsensä surkeaksi leiviskän piilottajaksi ,mutta se kuitenkin on lihallista surkuttelua sillä Henki tekee eläväksi tässäkin asiassa.
Omalla kohdalla olen Jumalan ilmoitusten profetioiden kanssa kuin erakko ja haluaisin mennä maalle pieneen järvenranta mökkiin ja pysyä piilossa sillä en halua itselleni mitään kunniaa vaan Jeesus olkoon kunnian saaja ja Isä Jumala .
Jumalalla on eri tehtävään olevia ihmisiä ja kun lukee adamista.. noasta alkaen pietariin niin ei se kovin täydellistä menoa ole ollut.
Täydellisiä synnittömiä ei olla,mutta parempaan pyritään joka päivä Kristuksessa me uskovat ja vielä enemmän yhteinen Rakkaus tulee olla kun vajoamme koko ajan antikristuksen aikaan.
Moraali on suit sait hävinnyt ja kohta pornoa tulee tv stä parhaaseen katseluaikaan.
Valmistautukaa ja olkaa kestäviä tämä on kehoitus Kristuksessa sillä vastustaja tulee hyökkäämään sinuakin kohti jos olet Jeesuksen Hengessä vaeltava.- Anonyymi
Kun vaan joku kirjoittaisi tästä blogiinsa. Täällä keskustelupalstoilla (eri kuin blogi) taas keskustelu meneee välillä turhankin hurjaksi.
- Anonyymi
Evankelista on varsinaisesti evankeliumin julistamiseen ja uskoon saattamiseen armoitettu julistaja, joka menee ja puhuu kaikkialla, eikä arkaile julistaa kenellekään eikä missään tilanteessa. Filippus oli evankelista, jolle Pyhä Henki esim. sanoi tarkan paikan minne hänen tuli mennä hoviherraa vastaan. Minuakin on joskus näin ohjattu, vaikka en koe olevani varsinainen evankelista. Useimmat olemme ns. rivitodistajia omassa arjessamme.
- Anonyymi
Johanneksen evankeliumi 3.8 "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Luota yksin Jeesukseen. Hän vaikuttaa halun, uskon ja tekemisen. Ei meidän ole tarkoitus kertoa jokaiselle vastaan tulevalle. Ei edes siellä työpaikalla. Jos yritämme lihassa pelastaa ihmisiä, joudumme vain häpeään, koska liha ei voi ketään pelastaa. Ole maltillinen.- Anonyymi
Mielestäni riittää kunhan kysyttäessä tunnustaa uskonsa Jeesukseen. Kaikilla kristityillä ei ole armoitusta toimia evankelistana.
Jos ei kykene eikä rohkene todistamaan, niin voi palvella Herraa rukouksin. Sana lupaa: "vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni riittää kunhan kysyttäessä tunnustaa uskonsa Jeesukseen. Kaikilla kristityillä ei ole armoitusta toimia evankelistana.
Jos ei kykene eikä rohkene todistamaan, niin voi palvella Herraa rukouksin. Sana lupaa: "vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras".Paitsi että rukoileminen ei kyllä ole kumpaakaan, ei evankeliointia eikä todistamista, eikä se myöskään täytä Jeesuksen omaa lähetyskäskyä eli käskyä "mene ja kerro".
Rukouksella voi kyllä toimia muiden lähettämisessä ja kantamisessa. - Anonyymi
Melkein kaikki tunnustavat evankelioineensa joskus oman lihan vallassa jollekin sattumanvaraiselle ihmiselle, vaikkei Herra ole evankleiointiin kehottanut. Virheitä sattuu. Ne vain karaisevat ja opettavat rukoilemaan ja odottamaan Herran osoittamaa aikaa, paikkaa tai henkilöä. Jos Herra esim. on kehottanut kerran viikossa seurakuntaa kadulle evankelioimaan, niin silloin mennään, eikä vikistä, mutta silloinkin Herra varmasti johdattaa juuri tiettyjen ihmisten luokse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni riittää kunhan kysyttäessä tunnustaa uskonsa Jeesukseen. Kaikilla kristityillä ei ole armoitusta toimia evankelistana.
Jos ei kykene eikä rohkene todistamaan, niin voi palvella Herraa rukouksin. Sana lupaa: "vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras".Jumala vaikuttaa teot valituissaan ja tuo valittunsa luokseen. Jumala ei epäonnistu pelastamaan ketään kuka pelastua voi. Jumala ajaisi meidät kaikki todistamaan joka päivä jos se olisi Hänen tarkoituksensa. Jos pelastettavia olisi enemmän kuin mitä Hän tietää heitä olevan. Hän antaisi meille rohkeuden, sanat ja haluamisen, toisi jopa nämä pelastettavat luoksemme. Jumala haluaa pelastaa kaikki mutta sanalla ei tee kukaan sellainen mitään kuka ei siihen ikinä halua uskoa, ja heitä on paljon. Se julistakoon kenen sydämelle Jumala sen antaa. Raamatussa ei ole ainuttakaan kohtaa jossa pelastus ansaitaan tai se tulee ihmiselle sattumalta. Yhdestä denaarista olemme sopineet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala vaikuttaa teot valituissaan ja tuo valittunsa luokseen. Jumala ei epäonnistu pelastamaan ketään kuka pelastua voi. Jumala ajaisi meidät kaikki todistamaan joka päivä jos se olisi Hänen tarkoituksensa. Jos pelastettavia olisi enemmän kuin mitä Hän tietää heitä olevan. Hän antaisi meille rohkeuden, sanat ja haluamisen, toisi jopa nämä pelastettavat luoksemme. Jumala haluaa pelastaa kaikki mutta sanalla ei tee kukaan sellainen mitään kuka ei siihen ikinä halua uskoa, ja heitä on paljon. Se julistakoon kenen sydämelle Jumala sen antaa. Raamatussa ei ole ainuttakaan kohtaa jossa pelastus ansaitaan tai se tulee ihmiselle sattumalta. Yhdestä denaarista olemme sopineet.
"Jumala ajaisi meidät kaikki todistamaan joka päivä jos se olisi Hänen tarkoituksensa.2
Kyllä minä ainakin oskus päivittäin Herran kehotuksesta kävin kadulla.
Jos kuuntelee valtaosaa esim. luterilaisista, ei saisi koskaan kadulle lähteä, eikä suutansa aukaista, ellei joku tajua tai halua kysyä Jeesuksesta itse ja tulla kirkkoon. Ja sellainen on täyttä potaskaa ja raamatun vastaista opetusta.
Ei raamatussakaan kukaan opetuslapsista ensin odottanut, että heiltä tullaan Jeesuksesta jotain kysymään. Eikä Jeesus itse odottanut kysyjiä, vaan hän alkoi julistaa evankeliumia, niin kuin Isä oli hänet lähettänyt tekemään. Eikä hän myöskään olisi opetuslapsilleen sanonut, että mene ja kerro, jos pitäisi vain olla ja odottaa, että meiltä jotain kysytään.
Mutta silloin kun ei evankelioida, pidetään sanaa muuten esillä ja vastataan, jos kysytään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumala ajaisi meidät kaikki todistamaan joka päivä jos se olisi Hänen tarkoituksensa.2
Kyllä minä ainakin oskus päivittäin Herran kehotuksesta kävin kadulla.
Jos kuuntelee valtaosaa esim. luterilaisista, ei saisi koskaan kadulle lähteä, eikä suutansa aukaista, ellei joku tajua tai halua kysyä Jeesuksesta itse ja tulla kirkkoon. Ja sellainen on täyttä potaskaa ja raamatun vastaista opetusta.
Ei raamatussakaan kukaan opetuslapsista ensin odottanut, että heiltä tullaan Jeesuksesta jotain kysymään. Eikä Jeesus itse odottanut kysyjiä, vaan hän alkoi julistaa evankeliumia, niin kuin Isä oli hänet lähettänyt tekemään. Eikä hän myöskään olisi opetuslapsilleen sanonut, että mene ja kerro, jos pitäisi vain olla ja odottaa, että meiltä jotain kysytään.
Mutta silloin kun ei evankelioida, pidetään sanaa muuten esillä ja vastataan, jos kysytään.Jos lähtee kadulle ja se kantaa hedelmää se on Jeesus kuka sinut lähettää. Hän avaa niiden ihmisten korvat ja laittaa jalkasi liikkeelle, et sinä tai ne ihmiset itse. Emme me voi itsestämme kaivaa rohkeutta mihinkään.
Julistajan on helppo jakaa helmiä sioille, jos se ei ole Henki joka ajaa julistamaan.
- Anonyymi
Älä koskaan ajattele: minä olen näin huono kristitty, en kelpaa todistajaksi!
Ei sinun tarvitsekaan puhua hyvyydestäsi vaan Jumalan hyvyydestä!
Olkoon hän sinun ylistyksesi aihe!
Jos sinua pyydetään todistamaan uskostasi, älä sanallakaan puhu omasta hyvyydestäsi tai omista yrityksistäsi, vaan siitä että saat elää armon alla ilman pienintäkään ansioita tai omaa hyvyyttä!
Sellainen todistus ei vaadi sinulta, että sinä olisit täydellinen uskovan esikuva. - Anonyymi
Olipa hyvä pointti. Moni tosiaankin koittaa todistaa itsestään ja antaa hyvän vaikutelman omista evankleliointitaidoistaan, vaikka pitäisi vain todistaa Jeesuksesta.
- Anonyymi
Kaikkein paras todistus on elämä.. Kun ihmiset huomaavat, että olet erilainen, niin he tulevat kysymään miten sinusta tuli sellainen. Ihmiset arvostavat henkilökohtaisen todistuksen aitoutta. Uskoa tavallisen elämän keskellä. Ei hurskastelevia pyhimysmaneereita, jotka jokainen arvaa teeskentelyksi.
- Anonyymi
Ei hätää mitään. Jumala käyttää ketä tahtoo, milloin tahtoo ja miten tahtoo.
- Anonyymi
>> Jos et ole täyttynyt Pyhällä Hengellä, teet aivan oikein
kun et julista evankeliumia. Olet siinä asiassa jopa Jumalan
tahdossa. Jumala ei näes tahdo, että yksikään Hänen omansa
todistaa Hänestä ilman Pyhää Henkeä, ilman Pyhän Hengen
lahjaa ja täyteyttä. <<
On sulla opit, jos meinaat, että Herra on se, joka estää uskovaa todistamasta ja julistamasta ensi päivästä saakka. Kyllä se on saatana ja liha mikä estää.
Rohkeus uskovalta kyllä voi puuttua, mutta ei Jumalan lupaa julistaa, sillä jokaisessa uudestisyntyneessä asuu jo Pyhä Henki. Vai meinaatko sanoa Pyhälle Hengelle, ettei hänen läsnäolonsa ihmisessä riitä todistamaan esim. siitä, miten itse on uskoon tullut?
Minäkin olen Herran kutsumana ollut niin vankilassa, kaduilla kuin muuallakin evankelioimassa, vaikka esim. helluntailaisten mielestä en ole koskaan saanut Pyhän Hengen "kastetta/täyteyttä". Tämä järjetön tuomio ainoastaan siksi, koska en puhu kielillä, joka heidän mielestään on Ylin ja Ainoa Ensimerkki Pyhän Hengen täyteydestä. Tuputtaan en ala vaikka ristin auton konepeltiin hakkasinkin ja tekstin Kristus vieköön.
Tyylinsä kai kullakin, kunhan kaikki kunnia Luojalle "saavutuksista" niin terveellä pohjalla luulisin...- Anonyymi
Eräällä uskovalla oli joskus auton takana teksti "Jeesus auttaa". Sitten kävi joskus niin, että auto teki temput ja jäi tien poskeen. Ohikulkijoilla oli kuulemma naurussa pitelemistä.
Mutta tämähän on sitten sitä Kristuksen nimen tähden kärsimistä, jos niin käy. Anonyymi kirjoitti:
Eräällä uskovalla oli joskus auton takana teksti "Jeesus auttaa". Sitten kävi joskus niin, että auto teki temput ja jäi tien poskeen. Ohikulkijoilla oli kuulemma naurussa pitelemistä.
Mutta tämähän on sitten sitä Kristuksen nimen tähden kärsimistä, jos niin käy.Luulen että hänellä oli kaikki hyvin
- Anonyymi
Käyttäjän Jumala aasialainen n sanomansa välittäjänä ja tämä ei ole ilkeydellä sanottu .
- Anonyymi
Käyttihän Jumala aasiakin sanomansa välittäjänä piti lukea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyttihän Jumala aasiakin sanomansa välittäjänä piti lukea
Ja tarkoitan tuolla, että Jumala toimii henkensä kautta missä haluaa ja milloin haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tarkoitan tuolla, että Jumala toimii henkensä kautta missä haluaa ja milloin haluaa.
Moni evankelista onkin itseironisesti sanonut, että Herra käyttää aaseja vielä tänäkin päivänä.
- Anonyymi
JohannesMaxJulkealle:
raamattu kyllä niinkin käskee tekemään eli "pakottamaan ihmisiä teiltä ja aitovieriltä": Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle'. Ja palvelija sanoi: 'Herra, on tehty, minkä käskit, ja vielä on tilaa'. Niin herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;"
Sinunkin menopelisi muuten saattaa joidenkin mielestä olla jo sitä tuputtamista.
IKTYS-symboli monen autossa jo onkin, mitä ei-uskovat toisinaan ihmettelevät ja kyselevät, että mitä se tarkoittaa. Eli mikä tahansa, autossakin oleva, voi viedä jutun kohti Jeesusta.- Anonyymi
"IKTYS" siis mitä kalajumalalla on tekemistä kristinopin kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"IKTYS" siis mitä kalajumalalla on tekemistä kristinopin kanssa?
Kalajumalalla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Vanhassa testamentissa Herra itse laittoi kalajumala-patsas Daakonilta raajat poikki, kun ihmiset palvoivat sitä. Paavinkin hatun väitetään symboloivan kalajumalaa.
IKTYS eli Jeesus-kala taas on tiettävästi ensimmäisten kristittyjen välinen salainen symboli - Jeesushan puhui opetuslapsistaan ihmisten kalastajina. Opetuslapset piirsivät kala-symbolin merkiksi toisille, että ovat kristittyjä. Kirjaimet taas tarkoittavat 'Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja'.
- Anonyymi
Eihän evankeliumin julistaminen ole sen kummoisempi juttu. Se on vähän niin kuin naisen suostutteleminen panopuuhiin. Kerrot vaan, mitä haluat (julistat evankeliumia) ja nainen (seurakunta) joko levittää jalkansa (seuraa paimenta) tai sitten ei (julistaa evankelistan harhaoppiseksi). Yleisimmin käy niin, että saat haluamasi joko heti tai viimeistään seuraavalla kerralla.
- Anonyymi
Raamatussa Herra itsekin puhuu hengellisestä luopumuksesta ssuorasukaisilla seksuaalisilla vertauskuvilla, koska seurakunta on Jumalan valittu ja Kristuksen morsian, jonka ei sovi levitellä eikä heittäytyä haureelliseksi. Esim. Hesekiel 16 ja 23 sisältävät tällaista kuvausta.

Meillä päin sitä sanotaan polttareiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä päin sitä sanotaan polttareiksi.
Juu uskon.
- Anonyymi
Kyllä ne työpaikallasikin jo tietää Jeesuksesta kaiken tarvittavan. Osaavat vain arvioida tarinoiden totuusarvon sinua paremmin joten älä turhaan vaivaudu munaamaan itseäsi.
- Anonyymi
Kyllä me työpaikoillamme ja muuallakin Jeesuksesta jatkossakin kerromme, koska Jeesuksen nimen tähden meidät on kutsuttukin kärsimään. Jos se jonkun mielestä on itsensä munaamista, niin viimeisellä tuomiolla moni meitä kuitenkin kiittää, että uskalsimme olla itsemme munaajia heidän silmissään ja kertoa Jeesuksesta.

Kertokaa mieluumin mooseksen laista, se on huomattavasti värikkäämpi tarina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä me työpaikoillamme ja muuallakin Jeesuksesta jatkossakin kerromme, koska Jeesuksen nimen tähden meidät on kutsuttukin kärsimään. Jos se jonkun mielestä on itsensä munaamista, niin viimeisellä tuomiolla moni meitä kuitenkin kiittää, että uskalsimme olla itsemme munaajia heidän silmissään ja kertoa Jeesuksesta.
Kyllä henkilön joka kertoo satuja totena ihan pokerinaamalla uskottavuus muutoinkin lähenee nollaa. Se jos mikä on itsensä munaamista.
Ei ole ei tule mitään viimeistä tuomiota. Taivaan pilvipalvelun kapasiteetti ei vaan siihen kykene.
Tuomitsija ja Vapahtaja Olet Sinä.
- Anonyymi
Kerromme kaikesta mitä raamatussa lukee ja jos ihmiset siitä jotain kysyvät.
- Anonyymi
Raamatussa lukee, että Jeesuksella oli opetuslapsi, joka oli hänelle kaikkein rakkain. Kerro, kuka tuo opetuslapsi on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa lukee, että Jeesuksella oli opetuslapsi, joka oli hänelle kaikkein rakkain. Kerro, kuka tuo opetuslapsi on?
Apostoli Johannes.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apostoli Johannes.
Eikö olekin jännää, että Johannes puhuu itsestään, kun hän ainoana apostolina viittaa Jeesuksen rakkaimpaan opetuslapseen omassa nimikkoevankeliumissa. Omakehu haisee, ei?

Apostoleita oli 12.
Ja minun mielestäni evankeliumi antaa ymmärtää, että Johannes kyllä vältteli omakehua. Muutenhan hän olisi sen ihan suoraan kiertelemättä ja kerskaten maininnut.
Eräs pastori sanoi, että on hyvä, jos jokaisella olisi Johanneksen kaltainen asenne eli sama tunne, että juuri minä olen se rakkain opetuslapsi Jeesukselle. Joskus uskovat kipuilevat sen asian kanssa, varsinkin, jos näkevät muilla enemmän siunauksia ym., niin he voivat ajatella sen tarkoittavan, että Jumala rakastaa heitä vähemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apostoleita oli 12.
Ja minun mielestäni evankeliumi antaa ymmärtää, että Johannes kyllä vältteli omakehua. Muutenhan hän olisi sen ihan suoraan kiertelemättä ja kerskaten maininnut.
Eräs pastori sanoi, että on hyvä, jos jokaisella olisi Johanneksen kaltainen asenne eli sama tunne, että juuri minä olen se rakkain opetuslapsi Jeesukselle. Joskus uskovat kipuilevat sen asian kanssa, varsinkin, jos näkevät muilla enemmän siunauksia ym., niin he voivat ajatella sen tarkoittavan, että Jumala rakastaa heitä vähemmän.Samaisessa Johanneksen evankeliumissa, jossa Johanneksesta puhutaan rakkaana, sen 13. luvun alussa, Jeesuksen sanotaan osoittaneen kaikille opetuslapsilleen rakkautta loppuun asti.
Ja rikasta nuorukaistakin Jeesuksen sanotaan rakastavan.
”Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi:
-’Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?’
Jeesus vastasi hänelle:
-’Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.’
- ’Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen’, vastasi mies.
Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi:
-’Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.’
Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta”. (Markuksen evankeliumi 17–22)
Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän lähetti Jeesuksen. Sekin löytyy rakkaan opetuslapsen Johanneksen evankeliumista 3:16. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apostoleita oli 12.
Ja minun mielestäni evankeliumi antaa ymmärtää, että Johannes kyllä vältteli omakehua. Muutenhan hän olisi sen ihan suoraan kiertelemättä ja kerskaten maininnut.
Eräs pastori sanoi, että on hyvä, jos jokaisella olisi Johanneksen kaltainen asenne eli sama tunne, että juuri minä olen se rakkain opetuslapsi Jeesukselle. Joskus uskovat kipuilevat sen asian kanssa, varsinkin, jos näkevät muilla enemmän siunauksia ym., niin he voivat ajatella sen tarkoittavan, että Jumala rakastaa heitä vähemmän.Sitä tarkotinkin, että apostoleja oli 12 mutta Johannes puhuu "rakkaasta opetuslapsesta" viitaten itseensä. Puhutaanko rakkaasta opetuslapsesta muuallakin Raamatussa, todistaako esim. Markus tai joku muu, että juuri Johannes oli kaikista rakkain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä tarkotinkin, että apostoleja oli 12 mutta Johannes puhuu "rakkaasta opetuslapsesta" viitaten itseensä. Puhutaanko rakkaasta opetuslapsesta muuallakin Raamatussa, todistaako esim. Markus tai joku muu, että juuri Johannes oli kaikista rakkain?
>> Puhutaanko rakkaasta opetuslapsesta muuallakin Raamatussa, todistaako esim. Markus tai joku muu, että juuri Johannes oli kaikista rakkain? <<
En muista, että Johannesta oltaisiin sen rakkaampana muissa raamatunkohdissa korostettu. Johannes oli se, joka ateriallakin nojaili Jeesuksen rintaa vasten. Lähi-idän ihmiset ja juutalaiset ovat hyvin tunteikkaita sielultaan. Ehkä Johannes oli niin koko sydämisesti kiintynyt opettajaansa ja Vapahtajaansa, että se kosketti Jeesustakin erityisellä tavalla. Ehkä raamattu sen takia puhuu Johanneksesta näin. Ihmettelihän Jeesus mm. erään sadanpäämiehen suurta uskoakin.
Tai sitten Jeesus näki Johanneksen koko elämän sellaisessa valossa, että hän rakasti tätä sen vuoksi paljon. Johanneksellahan näytettiin loppuiällä myös Ilmestyskirjan tapahtumat. Hän oli käsittääkseni myös ainut, joka eli kaikista apostoleista vanhaksi asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Puhutaanko rakkaasta opetuslapsesta muuallakin Raamatussa, todistaako esim. Markus tai joku muu, että juuri Johannes oli kaikista rakkain? <<
En muista, että Johannesta oltaisiin sen rakkaampana muissa raamatunkohdissa korostettu. Johannes oli se, joka ateriallakin nojaili Jeesuksen rintaa vasten. Lähi-idän ihmiset ja juutalaiset ovat hyvin tunteikkaita sielultaan. Ehkä Johannes oli niin koko sydämisesti kiintynyt opettajaansa ja Vapahtajaansa, että se kosketti Jeesustakin erityisellä tavalla. Ehkä raamattu sen takia puhuu Johanneksesta näin. Ihmettelihän Jeesus mm. erään sadanpäämiehen suurta uskoakin.
Tai sitten Jeesus näki Johanneksen koko elämän sellaisessa valossa, että hän rakasti tätä sen vuoksi paljon. Johanneksellahan näytettiin loppuiällä myös Ilmestyskirjan tapahtumat. Hän oli käsittääkseni myös ainut, joka eli kaikista apostoleista vanhaksi asti.Jeesus näki ristillä sen opetuslapsen, jota hän rakasti eli Johanneksen ja Johannes kutsuu itse itseään rakkaaksi. Siinä ne maininnat muistaakseni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä tarkotinkin, että apostoleja oli 12 mutta Johannes puhuu "rakkaasta opetuslapsesta" viitaten itseensä. Puhutaanko rakkaasta opetuslapsesta muuallakin Raamatussa, todistaako esim. Markus tai joku muu, että juuri Johannes oli kaikista rakkain?
Puhuu !
Luuk. 12:48 Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.
Jaakobin kirje 3
1 Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
Ja jos olet itse Hengellinen, niin syvin sanoma ja opetus on Johanneksen !
Siis hän sai Herralta syvempää opetusta !
Oletko sen havainnut ?
Omasta mielestä ne Hengellisimmät ja syvimmät asiat kertoo Johannes, mutta muuten Paavali on se opettaja.
Siis on kaksi ihan eri tasoa, eli käytännön opetus, jonka hoiti Paavali !
Mutta sitten on Johennekasen syvempi opetus. joka ei eukene helposti uskovallekkaan, vaan vasta ajan kuluttua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuu !
Luuk. 12:48 Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.
Jaakobin kirje 3
1 Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
Ja jos olet itse Hengellinen, niin syvin sanoma ja opetus on Johanneksen !
Siis hän sai Herralta syvempää opetusta !
Oletko sen havainnut ?
Omasta mielestä ne Hengellisimmät ja syvimmät asiat kertoo Johannes, mutta muuten Paavali on se opettaja.
Siis on kaksi ihan eri tasoa, eli käytännön opetus, jonka hoiti Paavali !
Mutta sitten on Johennekasen syvempi opetus. joka ei eukene helposti uskovallekkaan, vaan vasta ajan kuluttua.>> sitten on Johennekasen syvempi opetus. joka ei eukene helposti uskovallekkaan, vaan vasta ajan kuluttua. <<
Annas kun arvaan - sinulle on jo auennut se syvempi opetus? Koet olevasi vähintäänkin kuin Johannes Jeesuksen opetuslapsena - se, jolle on vähän enemmän uskottu kuin muille..?
Ylimielisyyden oppia. Jeesus opetti pieneksi tulemista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuu !
Luuk. 12:48 Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.
Jaakobin kirje 3
1 Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
Ja jos olet itse Hengellinen, niin syvin sanoma ja opetus on Johanneksen !
Siis hän sai Herralta syvempää opetusta !
Oletko sen havainnut ?
Omasta mielestä ne Hengellisimmät ja syvimmät asiat kertoo Johannes, mutta muuten Paavali on se opettaja.
Siis on kaksi ihan eri tasoa, eli käytännön opetus, jonka hoiti Paavali !
Mutta sitten on Johennekasen syvempi opetus. joka ei eukene helposti uskovallekkaan, vaan vasta ajan kuluttua.Mitä oikein selität, missä Raamatussa sanotaan, että Johannes olisi saanut Herralta syvempää opetusta? Syvempi ei myöskään tarkoita että joku olisi rakkaampi kuin muut. Tuo on täysin väärä sanavalinta sinulta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä oikein selität, missä Raamatussa sanotaan, että Johannes olisi saanut Herralta syvempää opetusta? Syvempi ei myöskään tarkoita että joku olisi rakkaampi kuin muut. Tuo on täysin väärä sanavalinta sinulta.
Johannes oli sisäistänyt selkeimmin kristinuskon ytimen, eli rakkauden.
" Joka väittää olevansa valossa mutta vihaa veljeään, on yhä pimeydessä. 10 Joka rakastaa veljeään, pysyy valossa, eikä hänessä ole mitään, mikä veisi lankeemukseen. 11 Mutta se, joka vihaa veljeään, on pimeydessä. Hän vaeltaa pimeässä eikä tiedä, minne on menossa, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä."
"7 Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. 8 Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. 9 Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. 10 Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
- Anonyymi
Kaikista maailman kamaluuksista eniten minua inhottaisi, jos joku helluntaihin hurahtanut alkaisi työpaikalla saarnata uskoaan. Kadullakin joskus pysäytetään ja kysytään uskon asioista. Vaivaannuttavaa.
Pahinta väkivaltaa tuollainen oman uskonsa tuputtaminen.- Anonyymi
>> Kaikista maailman kamaluuksista eniten minua inhottaisi, jos joku helluntaihin hurahtanut alkaisi työpaikalla saarnata uskoaan. Kadullakin joskus pysäytetään ja kysytään uskon asioista. Vaivaannuttavaa. Pahinta väkivaltaa tuollainen oman uskonsa tuputtaminen. <<
Ymmärrän tunteesi. Muistan itsekin saman tunteen ennen omaa uskoontuloani. Se on taitanut olla aika monen ensireaktio uskonasioihin.
Jeesus oli muuten ensimmäinen ihmisten pysäyttelijä, joka ei koskaan edes kysynyt, kenelle saisi asiansa julistaa. Hän yksinkertaisesti vain aloitti saarnaamisen Galileassa ja kehotti ihmisiä tekemään parannuksen ja uskomaan evankeliumin. Jerusalemin juhlillakin hän huusi suureen ääneen sanomaansa, kulki kaupungeissa, rannoilla, mailla ja mannuilla ja julisti, ja opetti opetuslapsensakin tekemään samoin. Siitä syystä niin tehdään tänä päivänäkin ja aina siihen asti, kunnes hän palaa.
Helluntaista taas kannattaa lukea raamatusta Apostolien tekojen 2. luvusta, niin saat helluntaista oikean kuvan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Kaikista maailman kamaluuksista eniten minua inhottaisi, jos joku helluntaihin hurahtanut alkaisi työpaikalla saarnata uskoaan. Kadullakin joskus pysäytetään ja kysytään uskon asioista. Vaivaannuttavaa. Pahinta väkivaltaa tuollainen oman uskonsa tuputtaminen. <<
Ymmärrän tunteesi. Muistan itsekin saman tunteen ennen omaa uskoontuloani. Se on taitanut olla aika monen ensireaktio uskonasioihin.
Jeesus oli muuten ensimmäinen ihmisten pysäyttelijä, joka ei koskaan edes kysynyt, kenelle saisi asiansa julistaa. Hän yksinkertaisesti vain aloitti saarnaamisen Galileassa ja kehotti ihmisiä tekemään parannuksen ja uskomaan evankeliumin. Jerusalemin juhlillakin hän huusi suureen ääneen sanomaansa, kulki kaupungeissa, rannoilla, mailla ja mannuilla ja julisti, ja opetti opetuslapsensakin tekemään samoin. Siitä syystä niin tehdään tänä päivänäkin ja aina siihen asti, kunnes hän palaa.
Helluntaista taas kannattaa lukea raamatusta Apostolien tekojen 2. luvusta, niin saat helluntaista oikean kuvan.Tullimies Matteus oli eräs, joka oli työpaikallaan, kun Jeesus porhalsi paikalle.
"Ja sieltä kulkiessaan ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". Niin tämä nousi ja seurasi häntä." - Anonyymi
>>>Pahinta väkivaltaa tuollainen oman uskonsa tuputtaminen.<<<
Ymmärrän, ymmärrän! Olen samaa mieltä, pahinta väkivaltaa con.
Ei kannata ottaa vastaan toisen ihmisen uskoa vaikka sitä kovastikin
tuputettaisiin. En minäkään ole ottanut vastaan kenenkään ihmisen
uskoa ja olen silti uskossa. Tai - ehkä juuri siksi olen elävässä uskossa
Jeesukseen Kristukseen koska en ole ottanut vastaan toisen ihmisen
uskoa, vaan olen ottanut vastaan ja olen saanut Jumalan Pojan uskon.
Jumala tahtoo antaa myös sinulle Jeesuksen uskon. Siitä siinä
"tuputtamisessa" on pohjimmiltaan kysymys. Ei se tuputtaja tuputa
sinulle omaa uskoaan koska hänkin on saanut uskonsa Jumalalta.
Hänen uskonsa on siis Jumalasta Jumalan Pojan usko, ei hänen omaa
uskoa. Hän pyrkii välittämään sinullekin uskoa Jumalalta. Se usko on
siinä evankeliumin Sanassa, jota sinulle "tuputetaan". Siksi sinulle
puhutaan evankeliumia. Ja sekin on Jumalan vaikuttamaa toimintaa.
Jos tuputtajalla onkin oma usko, ei Jumalalta saatu ja Jumalan vaikuttama
usko, se ei ketään hyödytä eikä auta sinuakaan. Sellainen oma usko on
uskomuksia ja ihmisestä. Ei sellainen "usko" kestä mitään koettelemuksia,
Ja niitä uskon koettelemuksia tulee meille kaikille. Näin Jumala koettelee
uskoamme, onko uskomme meidän omaa uskoa vai Jumalan Pojan uskoa.
Se, mikä on ihmisestä, on ajallista, hetkellistä, Se, mikä on Jumalasta, on
ikuista. Siksi Jumala tahtoo antaa meille uskon Hänestä itsestään.
Jeesuksen Kristuksen usko, se usko, mitä Jeesus vaikuttaa ihmisessä,
kestää koettelemukset. Sen uskon sinäkin voit saada lahjaksi Jumalalta,
Se usko siunaa ja pelastaa sinutkin koska se usko on Jumalasta Jumalan
vaikuttamaa uskoa, ei ihmisen uskomuksia, ei olettamuksia eikä varsinkaan
toivomuksia.
Siksi pyydä Jeesukselta Kristukselta Hänen uskoa. Hän antaa mielellään
uskoa sille, joka sitä Häneltä pyytää. Ja se usko on Jumalasta. Pyydätkö uskoa
Häneltä vai ihmiseltä?
Ilmestyskirja:14:12 "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät
Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."
Gal 2:20 "ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt
elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut
minua ja antanut itsensä minun edestäni."
Apostolien teot:3:16 "Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä
vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus
vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän
nähtenne." - Anonyymi

nähtenne."Kyllä vain.
Eikä ihmiset yleensä karsasta Jeesusta ja Jumalaa, vaan enemmänkin sitä uskovaa tai hänen uskonsa ilmenemismuotoa.
Mutta kun ihminen tulee uskoon, jokaiselle tulee omanlaisensa kiintymyssuhde Jeesukseen.
Valitettavasti uskovista tulee herkästi myös papukaijoja, jotka jatkavat vanhan polven uskonnollisten fraasien ja tyylin toistamista eli muututaan kaavamaisiksi uskonnollisisksi ihmisiksi. Varsinkin, jos perheessä on jo monessa polvessa uskovia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vain.
Eikä ihmiset yleensä karsasta Jeesusta ja Jumalaa, vaan enemmänkin sitä uskovaa tai hänen uskonsa ilmenemismuotoa.
Mutta kun ihminen tulee uskoon, jokaiselle tulee omanlaisensa kiintymyssuhde Jeesukseen.
Valitettavasti uskovista tulee herkästi myös papukaijoja, jotka jatkavat vanhan polven uskonnollisten fraasien ja tyylin toistamista eli muututaan kaavamaisiksi uskonnollisisksi ihmisiksi. Varsinkin, jos perheessä on jo monessa polvessa uskovia.Tarkoitukseni oli ottaa esille yleinen väärinkäsitys uskosta.
Usko käsitetään yleensä ihmisen toivomuksina ja olettamuksina.
Pahimmassa tapauksessa uskoa pidetään toisen ihmisen
onnistuneena käännyttämisenä, siis että se on toisen ihmisen uskoa,
jonka käännytysobjekti on syönyt ja niin tullut uskoon, elikkä
uskomukseen Jumalasta ja Jeesuksesta.
Näitä väärinkäsityskirjoituksia esiintyy tälläkin palstalla
tuhka tiheään. Olin lukevinan sellaisen väärinkäsityksen tekstistä,
johon vastasin. Ajattelin vähän oikaista, jos mahdollista,
ja selittää vähän mitä raamatullinen usko on ja mitä se ei ole.
Raamatullinen usko ei siis ole ihmisestä ihmisen uskomuksia.
Raamatullinen usko on Jumalasta Jumalan itsensä antamaa ja
vaikuttamaa uskoa.
Ihmiset eivät siis yleensäkään käsitä, että usko on Jumalasta.
Ihmiset eivät käsitä, että uskoon tulemiset ovat Jumalasta
Jumalan vaikuttamaa ja Jumalan tekoja. Ihmisen usko
Jeesukseen Kristukseen on siis Jumalasta ja Jumalan vaikuttamaa
uskoa. Se ei ole ihmisen toivomuksia, että Jeesus ja taivas on.
MIKSI USKO ON JUMALASTA?
Jeesus sanoi, että jokainen, joka on kuunnellut Isä ja oppinut Häneltä,
tulee Hänen, siis Jeesuksen, luokse. Edelleen Jeesus sanoi, ettei
kukaan voi tulla Hänen luokseen ellei Isä häntä vedä. Uskoon tulemiset
ovat siis Jumalasta Jumalan vaikuttamia tekoja ja uskoa.
Miksi näin:
Jumala puhuu ihmiselle, Jumala kutsuu ihmistä, Jumala
vetää ihmistä Jeesuksen luokse ja Jumala pelastaa ihmisen.
Kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut ihmisen itsensä kanssa
Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on uskonut meille ihmisille tämän
evankeliumin Sanan, jota meidän tulee viedä eteenpäin julistamalla.
Tässä Sanassa, sanomassa, on kaikki Jumalan Pojan usko.
Sen kautta Jumala antaa ja vaikuttaa uskoa Sanan vastaan
ottavissa ihmisissä. Ja jos mennään vielä syvemmälle tässä asiassa:
Jumala itse tulee evankeliumin Sanassa ihmisen luokse, ja jos
mahdollista, aina ihmisen sydämeen asti. Ja Jumalassa itsessään
on kaikki usko. Hän on uskon alku ja sen alullepanija.
Evankeliumin kuulija voi siis ottaa vastaan itsensä Jumalan, Luojan,
siinä Sanassa, jota hänelle julistetaan. Jumalassa hän ottaa myös
vastaan Jumalan tarjoaman uskon koska Jumalassa on kaikki usko. - Anonyymi
Niin itse en oikein pidä lakihenkistä uskovista, he haisevat kauas. Aitoa Hengen hedelmää ei myöskään voi olla huomaamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vain.
Eikä ihmiset yleensä karsasta Jeesusta ja Jumalaa, vaan enemmänkin sitä uskovaa tai hänen uskonsa ilmenemismuotoa.
Mutta kun ihminen tulee uskoon, jokaiselle tulee omanlaisensa kiintymyssuhde Jeesukseen.
Valitettavasti uskovista tulee herkästi myös papukaijoja, jotka jatkavat vanhan polven uskonnollisten fraasien ja tyylin toistamista eli muututaan kaavamaisiksi uskonnollisisksi ihmisiksi. Varsinkin, jos perheessä on jo monessa polvessa uskovia.>>>Mutta kun ihminen tulee uskoon, jokaiselle tulee omanlaisensa kiintymyssuhde Jeesukseen.<<<
Tässä näen pienen ristiriida. Tunnustat, että uskoon tullut ihminen on rakastunut
Herraan Jeesukseen Kristukseen. Silloin hänellä on yhteys Jeesukseen Kristukseen.
Koska uskovalla on yhteys Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa, Jeesus alkaa
opettaan uskovaa ihan henkilökohtaisella tasolla henkilökohtaisesti. Tämän sinä
siis tunnustat, mikäli luin ja tulkitsin oikein tekstisi.
>>>Valitettavasti uskovista tulee herkästi myös papukaijoja, jotka jatkavat vanhan polven uskonnollisten fraasien ja tyylin toistamista eli muututaan kaavamaisiksi uskonnollisisksi ihmisiksi. Varsinkin, jos perheessä on jo monessa polvessa<<<
Sitten kuitenkin väität uskovien omaksuvan toisen ihmisen tai jonkun kirkkokunnan oppeja, uskoa, aivan ohi Jumalan itsensä opetuksen ja ohi Jumalan antaman uskon??? Sellainen usko onkin sitä toisen ihmisen uskoa, joka ei olekaan Jumalasta vaan ihmisen uskomuksia ja olettamuksia sekä toivomuksia.
Ehkä joissakin harvoissa tapauksissa voi näinkin ikävästi käydä. Mutta yleensä uskoon tulleet ihmiset tulevat Jumalan itsensä opettamiksi, tai ainakin tulisi tulla Jumalan opettamiksi. Tahdon uskoa, että näin on useimpien uskoon tulleiden kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Mutta kun ihminen tulee uskoon, jokaiselle tulee omanlaisensa kiintymyssuhde Jeesukseen.<<<
Tässä näen pienen ristiriida. Tunnustat, että uskoon tullut ihminen on rakastunut
Herraan Jeesukseen Kristukseen. Silloin hänellä on yhteys Jeesukseen Kristukseen.
Koska uskovalla on yhteys Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa, Jeesus alkaa
opettaan uskovaa ihan henkilökohtaisella tasolla henkilökohtaisesti. Tämän sinä
siis tunnustat, mikäli luin ja tulkitsin oikein tekstisi.
>>>Valitettavasti uskovista tulee herkästi myös papukaijoja, jotka jatkavat vanhan polven uskonnollisten fraasien ja tyylin toistamista eli muututaan kaavamaisiksi uskonnollisisksi ihmisiksi. Varsinkin, jos perheessä on jo monessa polvessa<<<
Sitten kuitenkin väität uskovien omaksuvan toisen ihmisen tai jonkun kirkkokunnan oppeja, uskoa, aivan ohi Jumalan itsensä opetuksen ja ohi Jumalan antaman uskon??? Sellainen usko onkin sitä toisen ihmisen uskoa, joka ei olekaan Jumalasta vaan ihmisen uskomuksia ja olettamuksia sekä toivomuksia.
Ehkä joissakin harvoissa tapauksissa voi näinkin ikävästi käydä. Mutta yleensä uskoon tulleet ihmiset tulevat Jumalan itsensä opettamiksi, tai ainakin tulisi tulla Jumalan opettamiksi. Tahdon uskoa, että näin on useimpien uskoon tulleiden kanssa.Kyllä uskovat ovat pääasiassa oman itsensä ja kirkkokuntansa näköisiä ja kuuloisia, eivätkä Kristuksen näköisiä ja kuuloisia. Vaikka ovatkin Jumalan opettamia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä uskovat ovat pääasiassa oman itsensä ja kirkkokuntansa näköisiä ja kuuloisia, eivätkä Kristuksen näköisiä ja kuuloisia. Vaikka ovatkin Jumalan opettamia.
Kyseessä on "papukaija-syndrooma", josta joku jo edellä mainitsi. Eli yritetään sulautua niin kovasti ympäristöön, että menetetään miltei oma persoonallisuus. Tottakai se antaa teennäisen vaikutelman. Olen toki itsekin tavannut uskovia, jotka ottavat tavatessa pyhän ilmeen ja hymistelevät vain raamatunlauseilla.
Kerran minultakin kysyttiin, että kuinka sinä rohkenet olla noin oma itsesi? Ihmettelin, että kuka mukaan voisin olla? Kysyjä oli nuori uskova ja hän koki tarvetta mukautua "uskovaisen rooliin" Totesin, että Jumala haluaa meidän olevan aitoja, eikä omaksuvan teennäisiä rooleja. Ehkä tuollainen on enemmän niiden ongelma, jotka hakevat hyväksyntää miellyttämällä muita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vain.
Eikä ihmiset yleensä karsasta Jeesusta ja Jumalaa, vaan enemmänkin sitä uskovaa tai hänen uskonsa ilmenemismuotoa.
Mutta kun ihminen tulee uskoon, jokaiselle tulee omanlaisensa kiintymyssuhde Jeesukseen.
Valitettavasti uskovista tulee herkästi myös papukaijoja, jotka jatkavat vanhan polven uskonnollisten fraasien ja tyylin toistamista eli muututaan kaavamaisiksi uskonnollisisksi ihmisiksi. Varsinkin, jos perheessä on jo monessa polvessa uskovia."Eikä ihmiset yleensä karsasta Jeesusta ja Jumalaa, vaan enemmänkin sitä uskovaa tai hänen uskonsa ilmenemismuotoa."
Juuri näin. Ei ole sattumaa, että usein juuri huonoimmin käyttäytyvät uskovat väittävät, että heitä vainotaan. :)
- Anonyymi
"Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, POIKASI!" Sitten hän sanoi opetuslapselle (pojalle): "Katso, äitisi!" Ja siitä hetkestä opetuslapsi (poika) otti hänet (Maria-äidin) kotiinsa."
Tuohon aikaan lesket olivat huonossa asemassa, jos joutuivat elämään täysin yksin. Jeesus siis huolehti siitä, että Johannes pitäisi huolta hänen äidistään kuin omasta äidistään ja nimesi Johanneksen hänen uudeksi pojakseen. - Anonyymi
Perusmuurahainen ei ole profeetta omassa keossaan.
- Anonyymi
Ei niin.
- Anonyymi
Hyvä ketju ja lähes kaikki vastaukset asiallisia
Olen itsekin kipuillut samojen asioiden kanssa. Sukua olen evankelioinut painotuotteiden ja äänitteiden avulla - tästä on lähinnä aiheutunut välttelyä, joku on vaivautuneesti kiittänyt. Vuosien varrella olen menettänyt "ystäviä" jos olen vaikka kutsunut seurakunnan tilaisuuteen. Nuorena uskovana olin lain alla tuon todistamisasian kanssa.
Nyt pidempään uskossa olleena olen saanut lainata hengellisiä kirjoja joillekin työtovereille. Olen kertonut kristillisistä radio- ja tv-kanavista. Monien puolesta rukoilen ja pyydän esirukouksia. On jossain sanottu, että "enemmän kuin pitäisi puhua Jussille Jumalasta, pitää puhua Jumalalle Jussista."
Raamatun lukeminen, seurakunta yhteys, rukoileminen. Nuo asiat on tärkeitä, että elämä olisi Jumalan johdatuksessa. Sitä niin helposti menee omia teitään ja kiirehtivän jalka astuu harhaan.- Anonyymi
Joo näitä kiireettömiä uskoviahan piisaa, mistä syystä toiset joutuvat jatkuvasti juoksemaan, jotta evankeliumi menisi eteenpäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo näitä kiireettömiä uskoviahan piisaa, mistä syystä toiset joutuvat jatkuvasti juoksemaan, jotta evankeliumi menisi eteenpäin.
Jotkut juoksevat rahan perässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo näitä kiireettömiä uskoviahan piisaa, mistä syystä toiset joutuvat jatkuvasti juoksemaan, jotta evankeliumi menisi eteenpäin.
No, miten se ees taas juokseminen on toiminut? Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Eli odottamalla Jumalan johdatusta.
Matkustin kerran kerran työtapaamiseen. Oletin puhuvani pelkästään työasioista. Mutta vastapäätä istuva henkilö näki ristin kaulassani ja hän ryhtyi puhumaan Jumalasta. Kyllä ne työasiatkin hoituivat. Mutta jatkoimme hengellistä keskustelua vielä monta kertaa kahvin ääressä vapaa-ajalla.
Jumalan johdatuksessa ei tarvitse juosta henkihieverissä. Kun PH avaa tilaisuuden, hän on jo vetänyt sielua puoleensa. Sillä "kukaan ei voi tulla Isän tykö, ellei Isä häntä vedä." Tämän olen saanut nähdä kerta toisensa jälkeen arkielämän keskellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, miten se ees taas juokseminen on toiminut? Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Eli odottamalla Jumalan johdatusta.
Matkustin kerran kerran työtapaamiseen. Oletin puhuvani pelkästään työasioista. Mutta vastapäätä istuva henkilö näki ristin kaulassani ja hän ryhtyi puhumaan Jumalasta. Kyllä ne työasiatkin hoituivat. Mutta jatkoimme hengellistä keskustelua vielä monta kertaa kahvin ääressä vapaa-ajalla.
Jumalan johdatuksessa ei tarvitse juosta henkihieverissä. Kun PH avaa tilaisuuden, hän on jo vetänyt sielua puoleensa. Sillä "kukaan ei voi tulla Isän tykö, ellei Isä häntä vedä." Tämän olen saanut nähdä kerta toisensa jälkeen arkielämän keskellä.No niin, siinähän se tuli, jota suosittelin aiemmin: risti kaulassa jo voi toimia keskustelun avaajana.
Sanompa vaan, että seurakunnassahan ne varsinaiset paskahousut istuvat. Ja milläkö perusteella? No sillä, että uskoon tullutta patistellaan kertomaan uskoon tulemisestaan heti välittömästi kaikille, alkaen sukulaisista. Ja vaikka juuri uskoon tulleella ei ole vielä taitoa evankelioimiseen, eikä seurakuntalaiset millään tavalla valista uskoon tullutta sen suhteen, mitä olisi kerrottava, tai millä tavoin se uskoon tulo olisi lähimmäisilleen kerrottava, niin moniaankin kerran on käynyt tälviistee, että mm. sukulaissuhteet menevät sen kertomisen vuoksi överiksi, eikä uskovainen ole enään niin tervetullut sukulaisten luokse vierailuille, kuin mitä oli ennen uskoon tulemistaan.
On Kirjoitettu, että ilman taitoa ei ole intokaan hyväksi, ja kiirehtivän jalka astuu harhaan. Snl. 19:2.
Että ensin on kasvettava uskossa ja odotettava Herran kehoitusta asiassa. Ja vasta Herran kehoituksen seurauksena kerrottava uskoon tulemisestaan Isä Jumalan antamalla viisaudella sekä Pyhän Hengen innoituksella, joka tuo varmuuden asiaan.- Anonyymi
Herra on lukuisia ihmisiä ohjannut suoraan uskoontulon jälkeen avaamaan suunsa ensimmäisen kerran.
- Anonyymi
Steyr on oikeassa. Monet perhesuhteet ovat menneet pilalle, kun yli-innokas ja taitamaton nuori uskova painaa päälle kuin yleinen syyttäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Steyr on oikeassa. Monet perhesuhteet ovat menneet pilalle, kun yli-innokas ja taitamaton nuori uskova painaa päälle kuin yleinen syyttäjä.
Steyr, joka elää himoissaan omien kommenttiensa mukaan, on epäpuhdas astia, jonka pitää ensin luututa omat läjänsä ennen kuin sopii opettamaan muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Steyr on oikeassa. Monet perhesuhteet ovat menneet pilalle, kun yli-innokas ja taitamaton nuori uskova painaa päälle kuin yleinen syyttäjä.
En todellakaan ollut nuori enkä yli-innokas, joka painoi yleisenä syyttäjänä päälle, kun Herra minut lähetti reilun puolen vuoden uskossaolon jälkeen ensimmäisen kerran kadulle evankelioimaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Steyr, joka elää himoissaan omien kommenttiensa mukaan, on epäpuhdas astia, jonka pitää ensin luututa omat läjänsä ennen kuin sopii opettamaan muita.
Ajattelen.., että Steyr varmaankin tekee parannusta kuolleista teoistaan päivittäin Herran kasvojen edessä, niinkuin me muutkin Jeesukseen uskovat teemme, ettei siitä kenenkään tarvitse sen kummemmin alkaa häntä nokittelemaan.
Jotenkin lohdullista ajatella, että Piipposenkin Veijoa jatkuvasti kivitetään, vaikka hän julkisesti julistaa Jumalan sanaa.
Ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että ne, jotka julistavat Jumalan sanaa Kirjoitusten mukaan, niin he joutuvat kaikenkarvaisten väärämielisten 'tuomareitten' kivitettäviksi jatkuvasti elämässään.
Jeesustakin kivitettiin ja pilkattiin, ja siltikin hänestä kasvoi suurmies. Anonyymi kirjoitti:
Steyr, joka elää himoissaan omien kommenttiensa mukaan, on epäpuhdas astia, jonka pitää ensin luututa omat läjänsä ennen kuin sopii opettamaan muita.
Millä tavalla elää himoissaan?
- Anonyymi
Ole aloittaja iloinen uskostasi ja elä normaalia Jumalan lapsen elämää. Sinun tuttusi kyllä näkevät muutoksen sinussa ja jos se on positiivinen muutos, he kiinnostuvat.
Tässä tilanteessa sielunvihollinen yrittää riistää uskovaiselta ilon ja rohkeuden ja muuttaa käyttäytymisen väkinäiseksi yrittämiseksi. - Anonyymi
Jumala on suonut omilleen erilaisia palveLutehtivIä: palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
- Anonyymi
Missä olet siellä ongelma
- Anonyymi
> Miksi Jumala loit minusta tälläisen pelkurin!
Itse en usko Jumalan luovan kenestäkään pelkuria.
Ehkä ennen kuin alat puhumaan, sinun kannattaa ensin opetella tuntemaan Jumala ja Jeesus hyvin.- Anonyymi
Hyvä aloittaja, Herra käyttää sinua omana itsenäsi, myös ns. huonoja puoliasi. Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.
Eräs pastori kertoi kerran, kuinka eräs ujo tyttö, jonka piti todistaa yleisön edessä uskostaan, nousi arkana lavalle, tutisi ja punastui, eikä lopulta, vaikka kuinka yritti, saanut suustaan ulos muuta kuin itkuun parahduksen ja sanat "mä rakastan Jeesusta". Monen mielestä tyttö epäonnistui todistuksessaan täysin. Mutta kävikin niin, että pari tyttöä tuli uskoon siinä tilaisuudessa. Kun heitä haastateltiin, he sanoivat, että he vakuuttuivat tilaisuudessa siitä tytöstä, joka ei selvästikään halunnut mikrofonin taakse todistamaan. Sen suoksi he ajattelivat, että tuossa on pakko olla jotain, koska hän kuitenkin suostui sellaiseen.
Herra tietää, mikä vetoaa kehenkin. Ja sinunkin persoonasi vetoaa tiettyihin ihmisiin, oikeissa tilanteissa, jos vain suostut Herran käyttöön.
- Anonyymi
Miksi sitä pitäisi julistaa jos kukaan ei kysy? Ole hiljaa.
- Anonyymi
Koska Jeesus itse antoi käskyn ja esimerkin.
Ei Jeesuskaan tullut paikalle ja aloittanut puhettaan, että: "Anteeksi nyt kovasti, arvon fariseukset ja kirjanoppineet, että häiritsen, mutta olisikohan teillä hetki aikaa puhua uskonasioista - "
Eikä hän varsinkaan norkoilllut Salomon pylväskäytävässä nojailemassa ja odottamassa, jos vaikka joku ymmärtäisi ohimennessään kysyä jotain Jumalan valtakunnasta.- Anonyymi
Jep, bändi soitti taustalla ja Jeesus aloitti puheet suunnilleen näin: Wassup bi-itch-ees!!! Kuulette nyt Jumalan sanaa!
- Anonyymi
Jopa osa Jeesuksen omista opetuslapsista pitivät hänen puheitaan liian kovina ja jotkut eivät sen takia enää seuranneet häntä lainkaan, vaan jättäytyivät pois.
Siinäpä purtavaa niille tuppisuu-uskoville, joiden mielestä jo pelkkä uskovan asuminen samassa lähiössä "viidentenä evankeliumina" voittaa naapurin uskoon "sanoittakin". Ja ihan totta, tällaisiakin väitteitä olen kuullut, ettei ainakaan evankelioida tarvitsisi.
- Anonyymi
Ja mitä tapahtuikaan myyjien pöydille ja tuoleille....
- Anonyymi
"eivät kaikki ole opettajia"
sitähän ne lahkoissa haluaa, et tuot aina uuden ja uuden jäsenen, niitä kattia kiinnosta, onko joku "kääntynyt", jotenkin erikoisesti uskossa, tai ei, kunhan vaan "liityt meihin", niin lukee evankeliumissa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"eivät kaikki ole opettajia"
sitähän ne lahkoissa haluaa, et tuot aina uuden ja uuden jäsenen, niitä kattia kiinnosta, onko joku "kääntynyt", jotenkin erikoisesti uskossa, tai ei, kunhan vaan "liityt meihin", niin lukee evankeliumissaJoo, niin minustakin tämä on aika silmiinpistävää, että halutaan ensisijaisesti sitä oman seurakunnan kasvua, lisää jäseniä siihen. Onneksi edes siinä ohessa sitten muistetaan kiitellä siitäkin, että on taas yksi Jumalan valtakuntaan päässyt.
Anonyymi kirjoitti:
Joo, niin minustakin tämä on aika silmiinpistävää, että halutaan ensisijaisesti sitä oman seurakunnan kasvua, lisää jäseniä siihen. Onneksi edes siinä ohessa sitten muistetaan kiitellä siitäkin, että on taas yksi Jumalan valtakuntaan päässyt.
Mun seurakunnasta eroamiseni eräs syy oli juuri tuo, että 'ommaan seurakunttaan pittää tuuva' herätyksessä oleva ihminen. Ja kun erään kerran vein tuollaisen ihmisen helluntaiseurakuntaan tutustumaan helluntailaisten tyyliin, ja kun sen sitten joku siitä omasta seurakunnasta kuuli, niin tuo ommaan seurakunttaan systeemi pläjähti heti nokalle ja hyvinkin vihaiseen sävyyn.
Jotenka minä tulin siihen tulokseen, että jos sielut voitetaan ensisijaisesti siihen 'ommaan seurakunttaan', eikä Kristukselle, niin minä olen aivan väärässä seurakunnassa. Ja tuon toteamukseni seurauksenahan minä aloin suunnittelemaan seurakunnastani eroamista. Ja sitten kun seurakuntani vanhemmisto mittasi minua rahalla jumalattoman kanssa ja asia kääntyi jumalattoman eduksi, niin se oli se piste iin päälle. Jotenka nyt ei kukaan pääse nokittelemaan minua siitä, mihin seurakuntaan minä kulloinkin lähimmäiseni ohjaan, jos aika uskoon tuloon hänen kohdallaan otollinen siihen.
Älä kritisoi itseäsi. Olet kuitenkin Jeesuksen opetuslapsi, Pyhä Henki kuljettaa sinua ja olet Jeesukselle tärkeä..Varmasti saat tilaisuuksia kertoa uskostasi, kun on sopiva tilanne, vaikkapa kahden kesken jonkun kanssa, johon olet jo hiukan tutustunut.
Pyhän Hengen täyteys antaa lisää voimaa todistamiseen, niinkuin Raamattu meitä opettaa. Tunnen elämäni varrelta kuitenkin uskovia, jotka eivät ole kokeneet Pyhän Hengen täyteyttä niin että olisivat puhuneet kielillä ja silti he voivat todistaa uskostaan Kristukseen..
Ja varmaan monille uskoville tulee tilanteita, että sanat juuttuvat kurkkuun, kun olisi tilaisuus puhua.
Näissä tapauksissa olen huomannut, että Herra ei tuomitse. Usein mieleen nousee ajatus, ensi kerralla sitten on uusi mahdollisuus.
Joskus on niin että teot puhuvat enemmän kuin sanat
Siunausta sinulle veljeni tai sisareni..- Anonyymi
Ja muistakaatten sitten, että pyhän hengen täyteytyksen jälkeen seuraavaksi tärkein on liukkaaksi voiteleminen. T. Vanh.esirukoilija.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581331Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18986Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875