ihan oikeesti. Ja miksi?
Koronapandemia ei ole läheskään loppumassa maassamme ja koululaisia laitetaan kouluun, tosin mikäli vanhemmat antavat luvan. Nythän on poikkeustila maassamme.
Myöskin juuri luin että yli 70 vee saisivat kohta tavata lapsenlapsiaan. Nyt kysyn. Mihin tämä tällainen perustuu? Onko tosiaan tarkoitus saada kuolemaan heitä, jotka ovat vielä hengissä tästä yli 70 vee ikäluokassa. Kuolleisuus on ollut suurin juuri 70 vee ikäluokassa ja heitä on jäljellä maassamme melkoisesti vielä, kaikki siis eivät kuolleet vanhusten hoitokoteihin, vaikka niin ilmeisesti oli tarkoitus päästä näistä yhteiskunnan rahannielijöistä eroon, kun ei kasvomaskejakaan osattu tarkoituksellisesti tilata, jotta iäkkäitä olisi vielä noin 200 ylikin hengissä, mikäli olisi heidät haluttu pitää täällä.
Eli näin. Ensin ne lapsenlapsenlapset kouluun ja sitten tartuttamaan isovanhempiaan. Tämä on se logiikka, jolla halutaan ihmisiä manan majoille , pois päiviltä.
En luota enää hallitukseen. Ihmettelen suuresti kuka näitä ohjeistuksia oikein tekee ja mitä hänen päässään liikkuu.
Jokainen tietää tämän taudin karmeuden, on tappotauti ja niin on vielä hallituksen mielestä liian paljon vanhuksia viemässä hoivakoti ym kotihoidon paikkoja. Ei voi muuhun johtopäätökseen tässä tulla.
Koronapandemia ei ole läheskään loppumassa maassamme ja koululaisia laitetaan kouluun, tosin mikäli vanhemmat antavat luvan. Nythän on poikkeustila maassamme.
Myöskin juuri luin että yli 70 vee saisivat kohta tavata lapsenlapsiaan. Nyt kysyn. Mihin tämä tällainen perustuu? Onko tosiaan tarkoitus saada kuolemaan heitä, jotka ovat vielä hengissä tästä yli 70 vee ikäluokassa. Kuolleisuus on ollut suurin juuri 70 vee ikäluokassa ja heitä on jäljellä maassamme melkoisesti vielä, kaikki siis eivät kuolleet vanhusten hoitokoteihin, vaikka niin ilmeisesti oli tarkoitus päästä näistä yhteiskunnan rahannielijöistä eroon, kun ei kasvomaskejakaan osattu tarkoituksellisesti tilata, jotta iäkkäitä olisi vielä noin 200 ylikin hengissä, mikäli olisi heidät haluttu pitää täällä.
Eli näin. Ensin ne lapsenlapsenlapset kouluun ja sitten tartuttamaan isovanhempiaan. Tämä on se logiikka, jolla halutaan ihmisiä manan majoille , pois päiviltä.
En luota enää hallitukseen. Ihmettelen suuresti kuka näitä ohjeistuksia oikein tekee ja mitä hänen päässään liikkuu.
Jokainen tietää tämän taudin karmeuden, on tappotauti ja niin on vielä hallituksen mielestä liian paljon vanhuksia viemässä hoivakoti ym kotihoidon paikkoja. Ei voi muuhun johtopäätökseen tässä tulla.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Korona on oikeastaan aika kätevä, kun se eliminoi eläkeläisiä, jotka eivät tuota maailmantaloudelle mitään.
Toiseksi se lisää valtioden velkaantumista, jotta on taas lisää perusteita myydä valtion omaisuutta.
Näin maailma kehittyy. (NWO)
Hallituksen toimenpiteet tappavat 70-80 vuotiaat. En osaa sanoa onko
se tyhmyyttä vai tarkoituksellista.
Jommasta kummasta lienee kyse
Hämmästyyttää myös tämä,miksei ministereiden ja virkamiesten palkoja
lasketa poikkeusoloissa.Onko suomessa joku ihmisryhmä jota ei poikeustila
koskisi.Eläkeläisten eläkeitä kompensoi suuri kuolleisuus,ministereiden
ja virkamiesten palkkoja ilmeisemmin kompensoi valtion lisääntyvä velka.
Kuntatasolla sama asia.
Kuka noita rottia perässä vetää? KANSA, joka ei uskalla kapinoida!
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö sanoi tv:ssa, että yli 70-vuotiaat kuolevat sairastuttuaan yli 300-kertaisesti enemmän koronaan kuin nuoret aikuiset samaan tautiin.
Vanhoja ihmisiä pitäisi suojella. Miten suojellaan, jos rajoitukset puretaan, kun rokotetta ei vielä ole, ja kun korona-viirus leviää edelleen nopeasti rajoitusten vielä ollessa voimassa.
Vanhainkodeissa on surullisia esimerkkejä tartuntojen aiheuttamista lukuisista kuolemista. Kun korona-viirus pääsee vanhainkodin osastolle, se tappaa nopeasti monta vanhusta.
Näyttää siltä, että myös Suomessa otetaan Ruotsin "laumasuoja" malli käyttöön. Tuhannet tulevat kuolemaan ja vanhukset, eli lauman heikoimmat ensin.
Ruotsissa tartuntoja on yhtä paljon kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Myös kuolleiden lukumäärässä Ruotsi johtaa muihin Pohjoismaihin verrattuna noin kaksinkertaisesti.
Maltti on valttia koronan torjunnassa. Rajoituksia ei ole järkevää purkaa ilman rokotetta.
Eliittihän se pyrkii jäämään valtaan, ,sehän on jo tosi. Höpöpuhetta jatkuvasti että vanhukset pyritään suojaamaan-ei,heistänän pyritäänkin pääsemään eroon ja vanhainkodeista,,,eivät vanhukset tuota mitään. Ja maski asiaa, ei puhuta mitään-koska köyhälistö kulkee julkisella välineillä eikä ole turva väleä millään iveellä,näin ollen tauti tarttuu paremmin ilman maskeja,Ei päättäjiä kopase vähätuloiset,halutaankin päästä eroon niistä kuten isossa maailmassakin. Varakkaat vaan takseilla ja omilla autoillaan ovat omassa turva asemissaan,viis julkisessa liikenteen vaaroista,eli ei maskeja.
"Ensin ne lapsenlapsenlapset kouluun ja sitten tartuttamaan isovanhempiaan. Tämä on se logiikka, jolla halutaan ihmisiä manan majoille , pois päiviltä."
Eihän hallitus myöskään pakota ketään lapsia isovanhempiensa luo, jos ei oma älli sano mitään niin voi, voi!!
No voi hyvä tavaton tätäkin aloitusta. Olisiko aika jo päivitää tietoutta, onhan tässä eletty jo korona-aikaa riittävästi, että kaikille pitäisi olla jo selvää?
A) kasvomaskeja ei jätetty tilaamatta, ei tarkoituksella eikä tarkoittamatta. Niitä ei vain ollut tarjolla mihinkään maahan. Ja jos olisikin ollut, ei niistä olisi ollut hyötyä kuin siellä, missä niitä tarvitaan. Ja niitä taas oli riittävästi.
B) On hullua alkaa käyttää kasvomaskeja kansan keskuudessa tilanteessa jossa tartunta ei ole levinnyt kuin pieneen osaan väkeä. Se olisi valtavaa maskien tuhlausta, sillä niitä tarvitaan yhdessä päivässä monta ja niiden hyöty on pieni, eikä hyödystä ole edes näyttöä. Jos menet kauppaan maski kasvoilla, se kastuu parissa minuutissa ja hengität jo kiivaammin koska happea pitäisi saada. Maski ei suojaa sinua vaan toisia jos alat aivastella.
Oletko havainnut kenties, että Suomi ei ole pyrkimässä laimasuojaan. Jos olisi, olisimme pitäneet maan avoimena ja antaneet homman jatkua entisellään.
Maan sulkeminen tulee kalliiksi. Monet tahot huutavat kurkku suorana, että sulkeminen on turhaa ja kaikki pitää avata heti. Näin haluaa moni yrittäjä.
Suomessa kaikki on mennyt lain kirjainta noudattaen ja se on ollut hyvä.
Koska maata ei voi, eikä kannata pitää suljettuna kuin lyhyen ajan, sillä vauriot sulkemisesta nousevat korkeammaksi kuin itse syy eli korona. Ja vaikka olisimme onnistuneet poistamaan taudin hetkeksi, ei yhteiskunta pääsisi palaamaan normaaliin kuitenkaan. On aika vaikea elää "vankilassa" niin kauan että kaikki muuta maat tukahduttavat taudin tai rokote tulee.
Yhteiskuntaa voidaan pandemioissa avata heti kun saadaan tilanne hallintaan. Se tarkoittaa, että osataan paremmin tehdä asioita oikein kuin alkuvaiheessa. Saadaan kapasiteetti oikealle tasolle jne.
Ja nyt kun joku kuitenkin alkaa purnata testaamisesta "miksi ei heti testattu kaikki jne" liturgiaa, niin: Siksi ei testattu koska ei ollut kapasiteettia tehdä sitä. Kaikki oli käytössä normaaliin terveydenhuoltoon. Ei ollut testivälineitä juuri koronaan sopivia, ei ollut testaajia, ei laboratorioita, ei jäjittäjiä. Tiedättekö te paljonko ihmisiä tuon organisoimiseksi tarvitaan?
Kun ensi suljetaan yhteiskunta, että saamme aikaan mm. testaamisen järjestämisen, sitten yhteiskuntaa voi avata pikkuhiljaa. Takapakkia tulee, mutta niihin voidaan nyt puuttua paljon tehokkaammin.
Kun tällainen pandemia (ei varmaan sama) meille taas tulee, sillä niitä tulee varmasti, osaamme taas paremmin varautua.
Korona on paljastanut suomalaisten tyhmyyden. Tyhmät ovat huutaneet sitä ja tätä. Ja kaikkea siltä väliltä. Tämä siksi, että heillä ei ole tietoa, taitoa tai osaamista tähän korona-asiaan.
Jos jossakin on tulipalo, nämä samat ihmiset "osaavat" varmasti sammuttaa sen paremmin kuin palokunta!
Sitähän ei kannata edes kysyä.
Suomi on pärjännyt erinomaisesti tässä koronakriisissä. Ja se on minusta kiitoksen paikka meidän asiantuntijoille ja päättäjille puolueväristä riippumatta.
Kaikenvalittajille en kiitosta anna, heidän urputus ja purnaaminen on vain haitannut arvokasta työtä!
Niin, tyhmyys paljastuu huutamisella. Onko sinulla peiliä?
Suomi ei ole pärjännyt hyvin eikä poikkeuksellisen huonosti. Suomessa on tehty sitä, mitä muutkin ja tulos on sama.
Lain noudattamisesta en ole yhtä varma. Jos annettuja sakkoja palautetaan ja ihmisten perustuslain takaamia oikeuksia on poljettu, ei ole noudatettu lakia. Se on päivänselvä asia.
Katsotaan,+sanoi+Putkinen.
"A)+kasvomaskeja+ei+jätetty+tilaamatta,..
Paula+Risikko+ehdotti+EU:n+yhteistä+hankintamekanismia+kriittisille+varusteille,+lääkkeille,+rokotteille+jne.+jo+vuosia+sitten.+Sen+jälkeen+Suomen+päättäjät+pyörittelivät+sormiaan+vuosia,+sitten+kuukausia+epidemian+jo+käynnistyttyä,+kun+kaikki+muut+EU-maat+lähtivät+mekanismiin+mukaan.+Päätös+hukkui+jonnekin+STM:n+byrokratiaan.+Suomi+ei+siis+ollut+mukana+EU:n+ensimmäisellä+yhteishankintakierroksella,+vaikka+idea+oli+suomalaisten.+Se+ei+ollut+viisautta+tai+oveluutta.+Se+oli+ammattitaidottomuutaa,+epähuolellisuutta+ja+typeryyttä.++Moka+yritettiin+korjata+palkkaamalla+rikoksista+tuomittuja+kohuliikemiehiä+hoitamaan+tilaus,+vaikka+ammatillinen+pätevyys+puuttui.+
Sitä+paitsi+STM+kertoi+kuinka+mahtavasti+HVK+on+varautunut+kaikkiin+kriiseihin.+Suomen+piti+olla+paremmin+varautunut+kuin+muut+Euroopan+maat,+mutta+meidät+yllätettiin+housut+kintuissa.+Salmisen+mukaan+epidemia+ei+tule+Eurooppaan+ja+jos+tulee,+se+on+hyvin+lievä.+Sitten+Salminen+väitti+italialaisten+ylireagoivan,..+Salminen,+Kiuru,+Pekonen+ja+Varhila+ovat+olleet+alusta+alkaen+pihalla+kuin+lumiukot.+He+eivät+ole+kuunnelleet+WHO:n+neuvoja+tai+seuranneet+epidemian+kehittymistä.+Kuitenkin+he+jatkavat,+vaikka+ei+heillä+ole+pätevyyttä+tällaisen+kriisin+hoitoon.+Ylilääkärit,+professorit+jne.+ovat+jatkuvasti+julkisuudessa+yrittäneet+saada+näitä+idiootteja+korjaamaan+kurssia.+Meillä+on+ollut+hiton+hyvä+tuuri.+THL,+HVK+ja+STM+eivät+ansaitse+kiitosta.++
"B)+On+hullua+alkaa+käyttää+kasvomaskeja+kansan+keskuudess"
Ja+kuitenkin+maissa,+joissa+kasvosuojen+käyttö+on+yleistä,+tilanne+on+paljon+parempi+kuin+Suomessa.+Japani,+Taiwan,+Hong+Kong,+Singapore,+Tsekki,+Itävalta+jne..+Luotan+paljon+enemmän+Saksan+tiedeakatemiaan+kuin+Terveyden+ja+hyvinvoinnin+laitokseen.
https://www.endcoronavirus.org/+
Vilkaise+tuolta+ulkopuolisten+asiantuntijoiden+tilannekuva.+Kyseisen+järjestön+on+perustanut+MIT:n+professori+ja+asiantuntijoina+on+epidemiologeja,+virologeja,+geneetikkoja,+immunologeja+jalääkäreitä.+Riippumaton+järjestö+seuraa+globaalia+tilannetta+ja+antaa+asiantuntija-apua+tarvitseville.+Tämän+4.5.+päivätyn+raportin+mukaan+Suomen+tilanne+on+yhä+paskimmassa+kategoriassa.+Me+emme+ole+samassa+tilanteessa+kuin+Norja,+Tanska+tai+Viro,+joten+emme+voi+toimia+niin+kuin+ne.+Niin+toimiminen+olisi+vastuutonta.+
Jos+viitsit+vilkaista+tuon+linkin+kautta+koronaviruksen+etenemisen+eri+maissa,+havaitset,+että+Suomessa+ei+ole+suurta+laskua+tapahtunut.+Tilanne+on+lähes+ennallaan.+Yhteiskunnan+avaaminen+nyt+vesittää+kaikki+aiemmat+kriisitoimet+ja+tulee+paljon+kalliimmaksi+sekä+inhimillisesti+että+taloudellisesti.++THL+ja+STM+ovat+puhuneet+alusta+alkaen+paskaa+ja+paskaa+ne+puhuvat+nytkin.+
"Suomi+ei+ole+pyrkimässä+laimasuojaan..."
Ei+ole!+SARS-CoV-2-viruksen+kohdalla+laumasuojan+toteutumista+tukevia+todisteita+ei+ole+olemassa.+Se+on+spekulaatiota.+Harvardin+yliopiston+tutkimuksen+mukaan+se+edellyttäisi+82+prosentin+sairastumista+tietyssä+populaatiossa.+Immuniteetin+vahvuudesta+ja+kestosta+on+vaihtelevia+valistuneita+arvauksia,+jotka+asettuvat+johonkin+2+viikon+ja+2+vuoden+väliin,+mutta+tutkijat+eivät+usko+elinikäiseen+immuniteettiiin.
"Maan+sulkeminen+tulee+kalliiksi."
Ja+kalliimmaksi+tulee,+jos+soudetaan+ja+huovataan.+Nyt+pitäisi+tukahduttaa+-+jaksaa+kesän+yli+ja+pitää+rajat+kiinni.+46+arvovaltaista+suomalaista+asiantuntijaa+jätti+hallitukselle+vetoomuksen,+että+tukahdutettaisiin.+
"Suomessa+kaikki+on+mennyt+lain+kirjainta+noudattaen+ja+se+on+ollut+hyvä."
"maata+ei+voi+pitää+suljettuna+kuin+lyhyen+ajan,..+vauriot+sulkemisesta+nousevat+korkeammaksi+kuin+itse+syy+eli+korona."
Trumpin+saundi.+Jenkeissä+epidemia+tappaa+jouluun+mennessä+enemmän+ihmisiä+kuin+koko+toinen+maailmansota.+Vietnamin+sodan+uhriluvut+on+jo+ylitetty.+Työttömyys+on+noussut+15+prosenttiin.+Jos+Jenkkilä+avataan+nyt,+puhutaan+miljoonista+uhreista+ja+sitten+on+pakko+laittaa+paikat+kiinni.++
"Ja+vaikka+olisimme+onnistuneet+poistamaan+taudin+hetkeksi,+ei+yhteiskunta+pääsisi+palaamaan+normaaliin+kuitenkaan."
Näinhän+se+kaikkialla.+Tukahduttaneet+maat+ovat+palaamassa+normaaliin.+Nebraskassa+rajoitusten+purku+nosti+tartuntoja+välittömästi+57+%+ja+teki+osavaltiosta+uuden+kriisikeskuksen.+
"Korona+on+paljastanut+suomalaisten+tyhmyyden."
Ei.+Kyllä+tämä+paljastaa+sinun+tyhmyytesi+ja+tietämättömyytesi.+
"Suomi+on+pärjännyt+erinomaisesti+tässä+koronakriisissä.+"
Meillä+on+toistaiseksi+ollut+helvetin+hyvä+tuuri.+Koulujen+avaamisen+idea+on,+että+oppilaat+eivät+sairastuta+tai+tartuta.+Kaksi+suurinta+aiheesta+tehtyä+tutkimusta+osoittaa,+että+6+prosenttia+lapsista+sairastuu+vakavasti+ja+lapset+tartuttavat+siinä+kuin+aikuiset.+Yleensä+lapset+ovat+lieväoireisia,+mutta+toksinen+sokkioireyhtymä+ja+kawasakin+tauti+vaanii+nurkan+takana.+Monet+opettajat+kuuluvat+esim.+diabeteksen+tai+verenpainetaudin+vuoksi+riskiryhmään.+Heillä+on+kaksi+vaihtoehtoa:+vaarantaa+terveyensä+tai+saada+potkut.+En+kadehdi!
Suomessa on tehty paremmin kuin muissa maissa. Norja, Tanska ja Suomi onnistuneet hyvin.
Näissä kaikissa maissa on poikkeuksellisen paljon ihmisiä turisteina Italiassa, Espanjassa. Silti toimenpiteet ovat olleet järkeviä ja oikeaan osuneita. Se tietenkin harmittaa niitä, joiden mielessä on vain politiikka. Ei suomalaisten hyvinvointi.
Etkö todella keksinyt muuta kuin sakkojen palautuksia tai epäselvää perustuslain polkemista. Mitähän tarkoitat? Valmiuslain käyttöä? Sehän on tehty juuri siksi, että sillä on mahdollista polkea perustuslakia poikkeusoloissa.
Tämä hallitus on rautaa!! Itsekin epäilin aluksi, miten näin tuore ja nuori hallitus pärjää, mutta olen ihmeissäni kuinka jämäkästi asiat hoidettu.
Kyllä+Risikko+kertoi+huolensa,+mutta+ei+tämän+hallituksen+aikana.+Ja+Risikko+itse+ei+tehnyt+mitään+ollessaan+ministerinä?+Miksi+ei+tehnyt?
Suomi+jättäytyi+pois+EU:n+yhteishankinnasta+(tässä+on+ollut+kaikki+puolueet+mukana),+koska+uskoi+että+meidän+varmuusvarastot+riittää+mihin+kriisiin+tahansa.+
Kenelläkään++(yhdelläkään+puolueella)+ei+ollut+kykyä+arvata,+mitä+tulossa+on.+Tämä+johtui+siitä,+että+oli+varauduttu+paikallisiin+kriiseihin,+ei+siihen,+että+koko+maailma+ryhtyy+yhtäaikaa+hankkimaan+jotain+tuotetta.+Tämä+sama+tilanne+olisi+tullut+oli+siellä+hallituksessa+kuka+tahansa.+Mitään+ei+ollut+enää+tehtävissä.
Kasvomaskien+käyttö+on+monessa+maissa+ollut+olemassa+jo+ennen+koronakriisiä.+Niissä+maissa+joissa+väkiluku+on+tiheä,+ihmiset+ovat+suojautuneet+kaikenlaista+flunssaa+vastaan.+Tästä+on+tullut+jo+jonkinlainen+neuroosi+ihmisille.
Niistä+ei+kuitenkaan+ole+todistettua+apua+ja+sen+on+nähty+myös+meillä.+Virus+leviää+suhteellisen+heikosti.+Kyse+on+kangassuojista+tavallisille+ihmisille+ja+moni+saa+niistä+vain+kuvitteellisen+suojan+omien+hermojen+lievitykseen.+
Kirjoituksessai+ei+ollut+mitään+mieltä,+joten+en+ala+kommentoimaan+kaikkea+huuhaata+siinä.
Tämä+kriisi+osoitti+kuin+tyhmiä+varsinkin+miehet+ovat+panikoidessaan.+Suomalainen+mies+on+pulassa.+Raukkamaisuuttaan+he+ovat+puuttumassa+joka+asiaan+ja+molempiin+suuntiin.+Milloin+liikaa+rajotteita,+milloin+liian+vähän.+Kunhan+saa+vain+räyhätä+ja+valittaa.
Tässä+se+tyhmyys.+Jopa+Ruotsissa+ihmetellään+tätä+valittamista+Suomessa.+Miksi+suomalaiset+eivät+osaa+olla+tyytyväisiä+onnistuneesta+koronan+hoidosta?
Ja+tämä+vielä.+Koko+ajan+huudetaan+myös+siitä,+että+"nyt+tulee+viruslinko+kun+Uusimaa+avataan"+ja+nyt+sitten+koulut+avataan+ja+sitten+räjähtää+virukset!!
Rauhallisesti+siellä.+Sinä+ennustat+nyt+Suomeen+57%+kasvua+koronaan.+No+niin+katsotaan.+Olethan+Suomen+paras+epidemologi+ja+matemaatikko?+Vai?
Tässä+se+tyhmyys+juuri+näkyy.+Että+riehutaan+jo+etukäteen+vaikka+ei+ymmäretä+asiasta+yhtään+mitään!
Minä+en+ymmärrä+sitä!
No huh!
Tässä joku toope luettelee nipun omia onanointi haaveitaan? Miten hitossa Suomessa riittää näitä toopeja?
"Se oli ammattitaidottomuutaa, epähuolellisuutta ja typeryyttä. Moka yritettiin korjata palkkaamalla rikoksista tuomittuja kohuliikemiehiä hoitamaan tilaus, vaikka ammatillinen pätevyys puuttui."
Eihän tässä tehty mitään "mokaa"?
Suomi oli itse ajatellut, että ei tarvitse tätä yhteishakua. Siis meidän aikaisemmat hallitukset. Suomihah luotti (koko eduskunta) siihen että meidän varmuusvarasto on riittävä.
Kukahan siellä kävi katsomassa esim. suojavarusteita? Kävikö Persut ollessaan hallituksessa? Kokoomus?
Ei käynyt. Kuka olisi edes osannut varautua tämän tyyppiseeen kriisiin? Voisiko nyt odottaa näiden tollokirjoitusten kirjoittajilta edes keskivertoajattelua? Kykenettökö siihen?
Harmillista että tämmöiset "aapot" kirjoittaa jotain näin typerää. Kaikki mitä kirjoituksessa on on jälkiajattelua. Aivan kuin henkilö (toope) osaisi lottorivin etukäteen.
Jos nyt tulee sota kahvista, niin pitäisikö jonkun nyt alkaa varautua kahvisotaan? Mistä helvetistä kukaan järkevä ihminen pystyy varautumaan ihan kaikkeen?
Tämä kirjoitus osoittaa vain yhden asian. Meidän maassamme on todella paljon tyhmää kansanosaa.
Yli 70 vuotiaat ovat aina saaneet tavata ketä haluavat. Pullossako olet elänyt, kun et ole uutisia seurannut?
Aloittajana olen vastustanut tiukennuksia ja nyt vastustan niiden purkamista. Olen siis persutrolli.
Ketjun aloittajaa taitaa pänniä suunnattomasti että Marinin hallitus on ainakin tähän asti onnistunut erinomaisesti tässä vaikeassa tilanteessa.
"Koronapandemia ei ole läheskään loppumassa maassamme ja koululaisia laitetaan kouluun, tosin mikäli vanhemmat antavat luvan. Nythän on poikkeustila maassamme."
Koululaiset menevät torstaina kouluun, eikä vanhemmilta kysytä siihen lupaa. Jos lapsi halutaan jättää kotiin, pitää anoa poissaololupa tavanomaisella käytännöllä ja poissaoloon pitää olla erityinen syy (mahdollinen koronatartunta ei ole tällainen).
Lapset ja lapsenlapset ovat saanneet tavata yli 70 vuotiaita omaisiaan, mutta pitää noudattaa turvavälejä. Vain siinä tapauksessa jos isovanhempi on sairaalassa tai hoitokodissa, siellä vierailemiset ovat kielletty.
Juuri tänään radiossa joku totesi että kaikkien 70 ihmisten niputtaminen tällaisiin "toinen jalka haudassa" olevaan joukkoon, on älytöntä. Moni 70 henkilö on hyväkuntoinen ja juuri niitä ihmisiä jotka normaalitilanteessa auttavat mm. vanhuksia. Olen itsekin kolme vuotta rajan yli enkä koe itseäni sellaiseksi joka suljetaan kotiin lukkojen taakse. Normaalitilanteessa vedän vanhusten ryhmätoimintaa ja koen itseni ryhmään nähden nuoreksi. Hoidan asiointini kaupassa ja apteekissa kun siihen on tarvetta, välttäen muiden ihmisten läheisyyttä. Tänä aamuna kävin apteekissa ostamassa pari reseptilääkettä ja olin ainoa asiakas. Kaupassakaan ei ollut kovin monta asiakasta, koska olutmyynti ei ollut vielä luvallista. Valitsen siis nämä hiljaiset ajat ja kuljen matkat omalla autollani, joten tartuntavaara on äärimmäisen vähäinen.
THL ja hallitus on mielestäni niputtanut liian nuorenkin porukan tähän kategoriaan ja koen itsekin tilanteen turhan holhoavaksi ja käytän hyödyksi hallituksenkin ohjeistaman harkinnan omaksi hyödykseni.
Nämähän 70 ovat suosituksia. Jokainen on saanut alusta saakka tehdä niinkuin haluaa. Ottaa riskiä tai jättää ottamatta. Kyse oli hoivapaikkojen suojelusta. Kotona olevat ovat päättäneet itse mitä tekevät. Kaupoissa näkyy joka päivä 70 ihmisiä ja ihan ok.
ÖÖÖäää ööäärr kaljaaaa öööööö
Kaaaikki kuraa lisää klajaaaa
Tähän keskusteluun sopii erittäin hyvin perussuomalaisten osiossa käyty keskustelu populisistisesta vihapuheesta - tässä se on taas kerran kohdistettu Suomen hallitukseen:
"Vihapuhe on jonkin henkilön leimaamista ja lokeroimista samalla, kun kohteen edustama ryhmä esitetään hyvin negatiivisessa valossa: esimerkiksi ”Kaikki muslimit/ tummaihoiset/...”
Yleensä vihapuhe kohdistuu uskonnollisiin tai etnisiin vähemmistöihin ja heidän edustajiinsa, mutta myös naispuoliset tai feministiksi identifioituneet ovat saaneet vihapuheryöppyjä osakseen.
Vihapuhe ei välttämättä näytä vihaiselta, ja ilmaus voidaan sanoa rauhalliselta vaikuttavaan sävyyn. Toisaalta myös ”huono läppäkin” voi olla perustua suvaitsemattomuuteen tai vihaan yllyttämiseen.
- Populistiset liikkeet yrittävät haalia kansansuosiota lietsomalla kansankiihkoa ja vihaa, joka kohdistuu heidän määrittelemiään eliittejä tai muita ryhmiä kohtaan.
Populismi pohjautuu siis vastustajia kohti hyökkäämiseen ja voimakkaiden tunteiden herättämiseen. Populistisen retoriikan työkaluna on myös asioiden yliyksinkertaistaminen. Todellisuudessa ilmiöt ja asiat ovat usein hyvin monimutkaisia: populismi yrittää tarjota helpon, mustavalkoiseen maailmankuvaan perustuvan tien."
Ihan oikeesti, miksi?!!
Hyvä, että Suomeakin aletaan avaamaan lastenlääkäreiden ja terveysviranomaisten tietojen mukaan turvallisimmasta päästä.
Lapset tarvitsevat omaa yhteisöään ja koulukavereitaan varmasti yhtä paljon kuin vanhuksetkin läheisiään.
Vanhusten ikä aiheuttaa heille todella suuren riskin menehtyä koronavirukseen, niin heitä kannattaa suojella kaikin keinoin.
HAH HAH HALLITUKSEN AKKAKAARTIA NÄITÄ LIIMALETTI NOVIISIA PELKO HYYTÄÄÄ SALAA YÖ AIKAAN LIIKUTAAN SIIRRYTÄÄN TORNION RAJALLE KYYTTÄÄMÄÄN. TODELLA SÄÄLITTÄVÄÄ MINISTERILTÄ KYTTÄÄT IHMISTEN LIIKKUMISTA RAJAVARTIOSTON KANSSA VOI JESSUS ( köyhyys tutkija ) OHISALON ÄMMÄ.
Pikkusieluinen lösöhousumies huutaa itsetunto-ongelmissaan!
Täyttä asiaa, hallitus vaiennut maskeista,, se on outoa .Tärkeämpää hakea terroristit tänne lapsineen.
Mistä maskeista on vaiennut? Tarkennatko? Jos puhut kangasmaskeista niitä on saanut käyttää kuka haluaa, milloin haluaa, missä haluaa ja vaikka nukkua niiden kanssa. Eri asia, onko niistä apua vai oikeastaan haittaa.
No ne oikeat maskit. Niitä ei ole saanut kukaan, ei mikään valtio mistään, koska niitä on kaikki kalastelleet kaiken tyhjäksi. Suomessa pärjätty koska ne on sallittu vain ammattilaisille.
Ruotsissa ollut jo aikaa sitten loppu. Rahasta ei kiinni van siitä, että tyhjästä on huono nyhjästä.
Kyselytunnilla Orpo ja Halla-Aho ja Harkimo kysyivät miksi ei julkiseen liikenteeseen maskivelvoitetta-Marin eikä kukaan vastannut selkeään kysymys aiheeseen,jaarittelivat vastauksissan ihan muita liirumeja .Seuraa kyselytuntia tarkemmin. Aloittaja tarkkana aiheesta että hallitus kiertää maski kysymystä kumman liukkaasti.
Kaikki täytyy avata