Ukko.fi ja muiden kevytyrittäjäyritysten kokemuksia

Anonyymi

Hei!

Eli tein viimevuonna töitä ukko.fi kevytyrittäjän palvelulle. Sain keikkatöitä joita pystyi tehdä ainoastaan freelancerina, ja koska minulla ei ollut yrittäjä kokemusta tai aikomusta jatkaa freelance hommia ajattelin että kevytyrittäjyys sopisi.
Lueskelin Ukko.fi sivuilta kaikki oppaat palvelun käyttämiseen. Lähetin myös useaan otteeseen sähköpostia Ukko.fi asiakaspalveluun ja yritin kysyä neuvoja ja mitä tarvitsee ottaa huomioon kun alkaa käyttää palvelua ja laskutuksessa ylipäätään.
He mainostivat palvelua kokoajan hyvin helppona minulle, tarvitsee vain täyttää omat tiedot ja lähettää verokortti, he hoitavat loput palvelumaksua vastaan.

Palkkani toimeksiantajalla sisälsi alvit tuntipalkkaan, sillä he olettivat (ja minä) että saan ALV huojennuksen kun kyseessä oli vain parin kuukauden keikkatyö. Näin työstä tuli minulle ihan hyvä palkka. Nyt ALV huojennusta tehdessäni minulle valkeni että siihen en ole oikeutettu. Näin ollen minulta lähti 1/4 palkasta.

Pienituoloisena tämä oli minulle aivan järkyttävä taloudellinen tappio. Mietin vain onko muillakin ollut samanlaisia kokemusia? Ymmärsin että kaikki kevytyrittäjäfirmat eivät käyttäydy näin, vaan heidän kautta saa tätä huojennusta. Omaa tyhmyyttähän tämä tosiaan oli, olisi pitänyt osata esittää oikeat kysymykset Ukko.fi:lle, näin aloitteilijana veroviidakossa ei vain aina ole helppoa. Ja siitä sain maksaa. Muutenkin Ukko.fi asiakaspalvelu oli aivan surkeaa, en kyllä suosittele tätä firmaa kenellekkään, ehkä muut firmat osaavat paremmin.

26

13404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kevytyrittäjä ei voi hyödyntää arvonlisäveron alarajahuojenusta, koska kevytyrittäjällä ei ole Y-tunnusta. Tämä olisi pitänyt kyllä selvittää jo ennen sopimista. Ja laskustushinta olisi pitänyt määritellä sen mukaan, että siitä vähennetään ALV ja se on vielä sen jälkeen kannattava.

      • Anonyymi

        Tämä ei pidä täysin paikkaansa. Op-Kevytyrittäjänä saat oman y-tunnuksen ja näin ollen alv- alarajahuojennuksen sekä muut toiminimeä koskevat verovähennykset. 5% laskutuspalkkion kirjaavat menoksi joka osaltaan vähentää maksettavaa alvia.

        Ukolla olet ilmeisesti suoraan työntekijänä, et yrittäjänä -> alv huojennos sataa Ukon laariin!

        t. Op-kevytyrittäjänä 2017-2020, nykyisin Oy-yrittäjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ei pidä täysin paikkaansa. Op-Kevytyrittäjänä saat oman y-tunnuksen ja näin ollen alv- alarajahuojennuksen sekä muut toiminimeä koskevat verovähennykset. 5% laskutuspalkkion kirjaavat menoksi joka osaltaan vähentää maksettavaa alvia.

        Ukolla olet ilmeisesti suoraan työntekijänä, et yrittäjänä -> alv huojennos sataa Ukon laariin!

        t. Op-kevytyrittäjänä 2017-2020, nykyisin Oy-yrittäjä.

        Heillä kun menee kaikki samaan alvit kasaan, niin tuskinpa tarvitsee huolta kantaa huojennuksen osalta, kun se on heidän kirjanpidon mukaan kaikista tarjoamistaan palveluista.... Sulla pitäisi olla oma kirjanpito ja alv-rekisterissä. Voi hyvä tavaton, uskokaa nyt näitä kaikenlaisia markkinoijia. Juuri kun ette tiedä asioista mitään, niin menette tällaiseen kaikenlaiseen humpuukkiin. Ihan vaan sen takia, ettei tilitoimistoa tarvita. Pitäiskö vähän varmistaa tuota kantaa. Vai että ohjelma tekee ihan itsestään tilinpäätökset ja veroilmoitukset. Ja toiset ne vaan istuu koulunpenkillä vuositolkulla, että osaisi varmasti tehdä kaikki oikein....


    • Anonyymi

      Hyvä näin josko opettaisi jotain
      Loppuken lopuksi ett voine muita asiasta syyttää kun itseäsi.
      Se että koitetaan ( hyötyä ) ilman asioiden selvittämistä
      Kannattaisiko ensikerralla selvittää asiat kolmesti ennekuin lähtee tuusaamaan oletusten pohjalta.
      Ja ihmetyttää tuo kevyt-yritys palvelun neuvontakin jos eivät ole asiaa sinulle osanneet kertoa.Vai olisiko niin että ett ole osannut asioita oikein kysyäkkään.
      Sieläå on ollut oletus että tiedäy kuinka ALV käyttäytyy lebytyrittäjänä, joka ei ole oikea yrittäjä.

    • Anonyymi

      Ensinnäkään palkkasi ei putoa 1/4:aa vaan noin 1/5:n koska ALV sisältyy palkkaasi eikä sitä lasketa sen päälle. Toiseksi tuloverotuksen progressio pienentää eroa. Kolmanneksi onko se Ukko Oy:n vika, jos työn tilaaja on antanut sinulle väärää tietoa ALV in hyvittämisestä.

      • Anonyymi

        Ja lisäksi alarajahuojennuksesta (etu) pitää maksaa vero eli tappiosi on jossa on 10-20% välillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lisäksi alarajahuojennuksesta (etu) pitää maksaa vero eli tappiosi on jossa on 10-20% välillä.

        Asiakashan sen Alvin aina maksaa ei kukaan muu

        Siksi ei kukaan enää osta mitään kun äärioikeisto diktatuuri vienyt kansan ostovoiman


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiakashan sen Alvin aina maksaa ei kukaan muu

        Siksi ei kukaan enää osta mitään kun äärioikeisto diktatuuri vienyt kansan ostovoiman

        Mikä diktatuuri??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä diktatuuri??

        Diktatuuri jos on epäoikeuden mukaista toimintaa kansan ryhmiä kohtaan esim Venäjällä Putin Suomessa Urpo ja purra


    • Anonyymi

      Samaan juttuun minäkin kompastuin alvin kanssa. Selvitin asiaa. Homma menee siten, että kevytyrittäjä lähettää Ukolle pyynnön laskuttaa ja Ukko laskuttaa kevytyrittäjän asiakasta. Koska Ukon iikevaihto ylittää alv-alarajahuojennukset, et voi vähentää niitä verotuksessa. Jos tälle on tarvetta, etsi laskutuspalvelu, joka antaa sinulle oman y-tunnuksen. Tällöin sinä olet laskuttaja ja sinulla on mahdollisuus alvin alarajahuojennukseen, jos liikevaihtosi on tarpeeksi pientä.

    • Anonyymi

      Varokaa, Ukko lupaa ilmaiseksi 2 kk, olin ukon asiakkaana 9 päivää palvelua käyttämättä kun ei toiminut toivotulla tavalla. Irtisanomisen jälkeen lätkäisivät kk laskun.

      • Anonyymi

        Mitähän olet tehnyt ja mitä sinua on laskutettu?
        Tuo Ukon perus kevyt-yrittäjä palveluaskuttaa prosenttiosuuden


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän olet tehnyt ja mitä sinua on laskutettu?
        Tuo Ukon perus kevyt-yrittäjä palveluaskuttaa prosenttiosuuden

        Sorge, olen väärällä keskustelufoorumilla koska en ole kevytyrittäjä. Vastaus kysymykseesi löytyy lähettämästäni kommentista. Oletko Ukon palveluksessa lukemassa näitä kommentteja?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorge, olen väärällä keskustelufoorumilla koska en ole kevytyrittäjä. Vastaus kysymykseesi löytyy lähettämästäni kommentista. Oletko Ukon palveluksessa lukemassa näitä kommentteja?

        Jos keskustelu on otsikon ”Ukko.fi ja muiden kevytyrittäjäyritysten kokemuksia” alla, niin yleensä puhutaan kevytyrittäjyydestä vaikka läski olisikin.


    • Anonyymi

      "Varokaa, Ukko lupaa ilmaiseksi 2 kk, olin ukon asiakkaana 9 päivää palvelua käyttämättä kun ei toiminut toivotulla tavalla. Irtisanomisen jälkeen lätkäisivät kk laskun." Korjaan vielä että asia soviitiin Ukon kans, ei laskua elikkä Ukko ok.

    • Anonyymi

      >> Koska Ukon iikevaihto ylittää alv-alarajahuojennukset, et voi vähentää niitä verotuksessa. Jos tälle on tarvetta, etsi laskutuspalvelu, joka antaa sinulle oman y-tunnuksen. Tällöin sinä olet laskuttaja ja sinulla on mahdollisuus alvin alarajahuojennukseen, jos liikevaihtosi on tarpeeksi pientä.>>

      Kyllähän tuo Ukko tarjoaa myös Y-tunnuksellinenkin vaihtoehdon. Liekö sen kautta saatavissa myös ALV-alarajahuojennus?
      https://urly.fi/3MBh

      Kaikissa vaihtoehdoissa noi Ukko-palvelun veloitukset aika vaan poskettoman korkeat.

      Joka myynnistä pitää maksaa: 3,5 % + 1,5 % + 3,0 % = 8 % suuruinen provisio Ukko-palvelufirmalle.
      https://tuki.ukko.fi/hc/fi/articles/4415419329041-Miten-palvelu-on-hinnoiteltu

      • Anonyymi

        Eikös tohon hintaan sisälly jo tapaturma ja vastuuvakuutuskin.


      • Anonyymi

        Itselle kyllä suosittelisin perustmaan vaan toiminimen. Super helppo prosessi ja paljon hyviä vaihtoehtoja kirjanpitoon ja taloushallintoon millä homma toimii yhtä helposti kuin kevytyrittäjänä…. Esim https://kletta.com/fi/ ollut helppokäyttöä ja kiinteä hinta 29€/kk, no brainer verrattunu Ukkoon


    • Anonyymi

      Kevytyrittäjäpalvelut toimivat oikein hyvin, ei voi valittaa

    • Anonyymi

      Kyllä tuommoinen laskutuspalvelun perimä 8% suuruinen siivu suoraan liikevaihdosta rohmuttuna heikentää monen yrityksen kilpailukykyä.

      Suurin osa viime ja tämän vuoden konkurssisuman yrityksistä on ollut juuri näitä kevytyrittäjäpalveluiden kevytyrittäjiä.

    • Anonyymi

      Entäs vakuutukset? Jos tekee töitä rakennusalalla olisi hyvä olla vastuuvakuutus? Tähän kysymykseen ei löydykään mistään vastausta. Toiseksi laki ei tunne mitään kevytyrittäjää.

      • Anonyymi

        Voiko taxikuski alkaa kevytyrittäjäksi .?


    • Anonyymi

      Älkää missään tapauksessa alkako ainakaan kevytyrittäjäksi. Jutelkaa paikallisen tilitoimiston kanssa, saatte takuulla paremman palvelun, pitää alv-huojennuksen itsellä jne.

      Sama koskee myös y-tunnuksella yrittäviä. Jos osaaminen tai aika ei riitä, hankkikaa paikallinen tilitoimisto avuksi! Ei mitään kevytyrittäjuýyttä, joka on Ukko-palvelun keksimä nimitys. Sitä ei mikään laki tunne.

      • Anonyymi00024

        Samaa mieltä Joko noin miten sanoit tai sitten esim kilpailuttaa oikeesti vaan kirjanpidon ja lähtee ettii parasta kumppania. Ite käyttäny https://www.kilpailutakirjanpitosi.fi/ koska se on ilmanen ka sielt saa useamman tarjouksen kerralla


    • Anonyymi00025

      Välttäkää ihan viimeiseen asti tätä ukko.fi palvelua . Minä olin vuoden heidän palvelussa toiminimi yrittäjänä y-tunnuksella ja nyt selvisi että eivät olleet toimittaneet veroilmoitusta 1.4.2026 mennessä vaikka se olisi heidän pitänyt toimittaa verottajalle. Tammikuussa olen heillä tarkastetun aineistonkin jo laittanut että aikaa olisi ollut se kyllä toimittaa. Palkatkaa ihmiset oikea ja luotettava tilitoimisto joka hoitaa asiat niin kuin kuuluu . Ei missään nimessä mitän kevytyrittäjä hömpötyksiä eikä missään nimessä Ukko.fi palvelua. Jouduin tekemään asiasta rikosilmoituksen ja teetätin veroilmoituksen tilitoimistossa.

      • Anonyymi00026

        Ja halvempia kevytyrittäjä palveluita löytyy. Ukko.fi taitaa olla suosituin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      285
      3558
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1616
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      85
      1177
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      982
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      821
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      757
    Aihe