Hei!
Olen alkanut miettimään sellaista asiaa, että onko moni "kunnon" nainen yksin jostain tietystä syystä. Tuntuu, että pettäjät, valehtelijat yms. naiset kyllä kumppanin löytävät. Ei kunnioiteta toisen parisuhdetta ja muutenkin elämän laatu on huonoa. Juodaan paljon ja töissä käydään, jos jaksetaan. En varmaan ole ainoa, joka uskoo vielä rakkauteen, uskollisuuteen ja toisen kunnioittamiseen. Tuntuu, että aikuinen naisen näköinen nainen ei kelpaa kenellekään. Miksi ihmeessä asia on näin vai olenko täysin väärässä? Miten on?
Olen alkanut miettimään sellaista asiaa, että onko moni "kunnon" nainen yksin jostain tietystä syystä. Tuntuu, että pettäjät, valehtelijat yms. naiset kyllä kumppanin löytävät. Ei kunnioiteta toisen parisuhdetta ja muutenkin elämän laatu on huonoa. Juodaan paljon ja töissä käydään, jos jaksetaan. En varmaan ole ainoa, joka uskoo vielä rakkauteen, uskollisuuteen ja toisen kunnioittamiseen. Tuntuu, että aikuinen naisen näköinen nainen ei kelpaa kenellekään. Miksi ihmeessä asia on näin vai olenko täysin väärässä? Miten on?
Vastaukset 36
Vanhimmat
...mutta luulee tietäneensä vastauksenkin.
Aikuisen näköinen nainen, kunnollinen kyllä kelpaa, mutta kun niillä aikuisilla kunnollisilla naisilla on ne pirun riippakivet aika usein kannettavanaan.
Riippakivi no.1 - lapset ja niiden tuoma sitoutuminen.
Riippakivi no.2 - aikuisella naisella on usein hyvin hyvin aikuiset vanhemmat ja niiden tuoma sitoutuminen.
Riippakivi no.3 - aikuinen nainen oli nuori silloin, kun elettiin niin maan perusteellisen ahdasmielisessä suomessa, ettei älynnyt että aikoinaan kun olisi muuttanut tuppukylästään suurempaan kaupunkiin olisi senssit paremmat. Ja tästä päästään jouhevasti..
Riippakivi no.4 eli työpaikka on siellä tuppukylässä edelleen ja muut aikuiset naiset niissä muissa tuppukylissä.
Niin..mutta itselläni ei mitään noista riippakivistä. Taidan vain turhaa valittaa.
olivat klassinen esimerkki eräistä tapauksista.
Seuraavaksi tulee se osio, jossa käsitellään näitä kriteereitä ja vaatimuksia ym ym...
Niistä on ollut täällä aika-ajoin pitkiäkin galluppeja ja vääntöjä.
Olen sitä mieltä, että jos sitä vaan oppisi tyytymään vähempään ja unohtamaan liiat vaatimukset,itse kukin, niin kyllähän vakituisen kumppanin bongaus olisi huomattavasti helpompaa monen kohdalla.
Mutta on se niin helppoa sanoa ja teoreettisesti todeta monen asian toimivuus, mutta käytännön tasolla se on niin vaikeaa.
Mitä tuohon valittamiseen tulee, niin olkoon meillä edes se oikeus ;D ja jospa sen oikean kumppanin löytäminen ei olekaan uskon asia? Ehkä pelkkä valittaminen auttaa? Sodassa ja rakkaudettomuudessa on kaikki sallittua, joten ainainen valitus ja marina voikin tuottaa tulosta ja kyllästyneet sinkkulepakot ympärillämme suostuvat pelkästä säälistä ;DD
Ehdottomasti pahin riippakivi nro 5 on ahdasmielisyys ja sopeutumattomuus. Ei voi hyväksyä lapsia, vanhempia tai mitään muutakaan.
Tuppukyläkin on parempi kuin kehäkolmosen sisäpuoli, syrjässä kaikesta. Täällä tuppukylässä on aivan ihana asustella naisensa ja riippakivien kanssa :)
On monta noista "riippakivistä": lapset ja asuminen ja työpaikka tuppukylässä. Onneksi on muitakin tuppukylissä asuvia naisia, jotka eivät koe lapsia riippakivinä ja se oma kultakin on sellainen.
Itse asiassa se äitiys on tehnyt elämästämme melko lailla erilaista kuin lapsettomalla lepakolla: on pakko olla "kunnollinen", elää perhe-elämää, jossa baareilulla ja juomisella ei ole osuutta. Itselläni ei baareilu tosin kiinnostaisi, vaikka lapsia ei olisikaan.
Näissä keskusteluissa usein unohdetaan se tosiasia, että vain pieni osa lepakoista asuu esim. pääkaupunkiseudulla tai suurissa kaupungeissa, joissa on meikäläisille baareja tai bileitä. Melkomoinen osa meistä viettää hyvin tavallista elämää "tuppukylissä" kaukana lepakkoriennoista. Kumma kyllä emme kaikki edes niitä kaipaakaan.
Allekirjoitan tuon. Kaikki ihanteellisin olisi yhtälö, johon kaikki sopisivat tasapuolisesti ;)
Toistaiseksi olen aika paljon kiinni sairaassa ystävässäni joka sattuu olemaan myös lesbo. Hän teki minulle aikoinaan palveluksen ja nyt vastapalvelukseksi minä olen hänelle omaishoitaja.
Ulkopuolisten silmin se on usein kuitenkin näyttänyt siltä että se olisi monta vuotta jatkunut parisuhde. Kerran hoidettava oli mustasukkainenkin minusta.
Oli minulla parisuhde tai ei, hoitosuhde tulee minulla olemaan aina tärkeä kunnes hoidettava kuolee.
Minä taas olen sitä mieltä, että kyllä meitä rehtejä ja luotettavia ja kunnon arvot omaavia lepakoitakin löytyy. Itse olen suorastaan tiukkis välillä...ja niin on vaimokkeenikin. Olemme hyvin tarkkoja tekemisistämme, keskustelemme kaikesta ja pyrimme elämään elämäämme muita satuttamatta.
Mutta, mutta...kieltämättä julkisuuskuva on hieman toinen. Uskoisin, että tämä johtuu siitä, että näkyvimmin esillä ovat toki juuri ääripäiden edustajat. He näkyvät bileissä, baareissa ja kaikenlaisissa tiheämmin toistuvissa ja alkoholin kyllästämissä ympyröissä. Me tiukkikset taas...no, kukapa meidän koteihimme tulisi katselemaan miten elämme?! Me teemme työmme ja elämme elämämme kuten suurin osa muistakin: poissa valokeilasta. Katoamme massaan. Ja kotiemme seinien sisällä emme toki törmää ja tutustu uusiin ihmisiin...muihin samanlaisiin.
Tutkimuksiakin asian tiimoilta on tehty. Ja tulokset ovat kyllä rohkaisevia: yli 22-vuotiaista lepakoista 70-80% elää vakituisessa, yksiavioisessa parisuhteessa. Lisäksi sydäntä lämmittää tulos, että jo 25-vuotiaista yli kolmannes elää ns pitkässä parisuhteessa, eli suhteessa, joka on kestänyt vähintään 2v. Ja iän karttuessa luku vain kasvaa. Nelikymppisistä jo 60-70% on samassa tilanteessa...ja heistä yli puolet on elänyt partnerinsa kanssa jo yli kymmenen vuotta.
Eli ehkä meillä on toivoa. Meillä kotihiirillä. :)
Miten käy meille väliinputoajille? Olen tässä ketjussa mainittujen kriteerien mukaan "kunnon nainen", mutta monivuotinen parisuhteeni meni poikki vastoin tahtoani. Ei ole mullakaan mitään yhdessä aiemmassa viestissä mainituista "riipoista".
Mistä löydän oman kullan, jos noin valtava prosentti kolmekymppisistä on jo varattu? Mistä muualta häntä etsisin kuin juuri noista baareista, vaikka en ole edes humalahakuinen enkä minkään "ääripään edustaja"...
Jos tuleva elämänkumppanini istuu kotonaan minua odottamassa, niin en häntä sieltä löydä :-(
Mistä te löysitte toisenne? Ettekö sinkkuaikoinannekaan käyneet baareissa?
Sinkku minäkin. Minkäänlaisia riippoja ei ole.
Olen raitis. Naisennäköinen. Liikuntaa harrastan aktiivisesti. Kapakat ei enää innosta ja deittinetistä on vain huonoja kokemuksia. Porukat vastailevat ajankuluksi eivät seuraa etsiäkseeen. Pyörii siellä nytkin ilmoitukseni, joten kiinnostuneet vastatkaa.
Onko sitten ainut tapa saada kumppani, mikäli muutun miesmäiseksi ja rupean juomaan ja polttamaan. Ei missään nimessä. Olen oma itseni: Nainen isolla N:llä.
Enpä ollut ajatellut asiaa aivan noin... Hmmm. Mutta onhan niitä nuorempia vielä vapaana. Ehkä sieltä löytyisi joku kulta. Mullakin meni vajaa kaks vuotta sitten piiiitkä suhde nurin...mut sit lähdin opiskelemaan vanhoilla päivillä ja kappas! Omasta luokasta löyty uusi nainen, ihanainen. Nuorempi sellainen. Kyllä sinuakin vielä lykästää, kun jaksat uskoa itseesi ja olet avoimesti se mikä olet. Jos lukittautuu kaappiinsa, ei kukaan uskalla tulla "tarjolle". Tsemppiä!
..rohkaisusta :)
En tiedä tarkoitatko "nuoremmilla" minua nuorempia? Kovin montaa vuotta alle kolmikymppistä "pelkäisin" lähestyä suhdemielessä, kun kokemusten perusteella monilla heitä on vielä seikkailuvaihde päällä, eivätkä aio tai pysty vielä tosissaan sitoutumaan. Poikkeuksiakin tietysti on.
Pidän kyllä silmät auki ja liikun paljon "meikäläisten" piireissä ja tapahtumissa, baarien ja bileiden lisäksi. Enkä ole missään mielessä kaapissa ollut vuosikausiin. Mutta tuntuu vain välillä vaikealta löytää sitä omaa kultaa mistään... Baareissa tapaa naisia jotka ovat varattuja, liian kännissä, tungettelevia, yhden yön seikkailijoita tms. Ei sillä että itsekään olisin mikään yleispätevä unelmanaianen, täytyy vain uskoa että se oikea osuu kohdalle - ehkä kun sitä vähiten odottaa. Ja niinkin on käynyt että joku on ollut kiinnostunut minusta, mutta en ole ollut kiinnostunut hänestä. En mielestäni ole mitenkään erityisen kranttu, mutta eihän kukaan voi pakottaa itseään ihastumaan...
Mutta kuljen silmät avoinna, jospa se jostain ilmestyisi...
En miekään ois ite uskaltanu... Mut ko toinen, se nuorempi, uskaltaa ni sehän riittää. Tsemppiä!! Silmät auki sotaan. :D
"Pyörii siellä nytkin ilmoitukseni, joten kiinnostuneet vastatkaa. "
Jostain syystä on jäänyt huomaamatta, taidat olla ulkopuolelta Uudenmaan?
Meikäläisen pyörimispaikka on lähinnä Malkus. En ole siellä katselemassa sillä silmällä niin kuin ei kukaan muukaan, ajattelen vain että kun tapaa ihmisiä niin se on mukavaa ajanvietetettä eikä ihmisten tunteminen ole lainkaan haitaksi myöskään parisuhteeseen pääsemiselle.
Monet ihmiset hakevat kumppania baarista, siellä voi aina kohdata kaltaisensa. Suomalainen kulttuuri on vähän sellainen, että jos rupeaa kaupassa ventovieraalle juttelemaan on vähintäänkin jotenkin psyyke ongelmainen. Toisaalta koska moni meistä on huono lähestymään toista ihmistä, on rohkaisu ryyppykin otettava kulttuuria noudattaen. :)
Itse en usko baari tapaamisiin, ehkä se on syy miksi olenkin yksin. Netin kautta on helpompi tutustua ihmisiin, koska tänne tulee paljon kirjoitettua ajatuksia.
Mä uskon että löydän etsimäni tai etsimäni löytää mut jossain vaiheessa, toivottavasti äkkiä. :)Kuitenkin olen onnellinen ja tyytyväinen myös tähän elämänvaiheeseen. Uskon että kaikella on aikansa ja tarkoituksensa.
Tsemppiä kaikille kevääseen ! :)
jonkun ja vähän katella ja sit myöhemmin sama tyttö tulee bongaa pari päivää myöhemmin baarista. Toimii kylläkin ehkä vaan pienemmillä paikkakunnilla, valitettavasti :(
oot hieman hakoteillä.. Ja yleistät reippaasti. Tuskin pettäjillä, valehtelijoilla yms. on kovinkaan pysyviä suhteita.. Me käydään vaimon kanssa paljon ulkona ja baareissa, joskus kännätään oikein olan takaa, ja hauskaa on. Suhteessa ei ole mitään vikaa, arkipäiväiset ongelmat kuuluu asiaan. Ei ole pettämisiä ja ollaan superrehellisiä toisillemme vaikka aiemmat suhteet olisivatkin olleet epämääräisempiä. Työt ja koulut hoidetaan kunnialla ja edelleen näytetään aikuisilta naisilta isolla ännällä.:) Mulla ainakin tökkäisi pahiten ahdasmielisyys ja nipottaminen, joka jokseenkin paistaa viestistäsi, ei pahalla. Hellitä vähän vannetta ja lisää aimo annos huumoria elämääsi..
.. ei tietenkään pidä yleistää!! neljänkin vuoden suhteen jälkeen voi pettää, vaik on nuori ja päättänyt olla sitoutunut.. sen jälkeen yrittänyt olla sinkku. ei onnistunut.. nykyinen kelpuutti vaik tietääkin menneisyyden..
mäkin ihmettelen että jotkut tosi ihanat, tasapainoset ja kivat daamit on sinkkuja..
no mulla ainakin tosi kovat kriteerit ihmisen suhteen, eli pelkkä mukavuus ja uskollisuus ei riitä - tarttee olla myös karismaa, kauneutta ja itsenäisyyttä.. Ja luonnetta=tempperamenttia..
oisko siinä se vitsi, että jos oot liian tasainen, tasapainoinen etkä oo tosisuper ihanan näköinen - niin flaxi ei käy??
Olen pohtinut tätä toisinaan ja joutunut asiaa ruotimaan sinkkuystävien kanssa moneen otteeseen.
Itselläni on käsitys, että moni kaipaa nimenomaan sitä aikuista, kunnollista naista. Tiet eivät vaan kohtaa.
Yksi seikka on ainakin tullut esille. Suhteen eteen on nähtävä hiukan vaivaa. Jollakin tavalla tehtävä itsensä näkyväksi, haettava tilaisuuksia kohdata niitä mahdollisia ihmisiä. Kuinka moni oikeasti on tavannut rakkaansa matkalla töistä kotiin tai oman ovensa takaa? Kukaan ei tiedä, että olet olemassa ja että olet okei, jollet sitä jollain tavoin edes vihjaise.
Toinen asia on rohkeus tarttua tilaisuuteen. Eräs erittäin pitkään sinkkuna ollut, aikuinen tuttu löysi kumppaninsa aivan salamayllätyksenä Ruotsista. Aluksi ei ollut varma koko jutusta mutta päätti kuitenkin katsoa. Nyt ovat hyvän suhteen alussa. Jos hän olisi antanut epäröinnilleen periksi, hän olisi yhä sinkku. Riski on vain otettava ja kokeiltava toimiiko tämä. Jonkun kanssa sitten toimii kuin unelma. Niin se on tainnut kaikilla mennä - aika harva on ensimmäisellä kerralla löytänyt sen loppuelämän rakkauden. Se kokeilu ei tarkoita jatkuvaa pyöritystä ja seikkailua. Vaan sitä, että uskaltautuu todella tutustumaan ihmiseen, eikä vain kaukaa arvioi voisiko tuo olla sopiva.
Mitä kauemmin on yksin, mitä kauemmin rakkausasiaa pohtii vain mielessään, sitä suurempi haaveesta kasvaa ja sitä vaikeampi sitä on yhdenkään ihmisen täyttää. Tämä on näkyvissä useammallakin pitkään sinkkuna olleella. Aina löytyy joku kohta, joka romuttaa kaiken.
Ja sit vielä - en kyllä tunnista itseäni tuosta pettäjä, juopottelija, valehtelija-osastosta. Minäkin uskon rakkauteen ja kunnioittamiseen. En ole ikinä leikkinyt tunteilla, en omillani enkä toisten. Silti flaksi on aina ollut kohdallaan. Mutta olen kunnollisuuden ohella hiukan villinpuoleinen, sekö se sitten on se taika? :D!
kanssa tässä asiassa.
Tuntuu että rohkeutta ei ole, vedotaan menneisiin suhteisiin jotka aina päättyivät huonosti. Tai sitten on jotain kauheeta vikaa esim ei urheile 6 x viikossa. Ja sen sellaista.
Kaipa sitä alkaa todella viiraa päässä jos on kauan yksin, ja aluaa sitten varmuudella neiti Oikean ja muille ei anneta edes mahdollisuutta.
Mä olen sen ainakin pannut merkille että mitä iäkkäämpi ja mitä kauemmin ollut sinkkuna niin kyllä se vaikuttaa päähän aika tavalla.
"Mä olen sen ainakin pannut merkille että mitä iäkkäämpi ja mitä kauemmin ollut sinkkuna niin kyllä se vaikuttaa päähän aika tavalla."
Vaikuttaahan se yksinäisyys meihin kaikkiin, ihan ikään katsomatta. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.
Mutta miten se ikä sitten vaikuttaa? Itse olen huomannut, että mitä enemmän kertyy "ajomaileja" sitä enemmän sitä osaa arvostaa sitä omaa rakasta ja hyvää parisuhdetta. Nuorena on kuitenkin enemmän tarjolla vaikka ja sun mitä...aina löytyy uutta, jos vanhasta löytyy joku "vika". Meillä vanhemmilla alkaa, monen mielestä, olla se "parasta ennen" -päiväys jo ohi... Näin vanhempana sitä on kuitenkin valmis panostamaan suhteeseen paljon enemmän ja ovatpa ne nuoruuden juoksut ja villit kokeiluvuodetkin jo mennyttä aikaa. Vanhempi on tosissaan.
Mutta älkää nuoret hermostuko, etsiminen ottaa kaikilla aikansa. En vähättele teitä millään lailla. Päin vastoin! Olette ihania sellaisenaan! Ja poikkeuksia mahtuu joka ikäryhmään, niin meihin ikäneitoihin kuin nuorempiinkin. Eiköhän se oikea löydy meille kaikille, kun jaksaa etsiä ja uskoa ja olla aidosti oma itsensä. Paras suhde löytyy kuitenkin aitoudesta, siitä kun tuntee toisen läpikotaisin ja rakastaa häntä juuri sellaisenaan, ilman rooleja.
mutta 30 jos on ja parisuhteesta on jo jokunen vuosi, alkaa oma elämä olla niin muka mukavaa ettei halua ketään sotkemaan omaa aikatauluaan yms.
Ja sitten kun joskus on vaikea paikka niin sanotaan että voisihan se olla ihana rakastaa taas mutta se on niin pirun vaikeeta kun muu elämä menee siitä sekaisin.
Olen vajaa vuosi sitten sinkkuuntunut kolmekymppinen. On mulla oma elämä ja aikataulut, mutta niin vanhaksi en varmasti tule _koskaan_ etten voisi aikatauluissani ja kaikessa muussakin joustaa - jos vain rakkaus vielä kävelee vastaan! Ei elämä mene rakastamisesta sekaisin, siitähän se vasta täydentyy :)
on outoa mutta nää onkin mun tietämiäni tapauksia, en ollutkaan yleistämässä.
Sanoin vain että joillain se rakastamisen kynnys nousee taivaisiin kun ei uskalleta ottaa riskiä koska turhaan sotkee elämäänsä jollain mikä ei kestä jne.
Sie oot tutustunu vääriin ihmisiin...
Olen kuullut tämän saman minäkin. Että kun oma elämä on uomissaan ja itsellä niin hyvin hallussa, ei siihen haluta toista ihmistä häiritsemään kuviota. No mikäpä siinä. Mutta kun sama ihminen haikailee säännöllisesti sitä, ettei löydä ketään koskaan ja kaipaisi ihmistä lähelleen. Aikamoinen dilemma!
Toisen pitäisi siis olla harmiton, näkymätön, kuulumaton ja sujahtaa täydellisesti mitään muutosta aiheuttamatta tämän ihmisen elämään? Sopeuttaa itsensä osaksi jo valmista kuviota. Jaa-a, taas yksi syy miksi rakkauden löytäminen voi olla lähes mahdotonta...
...jos oma elämä ei salli rakkautta... :( Itse kyllä, vaikka ikää onkin, olen rakkauden takia valmis luopumaan mistä vain. Ihan mistä vain. Ja joku niin pieni asia kuin yksityisyys ei todellakaan ole kuin sana, jos tilalle saa oman rakkaan. Ruma sana, joka on pestävä pois ja kiiruusti ja vahvalla saippualla. Minun yksityisyyteeni ainakin se oma rakas ihminen kuuluu ehdottomimpana ja oleellisimpana osana.
Tosin jotenkin aistin, että täällä puhutaan kolmekymppisistä "iäkkäinä", ja en voi kuin hymyillä myötämielisen huvittuneena. Olisin sitä mieltä, että tuossa vaiheessa on kyseessä jo kypsyys, ymmärretään, mitä merkitsevät kitkarenkaat, turvavyöt, olosuhteiden mukainen nopeus ja ajamisen nautinto, ilman paniikkijarrutuksia.
No minä olen "iäkäs", varmaan palstan vanhin tai sinnepäin. Totta tuo, että vanhempana antaa arvoa omalle mukavuudelle. Voi sitä nimittää viiraamiseksikin. Ei rakastuile kiihkeästi, on kohtuullinen realisti, pitää useimmista tapaamistaan ihmisistä keneenkään juuttumatta, tapaamisista iloiten, yksityisyydestä nauttien. On huomannut ajat sitten, että kiinnostusta herättävät inkarnaatiotkin ovat .. aika maallisia, ihania ystävinä, mutta vaikeita omissa kuvioisaan, jos niihin yrittäisi fusioitua. Joku on fanaattinen terveysintoilija (tai aika moni), tiukat viikko-ohjelmat, valikoitunut maku, liikunnallinen muttei osaa keskustella, keskustelee mutta käännyttää, hauska mutta habitus ei nappaa - vaikka mitä kunnon estettä.
Eli on ihan oikein, että me iäkkäät ollaan yksin ja pysytään, ollaan tapoihimme piintyneitä :) enkä mä valita palstoilla enkä tutuille. Mutta saahan sitä ajatella ..
Avaajalle sanoisin, että on toki paljon muunlaisia, ne elävät oloissaan siellä täällä hajallaan, kumppanien kanssa tai ilman, tyynesti, uneksien tai murehtien. Me olemme enemmistö, väännytään vain ajoittain (jos koskaan) lajitovereiden joukkoon. Aktiiviset ovat estradilla ja aktiiviset saavat osumia. Vain aktivoitumalla voi meikäläinen vähemmistö löytää toisensa, ei meitä kohtaa ostareilla (kohtaa, muttei me tunnisteta toisiamme/päästä puusta pitkään). Mut ku ei hiljasempi millään viittis ..
Tuntuupa, että sama sääntö pätee sekä heteroihin että lesboihin.
Naiset eivät käy enää ulkona pariuduttuaan. Ne, jotka käyvät ulkona ovat joko tavattoman nuoria tai ikisinkkuja, tai bailu-ihmisiä. Ne sinkut, jotka vierastavat kapakoita eivät näy missään, eikä heitä pysty laskemaan tai tilastoimaan.
Myönnän heti, etten itsekään käy kuin ehkä kerran vuodessa jossain ulkona. Ei jaksa mennä.
on 30 v porukkaa niin kysyisin että miten teillä ilmeni kolmenkympin kriisi?
Milloin se alkoi, tajusitko että se on 30v kriisi, tapahtuiko suurtakin myllerrystä elämässä ?
Mun kolmenkympin kriisi alkoi jo ensiparkaisusta kätilön käsissä ja se vaan jatkuu...
No totta puhuen syntymäkriisi on sama kuin ei kriisejä ollenkaan ;D Kiitos siitä.
Kolmenkympin kriisi? Onks se jotain syötävää?? Mie en ainakan ees huomannu moista! Mut keski-iän kriisi iski ihan kirkkaalta taivalta: olin asettamas leffaa videoihin ja BÄNG! Tajusin, et MIE OON VANHA!!! Parikymppinen kaveri ens nauro katketakseen, ko sanoin miks lyyhistyin viedeoitten eten silmät tapillaan...mut tajus sit, et olin tosissani. Ja siitäkös alko lohdutus, et "et sie oo vanha". Ja taispa tarkottaakin, koska nyt ollaan pari! Heh. Se kriisi meni sillä ohi melko nopeesti... wirn
Olen ite hyvässä työssä, kaunis ja fiksukin...ja sinkku (eikä haittaa). Baarimeno ei kiinnosta alituisesti. Ehkä ei ole tarpeeksi kiinnostusta parisuhdetta kohtaan tms.
Puheliaat ja bailaavat ihmiset tuovat itseään ehkä tiedostamattaankin esille. Kyllä naisessa pitää olla särmää ja itsevarmuutta, tulla edes juttelemaan (eikä vain vilkuilla ja odottaa, että toinen tekee aloitteen).
Särmää, luulen useimpien haluavan jotain sellaista. En minä. Vilkaisen kiinnostuneena ja ihaillen kuningattaria, itsevarmoja aloitteentekijöitä ja touhuajia, mutta katselen, siis KATSELEN, niitä hiljaisen oloisia. No, moni ei sitten pysty keskustelemaan - tai halua, mutta hiljaa hymyävät vetävät puoleensa. Ties mikä löytö odottaa takaseinän hämärässä. Muistuttaisin vain ;).
Aika usein täällä valitetaan meidän lepakkojen olevan jotenkin kipeää sakkia.
Arjen harmaudesta ja usein niistä elämää suuremmistakin jutuista ehjänä selviäminen taitaa vaatia melkoisen paksua nahkaa. Jalat maassa ja liikoja haihattelematta taplaavat pärjäävät yleensä hiukan paremmin, niin luulen.
Olisiko niin, että meikeläisistä niin moni pistää sydämenasiat ykköstilalle elämässä? Siinä saa sitten pakosta joskus siipeensä ja tulee näitä "sotavaurioita".
Kumminkin niin monella tälläkin palstalla on kumppanin ominaisuuksien toivomuslistalla kärjessä särmää ja herkkyyttä, ja muut perinteisemmät toivomukset tulevat vasta sitten... Hyvin kurinalainen ja johdonmukainen mieli ja toisaalta tunneherkkyys ja temperamentti on kai aika harvinainen yhdistelmä...?