Äidin päivä Chiang Mai.

Jokainen päivähän on äidin päivä tietenkin, mutta ylitse kaiken tämä päivä, joten aiheesta hieman.

Suomessahan lapset yleensä kouluissa ja päiväkodeissa askartelevat kortteja äideille piilottaen ne viikolla johonkin kotona odottamaan sunnuntaita.
Nyt kun on kuten Alice Cooper lauloi School's Out for ... kun minä olin koulussa, niin lapset ja isukit on kortteja tehnyt kotona, siis ne isukit jotka on läsnä.

Meillä ei kortteja tehty, mutta äiti herätettiin runsaalle aamupalalle pyytäen häntä silmät kiinni kävelemään talutettaen autotalliin.
Voi sitä riemun kiljahdusta, mikä olikaan siinä punainen yksi ruusu konepellillä?
Kirkkaan punainen corvette 1955 convertible, jonka salaa häneltä ostin jo vuosi sitten ruotsista ja jonka entisöisntiä myyjä jatkoi puoli vuotta toimittaen sen Chiang Maihin kuukausi sitten.

No siinä sitten aamukahvit juotuamme ja hetken uituamme matkasimme mummulaan.
Nok-vaari, siis tämä kunnioittamani veteraani joka vapaaehtoisesti kantoi asetta, asuu vaimoni äidin kanssa keskiverrossa vaimoni omistamassa omakotitalossa, sinne siis matka.

Ei ollut enään aamiaisaika, vaan tarjolla oli enemmän ja suku koolla.
Syötiin ja juotiin alkoholitonta, lapset leikki ja uiskenteli, vaikka allas ei niin järin suuri heillä olekaan.
Porukka oli kerännyt yhteisen potin ja ostanut mummulle kylpyhuoneeseen asennettavan porekylpyammeen jota oli toivonut.

Miten teillä muilla päivä sujunut ?

21

98

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä taaas soitin äidilleni.

      • Anonyymi

        Kohta senssukka soittaakin sitten T modelle.


    • Eikä tässä vielä kaikki. Kävi sitten toinenkin juttu sen salaisen Corvetten ja mummulle salaa hankitun poreammeen kanssa. Sitä boraamaan ja kantamaan saapui 11 paikallista rakennus miestä, koska se oli niin suuri se pore.

      Mutta ne ei olleetkaan ihan tavallisia rakennus miehiä, vaan amerikan ninjoja jotka oli laitettu peräämme, koska olin nauranut heidän johtajan hameelle eräässä salaisessa kellohame iltamassa jossa esiintyi pop marli. Ninjat hyökkäsi ja niillä oli kaikenlaisia vehkeitä joita nyt ninjoilla on. Päästin kimeitä khiai huutoja ja niitä sitten kaatuili jokaiseen ilmansuuntaan niitä ninjasia.

      Sitten kuulin kaukaisuudesta äänen joka kuului kuin kaikuna. "Potilas Nyrvänkuppi, oletteko te hereillä jo" Avasin silmät ja hitaasti näkökenttään hahmottui osaston päivystävän hoitajan väsyneet mutta lempeät kasvot ja hän sanoi. "Käännetäänpäs teidät kyljelleen niin saadaan vaihdettua uusi inkontinenssisuoja ennen ohravelliä.
      Tavaraa on taas tullut melkoisesti molemmista rööreistä"

      • Anonyymi

        Jos jotain pitää sanoa niin tässä kommentissa on reilusti enemmän totuutta kuin aloituksessa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos jotain pitää sanoa niin tässä kommentissa on reilusti enemmän totuutta kuin aloituksessa.

        En minä aloitustekstiä ole todeksi väittänytkään.

        Sen tarkoitus oli aktivoida rakas kilahtaneemme ja taasen onnistuin.

        Muistakaa Corvetti, muistakaa, muistakaa, kirjoittakaa, kirjoittakaa, Urpå.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        En minä aloitustekstiä ole todeksi väittänytkään.

        Sen tarkoitus oli aktivoida rakas kilahtaneemme ja taasen onnistuin.

        Muistakaa Corvetti, muistakaa, muistakaa, kirjoittakaa, kirjoittakaa, Urpå.

        Mitä kamaa sä vedät? Onko reseptillä vai joltakin trokarilta?


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        En minä aloitustekstiä ole todeksi väittänytkään.

        Sen tarkoitus oli aktivoida rakas kilahtaneemme ja taasen onnistuin.

        Muistakaa Corvetti, muistakaa, muistakaa, kirjoittakaa, kirjoittakaa, Urpå.

        "En minä aloitustekstiä ole todeksi väittänytkään"

        Luulitko että joku luuli sitä todeksi? Yksikään sanomasi sana tai asia ei ole sinussa totta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En minä aloitustekstiä ole todeksi väittänytkään"

        Luulitko että joku luuli sitä todeksi? Yksikään sanomasi sana tai asia ei ole sinussa totta.

        Esioireena voi olla henkilön muuttuminen avoimesta sulkeutuneeksi tai kiltistä vihamieliseksi.
        Hän kokee epäluuloisuutta ympäristöä kohtaan ja vetäytyy yhä enemmän omiin oloihinsa.


      • Anonyymi

        Ja taas aktivoitiin senssukka rukka.


      • Anonyymi

        ja taas...


      • Anonyymi

        Onnistunut aktivointi.


    • Anonyymi

      Mahtuiko porekylpyamme Vitaran kyytiin vai hinasitko ässämersulla?

    • Anonyymi

      Asiahan ei tietysti minulle, mutta ...
      Luulin että Thaimaassa äitienpäivä on 12 elokuuta.

    • Anonyymi

      Aloittaja siis keksii anonyymillä matkailupalstalla anonyyminä satutarinoita rikkaasta elämästä Thaimaassa jotta saisi jonkun anonyymin vastaamaan tai "aktivoitumaan" kuten hän kertoo ja sitten julistaa itsensä "voittajaksi" kun joku anonyymi aktivoituu ja vastaa hänelle että älä puhu peetä.

      Nyt on kaikkien aikojen mestari asialla.

      • Anonyymi

        Heh... ja kohta senssukka taas soittaa T modelle.


      • Anonyymi

        Mutta kun joku ei ole joku, vaan joku on kilahtanut.


      • Anonyymi

        Ja taas kilautettiin senssukkaa.


      • Anonyymi

        On se hurja!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas kilautettiin senssukkaa.

        Metsä vastaa Amalialle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se hurja!

        Senssukka on kilahtanut.


    • Anonyymi

      Mukavaa tämä senssukan aktivointi.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      29
      1438
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1161
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1107
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      805
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      802
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      741
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      724
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      641
      675
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      637
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      612
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      605
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      598
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      583
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      565
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      553
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      534
    20. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      32
      524
    Aihe