Jalankulkija suuri saastuttaja

Anonyymi

Jalankulkija aiheuttaa välillisesti suuret päästöt käyttääntymisellään.

On täysin laillista pysäyttää 60 tonninen rekka jo aikomalla ylittää katu

suojatietä pitkin. Rekan takana muutama auto joutuu myös pysähtymään.

Liikkeelle lähtö on se suurin päästöjen aiheittaja jonka 60 kiloinen

Kuningas kulkija olisi voinut välttää toiminnallaan.

Onneksi usein näkee myös maalaisjärjellä varustettuja jalankulkijoita.

He näkevät kokonaisuuden.

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei aiheuta.

      Liikennesäännöt on tehty suojattomampien turvaksi. Jos niiden mukaan liikkuminen ei maistu, siirry sinne kävelypuolelle.

      Kuljettajana voit vähentää päästöjä ennakoivalla ajotavalla. Ihan pienen-pieni hidastus ennen suojatietä antaa jalankulkijalle riittävän ajan ylittää ajorata. Sen jälkeen (varottuasi muita väistettäviä) pääset sujuvasti jatkamaan matkaasi, eikä tarvitse murehtia taas kerran tehtyä turhaa ilman saastuttamista.

    • Anonyymi

      Jalankulkijan kohdalla tuon väistämisen ymmärtää. Jalankulkijoissa on huononäköisiä ja liikuntavammaisia.
      Pyöräilijän kohdalla väistämiset ovat syvältä. Pyöräilijän pitäisi väistää aina kaikki tullessaan ajoradalle paitsi kolmion takaa tulevia.

      • Anonyymi

        Niin, noinhan se on nykyisin jo säädetty.

        Kun autoilijat eivät oppineet riittävästi varomaan pyöräilijöitä, tehtiin uusi sääntö. Tieliikennelaki 14 § 4 (1997) sanoo, että tullessaan pyörätieltä muulle tielle pyöräilijän ja mopoilijan on väistettävä tien liikennettä, ellei kyseessä ole kääntyvä ajoneuvo tai kolmion/STOPin takaa tuleva.

        Sama sääntö on ensi kuun alussa voimaan tulevassa laissa pykälässä 24, momentissa 4.

        Ei ehkä kannattaisi antaa vihakirjoitusten vaikutta niin, että jää faktat tarkistamatta.

    • Anonyymi

      Mä oon vaan niin tottunut autoillessani tuohon on/off systeemiin. Kaasujalkani on vaan totutettu siihen. Mitään välimuotoa siinä kaasupolkimessa ei siis ole, vaan ajotyylini on sellainen, että kaasu pohjaan, tai kokonaan päältä pois. Mutta muistakaa, että olen kuitenkin kuningaskuski....ainakin omasta mielestäni!

    • Anonyymi

      Suurta hupia on painaa iltakävelylläni liikennevalojen autoilijan nöyryytysnappia. Monesti painan nappia vasta toisella puolella jo ylitettyäni suojatien niin valot ehtii palaa punaisella pitempään.
      Sitten nauran partaani kun joku autoilija seisoo punaisissa valoissa tyhjän suojatien edessä.

      • Anonyymi

        Eihän tuossa mitään omituista ole. Autoilija vain toteaa, että siinä meni taas yksi tyhmä jalankulkija.

        Jätä se tie ylittämättä napin painalluksen jälkeen, niin todellisuudessa teet kiusaa.

    • Anonyymi

      Autoilijat ovat suuria saastuttajia. Kävelijöistä ei tule haitallisia päästöjä.

      • Anonyymi

        Kävelijöistä tulee haitallisia metaanipieruja. Sähköautoista ei tule mitään päästöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävelijöistä tulee haitallisia metaanipieruja. Sähköautoista ei tule mitään päästöjä.

        Ydinsulellusveneessäkin ilma on puhtaampaa, kuin maapallon pinnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävelijöistä tulee haitallisia metaanipieruja. Sähköautoista ei tule mitään päästöjä.

        Sähköauton päästöt syntyvät muualla kuin itse ajossa. Miten luulet sitä sähköä tuotettavan eri puolilla maailmaa. Monessa paikkaa on vielä hiilivoimaloita, jotka tuottavat sen sähkön. Ne vasta saastuttavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävelijöistä tulee haitallisia metaanipieruja. Sähköautoista ei tule mitään päästöjä.

        Pitäisikö meidät kaikki muuttaa sähköisiksi?, voit itse aloittaa työntämällä sormesi "latausrasiaan" joka aamu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö meidät kaikki muuttaa sähköisiksi?, voit itse aloittaa työntämällä sormesi "latausrasiaan" joka aamu.

        No silloin sinäkin voit työntää sen bensa/diesel-letkusi sinne" latausrasiaan" vaikka joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköauton päästöt syntyvät muualla kuin itse ajossa. Miten luulet sitä sähköä tuotettavan eri puolilla maailmaa. Monessa paikkaa on vielä hiilivoimaloita, jotka tuottavat sen sähkön. Ne vasta saastuttavat.

        Mitenkä luulet nykypäivän polttiksien päästöjen syntyvän? Eihän siitä mitään päästöjä synny tietenkään siihen saakka, kun sen maapallon sisässä olevan raakaöljyn annetaann olla siellä, missä sen kuuluukin olla! IDIOOTTI!

        En mä pysty noin syvällisesti ajattelemaan. Ei yhtään laudaturiakaan ylioppilaskokeissa.
        Silti ajattelen vain sitä, mitä tulee pelkästään MB AMG:n polttisauton pakoputken päästä. Muu toimintahan ennen polttoaineen päätymistä sinne MB AMG:n tankkiin ei saastuta ollenkaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävelijöistä tulee haitallisia metaanipieruja. Sähköautoista ei tule mitään päästöjä.

        Autoilijoistako ei tule? Kyllä tulee ja mahtavia tuleekin. On niin mahtavan kokoiset painekammiot mahoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköauton päästöt syntyvät muualla kuin itse ajossa. Miten luulet sitä sähköä tuotettavan eri puolilla maailmaa. Monessa paikkaa on vielä hiilivoimaloita, jotka tuottavat sen sähkön. Ne vasta saastuttavat.

        Mitä sillä on väliä miten jossain muualla sähköä tuotetaan jos ajaa ja lataa sähköautoaan suomessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sillä on väliä miten jossain muualla sähköä tuotetaan jos ajaa ja lataa sähköautoaan suomessa?

        Voi ymmärtämätön lapsi pieni! Kyllä Suomessakin tuotetaan sähköä tavalla josta syntyy päästöjä. Eikä se muualta ostettu sähkökään aina päästöttömästi ole tuotettu.
        Myöskään sinun töpselistä/latauspisteestä tulevan sähkön todellista alkuperää et mitenkään pysty määräämään tai kontrolloimaan. Kaikki eri tuotantotavoilla tuotettu sähkö menee samaan verkkoon joten kuluttaja saa vain ja ainoastaan- eritavoilla ja päästöillä-tuotettua sähköä.
        Nuo joidenkin energiayhtiöiden mainostamat vesi/tuuli/"norppa" sähköt on vain kaltaisillesi hölmöille tarkoitettua silmänlumetta pyydetylle korkemmalle kilovattitunti hinnalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin kautta meille tuleva ydin- ja vesisähkö se vasta päästöjä tuottaakin. Silloin nimittäin sitä ei voida viedä Saksaan, vaan on tuotettava ruskohiililauhdetta. Sen suurempaa päästökerrointa ei ole sähköntuotannossa.

        Entä vihreä sähkö? Jos joku sellaista ostaa, joku toinen jää ilman. Kokonaispäästöt eivät muutu mitenkään.

      • Anonyymi
        Enevpk1 kirjoitti:

        "Vihreä sähkö" on suurta kusetusta. Kaikki sähkö, riippumatta miten se on tuotettu, menee samoihin sähkölinjoihin. Vaikka kaikki suomessa ostaisi nyt huomisesta alkaen vihreää sähköä, niin valtaosa sähköstä tuotetaan kuitenkin aivan muulla tavalla.

    • Anonyymi

      "Jalankulkija aiheuttaa välillisesti suuret päästöt käyttääntymisellään", mitä tällä "käyttääntymisellä" tarkoitat? oletko mahdollisesti se puukenkäpelle, jonka mielestä kaikkien pitää sinua väistää ja antaa esteetön kulku kaikissa tilanteissa, käytä järkeäsi ja ennakoi tilanteet, sekä noudata tieliikennelakia/nopeusrajoituksia, sillä säästät polttoainekuluissa = ENNAKOI TULEVA TILANNE!!

    • Anonyymi

      Astu aina suojatielle. Katso että kaikki liikenne on pysähtyhyt. Kääny takisin.

    • Anonyymi

      Esko Riihelä aikoinaan paasas: Yhteispelillä se sujuu.

      Nyt yhteispelistä EI ole tietoakaan.

      Kustaan siihen yhteen hiileen.

      Riihelän aikaan kuolonkolareita oli enemmän.

    • Anonyymi

      Huono aloitus ja surkea logiikka. Ei jatkoon.

    • Anonyymi

      Vilkuton auto on se suurin saastuttaja. Odota siinä sitten kääntyvää vilkutonta autoa 6 muun auton kanssa risteyksessä ja pysäytä kaikki. Vain siksi, ettei joku tiiä missä koko vilkku on tai ei tiiä pittääkö vilkuttaa.

      Pysäytä ruuhkaiseen liikennepylpyrään 10 autoa vain siksi, että et viittinyt käyttää vilkkua. Kun vilkulla ajoissa 5 autoa olisi päässyt ympyrään pysähtymättä.

      Kyl te istutta liikennevaloissakin pidempään, kuin jalankulkijoiden takia.
      Kaikki ne huutaa, ettei vihreitä aaltoja ole, jokka paahtaa tuhatta ja sataa punasesta punaseen, kun koko letka mun takana ajaa kanssani vihreää aaltoa pysähtymättä kertaakaan.

      Sais tulla ruotsin malli noihin suojateihin ja polliisit puskaan muutamaksi kuukaudeksi sakottamaan. oppis tämän maan surkiat kuskit pysähtymään tai hiljentämään hetkeksi, kun viittis oppia vähäsen edes ajamaan autolla.
      Mutta on se suomalaiselle kamalaa tuo autolla ajo, vähemän liikennettä ja lyhyet on matkat. Yhden jalankulkijan päästäminen on niin kamalaa, että ennenmin kaahataan punasista punasiin seisomaan ja kirvataan järjestelmää jota ei osata käyttää.

    • Anonyymi

      Kyllä siinä aloituksessa oli pointtinsa, te ette vaan ymmärrä sitä. Sitten on niitäkin, jotka merkin saatuaan ja auton täysin pysähdyttyä viittoo kuskille, että mene vaan ensin...

      • Anonyymi

        Ydinpointti on se, että liikennesääntöjä ja rajoituksia noudatetaan. Ne ovat liikenteen pelisäännöt, jotta jokainen tietää miten homma toimii. Jos siitä poiketaan, niin ei kukaan tiedä mitä siitä poikkeava aikoo tehdä (kukaan ei osaa lukea toisten ajatuksia). Oma mielipiteet eivät vaikuta toimintaan, vaan Laki sallii, oikeuttaa tai velvoittaa.

    • Anonyymi

      Olituksessa on hyvä perustelu mutta laissa on lähdetty turvallisuus edellä ja sen mukaan toimitaan. Jos aloittajaa asia vaivaa niin siitä vaan tekemään lakimutosaloitetta. Se sitten joko etenee tai ei. Näin demokratia toimii.

    • Anonyymi

      Aloittajalle; No voi hyvä tavaton kun on kamalaa.

      • Anonyymi

        Et sitten typerämpää sanottavaa keksinyt.............

    • Anonyymi

      Aloituksessa näkyy tiettyjen vajakkien nurinkurinen ajatuksenjuoksu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      67
      4312
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      90
      3870
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      50
      3406
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      20
      2646
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      24
      2498
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2353
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      43
      2187
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1848
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1810
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1616
    Aihe