Taksihinnat?

Miten joku pystyy järkevästi perustelemaan
taksikyytien hinnannousua????

Miksi taksibisnes on Suomessa sellainen monopoli
kuin se on? Minkäänlaista kilpailua ei esiinny.
Toihan on periaatteessa jo laitonta.

No, ei koske meikäläistä. Olemme jo vuosia
pyörittäneet 5 perheen kesken "taksia". Jokainen
perhe on vuorollaan ns. päivystyksessä hakemaan
ja viemään muita, yölläkin. Toki yökeikoista on
aina etukäteen tiedoteltu. Kyydin tarve on
käytännössä keskittynyt pelkkään viikonloppuun.

Homma toimii hyvin ja säästöä tulee todella
paljon.
212479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Nuo kilpailevat ovat vain niitä pimeitä takseja.
Ainakin Turussa viikonloppuna helppo löytää.
Mieluummin käytän sellaista, kun maksan "oikealle" taksille sikahinnan. Eihän noilla pimeillä yrittäjillä ole edes riskiä jäädä kiinni, jos asiakas ei vasikoi. Lisää pimeitä takseja!

Äänestä

syynä on polttoaineiden hinnan nousu.Olet
varmaankin huomannut että ne ovat nousseet
viimeisen vuoden aikana aikalailla.Toinen syy on
palkkakustannusten nousu.Koska alalla on työvoima-
pula,niin palkkoja on ollut pakko nostaa jotta
ajomies pysyisi talossa.Vielä viimevuoden
alkupuolella oli normaali palkan perusteena
käytettävä prosentti 35.Nyt se on aika yleisesti
40,jotkut maksavat sen vielä alv.0 kasssasta.
Kolmanneksi,vakuutusmaksut ovat
nousseet.Taksiyritystoimintan liittyvät vakuutuk-
set ovat sikahintaisia.Noin 60.000 mk/vuosi.
Että laskekaa nyt sitten siitä.Auton tuotto on
noin 140-160 mk/tunti keskiarvona.Tästä summasta
sitten lähdetään maksamaan palkat ja kaikki muut
menot.Tunteja autolla on esim. helsingissä n.430,
vantaalla n.520 kuukaudessa.Kesäkuukausina
vähemmän.
Ei muuta kun kaikki kateelliset taksinrattiin
ensin ajohemmoiksi ja sitten yrittäjiksi.Johan
puheet muuttuisivat,ei tämä mikään kultakaivos
ole.

Äänestä
  • Melkein aina kun törmää taksiyrittäjään, niin
    tuntuu siltä että rahaa on niin että henkselit
    paukkuu.
    Vai johtuuko puheet ja käytös juuri
    persaukisuudesta?

    Äänestä

  • ...lehmät lentää, niin söpö tarinasi pitää
    paikkansa.

    Äänestä

  • ent. taksikuski kirjoitti:

    ...lehmät lentää, niin söpö tarinasi pitää
    paikkansa.

    eivät ne lehmät ole lentäneet kuin unissani.Muuten
    tiedot löytyvät kuukausiraporteista josta käy ilmi
    ajotunnit/keskiansio/juoksu
    yms.tiedot.Verottajaltahan löytyvät muut tiedot.
    Jos epäilet vakuutusmaksuja niin soita
    vakuutusyhtiöön ja tsekkaa asia.Yllätyt.Sittenhän
    tulee vielä tämä yli 17% tel maksu työntekijän
    palkkatulosta.
    Edelleen tervetuloa taksialalle kaikki kateelliset

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    ...verottajalta puuttuvat muut tiedot....

    Äänestä

kuule Englannissa ja tule puhumaan sitten taksien
hinnoista, niihin hintoihin verrattuna taksikyyti
on täällä lähess ilmaista ja kalusto hulppeasti
parempaa.

Äänestä
  • Entäs Samoalla? Paljonko siellä maksaa?

    Äänestä

  • buu kirjoitti:

    Entäs Samoalla? Paljonko siellä maksaa?

    puhutiin monopolina, joten heitin vertailun
    Englantiin ja varsinkin Lontooseen, siellä, kun
    on taksimallikin sama kaikilla (3-vaihtoehtoa) ja
    hinnoittelu aivan sikamaista, joten turha
    Suomessa on monopolista puhua, kartelli voisi
    olla oikeampi termi. Suomessa taksikyyti on aika
    edullinen, ottaen huomioon polttoainehinnat ja
    muut kulut.

    Enpä tiedä Samoan taksihinnoista, eikä paljon
    kiinnostakaan.

    Taksit lakkoon, pakosta. Taksikyytiin 20%
    hinnankorotus:):)

    Äänestä

  • Onham se punnan kurssi nyt harvinaisen korkea.
    Halvemman punnan aikana en pitänyt Englannin
    taksikyytejä kalliina. Siellähän on kahta eri
    taksityyppiä. Halvempi niistä, minicabit, ovat
    tavallisia tilavia perheautoja ja kyyti aivan
    kohtuuhintaista. Jotenkin tulee mieleen ne meille
    pesiytyneet piilotaksit. Jos ne olisivat jotenkin
    valvottuja, ne voisivat muistuttaa juuri noita
    englantilaisia halvempia kyytipelejä....

    Äänestä

Valitettavasti myös kaikki muutkin
elinkustannuksesi nousevat joka hemmetin vuosi,
niin miksei myös taksikyytisi hinta?

Äänestä
  • No kyllä on niin ontuva vertauskuva kuin olla ja
    voi. Ethän vaan itse usko tuohon??

    Äänestä

Mittarihan näyttää lainsäätämän maksimin. Ne ei
siis saa periä enempää. Siksi en anna penniäkään
tippiä, koska siinä hinnassa on tipit ja kaikki!

Joku voisi perustaa ALE-taksi-tallin, minkä
autoissa lukisi vaikka -25%. Autot voisivat olla
hieman halvempia kuin turbo mersut.

Taksilupia ei myönnetä tarpeeksi, jotta ei tulisi
KILPAILUA! Tuohan on lähes laitonta.

Äänestä
  • uusien taksilupien saanti on kiinni jo luvan
    saaneista, ei voida puhua todellisesta
    kilpailusta. Toinen todellista kilpailua estävä
    seikka on nykyinen "tolppapakko". Miksi ei voi
    olla myös erikoisautoja, jotka eivät seisoskele
    tolpilla?

    Äänestä

  • Automatique kirjoitti:

    uusien taksilupien saanti on kiinni jo luvan
    saaneista, ei voida puhua todellisesta
    kilpailusta. Toinen todellista kilpailua estävä
    seikka on nykyinen "tolppapakko". Miksi ei voi
    olla myös erikoisautoja, jotka eivät seisoskele
    tolpilla?

    Yleensä taksilupien rajoitusta perustellaan
    elinkeinon kannattavuudella. Sanotaan, että jos
    lupia myönnettäisiin liikaa, tulisi autoista
    epäsiistejä, niissä rehottaisi alkoholin yms.
    salakauppa jne. Onhan tuo aika harvinainen
    ammattikunta, joka voi itse rajoittaa tarjontaa.
    Saavat jopa työkaluista veronalennustakin.

    Siistejä ja luotettavia meikäläiset taksit kyllä
    ovatkin. Mutta eivät mitään joukkoliikennettä.
    Suomessa ei ole sellaisia joukkoja, joilla olisi
    varaa kulkea säännöllisesti taksilla.

    Äänestä

  • Automatique kirjoitti:

    uusien taksilupien saanti on kiinni jo luvan
    saaneista, ei voida puhua todellisesta
    kilpailusta. Toinen todellista kilpailua estävä
    seikka on nykyinen "tolppapakko". Miksi ei voi
    olla myös erikoisautoja, jotka eivät seisoskele
    tolpilla?

    Missähän ne pirssit sit seisoo jos ei omilla
    tolpillaan ja mistä asiakkaat sitten löytäisi
    nämä muunlaiset taxit? Muunlaisilta tolpiltako?
    Vai ajaako ne pitkin Manskua ees taas tukkimassa
    liikennettä entisestään? Mitään tolppapakkoa ei
    ole olemassa. Pirssi voi seistä vaikka Nupurin
    suossa ja kuittaa sielt keikkaa mut yleensä se
    nyt vaan on edullisempaa taxarille ja asiakkaalle
    et auto seisoo tolpalla oottamassa seuraavaa
    kyytiä.

    Äänestä

  • Suuri yleisö yleensä arvioi tilannetta sen
    perjantai- ja lauantaiöinä pari, kolme tuntia
    kestävän tilanteen mukaan (jolloin monet heistä
    ovat niissä taksijonoissa). Pitää muistaa, että
    taksikuskin on elettävä muinakin aikoina.
    Nykyisillä lupamäärillä ja taksoilla saa jonkin
    alkuvuoden tiistaiyön (työvuoron pituus
    käytännnössä yli 12 tuntia) ajella joskus alle
    300 mk:n BRUTTOpalkalla. Pullamössöpojat kokeilee
    vaan, jolleivät usko.

    Äänestä

  • Hannu kirjoitti:

    Suuri yleisö yleensä arvioi tilannetta sen

    Taksi saa rahaa vain silloin, kun asiakas on
    kyydissä. Hinnat taitavat olla juuri
    sietorajalla, niin että tavallinen kansalainen ei
    edes harkitse taksikyytiä muulloin, kuin
    pikkujouluiltana tai firman piikkiin. Jos muina
    aikoina olisi hiukan lievempi hinnoittelu, tulisi
    taksi ehkä mukaan joukkoliikennevälineeksi. Sitä
    voisi joskus harkita harvakseltaan kulkevien
    bussienkin täydennykseksi. Näin ehkä saataisiin
    vähän ajankulua ja kassavirtaa niihin toivottoman
    hiljaisiinkin vuoroihin.

    Silloin kun taksilupia on ollut kaupan, niistä on
    kyllä maksettu aika kovia summia. Tuskin ostajat
    aivan pelkästä harrastuksesta muutaman satasen
    päiväkassan takia niitä ostelevat....

    Julkiselta liikenteeltä puuttuu kustannusjousto
    kokonaan. Kun bussin matkustajakilometrin hinta
    on ankarasti verotetun yksityisauton
    kilometrihinnan luokkaa, on siinä kyllä jotakin
    pielessä. Yhteiskunta mättää aina lisää tukea,
    kun bussiliikenteen kustannukset päästetään
    karkuun. Taksi ei onneksi saa muuta kuin
    verohelpotuksen verran tukea, loput on tienattava
    maksavilta asiakkailta. Poliisi taitaa kyllä
    hiukan antaa ilmaista perintäapua
    taksiyrittäjille. (Oudon lepsua on taas
    piilotaksien valvonta)

    Hintajoustolla en tarkoita mitään huutokauppaa,
    vaan taksiyrittäjät voisivat yhteisesti tehdä
    hiljaisempiin aikoihin hintatarjouksia. Pienikin
    alennus hyvin julkistettuna saattaisi saada
    massat liikkeelle ja ehkä jopa tottumaan hyvin
    toimivan taksijärjestelmän säännölliseen käyttöön.

    Maatilatkin valittavat huonoa kannattavuutta,
    mutta peltomaan hinta on meillä kuitenkin paljon
    korkeampi, kuin satoisemmilla leveysasteilla...
    Mitähän taksiluvasta tänään saisi, -siis vapailla
    markkinoilla?

    Äänestä

  • Hannu kirjoitti:

    Suuri yleisö yleensä arvioi tilannetta sen
    perjantai- ja lauantaiöinä pari, kolme tuntia
    kestävän tilanteen mukaan (jolloin monet heistä
    ovat niissä taksijonoissa). Pitää muistaa, että
    taksikuskin on elettävä muinakin aikoina.
    Nykyisillä lupamäärillä ja taksoilla saa jonkin
    alkuvuoden tiistaiyön (työvuoron pituus
    käytännnössä yli 12 tuntia) ajella joskus alle
    300 mk:n BRUTTOpalkalla. Pullamössöpojat kokeilee
    vaan, jolleivät usko.

    Silloinhan se pitää lopettaa koko taksibisnes,
    koska se on kannattamatonta. Ei muuta kuin lupa
    myyntiin.

    Kyllä pullamössöpojat sitten hoitaa kuljetukset.

    Äänestä

  • jokainen yrittäjä voi itse käydä ostamassa
    millaisen kinnerin haluaa.On vain niin että
    tietyillä merkeillä luotettavuus,huolto yms.asiat
    ovat paremmalla mallilla kuin toisilla.Auton pää-
    omakulut eivät ole niin olennainen menoerä muihin
    ,esim.välillisiin työvoimakuluihin,verrattuna et-
    tä sieltä tulisi mahdollisuus hinnanalennuksiin.

    Taksilupia on tarpeeksi,työntekijöitä ei.
    Jokainen uusi isäntä tarvitsee 2 tai 3 työntekijää
    lisäksi entinen isäntä uuden ajomiehen,yrittäjäksi
    siirtyneen tilalle.Ja taas jää vuoroja ajamatta,
    on tuo semmoinen oravanpyörä.

    Äänestä

  • Hannu kirjoitti:

    Suuri yleisö yleensä arvioi tilannetta sen
    perjantai- ja lauantaiöinä pari, kolme tuntia
    kestävän tilanteen mukaan (jolloin monet heistä
    ovat niissä taksijonoissa). Pitää muistaa, että
    taksikuskin on elettävä muinakin aikoina.
    Nykyisillä lupamäärillä ja taksoilla saa jonkin
    alkuvuoden tiistaiyön (työvuoron pituus
    käytännnössä yli 12 tuntia) ajella joskus alle
    300 mk:n BRUTTOpalkalla. Pullamössöpojat kokeilee
    vaan, jolleivät usko.

    meillä ajomies aloitti eilen klo.14.07 ja lopetti
    tänä aamuna klo
    03.01,auton ansio:102mk/tunti,juoksu
    5.70. No niin aletaanpa laskemaan:102mk/tunti=
    40.80mk/tunti brutto miinus vero miinus tel maksu
    miinus työttömyysvakuutusmaksu.Joopa joo olihan
    aikamoinen tuntiliksa kaverille joka on ollut
    alalla kohta 20vee.No tämähän on vain tälläinen
    hiljaisempi hetki,palkka heittelee
    aikalailla.Yleensä on kiireempää ja syksyllä taas
    lennetään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

varjotaksi kirjoitti:

Miten joku pystyy järkevästi perustelemaan
taksikyytien hinnannousua????

Miksi taksibisnes on Suomessa sellainen monopoli
kuin se on? Minkäänlaista kilpailua ei esiinny.
Toihan on periaatteessa jo laitonta.

No, ei koske meikäläistä. Olemme jo vuosia
pyörittäneet 5 perheen kesken "taksia". Jokainen
perhe on vuorollaan ns. päivystyksessä hakemaan
ja viemään muita, yölläkin. Toki yökeikoista on
aina etukäteen tiedoteltu. Kyydin tarve on
käytännössä keskittynyt pelkkään viikonloppuun.

Homma toimii hyvin ja säästöä tulee todella
paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu