Toyota odottaa toiminnallisen tuloksensa putoavan 79,5 prosentilla kuluvan tilikauden aikana koronapandemian seurauksena. Yhtiö ei anna arviota tilikauden tuloksesta.
Yritys odottaa vuoden myyntiin lähes 20 prosentin sukellusta. Myynnin odotetaan kärsivän selvästi kaikilla markkina-alueilla, eniten Euroopassa ja Aasiassa.
Yhtiön mukaan koronapandemian vaikutus toimintaan on vakava ja jatkuu toistaiseksi. Se on joutunut sulkemaan useita tehtaitaan, ja pandemia on vaikuttanut niin toimitusketjuihin kuin kysyntään.
Toyota odottaa, että automarkkinat maailmanlaajuisesti saavuttavat koronakriisin pohjan vuoden keskivaiheilla. Koronakriisin vaikutus kuitenkin olisi pitkäkestoinen

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja nyt dillet AUTO"MIEHET" aloittavat sen aivottoman tojota, volkkari, skodanahistelun. Siihen päälle vielä vihervasemmisto, "tyttöhallitus", uusiutuva energia ja autovero, niin tulee taas älyköiltä suolen täydeltä ajatuksen virtaa. En jää odottamaan.
Käyt kuitenkin lukemassa. Et voi itsellesi mitään.
Maksaakos se niitä ruostekorjauksia amerikkaan ja kaasupolimet jääneet jumiin
kuoleman tapaukset ovat miljardeja dollareita ei aina voi voittaa Tohjota
42 000 000 milj Airbagg uusittava nopeesti pommi tikittää kojelaudan alla
Hätärahoitusta on jo haettu....
Luulisi Toyotalla olevan paras taloudellinen tilanne. Bulkkikamaa älyttömään ylihintaa eli ilmaa välissä ja paljon.