Ruotsi alisti suomen- ja saamenkielisten asuttamat alueet valtaansa 1200-luvulta lähtien, joten suomenkieliset elivät suoraan Ruotsin vallan alla, ruotsinmaalaisina noin 600 vuotta. Lisäksi Venäjän vallan alla runsaan sata vuotta kestäneen autonomian aikana Suomen suuriruhtinaskunnan hallinnon ainoa kieli oli ruotsi 1900-luvulle asti. Vaikka ruotsin kieli siis oli Suomen hallinnon ainoa kieli runsaat 700 vuotta, mistään kansalliskielestä ei tuona aikana puhuttu. Edes suurvalta-Ruotsissa ei ollut ”kansalliskieltä”.
Ruotsin kieli ei siis ole koskaan ollut Ruotsin kansalliskieli.
Suomenkielisellä väestöllä ei vuosisatojen varrella ollut mitään kielioikeuksia Suomessa Ruotsin valtakunnan kansalaisina, vaan hallinnon ainoana kielenä oli valloittajan kieli, joten osa suomenkielisistäkin vaihtoi kielensä suomesta ruotsiin. Tällainen vaihto lienee ollut rationaalinen vaihtoehto, varsinkin hallintotehtäviin pyrkiville. Kielenvaihto siis antoi enemmän kansalaisoikeuksia kuin oman kielen säilyttäminen. Samalla se loi Suomen alueen sisäisen privilegion suhteessa niihin, jotka eivät halunneet unohtaa omaa kieltään, suomen kieltä. Tämä ruotsin kielen privilegio on edelleen vahva Suomessa.
Miten ruotsin kielestä tuli ”kansalliskieli itsenäisessä Suomessa”?
Valistus, erityisesti Ranskan vallankumous, toivat mukanaan ajatukset ihmisten vapauksista ja oikeuksista, siis nykytermeillä ihmisoikeudet alkoivat hahmottua. Suomessa tämä tarkoitti sitä, että suomenkieliset alkoivat vaatia oikeutta elää täysipainoista elämää omana itsenään, suomenkielisinä, ilman kielensä vaihtoa ruotsiksi. Kielensä ruotsiin vaihtaneet ja alunperinkin äidinkieleltään ruotsinkieliset vastustivat autonomian aikana suomenkielisten oikeutta elää täysipainoisesti suomenkielisinä suomalaisina Suomessa.Tämä seikka on täysin unohdettu, kun puhutaan ”Suomen kaksikielisyydestä pitkänä perinteenä”.
Kansalaisten valtaenemmistön siis tuli mukautua eliitin kieleen eli ruotsin kieleen.
Nykyinen opintojen kaikkia tasoja koskeva pakkoruotsi on suora jatkumo 1800-luvun asetelmalle.
Porvoon valtiopäivillä 1809 Venäjän valloitettua Suomen ruotsin kielen asema säilyi hallinnon ainoana kielenä. Tämä mahdollisti Ruotsin vallan ajan käytäntöjen jatkumisen: Ruotsinkieliset ja kielensä suomesta ruotsiin vaihtaneet olivat edelleen privilegioidussa asemassa. Privilegioista nauttiva harvemmin vapaaehtoisesti luopuu privilegioistaan. Yhteistä kieltä rahvaan ja eliitin välillä ei ollut, vaan maata hallittiin entisen valloittajan kielellä, ja uusi valloittaja puhui vielä omaa kieltään tai kansainvälistä ranskaa.
Koska Suomen alueella väestön valtaenemmistö oli aina ollut muuta kuin ruotsinkielistä, kielenvaihtajista huolimatta, 1800-luvun aatemaailmassa oli luonnollista pohtia myös suomenkielisten asemaa.
Tuntui luonnolliselta, että suomenmaalaisten yhteiseksi kieleksi tulisi enemmistön kieli eli suomen kieli. Tämä ei kuitenkaan käynyt Suomen ruotsalaiselle väestölle. He eivät halunneet luopua privilegioistaan.
Muutama poikkeus toki oli, ja heidät tunnetaan historiassa nimellä fennomaanit.
Fennomaanit olivat siitä poikkeuksellisia ruotsinkielisiä, että heidän mielestään suomenkielisilläkin on oltava oikeuksia!
Fennomaanit olivat siis sitä mieltä, että suomenkielisillä pitää olla oikeus elää Suomessa suomen kielellä ja että Suomen väestön yhteinen kieli on oleva suomi. Ruotsista ei ollut koskaan, ei edes Ruotsin vallan aikana kehittynyt yhteistä kieltä Suomessa asuvan väestön keskuudessa. Valloittajan kieli, ruotsin kieli päinvastoin erotti yhteiskunnan yläkerroksen rahvaasta.
Ruotsin kieli ei siis ole koskaan ollut Ruotsin kansalliskieli.
Suomenkielisellä väestöllä ei vuosisatojen varrella ollut mitään kielioikeuksia Suomessa Ruotsin valtakunnan kansalaisina, vaan hallinnon ainoana kielenä oli valloittajan kieli, joten osa suomenkielisistäkin vaihtoi kielensä suomesta ruotsiin. Tällainen vaihto lienee ollut rationaalinen vaihtoehto, varsinkin hallintotehtäviin pyrkiville. Kielenvaihto siis antoi enemmän kansalaisoikeuksia kuin oman kielen säilyttäminen. Samalla se loi Suomen alueen sisäisen privilegion suhteessa niihin, jotka eivät halunneet unohtaa omaa kieltään, suomen kieltä. Tämä ruotsin kielen privilegio on edelleen vahva Suomessa.
Miten ruotsin kielestä tuli ”kansalliskieli itsenäisessä Suomessa”?
Valistus, erityisesti Ranskan vallankumous, toivat mukanaan ajatukset ihmisten vapauksista ja oikeuksista, siis nykytermeillä ihmisoikeudet alkoivat hahmottua. Suomessa tämä tarkoitti sitä, että suomenkieliset alkoivat vaatia oikeutta elää täysipainoista elämää omana itsenään, suomenkielisinä, ilman kielensä vaihtoa ruotsiksi. Kielensä ruotsiin vaihtaneet ja alunperinkin äidinkieleltään ruotsinkieliset vastustivat autonomian aikana suomenkielisten oikeutta elää täysipainoisesti suomenkielisinä suomalaisina Suomessa.Tämä seikka on täysin unohdettu, kun puhutaan ”Suomen kaksikielisyydestä pitkänä perinteenä”.
Kansalaisten valtaenemmistön siis tuli mukautua eliitin kieleen eli ruotsin kieleen.
Nykyinen opintojen kaikkia tasoja koskeva pakkoruotsi on suora jatkumo 1800-luvun asetelmalle.
Porvoon valtiopäivillä 1809 Venäjän valloitettua Suomen ruotsin kielen asema säilyi hallinnon ainoana kielenä. Tämä mahdollisti Ruotsin vallan ajan käytäntöjen jatkumisen: Ruotsinkieliset ja kielensä suomesta ruotsiin vaihtaneet olivat edelleen privilegioidussa asemassa. Privilegioista nauttiva harvemmin vapaaehtoisesti luopuu privilegioistaan. Yhteistä kieltä rahvaan ja eliitin välillä ei ollut, vaan maata hallittiin entisen valloittajan kielellä, ja uusi valloittaja puhui vielä omaa kieltään tai kansainvälistä ranskaa.
Koska Suomen alueella väestön valtaenemmistö oli aina ollut muuta kuin ruotsinkielistä, kielenvaihtajista huolimatta, 1800-luvun aatemaailmassa oli luonnollista pohtia myös suomenkielisten asemaa.
Tuntui luonnolliselta, että suomenmaalaisten yhteiseksi kieleksi tulisi enemmistön kieli eli suomen kieli. Tämä ei kuitenkaan käynyt Suomen ruotsalaiselle väestölle. He eivät halunneet luopua privilegioistaan.
Muutama poikkeus toki oli, ja heidät tunnetaan historiassa nimellä fennomaanit.
Fennomaanit olivat siitä poikkeuksellisia ruotsinkielisiä, että heidän mielestään suomenkielisilläkin on oltava oikeuksia!
Fennomaanit olivat siis sitä mieltä, että suomenkielisillä pitää olla oikeus elää Suomessa suomen kielellä ja että Suomen väestön yhteinen kieli on oleva suomi. Ruotsista ei ollut koskaan, ei edes Ruotsin vallan aikana kehittynyt yhteistä kieltä Suomessa asuvan väestön keskuudessa. Valloittajan kieli, ruotsin kieli päinvastoin erotti yhteiskunnan yläkerroksen rahvaasta.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Ruotsin kielen asemaa nimenomaan kansalliskielenä alettiin suunnitella jo kauan ennen vuotta 1919. Älkäämme unohtako, että ruotsin kieli oli ollut hallinnon ainoa kieli noin 700 vuotta, mutta se ei silti ollut ollut kansalliskieli, ei Ruotsissa eikä autonomian ajan Suomessa.
Miksi ruotsista sitten piti tehdä ”kansalliskieli”, vaikka se oli ollut Ruotsin ja valloitetun, Suomena tunnetun alueen, hallinnon ainoa kieli jo edeltäneet 700 vuotta ja oli käytännössä edelleen vallankäytön kieli esim. talouselämässä ?
Suomenruotsalaisille (alunperin Suomen ruotsalaiset, heidän itsensä itsestään käyttämä määritelmä) ei käynyt yhteiseksi kansalliskieleksi (heidän ajattelussaan) alempiarvoisen kansan eli suomenkielisen kansan puhuma kieli. Tämä ilmenee selvästi esimerkiksi Ernst Estlanderin ja 20 muun RKP:n kansanedustajan vuonna 1907 tekemästä aloitteesta n:o 158. Kyseisessä aloitteessa esitetään säädettäväksi laki, joka julistaisi suomen JA ruotsin kielet kansalliskieliksi (nationalspråk) ja lainsäädännön, tuomioistuinten ja virkakieliksi.
Kansalliskielistä haluttiin puhua monikossa suomenruotsalaisen kansanosan svekomaaniseen KANSALLISUUSOPPIIN viitaten. Suomenruotsalaiset olivat ajaneet vuosikymmeniä omaa kansallisuusoppiaan. Tuon opin mukaan Suomen alueella ei suinkaan asunut YKSI kansa, vaan kyseessä oli YKSI VALTIO ja KAKSI KANSAA.
Suomenruotsalaisen ”kahden kansallisuuden opin” mukaan suomen- ja ruotsinkielisten kieli-, kulttuuri-, ja historialliset erot olivat niin suuret, että ne muodostivat kaksi eri kansallisuutta, jopa kaksi eri kansaa tai peräti kansakuntaa.
RKP:n keskushallitus esitti suomenruotsalaiseen kansallisuusoppiinsa perustuen 20.11.1918 vaatimuksen, että ruotsin kieli säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä kansalliskieleksi Suomessa.
Samaa oli jo 1907 esittänyt yllämainittu Ernst Estlander, aivan samoilla perusteilla.
Ruotsin kieli ei ollut koskaan ollut kansalliskieli Ruotsissa eikä autonomian ajan Suomessa.
Ruotsi kansalliskielenä perustui ajatukseen omasta erillisestä kansasta, ruotsalaisesta kansasta Suomessa.
RKP:n vaatimukseen yritettiin löytää ratkaisua monella tasolla: Lauri Ingmanin hallitus yritti ratkaista asian erityislailla. Jopa valtionhoitaja Mannerheim antoi tammikuussa 1919 eduskunnalle hallituksen esityksen otsikolla ”yleisiä perustuksia kielellisten olojen järjestämiseksi hallinnon eri aloilla”. Siinä oli vain kolme pykälää: kansalaisen oikeus käyttää kieltään viranomaisissa, toimituskirjojen kielestä ja kieliryhmien yhdenvertaisesta kohtelusta”.
Suomenruotsalaiset sabotoivat eduskunnassa Mannerheimin esityksen hallintoaluekiistan takia, ja laki raukesi uusien vaalien takia. Kyse oli jo silloin vallasta, ei kielellisistä oikeuksista.
Virallinen historiankirjoitus on autuaasti unohtanut kansalliskieli-käsitteen merkitävimmän taustamotiivin eli suomenruotsalaisen ylimielisen kansallisuusopin ja kiristyksen separatismilla (Ahvenanmaa ja Pohjanmaa).
Virallisessa historiankirjoituksessa kaikki selitetään parhain päin seuraavasti:
”Tämän monesta syystä tulehtuneen tilanteen rauhoittamiseksi sana ”kansalliskieli” sisällytettiin hallitusmuotoon”. Hallitusmuodon 14§1 mom oli merkittävä vastaantulo. Äänestettäessä enemmistön muodostivat SDP (80) ja RKP (22) porvarillisten suomenkielisten puolueiden äänestäessä melkein poikkeuksetta vastaan.” Suurpiirteisyyden vähemmistöä kohtaan ajateltiin edesauttavan Suomelle myönteistä ratkaisua Ahvenanmaan kriisiin.
Nykymuotoinen kielipykälä sisältyi vasta hallituksen neljänteen esitykseen 1919:17, ja se astui voimaan 17.7.1919. ”Suomi ja ruotsi ovat tasavallan kansalliskielet”
RKP ei ole koskaan irtisanoutunut svekomaaisesta kahden kansallisuuden opistaan, vaan se on edelleen voimassa, aivan kuten ruotsin kielen privilegion edistäjille myönnettävä rasistiseen ideologiaan pohjautuva Freudenthal-mitali.
Suomenkielisellä väestöllä toki RKP:nkin ideologiassa oli oikeus omaan kansalliskieleensä eli suomen kieleen. Suomenkielisten totaalisen velvollisuuden Suomen toisen kansan eli Suomen ruotsalaisen kansan kieleen (opintojen kaikkien asteiden pakkoruotsi ja virkamiesruotsi) puolue keksi vasta 50 vuotta myöhemmin.
Entä sitten Folktinget? Suomen ruotsalaisen kansan kansallisuusopin hyväksyminen ei suinkaan ollut mikään läpihuutojuttu edes 1918-1919. Siksi suomenruotsalaiset perustivat oman eduskunnan eli Folktingetin, jossa ainoa virallinen kieli on ruotsi.
Suomen eduskunta jatkoi kaksikielisenä, joten suomenkielisille ei koskaan luotu omaa suomenkielistä kansanedustuslaitosta, mikä tässä yhteydessä kiintoisana yksityiskohtana mainittakoon.
Kirjallinen lähde:
Virittäjä 2/2014 sivut 281-291
Fred Karlsson: E.N. Setälä kielipoliitikkona
Kiitos asiantuntevasta kirjoituksesta. Tämän pitäisi kuulua Suomen koulujen historian oppikirjoihin.
Siinä täsmällistä taustakuvausta nykyhetkenkin vakavasta ongelmasta, maamme kieliosaamisen kaventamisesta pakkoruotsilla eräiden puolueiden ja OPM:n johdolla.
Eräät puolueet luulevat ongelman katoavan vain kieltämällä sen olemassaolon.
Nämä napinpainajat, hävetkää. Hoitakaa finanssinne ilman stiftelserahoja!
Tämä on historiaa, jota pakkoruotsin kannattajat eivät haluaisi julki.
Tämäkin kirjoitus katoaa ruotsifanaatikkojen roskapropagandan taakse nopeasti.
Ei ole suomalaisia koskaan pyydetty vaihtamaan kieltä ruotsiksi, puhut puuta heinää. Suomi oli satoja vuosia sitten hyvin harvaanasuttu, vaikeasti hallittava maa, jossa tavallisen ihmisen huolenaiheista päällimmäisin koski sitä, miten perhe saataisiin pidettyä hengissä. Harvempi pohti sitä, että maa on juuri Ruotsin vallan alla. Nyt jälkiviisaana on toki helppo asiaa pohtia.
On selvää, että sekä suomalaiset että virolaiset kärsivät kolonialismista valtavasti. Viro enemmän kuin Suomi. 1000-luvun Viro oli Suomea väkirikkaampi ja jo pitkällä valtiollistumiskehityksessä ja taisteli myös valloittajia vastaan 1200-luvulla.
Se, ettei tuon ajan valtapolitiikassa syntyville kansakunnille ollut sijaa, on toinen asia.
Ainoa iloinen asia tässä on se, että sekä Suomi että Viro säilyttivät ainutlaatuiset kielensä ja kulttuurinsa sydänäänet.
Virossa Ruotsin ajasta puhutaan hyvänä aikana!
” Viro jäi Ruotsille, osaksi lyhytikäistä pohjoista suurvaltaa. Ruotsin aikaa virolaiset muistavat hyvällä. Kuninkaat Tukholmassa antoivat edes jotakin turvaa omia herroja vastaan, vaikka saksalaiset, niin ritaristo kuin vanhojen hansaporvarien hallitsemat kaupungitkin etuoikeutensa säilyttivät.
Venäjän valta
Hyvä Ruotsin aika päättyi väestökatastrofiin nälän, ruton ja Suuren pohjan sodan kourissa. Uudenkaupungin rauha 1721 liitti ryöstetyn ja yli puolet väestään menettäneen Viron tsaarin imperiumiin.
1700-luku oli virolaisille liki raskainta aikaa. Saksalainen yläkerros tuki vallansiirtoa ja sai palkintonsa. Kartanoiden alustalaisten oikeudettomuus syveni, Venäjän veriverot, rekryyttien luovuttaminen tsaarien armeijoihin, rasittivat.” .....
https://ilkkapohjalainen.fi/mielipide/kolumnit/viron-historia-on-lahja-suomalaisille-1.544265
"Kuninkaat Tukholmassa antoivat edes jotakin turvaa omia herroja vastaan"
sieltähän ne yrittivät suomalaistalonpojatkin hakea edes jotain turvaa omia herroja vastaan, jotka taas olivat ruotsinkielisiä ja pitivät kyllä puolensa rahvasta vastaan...
Miksiköhän Venäläiset hyökkäsivät Viroon?
"Ruotsi oli 1600-luvulla noussut suurvallaksi Tanskan, Venäjän, Puola-Liettuan ja Saksan kustannuksella. Tanska oli vuonna 1658 menettänyt Roskilden rauhassa lopullisesti Skånen, Blekingen ja Hallannin maakunnat, Saarenmaan sekä Gotlannin, ja Norjan puolelta Bohuslänin, Jämtlandin ja Härjedalenin maakunnat. Venäjä oli vuoden 1617 Stolbovan rauhassa menettänyt Ruotsille Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin, ja samalla itselleen kauppa- ja sotilaspoliittisesti elintärkeän pääsyn Itämerelle. Ruotsi kykeni kontrolloimaan ja verottamaan Venäjän ulkomaanliikennettä Itämeren satamissa, ja Venäjän ainoa vapaa kauppareitti nousevalle Euroopan-kaupalle kulki pohjoisen Arkangelin kautta.
Ruotsi oli käynyt 1600-luvulla lähes taukoamatta sotaa naapureiden eri liittokuntia vastaan – ainoa pitempi rauhanjakso oli saatu vasta vuodesta 1679 Brandenburgin, Tanskan ja Hollannin kanssa solmittujen rauhansopimusten myötä."
Rutot ja nälänhätä alkoivat jo tuona "hyvänä Ruotsin aikana" kun sekopäät Ruotsin kuninkaat uhosivat puolelle Eurooppaa, siksi siellä on nykyään ranskalainen kuningas. Eli kuten aina näyttää käyvän niin nämä "hyvät" ajat Ruotsin kanssa päättyvät siihen että niistä nauttineet alamaiset menettävät puolet väestöstään. :)
Lisäksi näyttää että virolaiset ovat masokisteja jos Ruotsin valta oli niin ihquu:
"Ruotsin aluksi heikko valta lujittui ajan myötä. 1600-luvun lopussa aateliston tiloja siirrettiin Ruotsin kruunulle Virossa suhteessa 2/5 ja Saarenmaalla suhteessa 3/10. Silti kartanolaitoksen valta säilyi huomattavana eikä feodaalinen järjestelmä ehtinyt ennen suuren Pohjan sodan syttymistä uudistua. Feodaalisiin piirteisiin kuului se, että kartanoilla oli myös tuomio- ja julkishallinnollista valtaa ja että kartanoihin kuulumattomatkin talonpoikaistilat olivat niihin nähden alisteisessa asemassa. 1600-luvun alussa kartanonherrojen oikeudenkäyttövaltaa tosin siirrettiin maatuomioistuimille, jolloin kartanoille jäi enää niin kutsuttu kotikurioikeus, joka oikeutti ne rankaisemaan alustalaisiaan työ- ja verovelvollisuuksien laiminlyönnistä. Kartanoilla oli Ruotsin vallan aikana velvollisuus kerätä myös valtiolliset verot ja jakaa alustalaisille kruunun määräämät tehtävät, kuten sotilaiden majoituksen ja teiden kunnossapidon.
Viron kaupunkien asema heikkeni Ruotsin vallan aikana. Ruotsin, Suomen ja Viron välinen kauppa käytiin lähinnä Tallinnan kautta. Tarton merkitys väheni syrjäisen sijainnin vuoksi."
Kuningas on varmaan ottanut riemulla vastaan persaukiset talonpojat jotka tulevat mongertamaan linnanportille vierasta kieltä jota tämä ei ymmärrä ja kuunnellut näiden huolia asiaan kuuluvalla vakavuudella. Liäksi perseaukisen talonpojan reissu Tukholmaan kuulostaa jo lähtökohtaisesti lähinnä fantasialta. :)
Voisit hävetä tuosta kommentista.
Sotaväen pakko-otot rasittivat suomenkielistä väestöä raskaasti. Ruotsi soti jatkuvasti milloin Tanskaa vastaan, milloin Itämeren ja Suomenlahden eteläpuolella Pohjois-Saksaa myöten ja Baltiassa ja milloin idässä Venäjää vastaan. Miehet ja nuorukukaiset olivat poissa pitkiä aikoja eivätkä usein palanneet. Työvoimaa olisi tarvittu kotipuolessa ja perheet olivat usein hajallaan, vaikka naisiakin tiedetään kyllä kulkeneet sotaväen jälkijoukoissa.
"Voisit hävetä...." oli tarkoitettu kirjoitukselle, jossa taivastellaan mm. ettei kukaan koskaan ole pyytänyt suomalaisia vaihtamaan kieltään ruotsiksi, jne.
Venosella lahden yli.
Espoossa on säilynyt ja säilytetty runsaasti eesti-alkuisia paikannimiä.
Myös saamelaisia.
Luetaankohan kouluissa tästä suomen kielipolitiikan kehityksestä sen alkuajoista , syistä ja seurauksista .
Voisi monenkin käsitykset muuttua näihin meidän rantaruotsalaisiin .
Ei - tätä ei kouluissa sanota. Joku yksittäinen opettaja voi tuoda sen historiassa esille.
Outoa että tosiasioita ei kerrota tasapuolisesti , onko tässä jotakin hävettävää tässä historiassa ?
Inho tässä tietenkin tosiasioiden tullessa esille lisääntyy .
Häpeä tietenkin estää kertomasta näitä esim. historiantunneilla , vai osaavatkohan nämä edes hävetä taitaa olla pelko .
Onhan siinä hävettävää.
Ruotsinkieliset tietävät, ettei heillä ole puhtaita jauhoja pussissa, vaikka he toisaalta ovat ylpeitä kyvystään ylläpitää ruotsin kohtuutonta asemaa ja perustella se itselleen sillä, että ruotsinkieliset ovat muka kaiken hyvän tähän maahan tuoneet ja edelleen liittävät sen paratiisiin nimeltä Norden.
Esimerkiksi suomenruotsalaiset häpeilevät kertoa kieltenopetuksemme realiteetteja riikinruotsalaisille.
HBL:n toimittajaa haastateltiin Ruotsin radioon pakkoruotsista. Ruotsalaistoimittaja kysyi suoraan, miksi ruotsin pitäisi olla pakollinen, eivätkö muut kielet ole tärkeitä ja eikö kritiikki vain kasva, jos ruotsia ei tehdä vapaaehtoiseksi.
HBL:n toimittaja selitti puolustellen, että toki suomenkielisissä kouluissa luetaan muitakin kieliä, jopa englanti alkaa ennen ruotsia, joka kuulemma yleensä "valitaan" vasta seiskalla.
Olisihan toimittaja voinut kertoa että suomenruotsalaisten edustajat saivat pakkoruotsin varhaistettua kuudennelle ja että Suomelle on tullut Euroopan neuvostosta (suomenruotsalaisten palautteen mukaan) noottikin, jossa kehotetaan pitämään silmällä, ettei varhainen englannin opetus vain vaikuta negatiivisesti ruotsin opintohin.
Ei, suomenruotsalaiset siis selvästi häpeilevät pakkoruotsin varhaistamisvaatimuksiaan ruotsalaisessa mediassa.
On kummllista, että mediasuhteet ovat vain ruotsinkielisten käsissä....
Tässä tapauksessa varmasti ruotsalainen ei todella halunnutkaan saada todellista tietoa ruotsihan valtiona on ollut painostamassa suomea näissä kielipolittisissa viritelmissä .
Rantaruotsalaiset varmaan haluavat ylläpitää mielikuvaa että nykyinen viritelmä on mieluisa kaikille .
Miksi ahvenanmaalaiset hylkäsivät kaksikielisyysaatteen alueellaan ?
Miksi tämä kaksikielisyysaate sopii ainoastaan mannersuomeen ?
Ruotsin valtio on ohjailemassa ruotsipakkomme säilymistä muttei Ruotsin media. Tässä asiassa siellä vain ollaan suomenruotsalaisten vääristävän propagandan armoilla.
Missä se totuuskomissio viipyy?
Tuleekohan koskaan.
Tässä ruotsipakkoasiassa ihmetyttää meidän kansanedustajat , onko kysymys ollut rahasta , tyhmyydestä , laiskuudesta vai lehmänkauppamestareiden oveluudesta .
Miten on selitettävissä että ahvenanmaalaiset saivat kielivapauden joka mannersuomesta on ehdottomasti kielletty .
Säätiörahat...
Ihmeen asiallisia kirjoituksia , mitenkä näitä ei vielä ole poistettu ?
Haloo nukkuuko sensori !
Tämä on oikeasti asiallinen ketju - vihdoin tälläkin palstalla!
Huomattavan vähän ruotsalaisten kannanottoja tällä palstalla .
Huikeaa ruotsipakon ja kansalliskieli-nimikkeen historiaa:
Ruotsi alisti suomen- ja saamenkielisten asuttamat alueet valtaansa 1200-luvulta lähtien, joten suomenkieliset elivät suoraan Ruotsin vallan alla, ruotsinmaalaisina noin 600 vuotta. ---
Suomenkielisellä väestöllä ei vuosisatojen varrella ollut mitään kielioikeuksia Suomessa Ruotsin valtakunnan kansalaisina, vaan hallinnon ainoana kielenä oli valloittajan kieli, joten osa suomenkielisistäkin vaihtoi kielensä suomesta ruotsiin. Tällainen vaihto lienee ollut rationaalinen vaihtoehto, varsinkin hallintotehtäviin pyrkiville. Kielenvaihto siis antoi enemmän kansalaisoikeuksia kuin oman kielen säilyttäminen. Samalla se loi Suomen alueen sisäisen privilegion suhteessa niihin, jotka eivät halunneet unohtaa omaa kieltään, suomen kieltä. Tämä ruotsin kielen privilegio on edelleen vahva Suomessa.
Miten ruotsin kielestä tuli ”kansalliskieli itsenäisessä Suomessa”?
Kielensä ruotsiin vaihtaneet ja alunperinkin äidinkieleltään ruotsinkieliset vastustivat autonomian aikana suomenkielisten oikeutta elää täysipainoisesti suomenkielisinä suomalaisina Suomessa. Tämä seikka on täysin unohdettu, kun puhutaan ”Suomen kaksikielisyydestä pitkänä perinteenä”.
Kansalaisten valtaenemmistön siis tuli mukautua eliitin kieleen eli ruotsin kieleen.
Nykyinen opintojen kaikkia tasoja koskeva pakkoruotsi on suora jatkumo 1800-luvun asetelmalle.
1800-luvun aatemaailmassa oli luonnollista pohtia myös suomenkielisten asemaa. Tuntui luonnolliselta, että suomenmaalaisten yhteiseksi kieleksi tulisi enemmistön kieli eli suomen kieli. Tämä ei kuitenkaan käynyt Suomen ruotsalaiselle väestölle. He eivät halunneet luopua privilegioistaan.
Muutama poikkeus toki oli, ja heidät tunnetaan historiassa nimellä fennomaanit.
Fennomaanit olivat siitä poikkeuksellisia ruotsinkielisiä, että heidän mielestään suomenkielisilläkin on oltava oikeuksia! ---
Ruotsin kielen asemaa nimenomaan kansalliskielenä alettiin suunnitella jo kauan ennen vuotta 1919. Älkäämme unohtako, että ruotsin kieli oli ollut hallinnon ainoa kieli noin 700 vuotta, mutta se ei silti ollut ollut kansalliskieli, ei Ruotsissa eikä autonomian ajan Suomessa.
Miksi ruotsista sitten piti tehdä ”kansalliskieli”, vaikka se oli ollut Ruotsin ja valloitetun, Suomena tunnetun alueen, hallinnon ainoa kieli jo edeltäneet 700 vuotta ja oli käytännössä edelleen vallankäytön kieli esim. talouselämässä ?
Suomenruotsalaisille (alunperin Suomen ruotsalaiset, heidän itsensä itsestään käyttämä määritelmä) ei käynyt yhteiseksi kansalliskieleksi (heidän ajattelussaan) alempiarvoisen kansan eli suomenkielisen kansan puhuma kieli. Tämä ilmenee selvästi esimerkiksi Ernst Estlanderin ja 20 muun RKP:n kansanedustajan vuonna 1907 tekemästä aloitteesta n:o 158. Kyseisessä aloitteessa esitetään säädettäväksi laki, joka julistaisi suomen JA ruotsin kielet kansalliskieliksi (nationalspråk) ja lainsäädännön, tuomioistuinten ja virkakieliksi.
Kansalliskielistä haluttiin puhua monikossa suomenruotsalaisen kansanosan svekomaaniseen KANSALLISUUSOPPIIN viitaten. Suomenruotsalaiset olivat ajaneet vuosikymmeniä omaa kansallisuusoppiaan. Tuon opin mukaan Suomen alueella ei suinkaan asunut YKSI kansa, vaan kyseessä oli YKSI VALTIO ja KAKSI KANSAA.
Suomenruotsalaisen ”kahden kansallisuuden opin” mukaan suomen- ja ruotsinkielisten kieli-, kulttuuri-, ja historialliset erot olivat niin suuret, että ne muodostivat kaksi eri kansallisuutta, jopa kaksi eri kansaa tai peräti kansakuntaa.
RKP:n keskushallitus esitti suomenruotsalaiseen kansallisuusoppiinsa perustuen 20.11.1918 vaatimuksen, että ruotsin kieli säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä kansalliskieleksi Suomessa. Samaa oli jo 1907 esittänyt yllämainittu Ernst Estlander, aivan samoilla perusteilla. ---
Ruotsi kansalliskielenä perustui ajatukseen omasta erillisestä kansasta, ruotsalaisesta kansasta Suomessa.
RKP:n vaatimukseen yritettiin löytää ratkaisua monella tasolla: Lauri Ingmanin hallitus yritti ratkaista asian erityislailla. Jopa valtionhoitaja Mannerheim antoi tammikuussa 1919 eduskunnalle hallituksen esityksen otsikolla ”yleisiä perustuksia kielellisten olojen järjestämiseksi hallinnon eri aloilla”. Siinä oli vain kolme pykälää: kansalaisen oikeus käyttää kieltään viranomaisissa, toimituskirjojen kielestä ja kieliryhmien yhdenvertaisesta kohtelusta”.
Suomenruotsalaiset sabotoivat eduskunnassa Mannerheimin esityksen hallintoaluekiistan takia, ja laki raukesi uusien vaalien takia. Kyse oli jo silloin vallasta, ei kielellisistä oikeuksista.
Virallinen historiankirjoitus on autuaasti unohtanut kansalliskieli-käsitteen merkitävimmän taustamotiivin eli suomenruotsalaisen ylimielisen kansallisuusopin ja kiristyksen separatismilla (Ahvenanmaa ja Pohjanmaa).
Nykymuotoinen kielipykälä sisältyi vasta hallituksen neljänteen esitykseen 1919:17, ja se astui voimaan 17.7.1919. ”Suomi ja ruotsi ovat tasavallan kansalliskielet”
Kiitos alkuperäiselle kirjoittajalle!
Satoja vuosia jatkunut alamaisuus on lyönyt leimansa suomalaisiin ja tämä alamaiseksihalu leimaa vieläkin meidän politikkojen ajattelua .
Alamaisuusmieli on lujassa saapa nähdä tuleeko muutosta meidän elinaikana .
Tämä historia on saatava yleiseen tietoisuuteen.
Kyllä
Onko muilla kuin perussuomalaisilla uskallusta ottaa kantaa pakkoruotsia ja virkamiesruotsia vastaan .
Yksittäisillä poliitikoilla kokkareissa on ollut - mutta onko nyt.
Pääministerillä oli ennen pääministeriyttä. Miten lienee nyt.
Katsotaan, onko Marinissa ainesta.
Onko Marin joskus sanonut olevansa ruotsipakkoja vastaan ja kohtuuden kannalla .
Privilegio on osuva nimitys.
Mikä on privilegio ?
Näihin totuuksiin eivät svekomaanikot kantaa ota . Enpä oikeastaan ihmettele on tämä senverran häpeällinen historiikki .
Hinta suomalaisille on kova.
mtkä ovat tämän kielityperyyden vuotuiset kustannukset ?
Svekomannit ja ruotsi iskivät suomen kimppuun viimeksi sotien jälkeen kun suomi oli heikoimmillaan ja pakottivat meidät näihin kielityperyyksiin .
hinta
Hyvä vähän valottaa näitä historiallisia tapahtumia ja syitä ja seurauksia .
Selvenee syyt ja seuraukset ja käsitys tämänpäivän kielipolitiikkasta .
Kyllä!
Tässä ketjussa selvitetään oleellisia asioita kielipolitiikkamme historiasta:
Virallinen historiankirjoitus on autuaasti unohtanut kansalliskieli-käsitteen merkitävimmän taustamotiivin eli suomenruotsalaisen ylimielisen kansallisuusopin ja kiristyksen separatismilla (Ahvenanmaa ja Pohjanmaa). Virallisessa historiankirjoituksessa kaikki selitetään parhain päin seuraavasti:
Nykymuotoinen kielipykälä sisältyi vasta hallituksen neljänteen esitykseen 1919:17, ja se astui voimaan 17.7.1919. ”Suomi ja ruotsi ovat tasavallan kansalliskielet”
RKP ei ole koskaan irtisanoutunut svekomaaisesta kahden kansallisuuden opistaan, vaan se on edelleen voimassa, aivan kuten ruotsin kielen privilegion edistäjille myönnettävä rasistiseen ideologiaan pohjautuva Freudenthal-mitali.
Suomenkielisellä väestöllä toki RKP:nkin ideologiassa oli oikeus omaan kansalliskieleensä eli suomen kieleen. Suomenkielisten totaalisen velvollisuuden Suomen toisen kansan eli Suomen ruotsalaisen kansan kieleen (opintojen kaikkien asteiden pakkoruotsi ja virkamiesruotsi) puolue keksi vasta 50 vuotta myöhemmin.
Entä sitten Folktinget? Suomen ruotsalaisen kansan kansallisuusopin hyväksyminen ei suinkaan ollut mikään läpihuutojuttu edes 1918-1919. Siksi suomenruotsalaiset perustivat oman eduskunnan eli Folktingetin, jossa ainoa virallinen kieli on ruotsi.
Suomen eduskunta jatkoi kaksikielisenä, joten suomenkielisille ei koskaan luotu omaa suomenkielistä kansanedustuslaitosta, mikä tässä yhteydessä kiintoisana yksityiskohtana mainittakoon.
Kirjallinen lähde:
Virittäjä 2/2014 sivut 281-291
Fred Karlsson: E.N. Setälä kielipoliitikkona