Perussuomalaisille pitää antaa oikeus perustaa resrvaatti.

Perussuomalaiset on tuoneet selkeästi esille, että he tahtovat elää ja asua
jossakin muunlaisessa yhteiskunnassa, kuin markkinatalous ja raha maailmassa.

Tässä on se ongelman yhdin. Perussuomalaiset ei ole kiinnostuneet talous ja
rahapoliittisista asioista, sillä he vastustavat globalisaatiota ja markkinatalous
ajattelua. Heidän tavoitteensa on ensisijaisesti rodullinen ja oman kulttuurin
harrastaminen ja vaaliminen myös ilman uskonnollisia rajoituksia.

Perussuomalaiset ei ole esittäneet minkään muunlaista talousjärjestelmää
nykyisen markkinataloteen perustuvan Euroopan unionin korvaajaksi. Sieltä
on vain huudettu: Ulos EU:sta ja rotu ja kulttuuri... Ja ei vieraita rotuja.

Jokainen joka on yritysjohtaja, niin miettii sen toisen vaihtoehdon, ennen kuin
avaa suutaan. Talous- ja yritysjohtaja käy läpi resurssit ja vaihtoehdot eri
tapauksissa ja punnitsee niiden seuraukset. Ero EU:sta tarkoittaa eroa EU:n
sisämarkkina-alueesta ja punnitsee mitä se toisi tullessaan. EU:sta pelkkä
vapaakauppaliitto.... Ei ole yhden maan tai valtion päätettävissä. Se toisi silloin
ilman EU:n valvontaa ja demogratiaa veroparatiiseja sekä poljettaisiin monia
työntekijöiden arvoja. Monet nykyiset EU-maat joutuisi kilpailemaan kiinan ja
monen kehitysmaan palkkatason kanssa ilman Euroopan unionia.

Tiedätte, että ratkaisu näille perussuomalaisille on reservaatti. Näin on myös
USA:n liittovaltiossa toimittu. Eli He saavat oman aluueensa. Valvontaa
reservaattiin voi suorittaa suomen valtio ja sinne tarvii passit ja rotu tai mitä
todistuksia sinne sitten tarvii en tiedä? Ei se ole mikään oppositio ja tämä on
järjestettävissä oleva asia. Jokaiselle reservaatin jäsenelle asennetaan jalkapanta
jos he tahtovat käydä EU:n liittovaltion puolella, jotta estetään rikollisuus.

8

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      PS on puolueohjelmaltaan EU jäsenyyttä kannattava, joten täysi trolli!

      • Huulisaari on perussuomalaisten preisidentti ... kuten moottoripyörä kerhoissa ?


    • Anonyymi

      Pakolaisillahan on jo suomessa avoin reservaatti.

    • Anonyymi

      Oliko monesko tuhannes avaus perussuomalaisista ? Säälittävää satua päivittäin .

    • Anonyymi

      Persut perustaa suomesta oman resevaattinsa ja se tietää pakolaisille häätöä pois reservaatin alueelta virdeille parempaa virusta, virus ja kertalaaki.

    • Anonyymi

      Säälittävää kirjoittelua. PS on sentään Suomen miesten suosituin puolue.
      Jatkuva talouden kasvu Kiinan malliinko se olisi hyvä? Ihmisistä ei ole väliä, luonnolla ei ole väliä, kunhan rahaa tulee.

      • Anonyymi

        Onko luonnolla persuillekaan väliä. Taitaa olla ilmastonmuutoksen suhteen nuivin puolue tuo persut.


    • Anonyymi

      Niin, kyllähän ne kaikkein sorretuimmat joutu ameriikassakin reservaatteihin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe