Pitää jokaiselle kertoa

Anonyymi

Puhuin kerran Länsisuomen rukoilevaisten pastorin kanssa joka sanoi että teot pitää tunnustaa maallisestikin. Kaikki teot. Olen jo vanha ja syntiä olen tehnyt konkreettisesti ja erityisesti mielessäni. Olen ajatellut seksin kanssa satoja ihmisiä ajatellen huumaavia seksitilanteita. Osa näistä kohteista on kuollut ja osa muistisairaita ja osa jossakin. Miten käyn kertomassa jokaiselle 50v takaiset synnit.

6

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joku pastoriksi itseään tituleeraava ihminen ei ratkaise asiaa.
      Jumalan Sana ratkaisee ja on ylin Tuomari ja Korkein Vapahtaja.
      Synnit tulee tunnustaa Hänelle, joka niiden tähden on kärsinyt ristillä.
      Ihminen saa synnit anteeksi uskomalla Herraan Jeesukseen Kristukseen.
      Silloin ylin Tuomari lyö nuijan pöytään ja lausuu:

      "Syytetty xxxx xxxxx vapautetaan kaikista syytekohdista".

      Pastori, jonka kanssa keskustelit, ei ole kärsinyt sinun synneistäsi.
      Siksi sinä et ole tilivelvollinen hänelle synneistäsi eikä sinun tarvitse
      tunnustaa niitä hänelle. Jumala ei vaadi ihmiseltä mahdottomuuksia.
      Syntien tunnustamisessa on oltava viisas ja varovainen. On huolehdittava
      siitä, että itse tunnustaminen ei aiheuta lisää kärsimyksiä kenellekään ihmiselle.
      Mikäli on todennäköistä, että synnin tunnustaminen ihmiselle aiheuttaa
      jollekin ihmiselle kärsimystä, syntiä ei tule tunnustaa ihmiselle. Riittää,
      että synnin tunnustaa Jumalalle.

      Ihmiselle tunnustettaessa, mikäli tunnustaa jollekin ihmiselle syntejään,
      riittää, että tunnustaa, että on syntinen ja tarvitsee anteeksiantoa ja
      Vapahtajaa, Herraa Jeesusta Kristusta. Jos sielunhoitaja odottaa ja jopa
      vaatii mainitsemaan jokaisen synnillisen teon, sielunhoitaja ei ole Jumalan
      asialla. Pakene uteliaita "sielunhoitajia".

      https://www.jumala-kanssamme.se/439636182

      Psalmi 32:1-7 Daavidin mietevirsi. Autuas se, jonka rikokset ovat
      anteeksi annetut, jonka synti on peitetty! Autuas se ihminen, jolle
      Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!
      Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä
      valituksestani. Sillä yötä päivää oli SINUN KÄTESI raskaana minun
      päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela.
      MINÄ TUNNUSTIN SINULLE SYNTINI enkä peittänyt pahoja tekojani;
      minä sanoin: "MINÄ TUNNUSTAN HERRALLE RIKOKSENI" JA SINÄ
      ANNOIT ANTEEKSI SYNTIVELKANI. Sela. Sentähden
      RUKOILKOOT SINUA kaikki hurskaat aikana, jona SINUT LÖYTÄÄ VOIDAAN.
      Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu. Sinä olet minun
      suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen
      riemulla.

    • Anonyymi

      >>>Olen ajatellut seksin kanssa satoja ihmisiä ajatellen huumaavia seksitilanteita. Osa näistä kohteista on kuollut ja osa muistisairaita ja osa jossakin. Miten käyn kertomassa jokaiselle 50v takaiset synnit.<<<

      Et kai sinä ole ihan vakavissasi tällaisia asioita pohtinut, että ajatussynnit
      tulisi tunnustaa sille ihmiselle, josta on ajatellut epäsiveellisiä syntisiä asioita?
      Ja vielä viiskytvuotta vanhoja ajatuksia????!!!!!

      Ei hyvä ihminen!!! Jätä tällaiset asiat Jeesukselle Kristukselle ja unohda ne.
      Jumala unohtaa Hänelle tunnustetut ja Hänen anteeksi antamat synnit.
      Älä enää kiusaa Jumalaa anteeksiannetuilla synneillä. Olet saanut ne
      anteeksi mikäli olet tunnustanut ne Jumalalle ja pyytänyt Häneltä anteeksi.

      Jeremia:31:34 "Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä
      sanoen: 'Tuntekaa Herra.' Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä
      suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa
      enkä enää muista heidän syntejänsä. "

      Hebrealaiskirje: 8:12 "Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä
      enkä enää muista heidän syntejänsä.""

      Ef 2:13-15 "Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen
      kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen
      kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän
      vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
      Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän
      alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun."

    • Anonyymi

      Kun tunnustat syntisi kahdenkeskisessä rukoussessiossa Herralle Jeesukselle Kristukselle ja pyydät niitä häneltä anteeksi, niin olet täyttänyt velvollisuutesi Herraasi kohtaan. Ja mikäli Herra Jeesus Kristus itse kehoittaa Sinua tilittämään syntisi kyseisille kohteille, niin hän kyllä myös opastaa Sinua askelissasi tuollaisella tunnustamisen tiellä. Mutta kenellekään pastorille tai uskonveljelle älä ala tunnustamaan syntejäsi, sillä siinä tulee aina ns. takkiin.

      Kun itse olen naiiviuttani aikoinaan uskontieni alussa valottanut syntistä historiaani seurakuntalaisille, niin eikös vaan seassa ollut sitten yksi varsinainen juoruämmä, jonka piti olla mies, mutta eipä ollut; sillä hän sitten myöhemmin juorusi asiani kaikille mustamaalaten minua, että minä muka edelleenkin ikäänkuin eläisin samaa syntielämää syntieni anteeksiantamisen jälkeenkin. Ja Sinä älä tee samaa virhettä elämässäsi.

      Sillä tyhmyydestähän sitä 'sakotetaan', eikä viisaudesta..

      • Anonyymi

        Ei todellakaan pidä lähteä kaikille kertomaan. Kaikki eivät ole luotettavia, eikä kaikilla ole kypsyyttä ottaa vastaan sellaista tietoa. Uskovaisiin ei pidä suhtautua naiivisti. He ovat ihmisiä omine heikkouksineen siinä kuin muutkin.


    • Ei se nyt aivan noin mene, sillä ne rikkomukset, joitten kautta me olemme vahingoittaneet yhteiskuntaa tai lähimmäisiämme jollakin tavalla, niin vain ne olisi syytä käydä selvittämässä asianomaisten kanssa.

      Esim. Kun minä itse aikoinaan ennen uskoontuloani syyllistyin pontikankeittoon, ja kun tulin uskoon, niin asia alkoi kalvamaan omassatunnossani. Ja vaikka minä vetkuttelin sen selvittämistä viranomaisten kanssa, asia ei jättänyt minua rauhaan. Kunnes minä erään kerran menin nimismiehen kansliaan ajokorttiuudistuksen vuoksi. Ja poistuessani sitten kansliasta, omatunto alkoi kalkattamaan että, "hähää senkin pelkuri, etpä uskaltanut tunnustaa viinankeittoasi viranomaisille". Ja kun siinä sitten vetäisin hermosavut, niin marssin takaisin sisälle, kysyin kanslistilta nimismiestä, ja hän ohjasi minut nimismiehen toimistoon. Ja kun tunnustin asian nimismiehelle, hän katsoi lakikirjasta asian ja sanoi, "koska asiasta on aikaa kulunut melkein viisi vuotta, niin eiköhän sovita asia rikosoikeudellisesti vanhentuneeksi". Kysyessäni nimismieheltä antaako hän asian viranomaisena anteeksi, hän vastasi, että hän viranomaisena antaa tuon asian anteeksi. Nimismies ymmärsi siinä vaiheessa, kuinka tärkeä asia minulle oli hänen anteeksiantamuksensa.
      Omaatuntoani ei ole sen jälkeen enää tuo asia kolkutellut.

      Ehkäpä tämä esimerkkini valaisee ja valistaa aloituksen laatijaa sen suhteen, mihin meidän on katsantokantamme kiinnitettävä julkisesti tehdyissä rikkomuksissamme omantunnon kolkuttaessa, että siitä Isä Jumalan mielen ja tahdon mukainen tulisi noin käytännön tasolla. Että vaikka synnit julistetaan anteeksiannetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin jotkin asiat täytyy sen jälkeen selvittää asianomistajien kanssa hyvän omantunnon saamiseksi Jumalalta.

      Ajatusten syntien tunnustaminen ja hylkääminen riittää ilman sen kummempia selvityksiä 'asiakkaitten' kanssa..

    • Anonyymi

      Yhden sortin lakiuskovaisuutta tuokin. Ei kukaan muista esim. 70 vuoden aikana tekemiään tekoja tai tekemättä jättämisiään. Ainoa mikä pitää tietää on, että Jeesus kantoi maailman synnin. Se tarkoittaa niin menneitä ja tuleviakin. Ne, jotka muistaa on toki hyvä selvittää niin Jumalan kuin mahdollisuuksien mukaan ihmistenkin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      75
      5744
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      274
      5030
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      45
      3244
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2673
    5. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2422
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1625
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1575
    8. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      29
      1418
    9. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1330
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      130
      915
    Aihe