Ruotsinkieliset varovat kertomasta totuutta pakkoruotsista riikinruotsalaisille

joten heidän täytyy tietää, ettei homma ole ok.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomenruotsalaiset näyttävät häpeilevän kertoa kieltenopetuksemme realiteetteja riikinruotsalaisille.

      HBL:n toimittajaa haastateltiin Ruotsin radioon pakkoruotsista. Ruotsalaistoimittaja kysyi suoraan, miksi ruotsin pitäisi olla pakollinen, eivätkö muut kielet ole tärkeitä ja eikö kritiikki vain kasva, jos ruotsia ei tehdä vapaaehtoiseksi.

      HBL:n toimittaja selitti puolustellen, että toki suomenkielisissä kouluissa luetaan muitakin kieliä, jopa englanti alkaa ennen ruotsia, joka kuulemma yleensä "valitaan" vasta seiskalla.

      Olisihan toimittaja voinut kertoa että suomenruotsalaisten edustajat saivat pakkoruotsin varhaistettua kuudennelle ja että Suomelle on tullut Euroopan neuvostosta (suomenruotsalaisten palautteen mukaan) noottikin, jossa kehotetaan pitämään silmällä, ettei varhainen englannin opetus vain vaikuta negatiivisesti ruotsin opintohin.

      Suomenruotsalaiset siis selvästi häpeilevät pakkoruotsivaatimuksiaan ruotsalaisessa mediassa.

      • Anonyymi

        Tässä tulee esiin kaksinaismoraali. Eivät varmasti häpeä pakkoruotsia Suomessa ollessaan, mutta vastatessaan ruotsalaismedian kysymyksiin, he osaavat varoa esittämästä asioita siten kuin ne ovat. Ruotsissa ei voi vähätellä suomalaisten tarvetta oppia englantia ja muita kieliä. Siellä pitää painottaa, että muut kielet ovat hallussa ja ruotsi "valitaan" vasta seiskalla. Siellä ei riemuita, että saatiinpa varhennettua pakkoruotsi alakoululaisille ja kohta saadaan pakollinen ruotsin ylioppilaskoekin takaisin. Ei. Tästä osataan olla hiljaa, koska ymmärretään, ettei kukaan Suomen ulkopuolella, edes Nordenissa ymmärtäisi tällaista pakkoriemua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oleellista: ei kukaan Suomen ulkopuolella, edes Nordenissa, ymmärtäisi tällaista pakkoriemua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oleellista: ei kukaan Suomen ulkopuolella, edes Nordenissa, ymmärtäisi tällaista pakkoriemua.

        Tiedetään, ettei kukaan ymmärrä ruotsipakkoa, mutta uskotaan sen kuitenkin olevan kaikkien parhaaksi....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedetään, ettei kukaan ymmärrä ruotsipakkoa, mutta uskotaan sen kuitenkin olevan kaikkien parhaaksi....

        Uskotellaan - uskotaan, että se on parasta suomenruotsalaisille - eikä siitä haluta luopua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotellaan - uskotaan, että se on parasta suomenruotsalaisille - eikä siitä haluta luopua.

        Muista viis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista viis

        Ruotsinkielisillä on suomenmaalainen (finländsk) identiteetti.

        Meillä muilla yli 95%:lla on suomalainen identiteetti.

        Ymmärretään tämä ero.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2792
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      349
      2548
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2194
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      48
      2114
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1723
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1619
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1490
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1439
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1395
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1206
    Aihe