Tuleejoustojen vuosikymmen, muuten emme selviä

Suomen markan – ”oman” valuutan – mukana kaatui 1990-luvulla koko vanha idänkauppaan perustunut suljettu taloutemme. Sen perään on turha haikailla. Kannattaa muistaa, että euron uskottavuuden nakertaminen pelaa tänä päivänä vain Venäjän pussiin.

Koko 2000-luvun valtava Nokia-vetoinen kasvu edellytti onnistuakseen euroa ja sisämarkkinoita. Yksi maailman johtavista yrityksistä ei olisi voinut olla johdettu jostain epävarman valuutan pienestä maasta. Nyt on tietysti hätä kädessä, kun vastaavaa viennin veturia ja veronmaksajaa ei enää ole.

Oli hyvää kannanottoa huoltovarmuuden ylläpito myös maatalouden osalta.
Me emme nyt edes tiedä mihin kaikkeen uudenlaiseen talouden muuttumisen globalisaatioon tämä vaikuttaa mutta ehkä länsimaat oppivat nyt kantapään kautta ettei tuotanto voi olla yksin Kiinan varassa. Siitä elintarviketuotannosta, mitä nyt maassa on, on pidettävä hyvää huolta.
Nythän on niin, että vähäinenkin omavaraisuus on arvokasta, sillä maahan tuodaan yli 2 miljardilla eurolla enemmän elintarvikkeita, mitä maasta viedään. Ei myöskään ole pienintäkään viitettä siitä, että maan vientitulot kasvaisivat jatkossa eikä siitä, että maan talous ohjautuisi parempaan kansantuotteeseen – vaan päinvastoin. Kaikki mittarit osoittavat ikävyyksien jatkuvan.

Maataloutta ja ruokaomavaraisuutta puolustavissa puheenvuoroissa olen törmännyt outoihin ideologisiin ”poteroihin”. Riittämättömästä ihmismielen ja/tai politiikan tuntemuksestani johtuen, en esimerkiksi osaa selittää etenkin Sosiaalidemokraattisen puolueen sisältä kumpaa halveksuntaa maanviljelijöitä kohtaan. Ehkä kyseessä on edelleen luokkasodan henki, vaikka ei sitä nykypäivänä enää uskoisi.

Minun, lukemattomien maanviljelijöiden sekä esim. OP:n entisen pääjohtajan Reijo Karhisen vaatimukset maanviljelyn kannattavuuden parantamisesta ovat kaikuneet kuuroille korville. Aiemmin tässä kuorossa oli mukana myös pieni joukko ekonomisteja, mutta ne äänet ovat onneksi hiljenneet. Kyllä ekonomistit ymmärtävät, milloin tilanne alkaa käymään vakavaksi. Tätä ekonomistien hiljaisuutta olisi päättäjienkin hyvä kuunnella herkällä korvalla.

Hallituksen linjaukset näyttävät päinvastoin kaivavan maata maanviljelijöiden jalkojen alta. Tästä kielii esimerkiksi hallituksen esitys maatilojen liitännäisyritysten tuen pudottamisen EU:n sallimasta 100 000 eurosta 10 000 euroon. Tämä ei kuvaa muuta kuin täydellistä ymmärtämättömyyttä ruokaomavaraisuuden tilaa sekä kohtaamaamme kriisiä kohtaan.
Minulle on myös selvinnyt, että maataloustuottajat eivät ole mukana, kun neuvotellaan heille, eli alkutuottajille maksetuista korvauksista. Miten tämä on mahdollista? Jos joku tämän jälkeen vielä puhuu elintarvikkeiden ”markkinasta”, hän ei joko ymmärrä markkinataloutta tai valehtelee.

Tarvitsemme nimenomaisesti joustoja palkkaukseen ja työllistämiseen. Se on ainoa apu edessämme häämöttävään suurtyöttömyyteen. Jäykät rakenteemme eivät millään tavalla tue kriisistä selviytymistä. Palkkauksen ja työajan ehtoja olisi höllennettävä huomattavasti, ja yleissitovuus lopetettava.