Miten ihmeessä Marco de Wit saa jatkaa vihapuhettaan?

Eikö tätä miestä voisi saada ruotuun! Hän on vakava turvallisuusuhka. Uhmaa Suomen oikeusjärjestelmää ja poliisia vuodesta toiseen, eikä mikään häntä hidasta. Marco on syyllistynyt lukuisiin kunnianloukkauksiin ja hän jatkaa sitä edelleen.

Itsekin sain aikoinaan osansa, kun menin heidän järjestämän mielenosoituksen vastamielenosoitukseen. Marco antoi tulla sellaista solvaustekstiä, josta olisin ihan hyvin voinut nostaa kunnianloukkaussyytteen. Kyseiset kunnianloukkaukset näkyivät heidän striimeilläänkin (jotka ovat todennäköisesti poliisilla tallessa).
Marco aiheutti mielenosoituksillaan laajaa pelkoa etenkin maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen keskuudessa.
Tämän lisäksi hän on herjannut systemaattisesti monia poliiseja, virkamiehiä ja julkkiksia monen vuoden ajan. Ja ei aio muuttaa linjaansa.

Kysynkin, miten tällaisen annetaan jatkaa tällaista toimintaa? Suomenkielisten sivujen lisäksi Marco on alkanut kirjoittamaan myös englanninkielellä. Koska bannit ja sivujen alasajot eivät toimi, olisi syytä miettiä miehen vangitsemista! Tämä antaisi vahvan signaalin, ettei vihapuhe ole sallittua ja siitä rangaistaan!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Millä tavalla uhmaa Suomen oikeusjärjestelmää ja poliisia ? Ei mitään uhmaaminen nimistä rikosta ole olemassa.
Kunnianloukkaus on asianomistajarikos. Se joka haluaa kunniaansa parantaa tehköön siitä poliisille rikosilmoituksen.
Vihapuhe nimistä rikosta ei ole olemassa, jokainen saa olla miten vihainen haluaa. Kiihottaminen niminen rikos on. Ilmeisesti viranomaiset eivät ole kiihottuneet, koska he eivät ole pidättäneet, tai vanginneet de Wit´iä.

Äänestä
  • Marco pilkkaa poliiseja julkisesti, eikä lopeta, vaikka saisi millaisia sanktioita. Minua pelottaa Marcon toiminta!

    Äänestä

Katsovat hänet syyntakeettomaksi. siksi saa netissä ja kadulla toimia miten vaan.

Äänestä
  • Koska ja missä aatelismies on ollut työssä?

    Äänestä

Ei kuulosta kovin suomalaiselta tuo Marco de Witt, jos hän muuttaa sen vaikka Marsu se Vit********a. Sopisi ikäänkuin paremmin mielipuolelle

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö tätä miestä voisi saada ruotuun! Hän on vakava turvallisuusuhka. Uhmaa Suomen oikeusjärjestelmää ja poliisia vuodesta toiseen, eikä mikään häntä hidasta. Marco on syyllistynyt lukuisiin kunnianloukkauksiin ja hän jatkaa sitä edelleen.

Itsekin sain aikoinaan osansa, kun menin heidän järjestämän mielenosoituksen vastamielenosoitukseen. Marco antoi tulla sellaista solvaustekstiä, josta olisin ihan hyvin voinut nostaa kunnianloukkaussyytteen. Kyseiset kunnianloukkaukset näkyivät heidän striimeilläänkin (jotka ovat todennäköisesti poliisilla tallessa).
Marco aiheutti mielenosoituksillaan laajaa pelkoa etenkin maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen keskuudessa.
Tämän lisäksi hän on herjannut systemaattisesti monia poliiseja, virkamiehiä ja julkkiksia monen vuoden ajan. Ja ei aio muuttaa linjaansa.

Kysynkin, miten tällaisen annetaan jatkaa tällaista toimintaa? Suomenkielisten sivujen lisäksi Marco on alkanut kirjoittamaan myös englanninkielellä. Koska bannit ja sivujen alasajot eivät toimi, olisi syytä miettiä miehen vangitsemista! Tämä antaisi vahvan signaalin, ettei vihapuhe ole sallittua ja siitä rangaistaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu