Vanhan seksiopetuksen ja uskonnonopetuksen vertailua

Ennen 60-luvun seksivallankumousta kaikesta seksistä, lukuunottamatta avioliiton pariseksiä, suurin osa kansasta opetti lapsilleen ehdottoman kielletyksi. Kielletty oli myös esiaviollinen seksi ja itsetyydytys.

Kuitenkin oletus oli, että avioliiton synnyttyä kaikki sujuisi kuin vettä vaan. De facto kansa kuitenkin uskoi, että säikyttely ei johda tulokseen, joten oppi kuitenkin hankitaan käytännön kokemuksella. Se vain oli kielletty, mutta tapahtui kuitenkin. Kansa siis istui kahdella tuolilla.

Todellisuudessa entisen moraalin aikana aivioituneista 99 % naisista ja 98 % miehistä kertoi olleensa yhdynnässä jo ennen aviota.

Opetettiin, kuin autonajotaito syntyisi, kun saa kortin, vaikka ei ole yhtään harjoitellut. Vieläkin on jäänteitä vanhasta kaksinaisajattelusta, mutta ne eivät ole likikään niin voimakkaita kuin silloin.

Enää kolmasosa kansasta uskoo Jumalaan, eikä heistäkään useimmat tiedä, mitä kirkko opettaa, mutta silti kansan enemmistö tahtoo, että lapset ovat uskonnonopetuksessa, jossa heille opetetaan asioita, joita kansa olettaa, että lapset eivät myöhemmin usko.

Tärkein syy lienee ajatus, että kunnollisen moraalin opetus on mahdollinen vain uskonnon voimin. Kansa haluaa lapset uskonnonopetukseen oppimaan siistiä käyttäytymistä, mutta pitää selvänä, että suurin osa luopuu uskonnon tuonpuoleisista opeista.

Vanhassa seksiopetuksessa ja nykyisessäkin uskonnonopetuksessa on havaittavissa sama kaava. Oletetaan, että suuri osa opetuksesta hylätään, jotta syntyisi normaali ja tavallinen ajattelu.

6

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuohan on sitä harhaa jossa kuvitellaan, että jokin uskonnollisuus takaisi hyvän moraalin. Moraalin muodostuminen ei taida kuitenkaan olla uskonnollisuudesta kiinni.
      Monet asiat mitä suurinosa pitää suorastaan moraalittomina ovat arkipäivää eriuskonnoissa ja ei tarvitse mennä islamilaiseen maailmaan vaan riittää ihan kristinuskon eri versiot.

      Eiköhän seksuaalisuuden tai seksinsääntely ohjeilla ole ollut kirkkohistoriassakin tavallaan se tarkoitus, että saadaan ihmiset pidettyä "ruodussa" tarkoitan tuolla sitä, että mitä kapeammaksi tavallaan tehdään ne ei synnilliset asiat on helpompi sitä laumaa ohjailla miten nyt kulloinkin on ollut tapana.

    • Ennen ehkäisyn keksimistä esiaviollinen seksi aiheutti raskaaksi tulemisen riskin ja yhdessä sen aikaisen äpärälasten ja - äitiensä tuomitsevuuden kanssa ainoa varma keino säästyä yh-äidin kohtalolta oli olla harrastamatta seksiä.

      Morsmaikut oli toki usein raskaana.

    • Nyt kun on ollut "pilottivaihe" etä opetukseen niin se perinteisen uskonnon opetuksen voisi vaihtaa etäopetukseen. Silloin koululta vapautuisi resusseja todelliseen opetukseen ja uskontoja (kaikille) voitaisiin opettaa esim. historian yhteydessä.

      • Mielestäni ns. riita mitä tuosta on. On aivan jonninjoutavaa potaskaa. Parempi olisi opettaa kaikille yhteisenä aineena maailmankatsomusta . Tuo olisi ihan kustannustehokasta sekä hyödyllistä. Ketään ei vahingoita tieto muistakin ihmisistä ja jokainen vanhempi sitten vastatkoon uskonnollisesta kasvatuksesta tai vastaavasti ei uskonnollisesta kasvatuksesta.

        Oliko muistaakseni niin, että tuota on yläasteella yksi tunti viikossa, no se ei uskonnon opetuksenakaan suuria meinaa.


      • Uskonharhojen historianopetus on välttämättömyys kaikessa kauheudessaan ja ongelma onkin kuinka nuo taikauskoisten sairaat teot ihmisuhreista, noitavainoista, inkvisitioista ja kansanmurhista opetetaan pienille lapsille. Samaan aikaan vanhemmat käyttävät noita lapsia joulukirkossa kuulemassa dogmatikoksen kaltaisten taikauskoisten pappien suoltamaa jumalansanavalhetta.


    • ”…säikyttely ei johda tulokseen, joten oppi kuitenkin hankitaan käytännön kokemuksella. Se vain oli kielletty, mutta tapahtui kuitenkin. Kansa siis istui kahdella tuolilla.”

      Tuo on aivan totta. Monet ylevät tavoitteet jäivät vain harvoille, ja valtaosa toimi toisin.

      ”Vanhassa seksiopetuksessa ja nykyisessäkin uskonnonopetuksessa on havaittavissa sama kaava. Oletetaan, että suuri osa opetuksesta hylätään, jotta syntyisi normaali ja tavallinen ajattelu.”

      Tässä teet varsin mielenkiintoisen yhdistelmän. En ihan näin suoraan vetäisi asiaa näin. Ehkä valtaosa opetuksesta on ainakin ollut sen verran monimutkaista, että sen vuoksi se on ohitettu, koska sitä ei ole ymmärretty eikä sillä ole ollut käyttöä siinä arkielämässä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2167
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      98
      2109
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2052
    6. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1883
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      593
      1856
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      19
      1664
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1433
    Aihe