Kaksineuvoisen exjohtajan sivubisnekset!

Anonyymi

Kurikassa kuohuu. Ovat tyytymättömiä kaupunginjohtajansa johtamistaitoihin. Esille on tullut tuttuja ongelmia, samoja mitä oli kaksineuvoisen aikaan kyseisen johtajan toimiessa johdossa 2014-2017.
Suuresti ihmetystä on herättänyt A-K Pusan lausunnot viikonlopun IlkkaPohjalaisessa mm. kuinka hän johtaa Kurikan kaupunkiaan 200 % tehokkuudella! Mitenkähän se on mahdollista kun ottaa huomioon ihmisen inhimillisen kapasiteetin ja kun ottaa sen huomioon, että Pusa on lähisukulaisensa terveysyrityksen kokoaikaisena potilasasiamiehenäja klo 8-18 tavattavissa. Yritys toimii Vaasassa ja Tampereella. Omavalvontasuunnitelmasta käy ilmi ihmeellinen asia. Pusa on ollut saman yrityksen potilasasiamies jo vuonna 2014 alkaen eli koko kuntayhtymän johdossa olo ajan! Omavalvontasuunnitelmassa lukee potilasasiamiehenä toimii filosofian tohtori Anna-Kaisa Pusa, joka on tavoitettavissa klo 8-18 välisenä aikana puhelinnumeron kera! Pusa oli kuntayhtymässä virkasuhteessa, missä hänellä oli viran puolesta virka-aika. Miten on mahdollista, että hän sai työskennellä Kauhavalla veronmaksajien laskuun oman läheisensä (tytär) yrityksen potilasasiamiehenä. Oliko silloinen kuntayhtymän hallitus tietoinen asiasta, oliko Pusalla sivutoimilupa tähän työhön?? … eipä tainnut olla.

16

1208

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika monimutkaista. Siis toinen työ samaan aikaan, ei saanut selvää,?

      • Anonyymi

        Tietäisikö silloinen yh: n pj.?


      • Anonyymi

        Siis yhtä aikaa hoitanut kaksineuvoisessa johtajan tehtäviä ja Vaasassa Inmedin potilasasiamiehen tehtäviä. Sama jatkunut Kurikassa. Inmedin omavalvontasuunnitelmasta voi lukea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietäisikö silloinen yh: n pj.?

        Ei ole tainnut tietää puheenjohtaja. Kirjallinen anomus tulee tehdä sivutyöstä ja tällaista tuskin on tehty. Virkavirheestähän on kysymys. Sama jatkunut Kurikassa. Ilman lupaa sivutoimea harjoittanut kahteen paikkaan Vaasaan ja Tampereelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietäisikö silloinen yh: n pj.?

        Johtavan viranhaltijan sivutoimiin pitää olla yhtymähallituksen lupa! Tuskin oli mitään lupia.


    • Anonyymi

      Ja?
      Ei ole avaaja tainnut paljon töitä tehdä.

      • Anonyymi

        Sen verran töitä tehnyt, että tietää sen ettei virassa tai toimessa oleva voi ilman työnanatajan lupaa tehdä muita töitä!


    • Anonyymi

      Taas yksi turha ketju tuolta pakkomielteiseltä kaksineuvoisen morkkaajalta.
      Hanki joku harrastus että saat muuta ajateltavaa.

      • Anonyymi

        Eduskunnanoikeusasiamies on pyytänyt selvitystä Kurikan kaupunginjohtajan sivutoimesta eli potilasasiamiehen työstä Vaasalaisessa terveyslanyrityksessä. Kantelun oikeusasiamiehelle on tehnyt juristi ei "kaksineuvoisen morkkaaja".


    • Älkääs nyt, Anna-Kaisa Adelina Pusa Vaasasta on saanut Suomen Leijonan Ritarimerkin ansioistaan, joten taidatte kaikki olla väärässä. 🤗

    • Anonyymi

      Omituinen sotku, jos nuo tiedot pitää paikkansa.....

    • Anonyymi

      Eipä tuota sotkua taida olla muualla kun tuon avaajan päässä.

      • Anonyymi

        Harri Ojanperä Kuntayhtymä kaksineuvoisen puheenjohtajana toimiessaan ei puuttunut tähän Pusan kaksoisrooliin, mikä siis oli jo hänen Kauhavalla kuntayhtymän johtajana olessaan. Työskenteli kahdessa paikassa kaksineuvoisessa ja vaasalaisessa terveysalan yrityksessä potilasasiamiehenä. Tämän voi tarkistaa ao.yrityksen https://inmedi.fi/wp-content/uploads/2019/05/OMAVALVONTA-2019.pdf


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harri Ojanperä Kuntayhtymä kaksineuvoisen puheenjohtajana toimiessaan ei puuttunut tähän Pusan kaksoisrooliin, mikä siis oli jo hänen Kauhavalla kuntayhtymän johtajana olessaan. Työskenteli kahdessa paikassa kaksineuvoisessa ja vaasalaisessa terveysalan yrityksessä potilasasiamiehenä. Tämän voi tarkistaa ao.yrityksen https://inmedi.fi/wp-content/uploads/2019/05/OMAVALVONTA-2019.pdf

        Ööö, mitäs ihmeellistä tuossa on?
        Kyllä sitä saa työskennellä vaikka kymmenessä paikassa jos vaan rahkeet riittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ööö, mitäs ihmeellistä tuossa on?
        Kyllä sitä saa työskennellä vaikka kymmenessä paikassa jos vaan rahkeet riittää.

        Sivutoimesta tulee aina iloittaa työnantajalle. Tehdä kirjallinen ilmoitus. Tällainen asia kuuluu ihan työntekijän yleissivistykseen.
        Pikkupaikkakunnilla ja maaseutukaupungeissa valitsee kepulainen johtamamiskulttuuri. Kaikki vilpillinen toiminta johtavien viranhaltijoiden kohdalla on sallittua siihen saakka kunnes joku ulkopuolinen valvova viranomainen siihen puuttuu ja senkin jälkeen jälkiä pyritään peittelemään valehtelemalla, totuuksia muuttelemalla, asiakirjoja väärentämällä jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivutoimesta tulee aina iloittaa työnantajalle. Tehdä kirjallinen ilmoitus. Tällainen asia kuuluu ihan työntekijän yleissivistykseen.
        Pikkupaikkakunnilla ja maaseutukaupungeissa valitsee kepulainen johtamamiskulttuuri. Kaikki vilpillinen toiminta johtavien viranhaltijoiden kohdalla on sallittua siihen saakka kunnes joku ulkopuolinen valvova viranomainen siihen puuttuu ja senkin jälkeen jälkiä pyritään peittelemään valehtelemalla, totuuksia muuttelemalla, asiakirjoja väärentämällä jne.

        Näyttää, että Kurikassa on herätty. IlkkaPohjalainen uutisoi Pusan kaksoisroolista. Toimi muuten myös kaksineuvoisen johdossa ollessaan omistamansa yrityksen potilasasiamiehenä Vaasassa ja oli tavattavissa klo 8-18. Missähän yhtymähallituksen kokoksessa mahdettiin käsitellä tämä Pusan toiminta potilasasiamiehenä /kuntayhtymän johtajana? silloinen puheenjohtaja Ojanperä mahtanee muistaa kokouksen...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      119
      1022
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      388
    Aihe