Huvittaa ja ärsyttää kun nykyään levymyyntilistat jopa albumien osalta kootaan lähinnä jonkin spotifyn toistomäärien perusteella. Eli nuoret ilmaiseksi you tubesta tai spotifyista yms. toistoista musaa kuuntelevat päättävät listasijat (toki osa sen 10€ kuussa maksavia).Artistit eivät saa noista paljon mitään . Olisi varmaan reilumpaa ettei ainakaan ilmaisia toistoja kenenkään taiteesta sallittaisi eikä myöskään käytettäisi myyntilistojen perusteena???
Myyntilistat väärin perustein?
Anonyymi
2
91
Vastaukset
- Anonyymi
Ja sitten pitää muistaa että streemauslistoja pystyy manipuloimaan kuka tahansa. Itseltäni meni 2 minuuttia kun guuglaamalla löysin ensimmäisen ohjelmiston jolla pystyy kusettamaan spotifyn listoja.
- Anonyymi
Muinoin listoille pääsivät ne, jotka kelpuutettiin radiosoittoon ja televisioon. Levy-yhtiöillä on aina ollut näppinsä maun muokkaamisessa. Sama sävel yhä entistä useammassa muodossa. Ylitarjonnasta tunnistan nimeltä ehkä yhden tuhannesta artistista jaksamatta vaivautua tutustumaan häneenkään sen tarkemmin.:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle513326Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖472782Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1412573Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle572291Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3552014- 1511634
- 761485
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231308Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.351258- 241164