Bil Gates the antikristus?

Anonyymi

Mietitäämpä miksei Gates voisi hyvinkin olla itse antikristus.
Itsellänikin aina jos kuulen puhetta jonkun julkimon olevan mahdollisesti se antikristus, on vaikea uskoa.
Jotenkin sitä ajattelee että kuuluu humahdus ja joku sarvipää hirviö ilmestyy jyrisemään ja toitottamaan että minä se olen,hä hää, ottakaa mun merkki tai pää pois!
Todennäköisesti ei saatana noin lapsellisesti toimi, sehän on valheen isä, kieroilijoiden kunkku.
Todennäköisesti antikristus ei koskaan sano olevansa se, todennäköisesti on ihan ihmisen hahmossa ja aikaansaa ihmiset ottamaan rahajärjestelmäänsä kuuluvan merkin.
Rokotus on kätevä tapa ujuttaa siru ihmisiin, coronassa on ollut niin paljon hämäryyttä ja peittelyä että kaikki ei ole kuten meille kerotaan.
Gates ei ole lääkäri eikä virologi ja on tehnyt paljon pahaa Afrikassa rokote-ohjelmillaan, mm lisännyt poliota jota muka yritti poistaa rokotteillaan.
Jotkut entiset rokotteet olivatkin hyviä ja harmittomia, mutta nyt on pahat mielessä.
Onhan tämä suoraankin kertonut suunnitelmistaan ja yhdessä paavin (väärä profeetta?) kanssa puuhaavat jokaiselle mailmassa digital id:tä, sirua.
Vielä kerran ,sunnuntai ei voi olla pedon merkki osto ja myynti kohdan takia, eikä siksi että merkin alkukielen sana viittaa pistämiseen,lävistämiseen.
Suomessa on laki joka sallii pakkorokottamisen, se pitää saada muutettua joukkovoimalla.
Siunausta kaikille siskoille ja veljille!
p.s. onko kellään halua rukouspiirin perustamiseen Helsingissä samanmielisille?
Tytti

3

87

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainakin siinä on antikristuksen henki.
      Ylöstempaus taitaa olla lähellä.

      • Anonyymi

        Toivottavasti on tempaus joo lähellä! Tulisi vaikka heti!!!
        Rukoilen niin että tulisi ennen kuin tosi kuumat paikat tulee täällä, nyt ollaan laskeutumassa vihan ja vainon aikaan.
        Kumpa tulisi ennen pakkorokotus-sirutuksia! Kohta ollaan vielä vihatumpia täällä kuin nyt, ja nyt jo Kristittyjä tapetaan paljon.


    • Antikristus tulee varmastikin olemaan hurmaava, valloittava ja vaikuttava persoona, joka todennäköisesti pelastaa maailman jostain vaikeasta ( sota tai ruttotauti tms. ) tilanteesta, aivan kuten Hitlerkin aikoinaan Saksan hetkellisesti. Antikristuksen hallinta-aika tulee olemaan kuitenkin melko lyhyt ja johtaa tuhoon, itsensä lisäksi suuren osan maailman kansoista. Ilmestyskirja kertoo näistä asioista. Jännittävää on nähdä sen kautta tulevaisuuteen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 166
      2193
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      419
      1602
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      180
      1155
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      784
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      279
      678
    6. 33
      661
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      651
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      603
    9. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      100
      594
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    Aihe