Kesä tullee olemaan hieman hiljaisempaa aikaa tartuntamäärissä. Mutta loppupuolella tulee maailmalla uusia tautiaaltoja. Vielä ei olla Suomenkaan kohdalla selvitty edes ensimmäisestä.
Euroopassa oleva koronavirus on jo muuntunut siitä Kiinassa alkunsa saaneesta ja lähteneestä viruksesta.
Mutta virus tulee muuntumaan tästä koko ajan yhä enemmän. Tuleeko siitä vaikutuksiltaan pahempi, niin jää nähtäväksi. Tätä kun ei kukaan meistä vielä tiedä.
Jos ihminen on sairastanut esim. lintuinfluenssan, siitä olisi jonkinlaista hyötyä, mikäli sattuu sairastumaan tähän tautiin. Näyttöä tästä maailmalla jo hieman on.
Jos tautia ei saada tukahdetuksi, tehokasta rokotetta kehitettyä ja markkinoille, tai rajoitustoimia ei pidetä voimassa, niin siinä tapauksessa aika moni tulee sairastumaan tähän tautiin. Taistelu aikaa vastaan on jo alkanut. Toivottavasti tutkijat löytävät sen yhdistelmärokotteen, joka tehoaa koronaan.
Virus on jo muuntunut
Anonyymi
1
61
Vastaukset
- Anonyymi
Oli hienoa kuulla asiantuntian sataprosenttisesti oikea selostus asiasta.
Maailmassa ei ole ketään muuta joka oikeasti tietäisi näin paljon tästä asiasta. Mutta onneksi edes yksi löytyi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1812356- 581305
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221018- 951010
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975