Onko pääministerin kehut menneet hukkaan

Nyt ku totuus alkaa pikku hiljaa paljastumaan, niin muuttuuko
ääni kellossa ja kehut muuttuu haukuiksi.

Pääministeri väittää hallituksen linjan, Koronan hoidossa olevan
se, että Korona tukahdutetaan.
Valitettavasti hallituksen teot kertoo toista, sen että hallitus
hakee laumasuojaa.

HätäPäissään hallitus keksi koronan torjunnalle nimen, jota
kukaan ei ymmärrä HYBRIDI MALLI.
Onhan siinä kansalla kummasteltavaa ku ne tavaa tuta tekstiä
punaiset lasit päässä

Ei voi muuta sanoa ku, että taisi mennä pahemman kerran
PÄIN HANURIA
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onko koskaan ollut noin herkkähipiäistä ja törkeää kieltä käyttävää pääministeriä?

Äänestä

No se ainakin tiedetään että hallituksen toimien ja päätösten vuoksi koronavirus ei ole pahemmin päässyt riehumaan Suomessa.
Mutta kuka tykkää mistäkin ja monella ei oikeasti omia ajatuksia tai sanotaanko ei voi hyväksyä että Suomessa edetty hyvin ja oikein kun on väärät päättäjät.

Äänestä
  • Miten niin ei ole riehunut?

    Virossa on vähemmän tapauksia suhteessa väestöön ja kuuluu asiat hyvin hoitaneiden valtioiden joukkoon.
    Suomi on niiden maiden joukossa, jotka ovat hoitaneet asiat kansaivälisesti katsottuna huonosti.

    Se, etteä hallitus kehuu itseään, ei ole tavatonta, mutta tähän asti ihmiset ovat katsoneet asiaa objektiivisesti eikä ole uskonut ihan mitä vaan.

    Äänestä

Ne on kaksi eri asiaa, korona ja rouvan kielenkäyttö?

Äänestä
  • Ansaitsemme paremman pääministerin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ansaitsemme paremman pääministerin.

    No ketähän ehdotat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt ku totuus alkaa pikku hiljaa paljastumaan, niin muuttuuko
ääni kellossa ja kehut muuttuu haukuiksi.

Pääministeri väittää hallituksen linjan, Koronan hoidossa olevan
se, että Korona tukahdutetaan.
Valitettavasti hallituksen teot kertoo toista, sen että hallitus
hakee laumasuojaa.

HätäPäissään hallitus keksi koronan torjunnalle nimen, jota
kukaan ei ymmärrä HYBRIDI MALLI.
Onhan siinä kansalla kummasteltavaa ku ne tavaa tuta tekstiä
punaiset lasit päässä

Ei voi muuta sanoa ku, että taisi mennä pahemman kerran
PÄIN HANURIA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu