ensin hiljennettiin professori Saarikiven hallituskritiikki, seuraavaksi sensuroitiin dosentti Arto Luukkanen – hallitusta ei saanut kutsua ”avuttomaksi”.
https://www.suomenuutiset.fi/helsingin-yliopiston-aanet-vaiennetaan-ensin-hiljennettiin-professori-saarikiven-hallituskritiikki-seuraavaksi-sensuroitiin-dosentti-arto-luukkanen-hallitusta-ei-saanut-kutsua-avuttomaksi/
Hallituksen koronastrategia on joutunut julkisuudessa kovaan ristiaallokkoon. Linja on epäselvä, eikä tällä hetkellä tiedetä, mihin Sanna Marinin hallitus perustaa päätöksensä. Media on paikoitellen pyrkinyt tasoittamaan hallituksen tietä joko myötäsukaisella journalismilla tai suoranaisilla sensuroinneilla. Tänään nähtiin eriskummallinen näytelmä, jonka myötä yliopistonlehtori, dosentti Arto Luukkasen blogikirjoituksia sensuroitiin Uuden Suomen blogipalvelusta urakalla. Sensuuri ei iskenyt ainoastaan kerran vaan kahdesti – ja Luukkaselta vietiin samalla myös kirjoitusoikeus. Toinen julkisuuteen noussut tapaus on kielitieteilijä, professori Janne Saarikiven sensurointi.
"Helsingin yliopiston äänet vaiennetaan
10
50
Vastaukset
- Anonyymi
Pohjois-Korean uutiset on pientä Suomeen verrattuna.
- Anonyymi
Onks tää Luukkainen se hyvin syönyt?
- Anonyymi
Ainoaa Oikeaa Totuutta ei saa millään tavalla kritisoida tai edes arvioida...
- Anonyymi
Uusi Suomi on täynnä laumatappamista kannattavia trollihörhöjä ja puljua taitaa johtaa aivoverenvuodon saanut mies. Huolimatta siitä, että Usarissa kirjoitetaan, tai ainakin ollaan kirjoittavinaan, omalla nimellä, ovat tekstit ihan samaa tasoa, jopa surkeampia, kuin täällä Suomi 24:ssä.
Sieltä on heitetty ulos useita kirjoittajia. Luukkanen sai vastaansa ankaraa haukkumista muutenkin, mutta laumatappamisen arvostelu katkaisi kamelinselän siksi, että läpikotaisin kaikki palstan oikeistolaisetkin olivat laumatappamisen kannalla.
Tähän mennessä olen löytänyt Usarin blogisteista vain kaksi jotenkin järjellistä ja täyspäistä kirjoittajaa: eräs lääkäri, jonka kaikki nyt jo tuntevat muutenkin tämän kriisin tiimoilta, ja eräs tieto(kone)kirjailija, jonka monet saattavat muistaa 1990-luvulta.
Muiden kirjoittajien paikka olisi lähinnä hoitolaitoksissa, joihin meillä ei valitettavasti enää ole varaa. Suomessa ei ole ollut vapaata mediaa miesmuistiin. Väyrystä saatika persuja ei kuunnella ikinä ja heille laitetaan sanoja suuhun. Itseasiassa uskon että Suomessa oli sota-aikana vapaampi media.
https://www.youtube.com/watch?v=eCezgF5JWr0- Anonyymi
Sipilää sai kyllä Luukkanenkin haukkua sydämensä kyllyydestä eikä minkäänlaista sensuuria nähty. Vihervasemmisto onkin eri asia median mielestä. Media median perään vaimenaa kritiikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilää sai kyllä Luukkanenkin haukkua sydämensä kyllyydestä eikä minkäänlaista sensuuria nähty. Vihervasemmisto onkin eri asia median mielestä. Media median perään vaimenaa kritiikin.
Aika moni median toimija on koulutettu Tampereella. Sitä on suorastaan vaikea uskoa.
Siis on vaikea uskoa, että on koulutettu, yhtään mitenkään, ei sitä, että se on tapahtunut Tampereella, joka haisee ruumiille koko kaupunki vielä tänä päivänäkin.
- Anonyymi
Luukkaisen persuhikiviiksellähän on vain oma tv-show 🤣🤪🤣
- Anonyymi
Se on HYVÄ!
- Anonyymi
Artsi on tainnut kirjoittaa tämän ihan itse!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169