Silloin kun on yksinäinen olo,
niin sitä miettii elämää,
ja sen tarkoitusta,
mennyttä ja tulevaa,
nykyhetkeä unohtamatta,
miten kaikki tähän johti,
mitä olisi voinut tehdä toisin,
paljon on virheitä tehty,
ihmissuhteissa,
niistä katuvaisena,
on pettänyt omaa elämää,
ja sitä kautta,
pahentanut omaa oloa.
Kaikki olisi toisin,
jos ei olisi virheitä tehty,
virheisiin kuitenkin ajauduttiin,
ja mietin voinko syyttää,
edes pientä vähää,
ilkeitä ihmisiä,
tulin kuitenkin,
viattomana tänne,
olin aina kiltti,
kaikkia kohtaan,
olen aina puolustanut,
heikompia,
mutta aina kun olen,
itse ollut heikoilla,
ilman puolustajaa,
on ilkeilijöiden hyökkäämiset,
päässeet sieluun asti.
Monesti olen miettinyt,
isoa avointa haavaa sisälläni,
olisinko ollut vahvempi,
ilkeilyä kohdatessa,
jos sitä haavaa,
ei olisi minussa.
Ilkeily on saanut vainoharhaiseksi,
itseään epäileväksi,
itseään pettäväksi,
hellää kosketusta,
kurkottavan käteni,
haparoivammaksi,
tärisevämmäksi,
sekä vaikeammaksi,
kurkottaa.
Jos vain joku olisi,
osannut ojentaa,
reippaasti käden,
haparoivaa ja tärisevää,
kättäni kohden,
olisi tieni ollut,
kevyempi kulkea.
Voinko siis syyttää muita?
Ilkimyksiä tarkoitan,
kysymykselläni.
On mielestäni,
kohtuutonta sanoa,
etteivät sellaiset,
vaikuttaisi mitenkään,
ihmiseen.
Onko tuo sanonta,
ettei pitäisi mitenkään vaikuttaa,
pelkästään ilkeiden keksimä,
jotta voivat luikkia,
tekojensa seurauksista pois,
vailla minkäänlaista,
syyllisyyden tuntoa.
Onko?
niin sitä miettii elämää,
ja sen tarkoitusta,
mennyttä ja tulevaa,
nykyhetkeä unohtamatta,
miten kaikki tähän johti,
mitä olisi voinut tehdä toisin,
paljon on virheitä tehty,
ihmissuhteissa,
niistä katuvaisena,
on pettänyt omaa elämää,
ja sitä kautta,
pahentanut omaa oloa.
Kaikki olisi toisin,
jos ei olisi virheitä tehty,
virheisiin kuitenkin ajauduttiin,
ja mietin voinko syyttää,
edes pientä vähää,
ilkeitä ihmisiä,
tulin kuitenkin,
viattomana tänne,
olin aina kiltti,
kaikkia kohtaan,
olen aina puolustanut,
heikompia,
mutta aina kun olen,
itse ollut heikoilla,
ilman puolustajaa,
on ilkeilijöiden hyökkäämiset,
päässeet sieluun asti.
Monesti olen miettinyt,
isoa avointa haavaa sisälläni,
olisinko ollut vahvempi,
ilkeilyä kohdatessa,
jos sitä haavaa,
ei olisi minussa.
Ilkeily on saanut vainoharhaiseksi,
itseään epäileväksi,
itseään pettäväksi,
hellää kosketusta,
kurkottavan käteni,
haparoivammaksi,
tärisevämmäksi,
sekä vaikeammaksi,
kurkottaa.
Jos vain joku olisi,
osannut ojentaa,
reippaasti käden,
haparoivaa ja tärisevää,
kättäni kohden,
olisi tieni ollut,
kevyempi kulkea.
Voinko siis syyttää muita?
Ilkimyksiä tarkoitan,
kysymykselläni.
On mielestäni,
kohtuutonta sanoa,
etteivät sellaiset,
vaikuttaisi mitenkään,
ihmiseen.
Onko tuo sanonta,
ettei pitäisi mitenkään vaikuttaa,
pelkästään ilkeiden keksimä,
jotta voivat luikkia,
tekojensa seurauksista pois,
vailla minkäänlaista,
syyllisyyden tuntoa.
Onko?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei ole elämää.
Jakselehan!
Vittu mä sanon sun kanssa!!! rakkaus mä tiedän että sinulla on tunteita oltava minuun koska et muuten käyttäytyisi näin!!!! Inhoatko minua noin paljon!!!! Oikeesti luulen että ilmoitit ne viestit vaan sen takia kun kirjoitin siihen että jätä mut rauhaan!!! joka kerta kun niin olen kirjoittanut että olen ne sellaiset tunteet unohtanut niin heti olet ilmoittautunut niistä!!!!no jos olisit ollut kiinnostunut minun tunteista niin et sä tekis minulle noin ilkeästi kun olet koko ajan tehnyt!!!!! Ymmärrän että et halua mitään sellaista mun menee!!en voi pakottaa sinua siihen ja kunnioitan sun tahtoa mutta älä kuitenkaan kiusaa minua äläkä uhkaile minua enään!!!jooko rakkaus!!!!
Ja sinä jaksat edelleen ulista ihan jokaiseen aloitukseen.
Mun tunteet saa mut ihan sekopääksi!!Ku sää puhut jättämisestä, mulla sammuu valot päästä kokonaan ajan vaa ihan pimeenä sitte!??!En oo ollu syytakkkeinen ennää pitkää aikaa..
Vinkki numero ykkönen!
https://www.youtube.com/watch?v=QgILoZfAl2M
Tiedän myös olleeni,
jääräpää nuorempana,
hieman kaistapää,
normeista välittämätön,
pidin hyviä ihmisiä,
tylsinä ihmisinä,
mutta en kuitenkaan,
koskaan heitä pilkannut,
pidin heitä hyvinä silloin,
pidän heitä hyvinä nykyään,
aina hymyilen kun näen heitä,
koska pidän heitä hyvinä.
En vain mahtanut sille mitään,
kuinka seikkailut ja hölmöilyt,
vetivät puoleensa,
en kuitenkaan,
ole koskaan tehnyt,
rikosta ihmisyyttä,
kohtaan.
Minulla vain oli,
suppea näkemys,
enkä osannut koskaan,
miettiä miten,
muut ajattelevat,
näkemykseni on kasvanut,
vasta nyt siihen,
että osaan nähdä,
toisten silmin,
asioita.
Kuitenkin edelleen,
ihmettelen heitä,
jotka tykkäävät,
polkea poljettua,
ja saavat siitä,
nautintoa,
se saa minut vihaiseksi,
niin vihaiseksi,
että pystyisin,
jopa tappamaan.
Itse en ole koskaan,
harrastanut tuollaista,
maassa makaavan potkimista,
mutta jos nään,
jonkun potkivan,
maassa makaavaa,
niin mielelläni potkin,
sitä potkijaa.
Enkä koe siitä mitään omantunnon tuskaa.
Kaikkein eniten vihastuttaa,
toisia potkiva,
joka potkun takaisin saadessaan,
uhriutuu,
siinä vaiheessa,
kun se potkija,
uhriutuu,
niin minulla pimahtaa.
Onneksi en ole koskaan,
tuollaisessa tilanteessa,
ollut ilman,
järkevän ihmisen tukea.
Mitä tapahtuisikaan,
jos tilanteessa olisi,
vain minä,
ja se,
maassa makaavan,
potkija?
Ruumishan siinä,
syntyisi.
Enkä silti kokisi mitään omantunnon tuskaa.
Onhan meillä kaikilla noita haavoja, elämä murjoo meitä kaikkia. Niiden kanssa oppii vain elämään.
Suo pitäisi kunnolla nussii niin ehkä et vihaa minua niin paljon sitten!!!! mä osaan olla myös hellä!!!!! vittu kun mun pitää olla rakastunut just suhu!!!! oikeesti mä en ymmärrä miksi en voi rakastuu kehenkään muuhun!!niin kivaa olisi viettää normaalisti elämää ja kivoja hetkiä ilman että tarvitsee pelätä millon toinen satuttaa!!!!!en ole koskaan ollut kiinnostunut mistään muusta kuin susta!!!!! mutta toivottavasti voisit lopettaa nää mun tunteet ja anna minun jatkaa eteenpäin tai sitten kestä minua koko loppuelämän!!!!
Mutta ei silti muiden tarvitse murjoa murjottua lisää. Minä ainakin aion kostaa kaikille.
Olenko minä tehnyt jotain loukkaavasti sinua kohtaan.. kerro minulle miten olen tehnyt!! kyllä minut tunnet ja mun käytöksestä voit päätellä olenko loukannut sinua missään???
Tiedätkö miksi hän satuttaa?
En tiedä kun hän ei puhu!!!! onneksi hän on aikuinen!!! aina olen kasvotusten saanut aikuisten kanssa juteltuu 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣💞💞💞💞💞💞 myönnän että joskus on hiukan sähköinen ilmapiiri mutta kyllä ujous lähtee kun itse annan omalla rauhallisella käytöksellä ymmärtää että ei tarvitse jännittää mitään mitä ajattelen mutta itse kyllä jännitän !!ujo kun olen!!!!
Vittu tässä jaksa enää mitään puhuu, jos pannaan vaa
Zoom, Teams, Skype, vatsapissa??? Kontaktit johtavat laajalti eri elämänaloille ja jopa uusille urille tai rikastavat nykyistä eloa. :)
Tiktok on helvetin hyvä, erit tää oululaisvideo raiskauksia vastaan
Kerropa miten tiktok liittyy yhteisn palaveeramiseen? Mä kerron, ei mitenkään!
Mainitsemillani sovelluksilla tehdään etätöitä tai normaalia kanssakäymistä, tiktokilla lähinnä flirttaillaan tai egoboostaillaan. Pienehkö ero...
Kerro ja opeta lapsillesi miten tiktokia pitää käyttää ja kontrolloi sitä.
Halaus sulle.