Eikö Nivalasta tosiaan löydy keskustelijoita? Ei kaikki halua nimellään asioita Nivala-lehteen. Vuosien vanhoja keskusteluja vain roikkuu. Mitä mieltä olette harmaan rötiskön purkamisesta kylän alapäässä. Kauan sitä saikin odottaa. Oli häpeänä koko pitäjälle. Kenenkähän se oli?
Uutta kehiin
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Keksi joku oikea keskustelunaihe eikä mitään juoruja "kenenkähän seki rötiskö oli". Käy kysyyn kunnantalolta.
Jos on vain pahansuopaisia ajatuksia oksennettavana, niin kannattaa miettiä miksi sanotaan, että puhuminen on hopeaa, vaikeneminen on kultaa. Parempi olla hiljaa kuin puhua pahaa.
Jos on liiaksi aikaa kysy mieluummin lenkkeily- ja ulkoilumaastoista, vapaaehtoistöistä ja konkreettisesta muiden auttamisesta jne. kuinka näitä voi toteuttaa nyt korona aikana ja muutenkin.
Minä lähden sateeseen lenkille jonka jälkeen lähden tekemään halkoja kahdelle vanhukselle. Menee päivä talteen kuten vanhat sanoo. - Anonyymi
Martikaisen perikunnan taisi olla, on hyvä että nämä ränsistyneet puretaan rumentamasta meidän yhteistä ympäristöä ja kaupunkikuvaa. Kiitos toimeen panijoille. Pois on jo meskuksen kaarihalli ja rajaniemen kukkakauppa ja vanha rauhanyhdistys lähtee kohta. Vielä löytyy nivalasta purettavaa sivukyliltä myös jotta ryhtykkääpä töihin.
- Anonyymi
Nivalassa ei tapahdu mitään, ei sitten mitään.
- Anonyymi
Kyllä tapahtuu, paska ainakin haisee, joten jotain toimintaa on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185