Koska ja miksi Tampereen jätekeräysautot Repe ja Romu peruttiin?

Autot eivät saapuneet klo 9.00-10.00 välisenä aikana , vaikka aikataulussa näin ilmoitettiin Raholan siirtolapuutarhan parkkipaikalle. Ikäihmiset raahasivat suotta romujaan ja ongelmajätteitä.än Miksi ei projektia peruttu missään julkisesti? Ei edes ko. paikan ilmoitustaululla,
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi kukaan ei edes vastaa. Paljon pahempia koronan leviämisen kannalta ovat bussit ja kaupat. Ongelmajätteitä lavalle voi heitellä vuorotellen. uutta tilaisuutta esim. ikäihmisille ei tule kuin vuoden päästä tai ehkä ei silloinkaan. Etenkin vanhan autottoman henkilön on vietävä ongelmajätteensä lähimpään paikkaan vaikka polkupyörällä tai rullaattorin avulla. Ei ollut kiva minunkaan ensin illalla etsiä pahimmat poistettavat pihavajasta ja lauantaina aamulla herätä niitä viemään ja sitten sijoittaa takaisin vajaan. Seuraava mahdollisuus ei ole tiedossa. Aina vaan syyllistetään ja muistakaa lajitella, Täällä Länsi-Tampereella kaikki keräysajat ja paikat ovat muutenkin olleet hankalassa paikassa ja pimeään aikaan ja lisäksi kylmäkautena, poikkeuksena juuri tuo Raholan siirtolapuutraha.
Kunnon ilmoitus asiasta siis julkinen peruutus olisi ainakin ollut paikallaan.

Äänestä

Näin karanteeniaikaan ei olisi pahitteeksi vaikka ko. autot kiertäisivät alueilla kuten esim, jäätelöauto tai kirjastoauto. Tiettyinä kellonaikoina saisi viedä ihan lähelle jätteitä vähän kerrallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Autot eivät saapuneet klo 9.00-10.00 välisenä aikana , vaikka aikataulussa näin ilmoitettiin Raholan siirtolapuutarhan parkkipaikalle. Ikäihmiset raahasivat suotta romujaan ja ongelmajätteitä.än Miksi ei projektia peruttu missään julkisesti? Ei edes ko. paikan ilmoitustaululla,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu