Laadukas kissanruoka, lihan alkuperä EU

Nuoruutensa kissat ovat syöneet markettiruokaa, LAtzia ja Whiskasia. Muutaman vuodne ovat popsineet sokerittomia ja viljattomia märkäruokia, mm. Applaws, Cosma ja Almo Narute sekä seniorikissojen nappulaa, jonka merkin unohdin nyt totaalisesti.

Järkytyin, kun eilen huomasin, että Applawsin ja Almo Naruten liha (mm. broileri) on thaimaalaista. Thaimaalainen lihantuotanto on viimeinen asia, jota haluan tukea. Eläinkaupassa purkkien kylkiä lukiessani huomasin, että suurin osa ei ilmoita lihan alkuperää. Löytyy valmistusmaa ja valmistuttaja, mutta niillähän ei ole mitään tekemistä lihan alkuperän kanssa. Ja eihän sitä eläinten ruuissa tarvitsekaan ilmoittaa.

Hyllystä löytyi Bozita, ruotsalainen merkki, joka käyttää vain ruotsalaista lihaa. Tätä lähti satsi mukaan ja maistui kissoille. Ei ylimääräisiä lisäaineita ja koostumuskin omaan silmääni ihan ok.

Osaako sennut nimetä muita suht laadukkaita ruokamerkkejä, joiden lihan alkuperä on EU? Ei sillä, että saksalainen broilerin tuotanto olisi välttämättä sen eettisempää kuin thaimaalainen, mutta ainakaan lihaa ei lennätetä toiselta puolelta maailmaa.

Lisäkysymys: Monissa ruuissa on mainittu mannaanioligosakkaridit ja frukto-oligosakkaridit. Nämä ovat sokereita, mutta ovatko ns. hyvänlaatuisia? Mannaanioligosakkarideja käytetään ainakin mm. suoliston tukiravinteissa.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nuoruutensa kissat ovat syöneet markettiruokaa, LAtzia ja Whiskasia. Muutaman vuodne ovat popsineet sokerittomia ja viljattomia märkäruokia, mm. Applaws, Cosma ja Almo Narute sekä seniorikissojen nappulaa, jonka merkin unohdin nyt totaalisesti.

Järkytyin, kun eilen huomasin, että Applawsin ja Almo Naruten liha (mm. broileri) on thaimaalaista. Thaimaalainen lihantuotanto on viimeinen asia, jota haluan tukea. Eläinkaupassa purkkien kylkiä lukiessani huomasin, että suurin osa ei ilmoita lihan alkuperää. Löytyy valmistusmaa ja valmistuttaja, mutta niillähän ei ole mitään tekemistä lihan alkuperän kanssa. Ja eihän sitä eläinten ruuissa tarvitsekaan ilmoittaa.

Hyllystä löytyi Bozita, ruotsalainen merkki, joka käyttää vain ruotsalaista lihaa. Tätä lähti satsi mukaan ja maistui kissoille. Ei ylimääräisiä lisäaineita ja koostumuskin omaan silmääni ihan ok.

Osaako sennut nimetä muita suht laadukkaita ruokamerkkejä, joiden lihan alkuperä on EU? Ei sillä, että saksalainen broilerin tuotanto olisi välttämättä sen eettisempää kuin thaimaalainen, mutta ainakaan lihaa ei lennätetä toiselta puolelta maailmaa.

Lisäkysymys: Monissa ruuissa on mainittu mannaanioligosakkaridit ja frukto-oligosakkaridit. Nämä ovat sokereita, mutta ovatko ns. hyvänlaatuisia? Mannaanioligosakkarideja käytetään ainakin mm. suoliston tukiravinteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu