Klarnakokemus

Anonyymi

Tilasin 13.5. keskiviikkona tutusta firmasta tavaraa.
Kaikki toiminut aiemmin hyvin, Paytrailin kautta.
Nyt hosuin ja tuli valittua Klarna.

Raha meni tililtä mutten päässyt takaisin myyjän palveluun.
Soitin myyjäliikkeeseen, ja kehottivat soittamaan Klarnaan.

Soitin Klarnaan. Raha ei näkynyt heillä.

Kysyi sotua, ja kehotti tekemään tilauksen uudestaan.
Teinkin niin, mutta valitsin Paytrail.
Paketti tuli eilen.

Klarnasta kehottivat keskiviikkona odottamaan pari päivää.
Raha pitäisi palautua tilille.
Ei ole näkynyt, ja liekö ihan pian näkyykään.
Tai ilman että soitan, laitan s-postia tms täytän lomakkeita.

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Kysäisin kuluttajaneuvonnasta, ja sieltä syyllistettiin että
olen itse toiminut ihan väärin. Sekä arveli että kai minä puhelimessakin
annan sotun puhelinmyyjille, kun vaikka teen liittymäsopimuksia.

Oho?
Sanoin etten koskaan jakele sotua, enkä juuri muutenkaan keskustele puhelinmyyjien kanssa.

Lisäksi sanoi että kyllä se nyt on tehtävä kuten Klarna sanoo jos (??) haluan
rahani takaisin. Arveli että kyllä näissä hyvinkin muutama viikko menee.

Itselle sopii kun saisi vaikka nämä samaiset tuotteet kahteenkin kertaan,
tai sitten rahan. Mieluusti jossain säällisessä aikataulussa.

Ikinä ei pitäisi hosua.

1

157

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mahdotonta ymmärtää, mikseivät ihmiset osaa välttää Klarnaa kaikin mahdollisin keinoin jo ihan muita suojellaaksen. Laiskuuttako vai ajatellaanko vain itseä. Jos jokainen Klarnan käyttäjä tuomittaisiin automaattisesti vuodeksi vankilaan, niin loppusiko Klarnan käyttö Suomessa? Ikävä kyllä ei, koska ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1169
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      198
      832
    3. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      28
      796
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      755
    5. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      221
      755
    6. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      217
      752
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      64
      699
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      104
      662
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      58
      624
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      49
      578
    Aihe