Vaimo on 40v ja ollaan oltu yhdessä 16 vuotta, lapsia meillä on kolme. Vaimo on tähän saakka ollut luonteeltaan aktiivinen, herskyvä ja sosiaalinen, sekä hyvin miellyttämishaluinen. Hän on ammatiltaan opettaja. Riitoja on ollut hyvin vähän, mutta muutaman vuoden ajan lapsiperheen kiireet on kiristäneet molempien pinnaa, kun aika ei tahdo riittää kaikkeen. Siitä on tullut sitten sanomisia ja huomautteluja sekä väärintulkintoja, puolin ja toisin. Tunteista vaimoni ei osaa puhua, hän on aina mennyt sellaisesta jotenkin hämilleen, hän näkee rakkauden tekojen kautta. Myös liika läheisyys on aina ahdistanut häntä, hän haluaa että olen läsnä, mutta ahdistuu liika lähellä olemisesta.
Vuosi sitten keväällä vaimoni uupui, eikä kertonut aluksi syytä miksi. Hän vihjaili jo tuolloin, että hän on jäänyt lapsiperheen arjen pyörittämisessä liian yksin. Itselläni on toki täysin toinen käsitys, olen osallistunut mielestäni kaikkeen, koska olen itsekin ollut uuvuksissa lapsiarjen pyörittämisessä. Otin tuolloin kuitenkin lisää vastuuta ja yritin saada vaimolle lisää omaa aikaa, jotta hän voisi levätä. Ei auttanut, vaimo painoi vain lisää kaasua ja täytti kalenteriaan entisestään.
Vaimolla on aikaa vievä tavoitteellinen urheiluharrastus, juoksua ja pyöräilyä. Tätä hän on harrastanut reilu pari vuotta. Hänen kalenteri on koko ajan äärimmilleen täytetty.
Viime syksynä hän halusi pariterapiaan, ja sen jälkeen minua on syytetty kaikesta. En ole tehnyt kotitöitä, yms. Hän sanoi myös etten ole juuri koskaan vienyt lapsia päiväkotiin tai harrastuksiin. Tarkistin asian kalenterista sekä watsapp viesteistä, ja totesin että olen hoitanut noista suunnilleen puolet, välillä jopa enemmänkin.
Myöntelin toki "virheitäni" hänelle ja pyytelin anteeksi, koska toisen kokemuksia ei pidä vähätellä. Mutta eipä se ole juuri auttanut. Jouduimme hankkia vuokrakämpän, jossa ollaan nyt asuttu vuorotellen. Vaimo on vain muuttunut koko ajan kylmemmäksi, hänestä huokuu suoranainen viha ja katkeruus. Hänen käytös on kuin murrosikäisen. Hän on vihainen minulle siitä, että en esim tiedä mikä on hänen lempiherkku. Hän on vihainen ja katkera täysin olemattomista asioista. Ei hän ole aiemmin ollut tuollainen. Voiko uupumus sekoittaa pääkopan niin, että suht hyvä parisuhde tuntuukin yhtäkkiä aivan surkealta?
Välillä tuntuu myös siltä, että vaimon pään sisällä olisi kaksi eri persoonaa. Välillä hän on kehunut että "on sussa hyviäkin puolia, oot tehny kiitettävästi ruokaa lapsille" . Sitten hetken päästä hän saattaa sanoa, "et oo ikinä edes ruokaa viitsiny lapsille tehdä".
Syyllistämistä on ollut muutaman vuoden ajan. Jos olen unohtanut likaisen lautasen tiskipöydälle, niin olen saanut siitä kuulla kunniani. Jos olen sitten näpäyttänyt takaisin, ja sanonut hänen unohtamastaan asiasta, niin silloin hän on loukkaantunut, ja vetoaa nytkin siihen ettei voi elää taloudessa, jossa hän ei saa jättää likaisia astioita minne haluaa. Varsin ristiriitaista.
Mitään rakentavaa keskustelua hänen kanssaan ei voi käydä, hän sabotoi keskustelun tai kiepsauttaa lisää syytä niskaani jostain toisesta asiasta. Hän syyllisti minua, ettei meillä ole ollut moneen vuoteen parisuhdeaikaa. Ja todellinen syy on se, että vaimo on täyttänyt kalenterin äärimmilleen, harrastuksineen, ja parisuhdeaikaa olisi pitänyt varata kuin jotain hammaslääkäriaikaa, kuukauden päähän.
Miten herttainen ja kiltti ihminen voi muuttua yhtäkkiä aivan mahdottomaksi. Olen skarpannut monessa asiassa, ja arjen pyöritys on varmaan 75% minun vastuulla tällä hetkellä. Vaimo liitelee omissa menoissaan, ja väsyy lasten kanssa tosi helposti. Hän myöntää että vika on varmaan hänen päänsisäinen, ja sanoo ettei halua erota, mutta jos ei saa itseään kuntoon, niin aikoo sitten ottaa eron minusta.
Hän sanoo että ahdistus on fyysistä, rinnassa tuntuu möykky. Vanhat sanomiset vuosien takaa nousevat pintaan. Vaimo sanoo että olen murentanut hänen itsetuntonsa, sanomisilla ja oikeassa olemisella. Ja että hän on kokenut että tekee kaiken aina väärin yms. Olen miettinyt että olenko tosiaan ollut semmoinen, yksittäisiä tapauksia muistan vuosien varrelta, mutta ei mitään jatkuvaa. Suurin osa muistoista on kuitenkin lapsiarjen kiirettä, toki ei se nyt ihan yhtä kiirettä ole ollut, väliin mahtuu leppoisia hetkiä teekupin äärellä mukavia jutellen.
Suurin kysymys on, mikä vaimollani on pään sisällä nyt menossa. Hän ei pääse yli vanhoista "loukkauksista" ja sanoo ettei tunne mitään tunnetta välillämme. Tunnekylmyys näkyy ihan puheissa, hän puhuu lapsistammekin kuin esineistä. Hän ei suostu näkemään millään vikaa itsessään ja omassa ylisuorittamisessaan, ja että se on osaltaan ylikuormittanut hänet. Hän syyttää minua, aivan lapsellisen olemattomista asioista.
Miten tuollaisen ahdistustilan tms saa paranemaan. Aika? Ero? En pelkää eroa, pelkään enemmänkin ettei ero auta tässä mitään. Vaan sysää vaimoni burnouttiin. Vaimoni vaikuttaa tällä hetkellä sellaiselta, kuin keltainen neste olisi noussut päähän. Hän etsii elämälle suuntaa.
Vuosi sitten keväällä vaimoni uupui, eikä kertonut aluksi syytä miksi. Hän vihjaili jo tuolloin, että hän on jäänyt lapsiperheen arjen pyörittämisessä liian yksin. Itselläni on toki täysin toinen käsitys, olen osallistunut mielestäni kaikkeen, koska olen itsekin ollut uuvuksissa lapsiarjen pyörittämisessä. Otin tuolloin kuitenkin lisää vastuuta ja yritin saada vaimolle lisää omaa aikaa, jotta hän voisi levätä. Ei auttanut, vaimo painoi vain lisää kaasua ja täytti kalenteriaan entisestään.
Vaimolla on aikaa vievä tavoitteellinen urheiluharrastus, juoksua ja pyöräilyä. Tätä hän on harrastanut reilu pari vuotta. Hänen kalenteri on koko ajan äärimmilleen täytetty.
Viime syksynä hän halusi pariterapiaan, ja sen jälkeen minua on syytetty kaikesta. En ole tehnyt kotitöitä, yms. Hän sanoi myös etten ole juuri koskaan vienyt lapsia päiväkotiin tai harrastuksiin. Tarkistin asian kalenterista sekä watsapp viesteistä, ja totesin että olen hoitanut noista suunnilleen puolet, välillä jopa enemmänkin.
Myöntelin toki "virheitäni" hänelle ja pyytelin anteeksi, koska toisen kokemuksia ei pidä vähätellä. Mutta eipä se ole juuri auttanut. Jouduimme hankkia vuokrakämpän, jossa ollaan nyt asuttu vuorotellen. Vaimo on vain muuttunut koko ajan kylmemmäksi, hänestä huokuu suoranainen viha ja katkeruus. Hänen käytös on kuin murrosikäisen. Hän on vihainen minulle siitä, että en esim tiedä mikä on hänen lempiherkku. Hän on vihainen ja katkera täysin olemattomista asioista. Ei hän ole aiemmin ollut tuollainen. Voiko uupumus sekoittaa pääkopan niin, että suht hyvä parisuhde tuntuukin yhtäkkiä aivan surkealta?
Välillä tuntuu myös siltä, että vaimon pään sisällä olisi kaksi eri persoonaa. Välillä hän on kehunut että "on sussa hyviäkin puolia, oot tehny kiitettävästi ruokaa lapsille" . Sitten hetken päästä hän saattaa sanoa, "et oo ikinä edes ruokaa viitsiny lapsille tehdä".
Syyllistämistä on ollut muutaman vuoden ajan. Jos olen unohtanut likaisen lautasen tiskipöydälle, niin olen saanut siitä kuulla kunniani. Jos olen sitten näpäyttänyt takaisin, ja sanonut hänen unohtamastaan asiasta, niin silloin hän on loukkaantunut, ja vetoaa nytkin siihen ettei voi elää taloudessa, jossa hän ei saa jättää likaisia astioita minne haluaa. Varsin ristiriitaista.
Mitään rakentavaa keskustelua hänen kanssaan ei voi käydä, hän sabotoi keskustelun tai kiepsauttaa lisää syytä niskaani jostain toisesta asiasta. Hän syyllisti minua, ettei meillä ole ollut moneen vuoteen parisuhdeaikaa. Ja todellinen syy on se, että vaimo on täyttänyt kalenterin äärimmilleen, harrastuksineen, ja parisuhdeaikaa olisi pitänyt varata kuin jotain hammaslääkäriaikaa, kuukauden päähän.
Miten herttainen ja kiltti ihminen voi muuttua yhtäkkiä aivan mahdottomaksi. Olen skarpannut monessa asiassa, ja arjen pyöritys on varmaan 75% minun vastuulla tällä hetkellä. Vaimo liitelee omissa menoissaan, ja väsyy lasten kanssa tosi helposti. Hän myöntää että vika on varmaan hänen päänsisäinen, ja sanoo ettei halua erota, mutta jos ei saa itseään kuntoon, niin aikoo sitten ottaa eron minusta.
Hän sanoo että ahdistus on fyysistä, rinnassa tuntuu möykky. Vanhat sanomiset vuosien takaa nousevat pintaan. Vaimo sanoo että olen murentanut hänen itsetuntonsa, sanomisilla ja oikeassa olemisella. Ja että hän on kokenut että tekee kaiken aina väärin yms. Olen miettinyt että olenko tosiaan ollut semmoinen, yksittäisiä tapauksia muistan vuosien varrelta, mutta ei mitään jatkuvaa. Suurin osa muistoista on kuitenkin lapsiarjen kiirettä, toki ei se nyt ihan yhtä kiirettä ole ollut, väliin mahtuu leppoisia hetkiä teekupin äärellä mukavia jutellen.
Suurin kysymys on, mikä vaimollani on pään sisällä nyt menossa. Hän ei pääse yli vanhoista "loukkauksista" ja sanoo ettei tunne mitään tunnetta välillämme. Tunnekylmyys näkyy ihan puheissa, hän puhuu lapsistammekin kuin esineistä. Hän ei suostu näkemään millään vikaa itsessään ja omassa ylisuorittamisessaan, ja että se on osaltaan ylikuormittanut hänet. Hän syyttää minua, aivan lapsellisen olemattomista asioista.
Miten tuollaisen ahdistustilan tms saa paranemaan. Aika? Ero? En pelkää eroa, pelkään enemmänkin ettei ero auta tässä mitään. Vaan sysää vaimoni burnouttiin. Vaimoni vaikuttaa tällä hetkellä sellaiselta, kuin keltainen neste olisi noussut päähän. Hän etsii elämälle suuntaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onko mahdollista että kyseessä on ns. burn-out ja tästä syystä hänen luonteensa ja käytöksensä on muuttunut. Harrastaako hän kestävyysurheilua äärirajoilla ja rankasti harjoitellen. Ehkä jonkinlainen "ylikunto"-tila eli liikarasitus voisi tulla kyseeseen. Voi olla mahdollista että "pääkopan" sijasta vika löytyy liiallisesta fyysisesta harjoittelusta josta ei palaudu kunnolla ja tästä syystä elimistön stresihormonit ym. ovat epätasapainossa.
tiivistä, ei jaksa lukea vuodatusta.
Onko menneisyydessä traumoja, jotka on painettu piiloon tai joita ei ole tunnistettu?
Kuulostaa ihan siltä.
Lisään vielä sen verran, että viime ajat vaimoni on mustamaalannut minua kavereilleen ja sukulaisilleen. Puhuu täyttä palturia ja liioittelee asioita, saadakseen sääliä ja uhrin roolia. Ja muut kuohahtavat ja lähtevät yleensä heittämään lisää bensaa liekkeihin. Olen muutamaan otteeseen kuullut näitä puhelinjutteluita, hiippailemalla kotiimme muka hakemaan jotain unohtunutta tavaraa, ja siinä hiljaa kuunnellut eteisessä pitkänkin aikaa.
Puhuu minulle että haluaa itselleen aikaa, että paranee ja ettei millään haluaisi eroprosessiin. Mutta kavereilleen puhuu siihen malliin, että "se typerys vain roikkuu eikä hyväksy että mä haluan erota, mitä mää teen?"
Olen antanut tilaa ja aikaa, mutta kylmemmäksi vain on mennyt. Tunneyhteys hänen mukaan puuttuu. Hän on omien sanojen mukaan kaltoinkohdeltu parisuhteessa. Mikä taas on omasta mielestäni täysin käsittämätöntä, kun en ole ikinä hänelle mistään oikein kunnolla edes raivonnut. Sanomisia on ollut silloin tällöin, mutta missä parisuhteessa nyt ei olisi.
Onko kyseessä jonkin sortin narsismi, joka on ollut vaimolla kiltteyden alla piilossa, mutta nyt sitten puhjennut pahaksi? Eikös narsistit yleensä ole semmoisia, ettei ne kestä arvostelua, ja pettyy jos toinen ei anna riittävästi arvostusta? Siitä hän on monesti sanonut, ettei ole saanut riittävästi arvostusta parisuhteessa. Ja että en ole huomioinut häntä tarpeeksi. Ja nämä että en tiedä edes hänen lempiherkkuaan, jonka hän krokotiilin kyynelein ilmaisee, kertoo minulle jotenkin henkisestä kypsymättömyydestä. Toki aiemmin hän on vaikuttanut hyvinkin kypsältä aikuiselta, mutta nyt välillä käyttäytyy kuin murrosikäinen.
Olisko ero vaihtoehto?
Ehkä hän on kyllästynyt parisuhteeseenne ja siksi käyttäytyy noin, kun ei vielä tiedä varmasti haluaako erota tai hänellä on suhde toisen miehen kanssa, kun on noin paljon pois kotoa harrastuksissaan.
No kun olisikin toinen mies, se selittäisi käytöksen, mutta kun ei ole. Polarin kartalta näkee lenkkimatkat, sykkeineen. Lisäksi näemme molemmat toistemme sijainnin, tehty aikoja sitten käytännön syistä. Eli ei ole ollut vieraissa.
No onpa sulla kestämistä,kertomastasi päätellen olet hoitanut osasi hienosti,ja yrittänyt ymmärtää oikuttelevaa vaimoasi.Ehdotappa sille että erotaan sitten eikä vain aiota,et jaksa enää!Eihän tuollainen elämä ole mistään kotoisin!Minkä mallin perhe-elämästä teidän lapset saa,kun seuraavat tuota teidän hommaa?Ei kovin hyvää.Vaimosi pitäisi mennä psykiatrille,ihan oikeasti.Kaksisuuntaista mielialahäiriötä on nykyään paljon...Mutta kirjoitappa jatkossakin tänne miten menee...Muista arvostaa itseäsi,olet hyvä mies,toivon että joku selvyys tulee!
Lapsien takia tässä en ole mitään hätäisiä päätöksiä viitsinyt tehdä. Riskinä on myös se, että eron tapahtuessa minusta tulisi viikonloppuisä, ja vaimo muuttaisi lapsien kanssa 300km päähän. Näkisin tuolloin lapsia ehkä 1-2 krt kuukaudessa. Näen jo etukäteen, miten lasten äiti liihottaa menoissaan aamukuudesta iltakahdeksaan, ja lapset on käytännössä hänen vanhempiensa kaitsettavana, tai heitteillä.
Tottakai jos ei olisi lapsia, niin olisin jo ajat sitten nostanut kytkintä. Nyt tuntuu enemmänkin, että vaimoni tietää etulyöntiasemansa lasten suhteen, ja voi käyttäytyä minua kohtaan niin kuspäisesti kuin huvittaa.
Älä viiti etsiä aina vikoja vaimostasi. Sinä ehkä olet täydellinen ihminen. Ei kaikki sitä ole. Sori vaan.
Vaimo valmistelee eroa.
Luulen että olet mukava tyyppi eli "nice guy". Liiallinen "nice guy" oleminen tekee naisista juuri tuollaisia. Suosittelen lukemaan kirjaa "no more mr nice guy" joka on psykologin kirjoittama ja hän on vuosia pitänyt samannimistä terapiaryhmää ja kertoo kirjassa ohjeet itsetutkiskeluun ja ongelmien korjaamiseen jotka vaikuttavat erityisesti miehen ja naisen välisissä parisuhteissa. Mukana on monia kertomuksia miten ohjeet ovat vaikuttaneet ja niiden seurauksia eri skenaarioissa. Kannattaa lukea, suosittelen oikein sydämellisesti. Nainen alkaa vihata sitä jos häntä yrittää jatkuvasti miellyttää ja uhrautuu. Miehellä kannattaa myös olla omia varsinkin mies-kavereita ja harrastuksia. Se on tärkeää. Tässä vinkki joka ehkä auttaa!
Etsikää hyvä ammattiauttaja.