Oppositiossa on helppo räksyttää ja kuitata kansanedustajien edut.
Persut on vakiinnuttanut asemansa ikuisena oppositiopuolueena
Anonyymi
3758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Sinun poliittinen osaaminen ja ennustaminen ei kovin vakuuta.
Pysy asiassa.
Pysyn pysyn. Pysy itsekin.
Räksytyksen aikoinaan aloitti demarit kun olivat oppositiossa.
Sieltähän tuo on levinnyt.
Persut ei ole muuta tehnytkään kuin räksyttäneet. Paitsi ne kaksi vuotta hallituksessa, jolloin ne muiluttivat pienituloisia.
Demarit aloittivat, eikö teitä hävetä!
Kysy demareilta.
Hyvinvointivaltio luotiin vasemmistopuolueiden ja keskustan voimin. Persut on ollut sitä ainoastaan purkamassa. Persuilla ei ole mitään meriittejä, pelkkää mölinää oppositiossa ja kaksi vuotta pienituloisten kusetusta hallituksessa.
Minultakin vietiin kelatukea, lääkeiden omavastuu kasvoi, eläke jäädytettiin. Poika kun joutui työttömäksi niin tukea pienennettiin, ja tuli kaiken maailman Aktiivimallit. Tätä kaikkea oli persut meille tavallisille suomalaisille järjästämässä. Itse uhoavat joissain Suomen Sisuissa ja ovat olevinaan aitoja suomalaisia.
keskusta ja kokoomus olivat kuitenkin suurimpina. seuraavissa vaaleissa, kun ps on ykkönen, niin nähdään miten maata tulee, ja pitää johtaa.
Hyvä kommentti. Totta puhut.
Perussuomalisilla oli 2015 vaalien jälkeen toiseksi eniten edustajia, eli kyllä persujen sananvalta hallituksessa oli merkittävä, varsinkin kun työministerikin oli persu.
oliko kenties muitakin siinä hallituksessa, kuin persut, jotka aktiivimallit keksi.
Miten niin suurempia? Eikö siellä ole radiota, TV:tä tai eikö sillä ole mahdollisuutta lukea lehtiä, siellä Hölmölässä, varsinaisessa Tyhmyyden tynnyrissä.
Sosialidemokraatit olivat vaaleissa suurin ja se on suurin puolue eduskunnassa.
Hyvää iltaa pölhöpersut ja -idiootit.
Juuri tästä on kysymys. Selkeästi sanottu. Kiitos.
"Vasurit on keksineet helpon duunin. Pölistään diipadaapaa hallituksessa ja somessa ja kerätään hyvät massit!" .,.,
Persut on keksineet helpon duunin. Pölistään diipadaapaa oppositiossa ja somessa ja kerätään hyvät massit!
Siinä se tuli. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Kiitos!
"Persut on keksineet helpon duunin. Pölistään diipadaapaa oppositiossa ja somessa ja kerätään hyvät massit!
Siinä se tuli. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Kiitos!"
Tuliko hyvämieli kun kiittelit itseäsi?.
Pysy asiassa.
Sipilän hallituksessa oli näytön paikka, että pystyy olemaan hallitusvastuussa vaikeinakin aikoina. Ei nyky-ps pystynyt. Eikä ole nyky-ps:ltä tullut mitään uutta poliittista sisältöä verrattuna aikaan ennen vuotta 2017. Helppoa rahaa veronmaksajien taskusta ovat kärkkymässä.
Hallitusvastuu ei sovi persupopulisteille. Siitä seuraa kannatuksen puolittuminen ja puolueen hajoaminen, kuten viimeksi.
kertaakaahan ei suomessa, vielä ole menty perussuomalaisten hallitusohjelman mukaan. seuraavien vaalien jälkeen mahdollista jo mennä. .ykkösenä gallupeissakin olleet.
Joillekin persun hokeminen on elinehto 🤣😂😂😅
Persut eivät ole yksin sitä hallitusohjelmaa sorvaamassa. Vai meinaatko, että persut muodostaa yksin hallituksen :D
toivotaan näin ; ))
Jonkun kuuluu olla oppositiossa. Se on persujen duuni.
Persuille mamuista vouhottaminen on elinehto. ;-D
Joillekin persun hokeminen on edelleen elinehto 🤣😂😂😅..
Persujen gallupsyöksystä huomaa, että mamuvouhotus ei auta ihan aina.
Ja mitään välitöntä vaaraa persujen eduskunnasta tippumiseen ei ole.
Eikä se räksyttäminenkään onnistu ilman paperista lukemista.
Sitä tekstiä ei tietenkään ole kirjoittanut persukansanedustaja itse, vaan avustaja.
Persukansanedustajan osaaminen riittää vain aamuöisiin twiittauksiin, jotka johtavat toisinaan poliisin esitutkintaan.
Persuilla on varma ja helppo hillotolppa oppositiossa.
Juuri tästä on kysymys. Selkeästi sanottu. Kiitos.
"Persut on keksineet helpon duunin. Pölistään diipadaapaa oppositiossa ja somessa ja kerätään hyvät massit!" .,.,
Minä kyllä vakuutuin vasurin räksyttämisestä!
Kovaa ja katkeraa on 😀😃😀
joopa joo, varsin hyvä räksytää, kun pölhöpersuista ja persujen idioottisiivestä ei ole muuhun älymölöö-meteliin ja toistaan typerämpiin mielipiteisiin, "vanhassa Neuvostoliitossa oli 50 kertaa suurempi sananvapaus kun EU:ssa."
"Suomi olisi vapaampi osana Neuvostoliitoa, kuin EU:ssa"
Hölmöyden huippu: "Sisällisota on välttämätön. Valitse ajoissa puolesi."
Edelliset olivat meppien ja kansanedustajien mielipiteitä, nyt kunnanvaltuutetun ajatus: "Kaikki AL-Holin väki on ammuttava."
Näin siis persut.
Pitäisikö persuille kuitenkin olla armeliaita? Eivät he tahallaan ole moukkia, se johtuu vajavaisesta kyvystä käsitellä asioita.
Persut kyllä säälivät sinua, hehehehhe
Juuri tästä on kysymys. Selkeästi sanottu. Kiitos.
"Vasurit on keksineet helpon duunin. Pölistään diipadaapaa hallituksessa ja somessa ja kerätään hyvät massit!" .,.,