KAIKKI TULPPAANIT JA KUKAT NYPITTY IRTI

löytyivät nurmikolta muutama havupuskan suojaamasta tilasta. Punaiset kukat juuren vaemmalta puolelta ja oikealta puolelta narsissit.
869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun katsoin sinne, siellä 2 pikkutyttöä. Vaemman puoleisellä keltainen lelulapio kädessä ja narssissien puolella istuvalla punainen lapio. Sanoin VAIN, että aha, jatkakaa vaan leikkiä. - Myöhemmin ilmestyi lisää leluja, ensin pari pientä sinistä, sitten violettia.

Oli sen tason asetelmaa ja rituaalinomaisuutta, että suutuin ja tämään tyhjensin roskapussini sinne.

Olen esittänyt epäilyyjä ja kysymyksiä talon hellariasukaille.

Että auttakaa heitä ja kertokaa, keiden lapset ovat näin taiteellisia.

Toisella tytöllä oli vaaleanpunainen pyörä.

Äänestä
  • Ei onnistunut viestin lähetys.. Näyttö hyytyi vaalean harmaaksi.

    Ihan vaan, että olen tyhjentänyt paikan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei onnistunut viestin lähetys.. Näyttö hyytyi vaalean harmaaksi.

    Ihan vaan, että olen tyhjentänyt paikan.

    Osa tulppaaneista oli peräisin kukkakaupan kimpusta. Oli niitä vihreitä hörselöitä mukana.

    Äänestä

Täällä ulko-oviin on ilmestynyt pj:n tiedote tilanteesta. Mm. kun oli kiertänyt pihan , oli löytänyt n.60 katkastua kukkavanaa,

Ihmettelen, kuinka kukaan asukas ei ole huomannut mitään.

Äänestä
  • Jänikset asialla, niitä on nähty kaupungilla useita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jänikset asialla, niitä on nähty kaupungilla useita.

    Kyllä on erikoisia jäniksiä, kun ovat osanneet viedä kukat havupuskien keskelle. Asetella ne taiteellisesti lelujen kanssa, jne. Ja lapsukaiset siellä värien perusteella asetelmassa

    Tämä juttu haisee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on erikoisia jäniksiä, kun ovat osanneet viedä kukat havupuskien keskelle. Asetella ne taiteellisesti lelujen kanssa, jne. Ja lapsukaiset siellä värien perusteella asetelmassa

    Tämä juttu haisee.

    Lapsiahan ei tietenkään voi mennä kovistelemaan tai kuulustelemaan
    , tai vastaamaan tekosistaan. Pitää vain ymmärtää...loputtomasti.

    Kuka niille mukuloille kertoo yhteiskunnan pelisääntöjä ja milloin?
    Onko se vanhempien lapsiaan kohtaan tuntemaa rakkautta, kun ei kerrota, mitä saa tehdä ja mitä ei? Milloin ihmisen elämässä sitten tulevat vastaan asiat, joista pitää vstata?
    Nehän tulevat. Aikuisemmalla iällä se sitten voikin olla kova koulu.

    Murheellista ja säälittävää tällainen älytön käytös.

    Minun nenääni haisee sellaiselle, että tämä on aikuisten ohjailema juttu. - Kuvailin tapahtunutta tuolla alussa enemmän, mutta ei julkaistu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

löytyivät nurmikolta muutama havupuskan suojaamasta tilasta. Punaiset kukat juuren vaemmalta puolelta ja oikealta puolelta narsissit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu