Ikävä tulee jo päivässä, ihan kauhea olo.

Miten selviätte taapaamisien välisestä ikävästä? Olen ihan kuolla siihen. Jos silloin tällöin koskettaa ja saa olla toisen kanssa, en mene yksityiskohtiin, niin koska tämä toinen ei kovin paljon viestittele vaan voi mennä päiviä ettei kuulu mitään. Niin se on raastavaa ja ihan vaan kauheeta. En pysty tottumaan siihen. Kun itse sentään viestittelisin joka päivä edes vähän. Mutta hän haluaa pitää etäisyyttä. Mitä ajattelette. Ihmiset on niin erilaisia. Itse olen spontaani ja puhun paljon, toinen etäinen eikä hänellä ole tarvetta olla koko ajan lähellä. Uskallanko edes jatkaa tälläistä muuten hän on aika ihana. Nyt koitan olla hiljaa, mutta se on vaikeaa. En silti halua häiritä häntä. Neuvokaa.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Runkkaamalla. Ellei näe ikävöinnin kohdetta, naista. Hänen kasvojaan, reisiään, sääriään, peppuaan, niin runkkaa joka päivä monta kertaa päivässä.

Äänestä

Kärsin samasta asiasta. En tajuu mihin ihmiset tarvii etäisyyttä niin kamalasti. Korona jo takaa ettei ihmisiä nää tarpeeksi.

Äänestä

Siis seurusteletteko tai tapailetteko? Kai silloin pitäisi pystyä olemaan yhteydessä silloin kun siltä tuntuu, ei tietenkään mitään pommitusta, mutta ei usean päivän hiljaisuuttakaan.

Jos hän taas on ihastus, ettekä tiedä toistenne tunteista, niin tilanne on toinen.
Jos tilanteeseen liittyy epätietoisuutta ja epävarmuutta niin itse en uskalla pitää kovin aktiivisesti yhteyttä, vaikka haluaisin tietenkin olla häneen päivittäin yhteydessä.

Äänestä
  • Ihastuneen asia ei kuitenkaan etene sillä että ei olla yhteydessä. Sehän on viesti ettei kiinnosta? Siltä itsestä tuntuu

    Äänestä

Eipä sille, miettii..

Äänestä

Miettinny, että montako kertaa olet tänään kaivanut nenääsi.

Äänestä
  • anteeksi, huono tapa, en yhtään kertaa, suo varmaan oksettaa se tapa?

    olen käyttäytynyt asiallisesti 3-4 päivää, enkä ole tehnyt yllämainittua 2 päivään,

    mutta, missä parhaillaan olet, toivottavasti nauttimassa elämästä? arvatenkin,
    😄😄

    en pidä sinua sairaana, van vähän tuollaisena höpönassuna, jos et pahastu tästä kovinkaan paljon,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    anteeksi, huono tapa, en yhtään kertaa, suo varmaan oksettaa se tapa?

    olen käyttäytynyt asiallisesti 3-4 päivää, enkä ole tehnyt yllämainittua 2 päivään,

    mutta, missä parhaillaan olet, toivottavasti nauttimassa elämästä? arvatenkin,
    😄😄

    en pidä sinua sairaana, van vähän tuollaisena höpönassuna, jos et pahastu tästä kovinkaan paljon,

    Nii vuoan olen sairas....

    Eilenkin ol elukat miälessä niin kyllä ois joutanna kämppään pimeeseen🎵😀

    Äänestä

Ei seurustella, tapaillaan, toivoisin että seurusteltaisiin. Mutta nähdään pari kertaa viikossa. Minulle se ei riitä. Kuolen ikävään. Enkä uskalla olla hänen kimpussa, ettei tämäkään vähä katoa. En kyllä näytä sitä että odotan enemmän, koska sekin voisi ajaa hänet kauemmaksi. En vaan tajua, miten tätä kestää jos tilanne ei muutu läheisemmäksi. Jotakin hän pelkää en tajua mitä.

Äänestä

Minäkin haluaisin viestitellä hänen kanssaan päivittäin, mutta hän ei halua. Usein ei vastaa edes samana päivänä ja jos vastaa niin hyvin lyhyesti ja sanoo, että on kiire. Jossain vaiheessa hänen kiinnostuksensa ilmeisesti lässähti koska alussa oli todella aktiivinen viestittelijä. En aio tuputtaa seuraani tai viestejäni jos ei niitä kerran halua, jos haluaa pitää vielä yhteyttä tai tavata niin saa itse laittaa seuraavan viestin.

Äänestä
  • Vaikuttaa siltä, että mies on jo kyllästynyt sinuun, lentelee jo muissa kukissa.

    Että sellanen tapaus piti sattua kohdallesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että mies on jo kyllästynyt sinuun, lentelee jo muissa kukissa.

    Että sellanen tapaus piti sattua kohdallesi.

    Niin valitettavasti vaikuttaa. En vaan olisi hänestä aluksi uskonut kun vaikutti niin kiinnostuneelta ja muutenkin kunnolliselta ja fiksulta tyypiltä. Olisin vaan toivonut että olisi sanonut sen suoraan niin olisi helpompi mennä eteenpäin ja unohtaa. Jos laittaisin viestiä ja kysyisin tuosta, hän ei varmaan vastaisi ollenkaan, joten tyhjän saan pyytämättäkin.

    Äänestä

En kyllä itekään pystyis semmoseen hirveen harvoin nähtävään suhteeseen. Ite tykkään kunnolla sitoutua suhteeseen ja yhteiselämään eli semmosta.

Äänestä

En tiedä olisiko parempi ettei tapaa ollenkaan. Koska aivoissa tapahtuu jotain, onko dopamiini reaktio vai mikä, kun on rakastunut ja välimatka tuottaa tuskaa. Ehkä siitä reaktiossa pääsisi eroon jos ei vaan tapaa ollenkaan, en tiedä. Tää vaan ei ole kivaa. Koko ajan miettii toista, sitten harvoin näkee. On hetken onnellinen ja sitten taas potee yksin eron tuskaa. Toinen ei ole samalla tavalla kiintynyt. Tekisi mieli lopettaa välillä koko elämä. Niin koville ottaa.

Äänestä
  • Hän on varmaan sinulta vain sitä yhtä vailla, on seksiaddikti ja todnäk piirittää kerralla useita ja pari kertaa saatuaan siirtyy jonossa seuraavaan.

    Sellaisia miehiä on ja itse jopa tunnen yhden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän on varmaan sinulta vain sitä yhtä vailla, on seksiaddikti ja todnäk piirittää kerralla useita ja pari kertaa saatuaan siirtyy jonossa seuraavaan.

    Sellaisia miehiä on ja itse jopa tunnen yhden.

    Onko oikeasti sellaisiakin. En kestä jos haluaa vain seksiä. Olen ihan oikeasti kiintynyt ja haluaisin läheisyyttä. Mutta minusta hän ei välitä läheisyydestä. Minusta läheisyys on tärkeintä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko oikeasti sellaisiakin. En kestä jos haluaa vain seksiä. Olen ihan oikeasti kiintynyt ja haluaisin läheisyyttä. Mutta minusta hän ei välitä läheisyydestä. Minusta läheisyys on tärkeintä.

    Pistä se mies toden eteen ja kysy suoraan,että eikö minussa muu kiinnosta kuin se***?Ja lemppaa hänet sitten ulos elämästäsi.Älä likaa itseäsi moisessa limanuljaskassa enempää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko oikeasti sellaisiakin. En kestä jos haluaa vain seksiä. Olen ihan oikeasti kiintynyt ja haluaisin läheisyyttä. Mutta minusta hän ei välitä läheisyydestä. Minusta läheisyys on tärkeintä.

    Millaista läheisyyttä tarkoitat?

    Miten olisitte läheisesti ilman seksiä?

    Jos vastaat näihin kysymyksiin, kerron, riittäisikö se minulle. Olen siis mies, joka ikävöi naista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millaista läheisyyttä tarkoitat?

    Miten olisitte läheisesti ilman seksiä?

    Jos vastaat näihin kysymyksiin, kerron, riittäisikö se minulle. Olen siis mies, joka ikävöi naista.

    Kyllä voi olla seksiä mutta sitäkin tärkeämpää on läheisyys ja kiintymys. Se, että saa jakaa arkea toisen kanssa. Ei tarkoita että koko ajan ollaan yhdessä mutta että on se tunne että toinen rakastaa avoimesti. Se, että iloitaan elämästä. En tykkää jos ihminen on liian arka. Kiintymys tulee osoittaa ja oikeasti se kasvaa ja kukoistaa jos vain molemmilla sytyttää vähän samalla tavalla. Silloin seksi vaan syventää juttua eikä ole ainoa yhdessäolon syy.

    Äänestä

Jos lähennellään eikä ihminen viestitä mitään pariin päivään on raastavaa jos on tunteet mukana jutussa. Ite en pysty siihen. Kaikki tai ei mitään. Rakastelu, tunteet ja läheisyys kuuluu yhteen. Kaikki vaan ei koe niin. Miehet usein haluaa pelkkää seksiä. Osalla on monta juttua meneillä. Osa ei pysty läheisyyteen. Osa juoksee itseään pakoon. Tunteet vain ovat joskus niin voimakkaita. Se tekee asiasta vaikeaa. Pahinta olisi harrastaa vain seksiä.

Äänestä

Uskaltaisinko tänään kysyä tykkääkö hän minusta yhtään ja voidaanko yhtään viestitellä. Kun olisi tarkoitus tavata. Vai pilaako se kaiken. Mutta eikö juuri tykkääminen ole ihan se tärkein asia?

Äänestä

Hän tykkää. Olen tyytyväinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miten selviätte taapaamisien välisestä ikävästä? Olen ihan kuolla siihen. Jos silloin tällöin koskettaa ja saa olla toisen kanssa, en mene yksityiskohtiin, niin koska tämä toinen ei kovin paljon viestittele vaan voi mennä päiviä ettei kuulu mitään. Niin se on raastavaa ja ihan vaan kauheeta. En pysty tottumaan siihen. Kun itse sentään viestittelisin joka päivä edes vähän. Mutta hän haluaa pitää etäisyyttä. Mitä ajattelette. Ihmiset on niin erilaisia. Itse olen spontaani ja puhun paljon, toinen etäinen eikä hänellä ole tarvetta olla koko ajan lähellä. Uskallanko edes jatkaa tälläistä muuten hän on aika ihana. Nyt koitan olla hiljaa, mutta se on vaikeaa. En silti halua häiritä häntä. Neuvokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu