Tämä se onkin metka perustuslain kohta

Perustuslain mukaan eduskunnan pitäisi saada tarvitsemansa tiedot viipymättä valtioneuvostolta · · · – – – · · · (morsen aakkosilla SOS )

- ministeri sanoi suorassa Tv lähetyksessä, ettei hän tiedä, "luin siitä Suomenkuvalehdestä " -sanoi myös ettei hänelle asia kuulu. Lisäsi että tämä kuuluu ministeri Lintilälle, jonka ministeri Lintilä oikaisi että se kuuluu ministeri Haataiselle.

- Valiokunnat kuitenkin saivat tiedon vasta ministeriön virkamiehiltä.

TÄHÄN SAISI pitkän liudan missä ministerit ei ole asioidensa tasolla, TYYDYTÄÄN noihin kahteen.

Muttei tämä ole kaiken huolen aihe, yksi sitä sorttia on kun esim Antti Rinne sanoi ohjaavansa pääministeri Sanna Marinia, -ohjeistavansa. Samoin sanoi Perustuslakivaliokunnan demari puheenjohtajalle tekevänsä Ojala-Niemelälle.
Rinne sanoi että Negr on Perustuslakivaliokunnassa käsiteltävänä, johon Ojala-Niemelä sanoi, ettei yksittäisiä henkilöitä valiokunta käsittele, mutta Antin sana on laki SDP puolueessa.
Antti Rinne SDP puheenjohtajan ominaisuudessa ilmeisiti saakin omiaan ohjeistaa, mutta Perustuslakivaliokunnan ohjeistaminen tuntuu kummalta, kun sen sanottu olevan politiikan ulkopuolella, nyt ei olekkaan. asia niin.

Myös suorassa Tv lähetyksessä Rinnne sanoi, että hänen hyvien ohjeidensa mukaan hallitus on koronan suhteen tehnyt oikeita päätöksiä, vaikka se ollut noinkin haparoivaa, Antti otti siitä kunnian itselleen.

Hyvä että meillä on tällainen Antti, mihin muuten joutuisimmekaan ?
Toivottavasti jatkaa SDP puheenjohtajana, johon sanoikin että hyvinkin vielä voi jatkaa siinä.

9

<50

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä demari naiset ANTILLE R kiristelee hampaitaan, mutteivat tohdi hiiskuakaan mitään. Antti on herra ja hidalgo demareille. Ohjaa päämisteriä tavallaan, siitä Sannan tietämättömyys kumpuaa, kun ei voi omaa sanaa laittaa.

    • Anonyymi

      * Antti Rinne sanoi ohjaavansa pääministeri Sanna Marinia, -ohjeistavansa. Samoin sanoi Perustuslakivaliokunnan demari puheenjohtajalle tekevänsä Ojala-Niemelälle.
      Rinne sanoi että Nerg on Perustuslakivaliokunnassa käsiteltävänä, johon Ojala-Niemelä sanoi, ettei yksittäisiä henkilöitä valiokunta käsittele, mutta Antin sana on laki SDP puolueessa. *

      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/paivi-nergin-nimityssotku-perustuslakivaliokunnan-demaripuheenjohtaja-tyrmaa-sdpn-antti-rinteen-vaitteen/3308ef53-6c55-4523-bf4e-25600e6da191

    • Anonyymi

      Onneksi Suomi on oikeusvaltio, eikä syyttömiä syytetä vain siksi että huutoäänestys niin vaatii. Kun sattuu SDP puheenjohtaja haluavan kostoa.
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cc77285a-4e56-4b2e-8177-eda2195f976e
      Esiselvityksen perusteella asiassa ei siis ole edes alustavia syitä epäillä, että valtiovarainministeriön virkamiehet olisivat rikkoneet viranhoidossaan säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa.
      ‒ Näin ollen tässä asiassa ei ole syytä epäillä valtiovarainministeriön virkamiehiä virkarikoksesta. Asiassa on kysymys parlamentaarisen kontrollin toteutumisesta suhteessa hallitusvaltaan ja tämän toiminnan asianmukaisuuden ja eduskunnan täysimääräisen tiedonsaantioikeuden toteutumisen arvioinnista. Tällaisen kysymyksen arviointi ei kuulu poliisin tehtäviin, rikoskomisario Jokinen toteaa.

      • Anonyymi

        Antti on kitkerän katkera, ja katkeruus kasvaa, kun haasteensa kaatui poliisilla, ettei Nerg ollut mihinkään pahaan syyllistynyt, jonka kaivoi esille, tietenkin käytti aisamiestä hyväkseen kantelussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antti on kitkerän katkera, ja katkeruus kasvaa, kun haasteensa kaatui poliisilla, ettei Nerg ollut mihinkään pahaan syyllistynyt, jonka kaivoi esille, tietenkin käytti aisamiestä hyväkseen kantelussa.

        Antti muuten johtaa maata Marinin kautta. Marin on on sätkynukke.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antti on kitkerän katkera, ja katkeruus kasvaa, kun haasteensa kaatui poliisilla, ettei Nerg ollut mihinkään pahaan syyllistynyt, jonka kaivoi esille, tietenkin käytti aisamiestä hyväkseen kantelussa.

        Nerg on kuitenkin huomattavasti vähemmän pätevä VM:n valtiosihteerin virkaan kuin kukaan muu hakija. Nerg on maa- ja metsätaloustieteiden maisteri (gradu lehmän utareista). Muut hakijat ovat taloustieteen tohtoreita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nerg on kuitenkin huomattavasti vähemmän pätevä VM:n valtiosihteerin virkaan kuin kukaan muu hakija. Nerg on maa- ja metsätaloustieteiden maisteri (gradu lehmän utareista). Muut hakijat ovat taloustieteen tohtoreita.

        Meinaat että antaa se SDP jäsenkirjan omaavalle, että hän pätevä sillä jäsenkirjalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaat että antaa se SDP jäsenkirjan omaavalle, että hän pätevä sillä jäsenkirjalla?

        Pankon vähäpojan pitää keksiä kaikkia mahdollisia selityksiä sille, että saisi navettapiian osoitettua päteväksi kansliapäälliköksi.


    • Anonyymi

      Kulmuni on Sipilän sätkynukke

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      115
      2403
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1453
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      641
      995
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      878
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe