Keksivät jatkuvasti perättömiä hallituksen toimista ja ampuvat niitä alas muka huolestunut ilme kasvoillaan. Viestintänsä muuten ristiriitaista. Esimerkiksi tiukempi ote koronaan, löysempi ote koronaan, rahaa yrityksille ja paljon, turhaa yritysten tukemista.....? Ehkä kannattais kertoa mitä mieltä itse on, eikä vääristellä toisten mielipiteitä? Samaan syyllistyi vasta myös kristillisten puheenjohtaja laumasuojalausunnoillaan..... katkeaa mahdolliset suhteet Yläkertaan?
Kokoomuksen disinformaatiotaktiikka
6
56
Vastaukset
Menee kummalliseksi Kokoomuksen touhu!
Puheenjohtaja pölhöpersu Orpo ensimmäinen tyhmä, panee rakkikoiraosastonsa, häkkäset, mykkäset jne. hyppimään, räyhäämään ja suorastaan väärien tietojen levittämiseen ja oikeiden tietojen tahalliseen vääristelemiseen, kansan kielellä sanottuna, valehtelemiseen.
En olisi ikipäivänä uskonut, että Kokoomuksen puheenjohtaja ja lähes koko eduskuntaryhmä lähtee tällaiseen pupulliseen älymölöö kampanjointiin.
Missä on porvariston hillitty charmi? Kokoomus on pyrkinyt esiintymään sivistyneiden ihmisten puolueena. Kannattanut vuosikymmeniä, joku voisi väittää, että yli 100 vuotta koulutusta ja sivistystä.
Sipilän hallituksessa Petteri Orpo leikkasi miljardi euroa pääkaupunkiseudun yliopistoilta ja korkeakouluilta. Ammattikoulutuksen Sipilä, Orpo ja Sanni Grahn- Laasonen ajoivat kerralla alas. "Työpaikalla oppiminen oli tämän suuren viisauden nimi. Teoriaopetuksen he lopettivat lähes kuin seinään.
Hoivakotien kurjuus sai laillisen nimen, "Omavalvonta".- Anonyymi
Taktiikka on toiminut hyvin jo monta vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taktiikka on toiminut hyvin jo monta vuotta.
Monilla rattailla ajellen haravoimme salen tapaan suuremman joukon haaviin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monilla rattailla ajellen haravoimme salen tapaan suuremman joukon haaviin.
Populismilla päästään pitkälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Populismilla päästään pitkälle.
Pötyä puhuen petrataan pelissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötyä puhuen petrataan pelissä.
Saamme otsikot ainakin uuteen suomeen ja iltalehteen sekä kuvllista näkyvyyttä kolmosen kanaville.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591164Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33527Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487