Juha Sipilä

Anonyymi

Mitä te ajattelette

75

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hiukan arvoitukseksi jää, ostiko itsellensä tien puolueen puheenjohtajaksi. Ainakin yrityselämän puolelta tehtiin vahvaa taustatyötä Sipilän puheenjohtajuuden eteen ja oletettavasti myös mahdollisen pääministeriyden. Harrastamansa politiikka oli eittämättä varsin kaukana perinteisestä keskustapolitiikasta. Sipilän ja Väyrysen kääntyminen vastakkaisiin leireihin osaltaan todistaa sitä eikä Sipilän hallituksen politiikassa ollut muutoinkaan kovin keskustalaista kädenjälkeä nähtävissä. Jopa nykyisessä demarijohtoisessa hallituksessa, missä Keskusta on hallituksen kakkospuolue, näkyy huomattavasti enemmän keskustalaista agendaa kuin oikeastaan missään muussa hallituksessa on nähty.

      https://yle.fi/uutiset/3-9933045

      Viimeistään siinä vaiheessa, kun Sipilä itse kaatoi oman hallituksensa varmistui näkemys siitä, että tästä miljonääri-diplomi-insinööristä ei ollut pääministeriksi. Yritysjohtajuus ei takaa onnistumista valtiollisessa päätöksenteossa saati että henkilön omat henkilökohtaiset ominaisuudet toimia kansanedustajana ja poliitikkona silloin, kun puolueideologia sekä henkilökohtainen ideologia eivät kohtaa toisiaan. Sipilä oli väärässä puolueessa, mutta todennäköisimmin toisessa puolueessa hänen poliittinen positionsa olisi jäänyt saavuttamatta. Sipilää on kuvailtu henkilöksi, joka sietää varsin heikosti ympärillä olevien neuvoja. "Kaiken maailman dosentit" olivat oiva esimerkki tästä asiasta.

      • Keskusta on porvaripuolue. Halutessaan voi äänestää demareita jos vasemmistoaatteen kokee omakseen.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Keskusta on porvaripuolue. Halutessaan voi äänestää demareita jos vasemmistoaatteen kokee omakseen.

        Nykypäivien demareiden vasemmistolaispuolueena pitäminen on aivan yhtä mieletöntä kuin väittää rahanpalvontalahkoon kuuluvan Juha-Lesta Sipilän uskovan sisimmässään Jumalaan...

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Keskusta on porvaripuolue. Halutessaan voi äänestää demareita jos vasemmistoaatteen kokee omakseen.

        Vai ovat kaikki porvarit roistoja, hyvä tietää...

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Keskusta on porvaripuolue. Halutessaan voi äänestää demareita jos vasemmistoaatteen kokee omakseen.

        Älähän nyt pallopaituli puhu potaskaa. Ei se, että jos itse väität Keskustan olevan porvaripuolue, tee Keskustasta porvaripuoluetta. Ja mitäpä sen pitäisi sinua liikuttaa, koska et keskustalainen edes ole saati että keskustalaista politiikkaa kannattaisit.

        "Kouvolalaisen hotellin ruokaravintolassa Kulmunin uskolliset tukijat painottivat, että Kulmunille keskusta ei ole porvaripuolue.

        Keskustan uusi puheenjohtaja vahvisti tämän Iltalehdelle.

        – Minusta keskusta on keskustalainen puolue. Se, että tunnistaisin porvarillisuutta keskustasta, ei kyllä minun mielestäni sovellu keskustan tarinaan, Kulmuni sanoi IL:lle puoluekokouksessa.

        Keskustan johtamaa Juha Sipilän hallitusta kutsuttiin porvarihallitukseksi.

        Kulmunin valitsemalla keskustalaiset ilmaisivat halua ottaa etäisyyttä porvarileimaan ja tahtoa muuttaa puoluettaan keskustavasemmistolaiseksi puolueeksi.

        – Katri ei ole porvari, kiteyttää kemijärveläinen Janne Kaisanlahti, Kulmunin uskollinen tukija."

        Eli Sipilän harrastama politiikka ei edustanut keskustalaista politiikkaa. Onko jotenkin vaikeaa ymmärtää, että keskustalaiset halusivat itse siihen muutoksen, pois kovan linjan oikeistopolitiikasta?

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/18cb6e23-ef84-4506-a732-d37e8bc970f3

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ovat kaikki porvarit roistoja, hyvä tietää...

        Porvari tarkoittaa keskiluokkaista. Keskiluokkaisten on parasta jättää äänestämättä vasemmistopuolueita ml. viherfasistit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvari tarkoittaa keskiluokkaista. Keskiluokkaisten on parasta jättää äänestämättä vasemmistopuolueita ml. viherfasistit.

        "Porvari tarkoittaa keskiluokkaista."

        Et kyllä vitsinkertojanakaan ole mikään luontainen lahjakkuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Porvari tarkoittaa keskiluokkaista."

        Et kyllä vitsinkertojanakaan ole mikään luontainen lahjakkuus.

        Meneeköhän sinulla sekaisin sanat kapitalisti ja porvari. Ne ovat eri sanoja. Sanakirjoja löytyy internetistä helpommin englanniksi kuin suomeksi, joten tässä englanniksi, jos vaikka satut englannin kieltä osaamaan jonkin verran:

        porvari:
        "relating to, or characteristic of the social middle class"

        ja kapitalisti
        "a person who has capital especially invested in business; broadly : a person of wealth : plutocrat"

    • Anonyymi

      Eiköhän kaikki tuosta veijarista ole selvillä. Nyt korona korostanut hänen saaman tuhon.

      • Anonyymi

        Toivottavasti korona hoitaa Sipilän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti korona hoitaa Sipilän.

        äänestä PS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti korona hoitaa Sipilän.

        ei saa noin rumia toivoa

        oulun torille sipilälle patsas

        ahmetit voi kiittää siellä kelan rahoista ja muista asioista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        äänestä PS

        Auringonlaskun puolueen kannattaja ääntenkerjuulla?

    • Anonyymi

      Sipilästä tulee mieleen Saddami ja maakuoppa...

    • Anonyymi

      Hieno mies. Isänmaallinen mallikansalainen , miehistä parhaita.

      • Anonyymi

        Lahkolainen nuoleskelee toista.

    • Anonyymi

      Ei kait nyt sen kummempaa vikaa ihmisenä. Hänen politiikastaan en pitänyt. En hyväksy myöskään hänen Rautaruukki-huijauksen aikojaan. Silloinhan hänestä tuli miljonääri.

      • Anonyymi

        Tottahan on, että mukava mies. Ainoastaan keinottelunsa meidän veronmaksajien rahoilla hieman ärsyttävät, mutta ei nyt niin kovin paljon nekään :)

      • Anonyymi

        "Ei kait nyt sen kummempaa vikaa ihmisenä."

        Hyvin huomaa, että et ole kyseistä kokovartalolestaa luonnossa nähnyt.

        Nykyäänhän siihen ei enää missään törmääkään kun ihmisten ilmoilla ei mokoma liikkua uskalla, turpasaunan pelossa.

    • Anonyymi

      150000 uutta työpaikkaa kertoo olennaisen.

      • Anonyymi

        Kerro tarkemmin. Se kuitenkin uutisoitu että Sipilän hallituksen toimet pudotti palkoista saatavat verotulot dramaattisesti. Samoin uutisoitu että Sipilän hallituksen toimien vuoksi Kelan rahat loppui ja siellä asiointi ruuhkautui. Samoin uutisoitu että Sipilän hallituksen toimien vuoksi lapsiperheet eläkeläiset sairaat työttömät ja vähävaraiset joutui entistä ahtaamalle. Sipilän hallituksen toimien vuoksi ostovoima kutistui ja siitä seurauksena ostovoimasta elävät yritykset joutivat ahdinkoon. Kaiken tuon Sipilän hallitus sai aikaan nousukautena ja vielä kuitenkin kasvatti valtionvelkaa kuten Katainen ja Stubb hallituksineen.

        Voidaan perustellusti sanoa että Sipilän hallitus laittoi Suomen karmeaan tilaan ottamaan koronavirus vastaa.

        Linkkejä kun ei hyväksytä niin jos ei muuten muista niin googlettamalla tietoa löytyy mutta siitäkin pitää ymmärtää. Jos Sipilän kannattaja kertoo jotain, niin se on ihan toinen asia kun Kelan johtaja faktat samasta asiasta.

        maanmies
        lähi-idän maan

      • Anonyymi

        Kummasti nuo Sipilän hallituksen aikaansaannokset jatkavat täällä kasvuaan vaikka koko hallitusta ei ole enää yli vuoteen ollut olemassakaan. Lisäksi on ihan eri asia puhua uusista työllistyneistä kuin uusista työpaikoista Ymmärrätkö eroa?. Et taida siis olla itsekään siitä kartalla sen paremmin kuin oli itse Sipiläkään, mutta eihän sitä voi suuressa uskossaan muuta edes ajatella.

        Antoi talonsa matuille
        Ei ku e ananutkaan

        Perui kaik lupauksensa
        Perui kaikk vaaliuausensa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummasti nuo Sipilän hallituksen aikaansaannokset jatkavat täällä kasvuaan vaikka koko hallitusta ei ole enää yli vuoteen ollut olemassakaan. Lisäksi on ihan eri asia puhua uusista työllistyneistä kuin uusista työpaikoista Ymmärrätkö eroa?. Et taida siis olla itsekään siitä kartalla sen paremmin kuin oli itse Sipiläkään, mutta eihän sitä voi suuressa uskossaan muuta edes ajatella.

        Mulla piteni työaika kaksi tuntia kikyn Akia kun en enää ehiny bussiin ja jouduin lähtemän myöhemmin ja kiertämän kolmella bussilla.

        E ikinä sipililää

        Sdp

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla piteni työaika kaksi tuntia kikyn Akia kun en enää ehiny bussiin ja jouduin lähtemän myöhemmin ja kiertämän kolmella bussilla.

        E ikinä sipililää

        Sdp

        Vain Akia kikytit ja myöhästyit bussista? Oma vikasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummasti nuo Sipilän hallituksen aikaansaannokset jatkavat täällä kasvuaan vaikka koko hallitusta ei ole enää yli vuoteen ollut olemassakaan. Lisäksi on ihan eri asia puhua uusista työllistyneistä kuin uusista työpaikoista Ymmärrätkö eroa?. Et taida siis olla itsekään siitä kartalla sen paremmin kuin oli itse Sipiläkään, mutta eihän sitä voi suuressa uskossaan muuta edes ajatella.

        Rinne -150 000 työpaikkaa
        Sipilä 150 000 työpaikkaa
        Marin -300 000 työpaikkaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro tarkemmin. Se kuitenkin uutisoitu että Sipilän hallituksen toimet pudotti palkoista saatavat verotulot dramaattisesti. Samoin uutisoitu että Sipilän hallituksen toimien vuoksi Kelan rahat loppui ja siellä asiointi ruuhkautui. Samoin uutisoitu että Sipilän hallituksen toimien vuoksi lapsiperheet eläkeläiset sairaat työttömät ja vähävaraiset joutui entistä ahtaamalle. Sipilän hallituksen toimien vuoksi ostovoima kutistui ja siitä seurauksena ostovoimasta elävät yritykset joutivat ahdinkoon. Kaiken tuon Sipilän hallitus sai aikaan nousukautena ja vielä kuitenkin kasvatti valtionvelkaa kuten Katainen ja Stubb hallituksineen.

        Voidaan perustellusti sanoa että Sipilän hallitus laittoi Suomen karmeaan tilaan ottamaan koronavirus vastaa.

        Linkkejä kun ei hyväksytä niin jos ei muuten muista niin googlettamalla tietoa löytyy mutta siitäkin pitää ymmärtää. Jos Sipilän kannattaja kertoo jotain, niin se on ihan toinen asia kun Kelan johtaja faktat samasta asiasta.

        vaikeni sekin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinne -150 000 työpaikkaa
        Sipilä 150 000 työpaikkaa
        Marin -300 000 työpaikkaa

        sipilä - 300000 valtakirjaa

        maahanmuuttoko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sipilä - 300000 valtakirjaa

        maahanmuuttoko

        Älä sotke kehitysvammaisen (kts. päänmuoto) Halla-aho tänne kutsumia tähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinne -150 000 työpaikkaa
        Sipilä 150 000 työpaikkaa
        Marin -300 000 työpaikkaa

        Tämän spämmin jakaminen kertoo jo itsessään, että sen kirjoittajan esittämä on täyttä hölynpölyä. Valehtele nyt vielä puolen vuoden päästä lisää, että Sipilä olisi aikaansaanut 160 000 uutta työpaikkaa. Sipilä ei saanut aikaan ensimmäistäkään uutta työpaikkaa, muutaman uuden työllisen ehkä. Yleinen talouskasvu huolehti sekä uusista työpaikoista että valtaosan uusista työllistyneistä. Sipilä sai lähinnä jemmattua työttömiä aktiivimallin taakse piiloon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro tarkemmin. Se kuitenkin uutisoitu että Sipilän hallituksen toimet pudotti palkoista saatavat verotulot dramaattisesti. Samoin uutisoitu että Sipilän hallituksen toimien vuoksi Kelan rahat loppui ja siellä asiointi ruuhkautui. Samoin uutisoitu että Sipilän hallituksen toimien vuoksi lapsiperheet eläkeläiset sairaat työttömät ja vähävaraiset joutui entistä ahtaamalle. Sipilän hallituksen toimien vuoksi ostovoima kutistui ja siitä seurauksena ostovoimasta elävät yritykset joutivat ahdinkoon. Kaiken tuon Sipilän hallitus sai aikaan nousukautena ja vielä kuitenkin kasvatti valtionvelkaa kuten Katainen ja Stubb hallituksineen.

        Voidaan perustellusti sanoa että Sipilän hallitus laittoi Suomen karmeaan tilaan ottamaan koronavirus vastaa.

        Linkkejä kun ei hyväksytä niin jos ei muuten muista niin googlettamalla tietoa löytyy mutta siitäkin pitää ymmärtää. Jos Sipilän kannattaja kertoo jotain, niin se on ihan toinen asia kun Kelan johtaja faktat samasta asiasta.

        EU:n komissiokin vaati tasapainottamaan Suomen julkista sektoria, eli leikkaamana julkisia menoja.

        Jostain syystä muualla maailmassa jo vuosia aiemmin alkanut talouskasvu saavutti Suomen vasta pian sen jälkeen, kun Sipilän hallitus oli tehnyt kipeät julkisen sektori sopeutuspäätökset ja patistanut työmarkkinaosapuolet tekemään kiky:n.

        Lisää levottomia höpinöitä. Suomen talouskasvu oli jo alkanut vuoden 2015 kolmannen neljänneksen alussa, ennenkuin Sipilän hallitus oli saanut ensimmäistäkään päätöstä aikaan. Sopeutuspäätöksillä sekä kikyllä ei ollut mitään asiaan myötävaikuttavaa. Aktiivimalli lisäsi työllisten määrää, kun työllisen määritelmää muutettiin eli käytännössä täysiaikaisia työttömiä piiloteltiin tilastoihin.

        Markkinat toimivat ennakoivasti. Hallitus ilmoitti tulevista toimistaan jo kesällä. Ei markkinat odota niiden täytäntöönpanoa vaan reagoivat ennakoivasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinne -150 000 työpaikkaa
        Sipilä 150 000 työpaikkaa
        Marin -300 000 työpaikkaa

        sipilällä oli valetyöpaikat...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinne -150 000 työpaikkaa
        Sipilä 150 000 työpaikkaa
        Marin -300 000 työpaikkaa

        Sippilä= 35000/2015. Taisi itse olla rajalla laukkuja kantamassa.

      • Anonyymi

        mamuille?

    • Anonyymi

      Onhan se mahdollista, että fillarista rikkoutuu takaratas.

    • Anonyymi

      Sukulaisiaan olisi hyvä alkaa listaamaan julkisesti.

    • Anonyymi

      Olisipa se erittäin mukavaa kuulla kuinka Vakuutuskuoripartalestan lätty lätisee.

      • Anonyymi

        Sinua olisi tosiaan suuri ilo vetää turpaan oikein huolella.

    • Anonyymi

      Sipilän kohdalla ei voi olla ajattelematta jatkuvaa ja häpeilemätöntä valtion(=veronmaksajien) rahojen lestatyylistä kuppausta:

      Viimeinen ihme tapahtui huhtikuun lopulla.
      Valtion omistama kaivosyhtiö Terrafame osti Talvivaaran pilaamia maa- ja vesialueita Metsähallitukselta 875 800 euron kiinteistökaupalla. Kauppaan kuului 160 hehtaaria metsämaata ja saman verran vesialueita sekä kaavoitettuja rantatontteja.

      Puliveivaukseen kuului, että kaupan myötä Metsähallitus, siis valtio, luopui Talvivaaran kaivoksen aiheuttamista 8,6 miljoonan euron vahingonkorvausvaatimuksista.

      • Anonyymi

        Tuo terrafame salaliittoteoria kuuluisi kirjoittaa salaliittoteoriat-palstalle.

    • Anonyymi

      Sipilähän kusetti kaikkia. Entinen työministeri nykyinen kirjailija Lindström ei itse vieläkään ymmärrä.

      • Anonyymi

        Tuli lestalahkolaisen kusettamaksi ja tuhosi samalla poliittisen tulevaisuutensa...

        Ehkäpä muut oppivat jatkossa lahkolaisiin, varsinkin poliitikkoihin, oikein suhtautumaan.

      • Anonyymi

        Vihervasemmistolaiset, nuo yhteiskunnan työläisten ja yritysten maksamilla verovaroilla loisijat, eivät tykänneet Sipilästä, koska VM teki aktiivimallin. Aktiivimalli häiritsi kotona verovaroilla vetelehtimistä ja loisimista, joten siksi suuttuivat kovin Sipilälle.

        Kuinkas merkittävää se työttömien aktivointi oli, jos aktiivimalli määritteli työlliseksi henkilön, joka teki yhden päivän töitä kolmen kuukauden aikana? Eikö tuo kuulosta pikemminkin wittuilulta Sipilän hallituksen suunnalta? 90:stä päivästä 1 töissä ja 89 työttömänä, mutta olet työllinen etkä työtön?

        maahanmuuttokeisarin laskuoppia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maahanmuuttokeisarin laskuoppia

        Mutta saihan tuo tilastojen parantaja tuolta päivältä perusetin lisäksi 9 Euroa. Että lopultahan Sipilä oli hyväntekijä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Yleensähän nämä Sipilän lahkolaiset masturboivat salaa lastensa suuhun, mutta Sipilä on sen verran latvakakkonen, että on aivan hyvin voinut ruiskauttaa mällit poikansa korvaan...

    • Anonyymi

      Kulmuni jää varjoon

      Sipilä johtoon

    • Anonyymi

      Me tässä vaan täysin oikeita miehiä niin.

      • Anonyymi

        Aivan, lähteeköhän Sipilästä vinkuva ääni kun sitä lyö koko sielunsa kyllyydestä..?

        Sen voisi joku testata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, lähteeköhän Sipilästä vinkuva ääni kun sitä lyö koko sielunsa kyllyydestä..?

        Sen voisi joku testata.

        äänestä oikein

    • Anonyymi

      Jostain luin että insinöörin aivot lopulta on rusinan kokoiset turvottuaan ryyppämisen vuoksi.

    • Anonyymi

      Sipilän menneeseen diktatuurin taas tuli yksi särö. Ja sen diktatuurin jälkeiseen onnistuneeseen nykyisen hallituksen linjaa sopivaan asioiden ennalleen laittamiseen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2f122a1e-a467-45e3-8587-ef77f2726e48

      Toki paljon on vielä korjattaavaa Sipilän jäljiltä, jonka tuhot nyt vielä koronan vuoksi korostuu.

      • Anonyymi

        Totta, ja lisää pukkaa, kohta saa Kokovartalolesta ruveta kasvattamaan soterisupartaa uudestaan...

        Jos perustuslakivaliokunta päättää määrätä aloitettavaksi esitutkinnan ministerivastuuasiassa, huomio kohdistuu ensin Anu Vehviläiseen ja hänen kauttaan myös silloiseen pääministeriin Juha-Lesta Sipilään:
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/eac05452-2ef6-48a4-9a8e-f3e18a55d92d

        - Kyse ei ole byrokraattisesti pikkuseikasta, vaan koko parlamentarismin tärkeimmästä asiasta.

        - Suomessa hallitus ei voi - halusipa se maakuntia tai jotain muuta kuinka kiihkeästi tahansa - antaa eduskunnalle huonosti valmisteltuja lakiesityksiä, joiden hyväksymisen vaikutuksia valiokunnissa istuvat kansanedustajat eivät pysty hahmottamaan siksi, että he eivät saa kaikkia lakiesityksiin liittyviä taustatietoja hallitukselta.

        Suomen poliittisen historian huonoin ja härskein pääministeri, ei ihme, että lahkostaan on Suomen vihatuin myötään tullut.

        linnaan ukko joutaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        linnaan ukko joutaa

        Sukulaisistaan nyt puhumattakaan.

    • Anonyymi

      maahanmuutto sanaa ei käsitä

    • Anonyymi

      Kokovartalolestakepuli, jolle joku voisi hyvinkin mieluusti repiä uuden persreijän.

      Sukulaisistaan nyt puhumattakaan.

    • Anonyymi

      tappio suomelle koko kusitolppa

    • Anonyymi

      Sipilästä tulee heti ensimmäisenä mieleen tylsä puukko...

      • Anonyymi

        Ja itsetehty putkihaulikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja itsetehty putkihaulikko.

        Kolikoilla ladattu sellainen.

    • Anonyymi

      Rovaniemen torille kaikki kuulemaan oikeaa asiaa

      klo 13:15

    • Anonyymi

      Oksettava öykkäri, joka pilasi puolueemme.

    • Anonyymi

      Juha pitkänä miehenä (181 cm) oli katu-uskottava puoluejohtaja.

      • Anonyymi

        Juuri hyvältä korkeudelta aivot lentää seinälle siis...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      maahanmuuttoa

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe