Porvaripuolueiden kisa pääsystä presidentinvaalien toiselle kierrokselle kiristyy. Keskustan Matti Vanhanen näyttäisi johtavan Väli-Suomen sanomalehtien teettämän mielipidetutkimuksen mukaan kokoomuksen Sauli Niinistöä enää kolmella prosenttiyksiköllä.
Suomen Gallupin maaliskuussa tekemän kyselyn mukaan Vanhasta kannattaa 18 ja Niinistöä 15 prosenttia äänestysikäisistä suomalaisista, kun vielä tammikuussa ero oli kymmenen prosenttiyksikköä. Vanhasen kannatus on pienentynyt tammikuusta viisi prosenttiyksikköä, kun taas Niinistö on kasvattanut suosiotaan kahdella prosenttiyksiköllä.
Suomen Gallupin maaliskuussa tekemän kyselyn mukaan Vanhasta kannattaa 18 ja Niinistöä 15 prosenttia äänestysikäisistä suomalaisista, kun vielä tammikuussa ero oli kymmenen prosenttiyksikköä. Vanhasen kannatus on pienentynyt tammikuusta viisi prosenttiyksikköä, kun taas Niinistö on kasvattanut suosiotaan kahdella prosenttiyksiköllä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Oletko kääntymässä oikeistoyhteistyön kannattajaksi?
Minä en äänestä koskaan enkä missään tilanteessa roskajoukkio Kepun ehdokasta.
Onkohan sulla kaikki kotona?
Käsittämätöntä...
Kirjoittanut: rautalehti 31.3.2005 klo 08.18
Hölöhölö... on täysin käsittämätöntä, että Helsingin Kokoomus ei löydä maan pääkaupungin johtoon kuin kolmiloikkaajia, tv-kuuluttajia ja konkurssin tehneitä nakkiputkanpitäjiä.
=
Hävettävää toimintaa.
Kyllä se tiedetään, että rautalehti haluaa testata jokaisen miehen, jota äänestää käytännössä.
Tarja voittaa, mutta minä haluaisin nähdä Ahon uudelleeen ottamassa takkiinsa.
Vanhanen ei ole lainkaan haastava vastustaja ja Niinistö pystyy kyllä pettymyksensä peittämään hävitessään.
Ja Vanhanen nyt tuskin edes pettyisi, tuulen mukana ajelehtiva pelle koko mies.
Mutta Aho saattaisi pillahtaa vaikka katkeraan itkuun hävitessään.
Sen minä haluaisin taas nähdä.
Vaikka tämän hetken lukemat näyttävätkin, että Tarja menisi ensimmäiseltä kierrokselta toiselle kaudelle.
PS. Vanhasen kannatus oli tullut kyllä yllättävän paljon alas, mutta niinhän on käynyt kepunkin kannatukselle.
Laskee kuin lehmän häntä.
"minä haluaisin nähdä Ahon uudelleeen ottamassa takkiinsa."
Pakko myöntää... niin minäkin:-)))
=
Roskajoukkio koko Kepu.
Mee rautalehti äkkiä alkoon, kun alkoon näemmä viirata päästä heti aamusta.
Mutta älä osta suomalaista koskenkorvaa, se on kepulaisten valmistamaa ;-)))
*** eiku V.S.O.P.
Kunhan vaalit lähestyvät, ehdokkaat on virallisesti nimetty ja mielipidemittaukset alkavat ilmentää ehdokkaiden epämääräisen suosion sijasta kansan äänestysaikeita, niin näemme, miten Halosen kannatus ehdokkaana putoaa selvästi alle 50%:n ja Niinistön kannatus nousee yli kokoomuken puoluekannatuksen.
Vanhasen kannatus jää kaikissa olosuhteissa enintään keskustan puoluekannatuksen tuntumaan, eli alle 25%:iin.
Presidentinvaalissa nähdään, miten kepun ehdottama porvariyhteistyö toimii, kun vaalin toisella kierroksella todennäköisesti ovat vastakkain Halonen ja Niinistö.
Tulosta ei porvarina ole ollenkaan mukava ennustaa, kun näyttäisi siltä, että kepu pettäisi porvarit ja äänestäisi Halosen toiselle kaudelle suuremmalla äänimäärällä mitä Halonen sai viimeksi, kun 95% kokoomuslaisista tuki Esko Ahoa, enemmistö jo vaalin ensimmäisessä äänestyksessä.
Sikäli, kun yllä ennustettu, porvariyhteistyölle ikävä tilanne toteutuu, se merkitsee toisaalta kepun puoluekannatuksen jyrkkää pudotusta huimasti alle 20% tasoon, ja kepun jämähtämistä entisen SMP:n kaltaiseksi pilipalipuolueeksi, millainen kepu on jo takinkäännöillään ollutkin.
No se nyt on sanomattakin selvää, että Kepu pettää... Kepu pettää aina. Ihan aina.
...
"95% kokoomuslaisista tuki Esko Ahoa, enemmistö jo vaalin ensimmäisessä äänestyksessä."
Mistä olet tuollaisen tiedon haalinut?
Eikö se kuulu vasemmistolaiseen tiedotusperinteeseen tietojen vääristely ja valehtelu?
Niinistö ei ole saanut vielä edes kokoomuslaisia vakuuttuneeksi, kun hänen kannatuksensa on vain 15 %, eikä se siitä nouse yli 20 prosentin missään vaiheessa. Turha on pienpuolueen edustajan suuruudenhulluja toivoa.
Kokoomuksen kohtalona on viettää loppuikänsä paitsiossa ja kuihtua mahdottomuuteensa, jos se pettää keskustan ties kuinka monennen kerran seuraavissa presidentinvaaleissa.
Edellisissä vaaleissa kokoomuslaiset äänestivät mieluummin äärivasemmistolaista SAK:n ex-lakimiestä kuin Suomen lamasta nostanutta keskustalaista. Kaappihomoja koko kokoomus pullollaan...
Juuri sinun kaltaisesi kepulaiset tekevät minun kaltaiselleni sitoutumattomalle antisosialistille kovin vaikeaksi äänestää kepulaista yhtään mihinkään.
Tehän olette pahempia vääristelijöitä kuin äärikommunistit.
...
*8.3.-98 HS: kysymyksiä Esko Aholle: Paljonko Helsinki kerää tänä vuonna itse verotuloja ja paljonko se saa valtionosuuksia? Aho: “Sanoisin, että tuloveroja tulee 3-4 mrd ja valtionapuja 1,5-2 mrd.”
Oikea vastaus: Verotulot ovat yht. 10 mrd; tuloverot 7 mrd ja loput yhteisö- ja kiinteistöveroa.
Valtionapua tulee 230 miljoonaa.
Mitä helsinkiläinen tarkoittaa, kun hän haluaa stoben? Aho: “En tiedä.”
"Juuri sinun kaltaisesi kepulaiset tekevät minun kaltaiselleni sitoutumattomalle antisosialistille kovin vaikeaksi äänestää kepulaista yhtään mihinkään."
-------------------------
..."kovin vaikeaksi", sinun on suorastaan mahdotonta äänestää kepulaista yhtään mihinkään, niin syvää ja katkeraa on kepukaunasi.
Oksettavaa on myös tuo ainainen selittelysi minkä takia et voi äänestää kepulaista, vaan äänestät mieluummin vaikka itse pääperkelettä.
Oletetaan, että Halonen ja Niinistö olisivat toisella kierroksella.
Eikö se ole aika selkeää, että riittävän moni kepulainen menisi Halosen taakse äänestystilanteessa?
Siis siinä mielessä riittävän moni, että Halonen tulisi valituksi?
Vaikka asiaa kääntelee mitenpäin vaan, niin aina Halonen on todennäköisin tulevakin presidentti, eiks vaan?
Suurempi uhka kai Vanhanen Haloselle (toisella kierroksella) olisi kuin Niinistö, koska silloin kokoomuslaiset saattaisivat äänestää Vanhasta?
Mutta kepulaiset eivät anna Kokoomuslaiselle ehdokkaalle (toisella kierroksella) ääniä tarpeeksi.
Eikö noinollen porvaripresidentin (tai ei-sosialistisen, miten vaan) perään haahuilevien kokoomuslaisten kannattaisi toivoa jo tässä vaiheessa, että Vanhanen olisi se, joka on toisella kierroksella Halosta vastassa?
Vanhanen ei häviäisi niin paljoa kuin kokoomuslainen ehdokas häviäisi,-)
Kun sanon olevani sitoutumaton antisosialisti ja kokoomuksen kannattaja, niin se tarkoittaa seuraavaa
1. sitoutumaton = en ole minkään puolueen jäsen.
2. antisosialisti = en kannata sosialistisia arvoja, sillä olen läjhinnä liberaalin talouspolitiikan markkinatalouden kannattaja, jossa yhteiskunnan peukalointi pitäisi saada minimiinsä.
3. kokoomuksen kannattaja = tarkoittaa, että kokoomus on arvomaailmaltaan omia arvojani lähinnä ja muut puolueet kauempana, mikä enemmän, mikä vähemmän.
Kuten huomaat, en ota millään tavalla kantaa kepuun, joten minulla ei ole mitään kaunaakaan kepua kohtaan.
Olen siis aina valmis kannattamaan kepulaista ehdokasta, jos tämä kannattaa kokoomuksen tapaan liberaalia talouspolitiikkaa ja länsimaista markkinataloutta.
Esko Aho ei ollut tuollainen ehdokas, koska Lipposen johtama SDP oli jo 1. hallituksensa aikana ajanut kepusta oikealta ohi ja Esko Aho pyrki 1999 eduskuntavaalien jälkeen työntämään kokoomuksen oppositioon.
Toivon, että yllä oleva selvittää tilannetta palstan muille lukijoille, sillä sinun älynlahjoillesi selvän tekstin ymmärtäminen näyttää olevan täysin ylivoimaista, olenhan yrittänyt saada nämä asiat sinulle selväksi jo ainakin viiden vuoden ajan.
Kovaan kalloosi ei vaan mikään uppoa, koska kykysi ajatella muuta kuin omia harhojasi on = 0, siis nolla, emeriitta-parka.
...mikä tieto tuossa oli väärin tai vääristelty. Kai sitä tietämättömiä saa edelleen oikaista ilman, että äärikommunistiin verrataan.
Ja sitä paitsi minä en äänestänyt Halosta vuonna 2000 kuten äärikommunistit ja suuri osa kokoomuslaisista!
Minäkin kuvittelen nyt käytettävissä olevilla tiedoilla, että Niinistö häviäisi Haloselle suuremmalla äänierolla kuin Vanhanen häviäisi Haloiselle.
Syykin on selvä. Jos Vanhanen on 2. kierroksella, niin hän saa kokoomuslaisilta paljon enemmän ääniä, mitä Niinistö vastaavassa tilanteessa saisi keskustalaisilta.
Kumpi vaan Vanhanen tai Niinistö on 2. kierroksella, niin ratkaisevaa on sitoutumattomien äänestäjien äänet ja toisen ehdokkaan kannattajien tuki sille, joka yllä mainituista nousee jatkoon.
Jos Vanhanen toimii viisaasti, hän saa kokoomuslaisten tuen. Siinä kuitenkin ratkaisee paljon se, millä tavalla Vanhanen vetää 1. kierroksen kampanjansa.
Niinistöllä en näe olevan suuriakaan mahdollisuuksia, jos hän nousee 2. kierrokselle, sillä kepulaisten riviäänestäjien valtaosa on täysin punamullan kannattajia ja äänestää silloin hallitusyhteistyön mukaan eikä "opposition" ehdokasta.
Minun viesteissäni ei ole koskaan vääristelyä, joten lue ketju uudelleen, jos haluat katsoa kuka vääristelee.
Sillä vitsiksi kai tuo oli tarkoitettu. Ihan hyvä jäbän kertomaksi( ;-))))))
"Toivon, että yllä oleva selvittää tilannetta palstan muille lukijoille, sillä sinun älynlahjoillesi selvän tekstin ymmärtäminen näyttää olevan täysin ylivoimaista, olenhan yrittänyt saada nämä asiat sinulle selväksi jo ainakin viiden vuoden ajan."
----------------------------
...olet viiden vuoden ajan pyörittänyt tuota samaa levyä ja yrittänyt puolustella typerää äänestyskäyttäytymistäsi. Kyllä kaikille lukijoille on jo tullut selväksi kepukaunasi syvyys ja siitä huolimatta kaivat vain kuoppaasi yhä syvemmäksi ja syvemmäksi.
"Hyvää viikonloppua vaan kaikille,...
Lähettäjä: Jorma Laitinen Järkivihreä 20.9.2002
...oli kunnon pakkasyö täällä Pirkanmaalla, jouduin keräämään kurpitsat parempaan talteen ja niitä tulikin noin 30 kg. Nyt tarvittais kunnon resepti kurpitsapikkelsille ja -säilykkeelle.
jk. Kerkisin jo eilen valitsemaan viikon bestikseksi Tuomo Kankkusen, joka pysyy hyvin pystyssä valtavan määrällisen ylivoiman edessä.
Viikon mulkvistiksi tuli jäbä, joka on tittelinsä ansainnut, vähempikin olisi riittänyt!"