Koska jokainen on havainnut vihervassarifemakot elävät omissa pilvilinnoissaan, vailla käsitystä todellisuudesta ja normaalien ihmisten toiminnasta ja käytöksestä, lienee hetki puhua siitä mite köyhät pidetään köyhinä, ja persut poissa pilaamasta tätä köyhien riistoa.
Eli, kun köyhälle antaa vastiikkeetta rahallista apua, tämä tulee pyytämään hetken kuluttua lisää, ja näkee ennemmin nälkää kuin tekisi työtä. Tämä on normaali loisian ajatusmaailma, joita piisaa yksilötasolla. Hyshys asioita sosialismi utopiaan uskovien keskuudessa.
Miten tämä itsestäänselvä lainalaisuus liittyy valtion kokoiseen järjestelmään? No lienee ensin syytä huomauttaa lähtökohta, eli varakkaiden maiden intressi pitää entiset siirtomaansa taloudellisessa liekanuorassa. Eli koska kun varakas maa antaa rahaa kehitysmaan talouden pyörittämiseen, sinne ei pääse muodostumaan tietä joka johtaisi itsenäisyyteen, kansallisvaltion, kansallisen identiteetin, toimivan ja vauraan yhteisön rakentumiseen. Eli jos tämä köyhyyden oravanpyörä katkaistaisiin lopettamalla rahanpumppaaminen kehitysmaihin, sinne muodostuisi toimiva, vaurastuva yhteisö, jonka ei olisi pakko myydä vauraille isännilleen valmistamiaan tuotteita ja teollisuuden raaka-aineita pilkkahintaan. Japani, sodan runtelema ja ydisodan nähnyt yhteisö rakentui muutamassa vuosikymmenessä yhdeksi suurimmista mahdeista. Kansallinen ylpeys ja kunnia riippumattomuudesta johtaa arvokkaisiin asioihin. Ei se että anna rahaa.
Jaa meekö tunteisiin? Mä voin antaa tilinumeron mihin saa laittaa rahaa niinpal että saat ostettua itsellesi hyvän olon. Enkä maksa takaisin. Mannelainaa näet.
Samassa tilanteessa köyhyyskarusellissa suomessa on elintarviketeollisuus kaupan halpuutus bulkkimerkkien puristuksessa.
Kehitysapu, keino pitää köyhät köyhinä.
1
<50
Vastaukset 1
- Anonyymi
Suomen köyhät elättävät köyhien maiden rikkaat. Siellä on niin suuri korruptio, että muutamat eliitit kahmivat kaikki varat itselleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen411880- 791331
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841291Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151174Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291075Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93980- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok148792Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast55766Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56700Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13689Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27668- 43655
- 147651
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93632- 28628
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95625- 51617
- 47587