KUVITELKAA JOS ?

Sipilä Orpo ja Soini olisivat edelleen hallitusvastuussa. Kiky 2 kurittaisi ykkösen lisäksi Suomen tyätätekevää kansaa. Koronan lisäksi. On hyvä palauttaa mieliin nämä 2017 kuristus lain säädökset, , niiden purkamisessa nykyisella hallituksella meni ensimmäisestä hallituskaudesta monta kuukautta. Ja vieläkin nämä veijarit päät kallellaan haukkuu Marinin hallitusta saamattomaksi.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Sipilä Orpo ja Soini olisivat edelleen hallitusvastuussa."

Koronaviruksen aikana tuollaiset ajatukset saa kylmät väristykset. No ainakin Suomi olisi maailmalla uutisotsikoissa.
Ei saa pelotella.

Äänestä

Kuntaalan työntekijät kiittää " luojaa" ainakun Orpo vilahtaa mediassa. Onneksi lensi pihalle. Nyt tuprahtelee näitä Jussi Niinistön salaia sopimuksia. Voi voi Jussi et saanut keikkua ministerinä kun hävittäjä hankinoista sovitaan.

Äänestä
  • Kunta-ala Kiky on edelleen voimassa kiitos Tehyn.

    Äänestä

Jos ja jos... Mutta kun ei. Kukaan ei voi varmuudella sanoa miten maa makaisi, jos Sipilän hallitus olisi hoitanut korona-ajan politiikkaa. Uskoisin, että korona olisi hoidettu suunnilleen samoin kuin nyt mutta hölmöt suojavarustekaupat olisi jäänyt tekemättä. Yritystoiminnasta perillä olevat ministerit olisivat hoitaneet asian paremmin. Valtion velkaa ei olisi niin paljon kuin nyt. Elvytys- ja leikkaustoimet olisi jo aloitettu ja KIKY sopimusta olisi muutettu palkansaajille ja työttömille ystävällisempää suuntaan. Koronan jälkeinen aika olisi helpompi koko Suomelle kuin nykyisen hallituksen jälkeen.

Äänestä

Vai niin, että oikein veistä käännät kaikkien vastuullisten suomalaisten haavassa - Jos ko. "pojat" olisivat hallituksessa ja sanomasi "Kiky 2 kurittaisi ykkösen lisäksi Suomen tyätätekevää kansaa" NIIN MEILLÄ OLISI SENTÄÄN JOTAIN TOIVOA!

Jos kuuntelit eilen kultarantakeskusteluja niin Aho ja Niinistö sanoivat molemmat että EIHÄN TÄSTÄ KRIISISTÄ PELKÄLLÄ RAHALLA SELVIÄ sillä sen lisäksi kansantaloudelle pitäisi luoda jotain varallisuutta/lisäarvoa MUTTA eihän sitä mistään synny jos rahaa jaetaan vastikkeettomasti ja/tai tuetaan kannattamattomia yrityksiä!

Vasemmistohan ei ole koskaan ymmärtänyt taloudenhoidonpäälle yhtään mitään VAAN on keskittynyt elämään toisten rahoilla! Voi kunpa meillä olisikin keskusta-oikeistolainen ja yrittäjämyönteinen hallitus niin tästäkin tilanteesta selviytyminen olisi paljon varmemmalla pohjalla!

Äänestä
  • Kulmuni ja Lintilä jakavat miljardeja maatalouden ja merenkulun kannattamattomien yritysten tukemiseen. Niistä ei ole Suomen pelastajiksi, ainoastaan omistajan kukkaron kasvattamiseksi.

    Äänestä

Juuri näin. Vasenmisto ja vihreät eivät ole koskaan ymmärtäneet valtion talouden pitkän ajan hoitoa. He ovat kyllä jakamassa ulkomaista velkarahaa mutta kun tulee maksun aika, he vetäytyvät vastuusta jättäen velkaisen talouden toisten hoidettavaksi. Ei tästä pelkällä rahalla selvitä, täytyy saada myös tuottavuutta. KIKY oli oikean suuntainen mutta väärin toteutettu. Kansa pitää saada töihin, vaikka työttömiltä sosiaalitukia pienentämällä siinä tapauksessa, että he kieltäytyvät ottamasta työtä vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sipilä Orpo ja Soini olisivat edelleen hallitusvastuussa. Kiky 2 kurittaisi ykkösen lisäksi Suomen tyätätekevää kansaa. Koronan lisäksi. On hyvä palauttaa mieliin nämä 2017 kuristus lain säädökset, , niiden purkamisessa nykyisella hallituksella meni ensimmäisestä hallituskaudesta monta kuukautta. Ja vieläkin nämä veijarit päät kallellaan haukkuu Marinin hallitusta saamattomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu