Mene kielikylpyyn ja opit, tai sitten et

" "Kun tubetähti Roni Back muutti lapsena maalta Helsinkiin, hän joutui ruotsin kielikylpyluokalle osaamatta kieltä sanaakaan – Sitä hän ei osaa vieläkään, sillä intohimo löytyi aivan muualta"

SOPEUTUMISTA ei helpottanut se, että Back päätyi koulun aloittaessaan ruotsinkieliselle kielikylpyluokalle.

Koulupaikat jaettiin asuinpaikan mukaan, ja Back sattui siinä vaiheessa vielä asumaan sadan kilometrin päässä Helsingistä. Kun tavalliset luokat olivat täynnä, kaksikielisen perheen vesa sijoitettiin ruotsinkieliselle luokalle – vaikka hän ei osannut sanaakaan ruotsia.

”Isä on ruotsinkielisestä perheestä, mutta meitä lapsia ei ollut yritetty kasvattaa kaksikielisiksi. Isä ei ole koskaan puhunut minulle ruotsia”, Back kertoo.

”En osaa ruotsia tänä päivänä, vaikka olin ruotsinkielisellä luokalla, opiskelin sitä koko peruskoulun ja vielä kolme vuotta lukiossa. Kirjoitin siitä ylioppilaskirjoituksissa A:n eli huonoimman arvosanan. Eli se ei mennyt ihan niin kuin piti”, Back sanoo.

”Ruotsinkieliseltä luokalta löytyi pari kaveria, jotka eivät myöskään osanneet ruotsia. He ovat edelleen parhaita kavereitani. Siihen vaikutti ehkä se, että olimme ala- ja yläasteen samalla luokalla. Yleensähän luokat hajoavat yläasteelle mentäessä.” "

https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000006519818.html

Mielenkiintoinen juttu että ruotsinkielisiin kouluihin viedään lapsia jotka eivät osaa sanaakaan ruotsia ja mikä parasta eivät sitä edes opi tai halua oppia.

No kaveri on onneksi pärjännyt ihan hyvin vaikka svekojärjestelmä tekikin parhaansa tuhotakseen tämän nuoren miehen, 😂

Olisiko silti parempi että suomenkieisiä nuoria ei kokeltaisi pakkoruotsittaa väkisin? 😂

12

113

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • " Kun tavalliset luokat olivat täynnä, kaksikielisen perheen vesa sijoitettiin ruotsinkieliselle luokalle – vaikka hän ei osannut sanaakaan ruotsia."


      Hän on siis vielä kaksikielisempi kuin minä :-)


      "Mielenkiintoinen juttu että ruotsinkielisiin kouluihin viedään lapsia jotka eivät osaa sanaakaan ruotsia ja mikä parasta eivät sitä edes opi tai halua oppia. "

      Tämä on kyllä melkoisen weird'outa.
      Ehkä oikeusministerimme kertoo miten tämä on perusteltavissa :-))))

    • Anonyymi

      Tuo on HYVIN kuvaava tarina pakkoruotsituksesta ja maamme kielitodellisuudesta.

      Totuus nyt vain on se, että ruotsia ei tarvita missään. Piste.

      Ruotsin kielestä on muodostunut kansalaisille outo rasite.

      Jopa monille rusuille!

      • Anonyymi

        Raaseporissa suomenkieliset oppilaat joutuvat aloittamaan ruotsin ensimmäisellä luokalla vaikka vanhemmat olivat toivoneet englantia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raaseporissa suomenkieliset oppilaat joutuvat aloittamaan ruotsin ensimmäisellä luokalla vaikka vanhemmat olivat toivoneet englantia.

        Ja minkä syyn takia!?

        Nimittäin koska Raaseporin rusuvanhemmat halusivat lastensa aloittavan suomella, joutuivat susulapset aloittaa ruotsilla. Jos rusulapset olisivat aloittaneet englannilla, niin sitten myös susulapset olisivat saaneet niin tehdä!

        Eli käytännössä rusuvanhemmat päättivät susulasten kieliopinnoista. Mikä sotii törkeästi demokratian tasaveroisuuden periaatetta vastaan. Mutta eihän siitäkään mikään taho tehnyt juttua tässä svekokratiassamme...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja minkä syyn takia!?

        Nimittäin koska Raaseporin rusuvanhemmat halusivat lastensa aloittavan suomella, joutuivat susulapset aloittaa ruotsilla. Jos rusulapset olisivat aloittaneet englannilla, niin sitten myös susulapset olisivat saaneet niin tehdä!

        Eli käytännössä rusuvanhemmat päättivät susulasten kieliopinnoista. Mikä sotii törkeästi demokratian tasaveroisuuden periaatetta vastaan. Mutta eihän siitäkään mikään taho tehnyt juttua tässä svekokratiassamme...

        Median hiljaisuus on pelottavinta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Median hiljaisuus on pelottavinta.

        Kertoo miten syvästi demokratia on rikki


    • Anonyymi

      Pakkoruotsilla on tuhottu lukemattomien nuorten tulevaisuus. Onneksi ko. tapauksessa ei niin käynyt, kiitos henkilön henkisen vahvuuden.

      Pakkoruotsi tuhoaa, repii, raastaa ja rikkoo elämiä joten sitä ajavat pitää laittaa vastuuseen teoistaan. Pikku Eerika on vain yksi esimerkki pakkoruotsin aiheuttamista vahingoista.

    • Anonyymi

      Ronin vanhemmat ovat muistaakseni molemmat lääkäreitä, eivätkä nämä pakottaneet antamassaan kasvatuksessa ruotsin kieltä Ronille. Mitkähän mahtavat olla tämän svekohäirikön, siis palstaa häirikövän peräkammarin pojan vanhempien ammatit?

      • Anonyymi

        Lapset ovat tulevaisuus. Kyse on lapsen elämästä.
        Mitä siihen kuuluu vanhempien janisovanhempienmammstit?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset ovat tulevaisuus. Kyse on lapsen elämästä.
        Mitä siihen kuuluu vanhempien janisovanhempienmammstit?

        Jospa siis sinä et siellä peräkammarissa yritä päättää, mitä kieliä kenenkin lapsen kannattaa lukeaa. Varsinkaan kun et ole työllistynyt ruotsin kielen taidollasi. Sinua enemmän lasten vanhemmat ja etenkin lapset itse luottavat esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliittoon pakkoruotsin poistamisen tarpeesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa siis sinä et siellä peräkammarissa yritä päättää, mitä kieliä kenenkin lapsen kannattaa lukeaa. Varsinkaan kun et ole työllistynyt ruotsin kielen taidollasi. Sinua enemmän lasten vanhemmat ja etenkin lapset itse luottavat esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliittoon pakkoruotsin poistamisen tarpeesta.

        On naurettavaa, että kourallinen ruotsifanaatikkoja on päässyt lehmänkaupoilla päättämään pakkoruotsituksesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On naurettavaa, että kourallinen ruotsifanaatikkoja on päässyt lehmänkaupoilla päättämään pakkoruotsituksesta.

        Näin kävi - koska Suomi on köyhä ja säätiöillä on rahaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      207
      2069
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1227
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      183
      1122
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. 71
      803
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      30
      678
    Aihe