Hei.
Miten saan liitettyä excelin kaavan työkirjasta toiseen ilman että kaavaan tulee linkkiä lähdetyökirjasta.
Siis kaavallisien solujen koipointi ettei muodostuisi linkkiä toiseen tiedostoon
Miten saan liitettyä excelin kaavan työkirjasta toiseen ilman että kaavaan tulee linkkiä lähdetyökirjasta.
Siis kaavallisien solujen koipointi ettei muodostuisi linkkiä toiseen tiedostoon
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tiedän mutten ny ehi selittään ku pitää trollata windows 10 on pska
Leikkaa ja liimaa, jonka jälkeen poistat viitteen toiseen työkirjaan.
Kopioit sen kaavan siitä "kirjoitusriviltä", etkä solusta.
Tuollaiselle usein toistuville, tai muulla tavalla valikoista hankalasti tavoitettavalle tehtävälle voi asettaa oman painikkeen. Kuten tässä on tehty luvun kopiointia varten:
https://s7.gifyu.com/images/CopyAndPaste.gif
Painikkeet on nopea asettaa, ja nopea poistaa, pienen harjoittelun jälkeen.
Kysyjä käsittääkseni kysyi Excelistä eikä LibreOfficesta.
Eikö se ole käyttökelpoinen idea kummassakin, sitähän minä yritin kertoa. Jos minulla olisi ollut Excel käytettävissä, olisin tehnyt sen sillä.
Valitset sen kopioitavan alueen ja hiiren oikealla "kopioi", ja sitten toisessa työkirja hiiren oikealla "liitä" (tai mitä tapaa olet tottunut käyttämään). Siihen liitetyn alueen vasempaan alareunaan tulee pieni "liittämisasetukset laatikko", josta voit valita miten haluat liittää. Jos haluat ilman muotoiluja valitse "Arvot ja lukumuotoilu". Siinä on useampi vaihtoehto, joita voit kokeilla.
Anteeksi siis oikeaan alareunaan...
Kokeilin niitä. Pitää liittää myös kaavat, ei pelkkiä arvoja.
Kaavaan tulee kuitenkin linkki lähdetiedostoon
Kokeilin tätä nyt itse. Jos valitsee siitä laatikosta ylimmän "Säilytä lähteen muotoilu", liittää kaavat ja arvot ja muotoilu on samakuin mistä kopioit. Jos valitsee "Käytä kohteen muotoilua, liittää kaavat ja arvot samalla muotoilulla mihin liität. Ei minulla ainakaan linkitä alkuperäiseen taulukkoon. Minulla on siinä laatikossa vaihtoehto "Linkitä solut" alimpana.
Laitat sen toisen tiedoston nimen johonkin soluun. Sitten muodostat linkin INDIRECT funtiolla.
Tuosta (INDIRECT) funktiosta, (suomeksi EPÄSUORA()) tulikin mieleen että eihän tuo edellinen GIF antanut kuin vinkin jolla asioita yleisesti voidaan helpottaa, mutta nyt sitten toinen GIF joka jo auttaa viittausten rakentamista eri tiedostojen välillä.
Yläkuvassa on taulukko jossa A1,B1,C1 jaD1 solut sisältävät satunnaisluvun tuottavan funktion, ja E1 sisältää funktion keskiarvon laskemiseksi. Ja tämä keskiarvo me nyt sitten siirretään toisen tiedoston taululukkoon, aivan normaalisti, aloittaen kirjoittamalla ( = ) merkin soluun, ja sitten hiirellä klikataan toisen taulukon solua. Tuskin tuota voi helpommin tehdä.
USKON ETTÄ TOIMII MYÖS Excelissä
https://s7.gifyu.com/images/Viitaus.gif