Uskokaa tai älkää, lestadiolaisten ansiosta Oulukin porskuttaa! Lestadiolaiset ovat verkostoituneet kaikille toimialoille ja heitä on myös tutkimuksessa ja kehityksessä. Yhdessä lestadiolaiset rakentavat kaupunkiamme kaikkien eduksi! Heillä yhteispeli sujuu paremmin, kuin monilla muilla! Usein on ihmetelty, miten näin pohjoisessa voi olla näin menestyvä kaupunki. Pitkälti siitä käy kiittäminen lestadiolaisia. Myös Oulun poliisissa on poikkeuksellisen paljon lestadiolaisia, opetustoimessa myös. Lestadiolaiset ovat samalla myös raittiita ja rehellisiä ihmisiä. Heidän ansiosta Oulussa ei ole niin paha alkoholi ja päihdeongelma, kuin monissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa. Siitäkin käy kiittäminen lestadiolaisia!
Lestadiolaiset ovat Oulun tukiranka!
Anonyymi
3708881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 78 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 370
Vanhimmat
Etelän verontasauksilla se Oulukin sinnittelee.
Oululla menis paljon kurjemmin, jos täällä ei olisi lestadiolaisia! Todennäköisesti Oulu olis Kouvolaakin pahempi muuttotappiokunta!
Oululla ei kyllä mitenkään hyvin mene.
tyypillinen lestapoliisi_kommentti
Kyllä Oulu ihan omillaan porskuttaa ja elättää siinä samassa puolta Suomea. Oulu ei tarvitse etelän almuja. Pärjää loistavasti omillaan.
Voihan sitä pahaamieltä näinkin lievittää. Kenkutusta voi muutenkin lieventää kuin keskisormea näyttämällä. Otan osaa huonoon oloosi.
Eikä tarvitse lestaatiolaisia. Pysykää Saatanat Kempeleen ja Oulunsalon puolella👺
Ei tosiaankaan mene.
Oletpa tyhmä lesta.
Ja Iissä. Miksi valtaavat kaupungin työpaikat?
Oulussa lestat ja muslimit taistelee kummat on oikeassa
Totta vie, änkäytyvät Oulun kaupungin palvelukseen suhteilla vaikkei välttämättä osaamista ja savustavat osaavat ihmiset sieltä ulos. Eipä olisi uskonut että Ii ja Yli-Ii heidän kantapaikkojaan. Tuskin saavat syntejään anteeksi kun niin tekevät. Varmaan kalahtaa kohdalleen tekemänsä teot jossainvaiheessa.
Oulun alueella saa nykyään puukosta ulkomaalaisten toimesta ja ihan ostarilla.
Hese tarkoittaa hesburgeria.
Hellarit ja ortodoksit.
Valitettavasti niitä lestoja on liikaa juuri Oulunsalon puolella. Lestat ovat valloittaneet myös evl.lut.seurakunnan. Lesta siellä ja toinen lesta täällä.
Kumpikin uskonto on ihan huuhaa hommaa.
Aikamoista kilven kiillotusta! Kyllä rehellisiä ja raittiita ihmisiä löytyy vaikka kuinka suuret määrät joilla ei ole mitään lahko yhteyksiä. Kaikki lestadiolaiset eivät varmasti ole rehellisiä... Syitä siihen miksi Oulu on jollakin tavalla menestynyt kaupunki näin pohjoisessa on monia, jotka eivät liity lahkolaisten koplauksiin mitenkään. Ja Oulussa on huomattavia huumeongelmia ja päihdeongelmia. Mutta jokainen elää sen mukaan mitä syy-seurauslaista ymmärtää ja niittää sen sadon mitä se tuottaa... Hyvän esimerkin näyttämisellä on suuri vaikutus ympäristöön, mutta sen tekeminen ja hyvien valintojen tekeminen ei vaadi tuekseen lahkolaisuutta tai jonkun seurakunnan jäsenyyttä.
Alkoholin oikeanlainen käyttö ei tee ihmisestä muuta kuin paremman.
Lestat on kaikki umpikieroja. Niitä kannattaa vältää.
Lestadiolaiset ovat rehellisiä ja yritteliästä porukkaa, jotka haluavat olla rakentamassa tätä yhteiskuntaa kaikkien eduksi. Lestadiolaisia käy kiittäminen siitä, että meillä on yllättävän hyvin asiat olosuhteisiin nähden. Oulukin on todella hyötynyt lestadiolaisia. Jos heitä ei täällä olisi, Oulu olisi puolet pienempi. Lestadiolaiset kun pitävät korkeaa syntyvyyttä yllä. Suomessa on lestadiolaisuuden ansiosta about puolimiljoonaa ihmistä enemmän. Valta osa jättää liikkeen, mutta noin 100 000 huolehtii jatkuvalla syötöllä uusia kansalaisia ja siitä hyötyy Suomi, jossa muuten syntyvyys on harvinaisen alamaissa!
Lestadiolaiset eivät ole mikään rikollisjärjestö, jonka täytyisi kiillotella kilpeään!
Yksittäiset lestadiolaiset niitä rikoksia tekevät mutta SRK eikä mikään muukaan lestadiolainen taho kehota rikosten tekoon, vaan pikemminkin välttämään niitä. Lestadiolaiset järjestöt opettavat ihmisiä lainkuuliaisuuteen ja Herran pelkoon!
Ja jos lestadiolainen tekee rikoksen, hän on sovitettava se myös maallisen oikeuden edessä. Pelkät anteeksi annot eivät riitä todelliseen parannukseen!
On olemassa myös lestadiolaisia moottoripyöräkerhoja, mutta nekään eivät rikoksia tee. Ne eivät pidä edes liivejä päällä minun tietääkseni. Tämän lisäksi on olemassa paljon lestadiolaisuutta lähellä olevia liivijengejäkin jotka levittävät ilosanomaa kaikelle kansalle.
Taidat olla jonkinverran yksinkertainen? Runsas syntyvyys ja asukkaiden määrä ei tarkoita muuta kuin isoja sosiaalikuluja. Pitäisi olla veronmaksajia, ja nämä lestat ovat enemmänkin siellä riistopuolella. Ja pilaavat ilmapiiriä! Kieroja rosvoja.
Veronmaksajia tännn pitäisi saada eikä lestoja loisimaan! Ja työpaikkoja!
Mutta armonvedessä ei kuulemma saa kalastaa..
Lestojen touhu on sisäsiittoa ja tuottavat huonoa geeniperimää ja yhteiskunnan elättejä. Inhottavia kelmejä.
Liian paljon ahneita röyhkeitä. Ei ole moneen vuoteen kerrottu saarnamiesten raiskauksista. Hyvin todennäköisesti niitä on ollut. Myös matujen.
lestatkin käyttävät alkoholia - mutta salaa :D
KELA tykkää :D :D :D
Höpö höpö. Tosin ehkä muutama prosentti kunnollisia. Poikkeuksellisen ahnetta ja röyhkeää porukkaa paljon. Ei tunne sääliä köyhää omistakaan kohtaan. Tuossa Puuilon edessä häiritsi minua ikkunakauppias ja vähän sekin leipäkauppias oven edessä. Paljon pahempaa on vanhukset joutuneet kokemaan erikoisesti parina viime vuosikymmenenä kun lestadiolaiset saneerausyrittäjät on myyneet väkisellä tai melkein väkisellä ylihintaista työtä ja tavaraa . Pitäisi tulla jo vihdoin loppu tuollaiselle. Ja saarnamiehissä ainakin ollut useita raiskaajia. Voi olla vieläkin. Ehkä koko p nykymuotoinen lestadiolaisusko pitäisi kieltää. Minun Jumala rakastaa luomiansa . Eletään rehellisesti.
Hellareissa myös , cospel Riders.
Lestat on todella kieroa porukkaa
Hooohohoh nyt mäni Hailuodon tuotteet väärään torvee
Vakavaa sanoi lääkäri
Lestadiolaiset on hyvin kieroa porukkaa, olivat kuinka yrittelijäitä tahansa. Muita katsotaan alaspäin, ja väheksytään, kun heille ei ole edes suotu kykyä raamattua oikein tulkita, saatikaan mahdollisuutta paratiisiin päästä. Lestanuorisostakin luonnollisesti suurin osa ryyppää salassa, moni käyttää laittomia päihdeaineitakin. Tämä on tietenkin täysin eri asia heille, kuin muulle alemmalle ihmismassalle.
Lesta mopojonneista löytyy myös salaa pössyttelijöitä
Olut on kotona helpommin tunnistettava tuoksu
Vink vink ry väki
Miksei poliisi tutki Lestojen pedofili tapauksia? Onko tosiaan poliisissakin niin paljon lestoja? Eihän poliisi saisi pitää toisen puolta, eli lestan. Olisi hyvä tutkia eri kaungin poliisi Oulun lestan tekemät pedofiili teot.
Minä olen myös kuullut että tutkivat tiettyjä sukuja kun on samoja vaivoja ja kuolevat nuorena.
Sanoin aikanaan noille mopojengeille että miksi ette kiristä uskovaisia yms !
Ilmeisesti lestoja on niin paljon joka yhteiskuntaluokassa ettei sinne ole asiaa!
Etelään niitä muuttaa viran perässä ! On poliisissa ,tullissa yms lestaryhmiä !
Tuttavani on lestapohjainen ja ramppaa Haaparannassa hakemassa nuuskaa eikä ikinä käy käry ! Sopii vaan milloin tuttu tulli on töissä niin silloin käy pyörähtääs!
Alkoholistille pitää antaa asunto on niitä vanhempia kunnan taloja mitä ei vielä pureta. Sopii hyvin näille syrjitylle. Ja narkomaanit taas pitää jotenkin eristää etteivät piikitä syyttömiä. Likaiset neulat. Heillä olisi tarve rokotuksen hepatiitti.
No meille on yk tuonut miljoona evakkoa jo joita on turha elättää kun niiden maassa ei enää ole sotaa ,kuten Somaliassa ei ole. Voivat palata sinne ja meidän rasitteena oleva kela pääsee osasta maksuja vapaaksi. YK lypsää rahaa valtioita näillä jotka ei enää ole sitovia maita. Onhan heitä elötetty sekä yk että kela. Sossu piti purkaa työpaikat säästön takia mutta vastaanottokeskukset ja evakot vie rahat.
Somalievakko synnyttää 6 lasta muslimia. Per kelan lapsilisät kotihoidon tuet. Näitä juuri on huumeissa myymässä niitä.
Ortodoksikirkossa on moottoripyörä jengit ja helluntaissa. Myös satanisteilla on. Ortodoksit Venäjältä osaa myös käyttää niitä Ukrainassa armeijassa.
Kuultiin juuri miten ne naittaa nuoria keskenään sehän on kuin mohamettien ihmiskauppaa haaremissa.
Hellarit myös. Kieroja.
Kurdit ovat rehellisin kansa maan päällä.
Lakilestapaska jukka tapani pentikäinen on yks lestapaskakokkare
Lesta ja rehellinen ero yöllä ja päivällä. Kieroja korkkiruuveja.
Ainoa mistä tarvitsee parantua on lestadiolaisuuslahkolaisuushulluus.
Onpas täällä kehuttu ja hehkutettu lestoja. Oma kokemus on, että ovat pahimman luokan tekopyhiä eli fariseuksia sekä omasta mielestään niitä ainoita oikeita uskovaisia, jotka ovat saanet taivaspaikat jo etukäteen varattuina lahkonsa maallikkopuhujien ilmoittamana.
Lestat ovat kieroja kuin korkkiruuvit - maireita ja ystävällisiä edessä, mutta kun selkäso käännät. Niin jopas muuttuu ääni kellossa. Lahkolaisia pahimmasta päästä!
Kiinteistövälityksessä lestojen esikuva on Wicked Man -elokuva (sisäpiiritietoa).
L essut pitäisi perustaa oma jääkiekkoseura, kun siellä on paljon nuoria. Tulisi kilpaileva seura Kärpille.
Kyllähän lestat salaa harjoittelee Jäälihallissa. Ei sellaisista sisäsiittoisista tyhmistä oikein ole urheiluunkaan.
Kaapista kaivavat telkkarin ja katsovat jääkiekkoa ja pornoa salaa.
Lestadiolaisilla on harrastejoukkueita vaikka millä mitalla, sekä omia liigoja. Näissä ei kuitenkaan liiku raha, eikä pokaaleita jaeta, vaan uskovaiset pelaavaat liikkumisen ja kilpailemisen ilosta. Moni lestadiolainen jääkiekkoilija on todella tasokas ja menestyisi varmasti myös SM-Liigassa mutta ne eivät ole sopivia paikkoja lestadiolaiselle, koska siellä on ihmispalvonta niin lähellä ja pukkareissa virtaa alkoholi. Tämän lisäksi kentällä soi turhan isolla ränttätänttämusiikki!
Kaappitelkkarit ovat niin mennyttä aikaa. Yksikään tietämäni lestadiolainen ei enää kaappitelkkaria omista, kun on nettitv:t ja älykännykät. Monilla lestadiolaisilla on ihan varsinainen telkkarikin kodissaan näkyvällä paikalla, koska nykyaikainen älytelkkari ei juuri tietokoneesta eroa. Niilläkin voi esim surffata netissä ja useimmilla lestadiolaisilla on telkkariin kytketty myös xbox tai pleikkari. Ja mitä ohjelmia lestadiolaiset telkkareistaan katsovat, niin kyllä se on kaikkea muuta ku pornoa. Uskovaiset katsovat telkkareistaan pääasiassa urheilua!
Ei lestadiolaiset ole poikkeavia siinä suhteessa, kyllä sielläkin on ihmispalvontaa ja mammonaa palvotaan. Turha muuta väittää, tunnen hyvin ne piirit.
Jos katsoo hyvää puhujamiestä ylöspäin, tai vaikka kunnioittaa suuresti menestynyttä uskovaista liikemiestä, tai taitavaa laulajaa, niin ei se väärin ole. Ihan toisenlaista ihmispalvontaa on järjetön fanitus, jota urheilukentillä nähdään. Siellä näitä idoleita jopa palvotaan ja Jeesus jää kirkkaasti kakkoseksi, tai kokonaan pois!
Lestat on niin sisäsiittoisia ja siksi vajavaisia älyltään, että ei niistä ole vaikkapa pelaamaan ammattilaistasolla eikä muutenkaan. Jäälihallilla ukot käy pelaamassa tasottomia lestapelejä, jotta pääsevät perhehelvettiä pakoon.
Eikö uskovaiset olekaan tasapäistä joukoa. Eikö se olekaan Jumalan lahja, jos menestyy liikemiehenä tai on hyvä puhuja tai urheilija. Uskovainen ottaa sen Jumalan lahjana. Ihmispalvontaa on myös seurakunnissa, että monesti Jeesus jää kakkoseksi. Turha on olla omavanhurskas, vaan me olemme kaikki, syntisiä ihmisiä.
Miksi lestat pelaa tahdottomasti omissa piireissään?
No kun siellä ei tarvitse olla täysin raitis, kun se on sellaista puulaaki pelaamista.
No höpö höpö. Jos muutamat vähän tissuttelee pelaamisen yhteydessä, ei todellakaan tarkoita sitä, että me kaikki pelattais maistissa. Ensinnäkin ne, jotka ottaa, niiden osuus on aika paljon pienempi, mitä kilpaurheilussa etenkin silloin, kun voittoja tulee. Silloin niillä virtaa sampanjat jos mitkäkin. Uskovaisten peleissä ei sampanjoilla juhlita. Muutama yksittäinen ottaa muuten vain pari eikä niitäkään erityisemmin oteta voiton kunniaksi, vaan pelin jälkeen pukkarissa tai jos on saunakin käytössä niin siellä. Ja edelleen. Vain pienen pieni vähemmistö meikäläisistä juo pelien yhteydessä. Valtaosa on täysraittiita!
Jos haluaa menestystä urheilussa, pitää olla täysin raitis, minä tiedän paljon urheilijoita, jotka ovat täysin raittita. Nykypäivänä ei juopottelu sovi, jos haluaa olla huipulla.
Minä taas tiedän ulkomailla paljon huippu-urheilijoita suomalaisiakin, jotka juovat joka päivä pari annosta alkoholia, kuten monen maan kulttuuriin kuuluu. Suomessakin parhaat urheilijat ottavat alkoholia, koska se on keino rentoutua ja palautua. Yhtään lestaa huippu-urheilijaa en tiedä kyllä?
Enhän minä väitäkään, että kaikki on raiviraittita mutta tiedän että monta suomalaista on. Joka ryhmässä käytetään alkoholia ja myös huumeita, myös uskovaisten keskuudessa.
Helluntailaiset on taas strippareita ja vaparit huumerikollisia .
Lestoja ei vaan oteta mukaan. Peräkammarin pojat pelaa keskenään ja valmentaja istuttaa polvella
Entä rikokset tyttäriä kohtaa ja kuljetukset Visalaan?
30 vuotta ovat työllistäneet minut, pakanan. Leipää on riittänyt ja kiva ollutut töitä tehdä. Nyt sitten hyvälle eläkkeelle.
Minut myöskin työllistäneet, kun olen heille joutunut veronmaksajien rahaa ohjaamaan.
Terv. kelalla etuuskäsittelijänä
Millai pakana . Ei Jeesukseen uskovat ole pakanoita .
Kerettiläisiä nää on
kerettiläisiä ovat lestat pahimmasta päästä
Mutta on järkyttävää, että koko muu Suomi saa kärsiä Oulun lestaadiolaisista!
Kyllä Oulun väki kärsii niistä eniten henkisellä tasolla.
Ja taloudellisesti. Akat ja kakarat pelkkä kuluerä. Ja niitä riittää!
Lapsethan kuluttavat vain lapsivaiheessa. Kun he aikuisiksi varttuvat, he eivät ole enää kuluerä, vaan menestyvää työväkeä. Jumalan työväkeä, jotka rakentaa tätä yhteiskuntaa!
Olen sote-alalla töissä ja kyllä ne lapset ja naiset kuluttaa koko elämänsä ajan erilaisia esimerkiksi mt- palveluita. Niillä viiraa aikuisena päässä, ja se maksaa. Ei tee hyvää tuollainen kiero lahko jäsenelleen eikä muillekaan. Eikö se älytön synnyttely.
Työttömät ja synnytyskoneet ovat aina kuluerät. Ja sairaus maksaa. Menisivät töihin! Ai niin, mutta tulevaisuudessa ei niitä työpaikkoja ole!
Kumpa rakentaisi kunnon uuden sataman laivaristelyille saksa ruotsi englanti espanja.
Kaikki täysijärkiset muuttaa etelään pakoon Lesta holhousta.
Ylellä muuten loista sarja lestaatiolaisista. Usko koetuksella👍🏻
En osaa arvostaa yhtäkään lestaadiolaista ketkuyrittäjää enkä myöskään ikinä osta yhdeltäkään lestaadiolaiselta yhtään mitään.
Siihen kannattaa pyrkiä. Joskus joutuu Kärkkäiseltä jotain hakemaan, mutta pyrin välttämään.
Ite oon ollut lestadiolaisella töissä ja sain pikkujoululahjaksi konjakkipullon, että revi siitä. Se juoma ei mitään pahaa ollut vaan ihan XO-laatua. Olin raksafirmalla etelässä yhden vuoden lestadiolaisten firmassa ja niin hyvän lahjan sain! Muutenkin työpaikka oli oikeinkin kiva, ettei ole valittamista!
Tuokin tähden kannattaa, mennä lestadiolaiselle töihin, että saa konjakkipullon, kun muut firmat ei anna.
Muut firmat antaa sitten rehellisen työpaikan ja palkan mikä ihmiselle kuuluu. Eivätkä myöskään kuseta asiakkaita.
Tekopyhäthän vetää kaikkea mitä kurkusta alas saa. Tosin jos lestafirmalta pullon sait sisältö voi olla aivan muuta. Tämähän paljastuu heidän rakennuskohteistakin
Lestaadiolaisilla on niin hirvittävät sisäsiittoiset lasten kahtoinkohtelut tapanaan, etten koskaan voisi ajatellakaan olevani lestaadiolainen. Kauhistuttava ajatuskin. joten pysyttelen kaukana kaikista kyseiseen ryhmään kuuluvista.
Höpö höpö. Kaltoinkohtelu ei oo mitenkään yleistä. Yksittäistapausten vuoksi ei pidä leimata koko yhteisöä. Joka ikinen oikea lestadiolainen tuomitsee jyrkästi lasten kaltoinkohtelun! Mädät kalat niihin tekoihin sortuu ja se on valitettavaa. Mätiä kaloja ei ole vain yksi ja kaksi, vaan valitettavasti heitä on useita ympäri Suomen. He edustavat silti pientä vähemmistöä lestadiolaisuudessa.
Kyllä siitä pervoilusta on tullut vain jäävuoren huippu poliisin tietoon.
Lestaadiolaisten yrittäjien kierouden ja kusettajan maineen takia en yksinkertaisesti pysty äänestämään keskustalaisia --- yäk.
Ei kait Kepua kannata äänestää muutenkaan.
Rivijäsenet ovat ok mutta saarnamiehissä ja kellokkaissa onkin toivomisen varaa. Ja poliittista silmää heikonlaisesti: Sipilä muni ensin Ruotsin rajalla ja esikotohankkeen puitteissa muslimiäijät kiertivät paiväkodeissa ja kouluissa tunnetuin seurauksin. Siitä näkyvin seuraus oli perussuomalaisten kannatuksen raju nousu nimenomaan Oulussa.
Samaa paskaa se on koko lahko. Turha yrittää muuta väittää.
Hellarit synnyttää muslimeille lapsia mm.tuksu .
Tästä sinun tukirangastasi on kirjoittanut kirjailija, mm. Raid sarjan TV.ssa, ja HS:n rikostoimittajana toiminut Harri Nykänen kirjassaan: "20 vuotta Erkon renkinä".
Hän oli HS:n rikostoimittaja-aikoinaan haastatellut Pohjois-Pohjanmaalla erään kunnan nimismiestä, joka kertoi olleensa syyttäjänä kolmessa suuressa talousrikosjutussa, joissa kahdessa syytetty oli lestadiolainen.
Nykänen kertoo myöskin kuinka KRP, tutkittuaan Hyrynsalmen nimismiehen (Nykänen mainitsee myös hänen nimensä VJ) talousrikoksia, hänen takavarikoidulta tietokoneelta löytyy viesti bisneksissä mukana ollelle lestadiolaiselle uskonveljelleen:" Muita saamme kusta silmään mielin määrin, toisiamme emme".
Kuten kerrot : "Lestadiolaiset ovat verkostoituneet kaikille toimialoille"!
Samoinhan toimii vaikkapa Italian ja USA:n mafia!
Eikö maalliset lait koske lestadiolaisia? Heillehän ei myöskään maallisen mammonan kokoaminen ole ollenkaan kiellettyä, päinvastoin, koska heitä ei koske Matteuksen evank. lause: "Et voi palvella kahta Herraa, mammonaa ja Jumalaa". Tuo lause lie poistettu lestojen Raamatusta, vai kuinka on???
Kyllä sieltä on poistettu kaikki mikä ei sovi bisneksiin ja pentutehtailuun.
Parhaimpia ovat ex-lestadiolaiset. Kun ihminen on syntynyt lestadiolaiseen kotiin ja saanut l kasvatuksen ja ei ole sisäistänyt l uskoa omalle kohdalleen. Ja joka on uskaltanut ottaa omat aivot vihdoin käyttöön ja ymmärtänyt tai tajunnut lähteä omille teilleen. Se on hyvin vapauttavaa. Ei tarvitse enää kuunnella helvetillä pelottelua. Naisen ei tarvitse olla synnytyskone jne.
Pyhän Raamatun mukaan lahkouskonnot on syntiä.
Vieläkinkö joku uskoo että lestadiolaisuis on maailman ainut oikea usko.
Onko joku joskus sellaista kuvitellut? Mikään uskonto ei ole oikea. Mielikuvitus liihottelee joillakin.
Abouttiarallaa 150 000 uskoo, jos otetaan lestadiolaisuuden kaikki haarat huomioon.
Tosin Rauhansana, johon Sipiläkin kuuluu, ei ole täysin eksklusiivinen usko, eli ne voivat uskoa, että myös muut kristityt pääsee taivaaseen. Sen sijaan esikoisissa ja vanhoillisissa pääajatus on se, että vain ja ainoastaan lestadiolaiset pääsevät taivaaseen.
Vanhoillislestadoilaisia maailmalla on kaikkiaan arvion mukaan 100 000. Se on siis hiukan pienempi mitä menneinä vuosina, koska niin paljon on ollut luopumusta. Aiemmin jo pelkästään Suomessa vanhoillislestadiolaisia on ollut reilu 100 000. Nyt luvun arvellaan huitelevan ehkä siinä 80 000 huitteilla ja kun Yhdysvaltojen, Togon, Ghanan, Equadorin, Ruotsin ja Venäjän vanhoilliset lasketaan yhteen, niin luku on nyt sen reilut 100 000, joka taas takavuosina arveltiin huitelevan 120 000 paremmalla puolen. Yhdysvalloissa myös on ollut valtavasti luopumusta ja siellä vanhoillislestadiolainen yhteisö onkin kutistunut todella pieneksi, mutta toisaalta Togossa, Ghanassa ja Equadorissa on ollut kasvua. Jonkin verran Venäjälläkin on ollut parannuksen tekijöitä.
Yhdysvalloissa rauhansanalaisuus on vanhoillislestadiolaisuutta suurempi liike.
Suomessa rauhansanalaisten kannattajat ovat pysyneet aikalailla samana. Larsmon ruotsinkieliset rauhansanalaiset ovat tavallaan vanhoillislestadiolaisisia, mutta eivät ole yhteydessä SRK:hon. Rauhansana on jonkin verran lähentynyt vanhollisuutta, mutta ne ovat edelleen kaksi eri liikettä. Esikoislestadiolaiset taas ovat muutama vuosi sitten jakautuneet kahtia sakramentti-kiistan vuoksi. Osa halusi totella ns. Lapin vanhimpia ja ottivat sakramentit omaan käyttöön. Näin ollen Esikoislestadiolaisten toisesta siivestä muodostui lahko. Muut lestadiolaiset suunnat eivät lahkon määritelmää täytä!
Ex-lestadiolaisia on valitettavan paljon ja erityisesti nyt on hirvee villitys lähteä omille teilleen. Se on surullista 😥
Esko Valtaoja hyvä henkilö
Todella harmillista, että tällainen buumi on meneillään. Kokonaisia perheitä on mennyt maailmaan ja yhä useampia houkutellaan lähtemään mukaan. Jumalan lapset saavat nykyään myös paljon enemmän vihaa päällensä. Ei ole helppoa olla uskomassa näinä pahoina aikoina. Aina voi rukoilla, että Taivaallinen Isä siunaisi tätä Suomen kansaa ja antaisi myös säilyä uskomassa!
Joutuuko kaikki ei vl helvettiin.
kuinkahanpaljon 13henkinen lessuperhe syö vuodessa kaupungin kassaa,sos etuina,
Ja musulmaanit vielä paljon enemmän. Huh huh.
Lestadiolaislapset tulevat rakentamaan yhteiskuntaa. Eihän ne lestadiolaislapset syö sen enempää kassaa, kuin muutkaan lapset. Sitä paitsi lestadiolaisilla kiertotalous on suuressa huudossa. Samat vaatteet ja pyörät isoilta pienille. Myös asuineliöitä nuppia kohden on vähemmän, joten lestadiolaiset jos jotku kuluttaa ihmistä kohden paljon vähemmän kuin keskiverto suomalainen. Ja kun lapset kasvaa aikuisiksi, niin he alkavat tuottamaan ja ne myös hoitavat lisää veronmaksajia Suomeen ja niin homma etenee. Jokainen syntyvä ihmistaimi tuo lisää työllisyyttä ja hyvinvointia. Niinhän se on. Eihän Antti Rinnekään turhaan kehottanut ihmisiä synnytystalkoisiin!
Tuolla ylempänä siteeraan otteita Harri Nykäsen teoksesta: "20 vuotta Erkon renkinä", jossa hän muutaman sivun verran kertoo paitsi heidän laajasti, tänä päivänäkin harrastamasta talousrikollisuudestaan ja ahneudestaan mammonan perään.
Nykäsen haastattelemien Pohjois-Pohjanmaalla toimivien nimismiesten kertoman mukaan, lestadiolaisten tulee myös näyttää kuinka hyvin menee; pihallaan on asuntovaunua, mersua ja volvoa, eikä mitään vanhoja linttoja, vaan tuontuosta uusittuja.
Et näe lestojen toiminnassa myöskään mitään ristiriitaa, mitä tulee maallisten lakien noudattamiseen?!
Sinunkin Raamatusta löytynee kohta; Matt. 6:24 "Ei kukaan voi palvella kahta Herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva.
Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa". Lukeekohan lestojen Raamatussa em. kohdan jälkeen ( poislukien TIETENKIN lestadiolaiset!). Kerrotko??
Ethän näe mitään ristiriitaa tuon Raamatun lauseen ja lestojen toiminnan välillä, ethän??
Lestoja ja ex lestoja on ihan liikaa! Kenenkään ei tulisi syntyä lestaksi eikä olla niin mieleltään vajaa että sellaiseksi alkaa.
Ihan aiheesta saavat palautetta sekopäisestä lahkostaan.
Todella paljon. 13 hengen lestaperheessä kun on vähintään 12 jotka on pelkkä kuluerät.
LAHKO MIKÄ LAHKO!
LAHKOJA LAHKOJEN SISÄLLÄ.
LAHKOJA EV.LUT. KIRKON SISÄLLÄ.
Saneerausfirmat lienee lestojen hallinnassa Oulun seutuvilla ainakin. Eli ylihintaista työtä ja tavaraa puoliväkisin mummoille ja papille. Synnit anteeksi sitten..
Et voi olla vl uskova jos uskot että muuallakin voi olla pelastus.
Myös+ex+kepuleita+on+paljon.+Kepu+seuraavissa+vaaleissa,+ehkä+jo+ensi+kevään+kuntavaaleissa+noin+5%.+Ärkoopee+ja+kristilliset+voi+mennä+edelle+kepusta.
Kuinka paljon pahaa on vl uskovaiset aiheuttaneet . Monen koko ainutkertainen elämä on tuhottu . Lapsia raiskattu jne jne..
lestadiolaiset ovat LAHKO ev.lut.kirkon sisällä ja tämä lahko on jakaantunut useisiin pienempiin lahkoihin
rauhansana ja vanhoilliset ovat kaksi eri lahkoa ev.lut.kirkon sisällä
esikoiset ovat lahko, joka jakaantui riidellen kahdeksi lahkoksi
so:
lahko kirkon sisällä ja lahkon sisällä lahko, lahko, lahko ja lahko
muka LIIKE :D :D :D kumma kun ei työntö! ;)
Hyvä että ihmispoloiset uskaltaneet lähteä vankeudesta. Jos ns. tavallinen perhe luopuu vl uskosta, mihin pahuuteen se muka menee. Ehkä uskaltavat sitten katsoa uutiset telkkarista eikä netistä kuten vl uskovaiset tekee, myös kilpaurheilua. Ja ehkä uskaltavat lukea seura lehteä pelkäämättä että kepulainen erittäin ahdasmielinen uskovainen tulee kertomaan että joudut helvettiin ja sinulla ei ole enää asiaa rauhanyhdistykselle jos vielä "maailman lehtiä" luet.
Ne on vanhaa Mooseksen lakia suorittavia eksyneitä .... Kirjaimellisesti ottavat kaiken . Kun luoja puhuu tapahtukoon tulkoon lisääntyvää olkoon niin ei nyt just tarkoittanut näitä vaan koko maapalloa , elukat lisääntyy jne. Nää ottaa kirjaimellisesti lihallisesti asiat . Lihallisesti.
Niin on väärät profeetat salaseura eriseurat lahkot . Galatalaiskirje...
Tietysti abortti on noloa mutta kerro se raiskaajille että tässä nyt abortoidaan sun lastasi tai miehelle joka ei lasta halua . Tai alaikäisiä raiskaaville joita on mm.ensikodeissa.
Kaikki joutuu jotka ei kuulu johonkin lahkoon uskontoon heidän mielestään oikeaan oppiin 🤧🥴
Hellarit muslimit ja judet ne vasta mammonaa palvoo !
Moskeijassa ja vapaakirkossa on myös lahkot ja Mooseksen uskoisilla omat .
Kyllä muissa uskonnoissa raiskataan paljon enemmän.
Vanhoillislestadiolaiset eivät saa katsoa uutisia edes netistä. Siis vaikkapa yle tv uutisia.
Etkö kanna huolta esimerkiksi niistä lapsista joita vanhoillislestadiolaiset saarnaajat on raiskanneet...
Lesta Kepulaisten kannatus katoaa, se on varmaa, Kulmuni rosvosi 50000 € kansan rahaa omiin tarkoituksiin, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen
Poliisi ilmoitti pari vuotta sitten että vasta jäävuoren huippu paljastunut. Eli saarnamniehet ja matut lienee raiskannut edelleen lapsukaisia.
Kummathan nyt ykkösenä.
Ei ole rosvonnut senttiäkään. On ollut koulutuksessa ja lasku on maksettu verovaroista, kuten ministerien ja kansanedustajien palkkiotkin on aina maksettu. Jos tässä joku on rosvonnut jotain niin sinä olet rosvonnut Kelan kautta veronmaksajien rahoja. Milloin alat maksamaan takaisin?
Oulussa poliisi on osaltaan lesta ja siitä on tullut ihan ongelma siellä. Eivät tutki lahkonsa rikoksia! Korruptioa!
Kepu+pettää+aina,+Kulmuni+vei+50000€++omaan+taskuun,+veronmaksajien+rahoja,+miten+tuo+Tollo+kehtaa,+Kepun+kannatus+putoaa+alle+4%,+siinä+sitte+Kepulaiset+märiskää
Te lapset jotka olette saaneet vl kasvatuksen, ei teissä ole mitään vikaa. Pä ää
Me uskovaiset emme ole lampaita vaan uskotaan ihan vappaaehtosesti. Ei uskominen ole pakollista, mutta uskovaisilla on pelastusvarmuus. Meille on luvattu taivaan koti. Siksi kannattee uskoa!
Moni lestadiolainen on pettyny kepuun ja äänestää siksi perussuomalaisia tai kristillisdemokraatteja.
Miksi silti raiskaatte lapsia.
Harvat ovat niin tehneet, joten sopiiko, ettet vittuile meille?
Rumasti sanoit.
Mitä rumaa siinä oli. Kai tiiät, mitä vittuilu tarkoittaa! Se tarkoittaa vain pään aukomista, eikä sen rumempaa. Mutta toisaalta, onhan päänaukominen aika rumaa!
Itekään en pidä siitä, että meille vittuillaan! Suurin osa meikäläisistä on täysin syyttömiä muiden toilailuihin. Muutenkin yleistäminen on todella ikävää!
Kritiikki ei ole päänaukomista, vaan rakentavaa realistista palautetta.
Yleistäminen ja valittaminen sellaisesta, mihin kaikki ei ole syyllistynyt, ei ole kritiikkiä vaan puhdasta vittuilua!
Se on vaan totuus, että kaikki ovat samaa paskaa kun ovat lahkossa.
Ei voi aukoa päätä jos kirjoittaa. Tai voi, mutta hengittämisen ja kait yksin tuumailu on sallittua? Lesta yrittää taas uhriutua.
matukatne päitä aukoo
Yksikin raiskaus olisi liikaa ja kun on monia saarnamiehetkin raiskanneet.
Kuka teille lupasi Taivaan kodin.
Minulle on jäänyt erittäin positiivinen kuva lestadiolaisista ollessani yhden vuoden raksalla töissä lestadiolaisten firmassa. Työnantaja ja esimiehet olivat erittäin mukavia ja ne olivat myös suvaitsevaisia, sillä firmassa oli töissä myös virolaisia, venäläisiä kuin tummaihoisiakin. Pitkälti kaikki raksamestarit ja insinöörit olivat lestadiolaisia ja oulun murre oli aika vahvana, vaikka oltiinkin Helsingissä. Ja sain myös tosi hyvän joululahjan, nimittäin XO-laatuista konjakkia sekä joulukinkun. Ei ole valittamista! Kyllä lestadiolaisissa reilujakin tyyppejä on, että ei kannata joidenkin perusteella kaikkia leimata!
Tuosta tulee mieleen vanha viisaus: Jos yksi manne on rehellinen, ei se tarkoita että kaikki on...
On rumaa nimittää romaneja manneiksi ja meitä Jumalan lapsia lessuiksi! Teidän pitäis kyllä nyt pestä suunne saippualla! Sitä paitsi romaneissakin on paljon rehellisiä. Tiedän mistä puhun! Eihän leimata koko romaniväestöä!
Sulla ei varmaan ole paremmasta vaan tietoa . Teitä hönöjä kun on joille vittuilu ja kiusaaminen ja kusettaminen on Ok. Kyseenalaistan oikeustoimikelpoisuuttasi.
Romanit on lestoihin verrattuna rehtiä kansaa.
Romanit ovat pääosin oikeasti rehtiä kansaa, mutta kyllä uskovaiset syyllistyy huomattavasti vähemmän erilaisiin rikoksiin, mitä keskiverto suomalainen. Tämä vain on faktinen totuus!
Moni keskiverto suomalainen uskoo Jumalaan, on siis uskova.
Kyllä ehdottomasti on näin. Ja tippuri on paras sukupuolitauti.
Klamydia lähtee helpoiten.
Jumalan lapset Oulussa ovat saaneet valtavasti hyvää aikaan! Oulussa on myös Professorin tiellä Rauhanyhdistys, jossa normaalina aikana julistetaan kolme kertaa viikossa Jumalan Sanaa kaikelle kansalle. Nyt sama Sana on kuultavissa netin välityksellä. Jumalan lapset ovat saaneet kaupallista menestystä paljon aikaan alueellamme ja siihen pitkälti Oulun ihmekin perustuu. Ilman rahaa ei voi syntyä innovaatioita ja keksintöjä. Ne kysyy rahaa ja kun on maksukykyistä menestyvää väkeä, niin riittää rahaa myös tutkimukseen ja kehitykseen.
Mutta l..p.sia pitää n..ss.ia.
Samaa mieltä! Uskovaiset ovat olleet kaupungille siunaukseksi.
Siunaukseksi helvettiin.
Oulun suurimman sosiaalikulujen erän muodostaa isoille lestaperheille maksettavat sosiaalituet. Se on faktaa!
Oulun lestaadiolaiset ovat nykyisen sipilistisen Keskustan kannattajat, tukirankapa hyvinkin, kun muut jättävät Keskustan juurikin kyseisen joukon takia.
Sipilä oli paras pääministeri ikinä! Tottakai me ollaan hänen takana!
Olipa yllätys 😂😂😂Kyllähän lestat omien suhmureiden takana seisoo😂
Vtun pirttiviljelijät. Onko pirunkarkoituskursseja missään tänä kesänä? Kertokaapa talepaanit se ?
Kerropa, mikä Sipilässä on huonoa? Kyllä todellakin seisotaan Sipilän takana, joka elää reaalimaailmassa, eikä missään utopiamaissa! Harmi vain, että Sipilän kaltaisista asiapoliitikoista ei pidetä, vaan ainoastaan niistä, jotka lupaavat kuut ja tähdet taivaalta. Ja jotka elää velaksi ja jättää maksut seuraavalle hallitukselle. Ne ne lieroja on!
Sitä paitsi uskovaisilla ja talipaneilla ei ole yhtään mitään yhteistä, joten mistä tuon talipaninkin tähän sekoitit?
En minä ainakaan ole, meitä on paljon minun lisäksi.
Suurin osa uskovaisista seisoo Sipilän takana. Vain jotku yksittäiset ovat kääntyneet perusuomalaiksi ja se on ikävää, sillä perusuomalaiset eivät istu kristillisen isänmaanrakkauden takana. Heidän isänmaanrakkaus on ihan vääränlaista rakkautta, jota ei oikeastaan pitäisi edes rakkaudeksi mainita!
Nyt kun Kulmuni eros tehtävistään, niin totta kai toivomme, että hänen tilalle tulisi Juha Sipilä! Saataisiin vihdoin Keskusta nousuun. Olihan Keskusta Sipilän aikana ylivoimaisesti suurin puolue.
Sitä lestaa ei kaivata enää asioita sotkemaan.
Sipilä ei sotkenut asioita, vaan muut, jotka jurnuttivat ja nillittivät kaikesta turhasta. Sipilä teki totta vie ikäviä päätöksiä, mutta kun ne oli siinä tilanteessa ihan pakko tehdä! Ilman Sipilää Suomi olisi ajautunut totaaliseen perikatoon! Me emme olisi tässä ilman Sipilän korjaustoimenpiteitä. Oltais huomattavasti pahemmassa jamassa! Ja se on totuus se!
Älä harhaanjohtavasti kirjoita uskovaisista ja lestoista samana massana.
Huonoinakin oli. Suomessa ei kovin hyviä ollut muutkaan. Kulminikin erosi nyt, koska on liian rehellinen. Kepun lestat ovat sutkeja ja siksi Katri erosi.
Ihan kaikki ovat globalisteja eu liittovaltion kannattajia paitsi perussuomalaiset.
Riippuu mistä perspektiivistä katsoo. Kyllä me lestadiolaiset näämme asian niin, että me olemme uskovaisia ja muut epäuskoisia tai fariseuksia. Tosiasiat täytyy uskaltaa sanoa myös ääneen, muuten muut voivat tuudittautua väärään rauhaan.
Emme silti väheksy muita uskonsuuntia. Kunnioitamme heitä ja annamme heidän uskoa omalla tavallaan, vaikkemme itse heitä uskovaisina pidäkään. Jos he itse pitävät, niin se riittää! Mitä sitä välittämään, mitä toinen ajattelee, vai mitä?
Eli jos vaikka körttinen on varma, että hän on uskovainen ja pelastsuu, niin hän saa ihan vapaasti uskoa niin. Hänellä on oikeus siihen. Emme me ala heille sanomaan, että ette todellakaan pääse taivaaseen, vaikka itse ajattelemmekin niin. Emmehän me voi tuomita muita! Moni on haukkunut meitä lestadiolaisia kaksinaismoralistisiksi tai kaksinaamaisiksi tästä syystä, kun me emme anna ikinä toiselle vastausta kysymykseen, joutuuko hän helvettiin. Sitä meiltä jatkuvasti kysytään, mutta ei meidän tehtävä ole siihen vastata. Omassa mielessä voimme olla jotain mieltä ja voimme myös opettaa niin kuin uskomme, muttemme silti voi kellekään sanoa, että sinä joudut helvettiin! Toivottavasti ymmärrätte!
Lestat joutuu kaikki helvettiin. Ovat niin kieroa sakkia itse asiaa edes tajuamatta.
Maailma on globaali. Muuttakaa Pohjois-Koreaan te jotka haluatte eristäytyä. Lestat ovat irti yhteiskunnasta ja sosiaalisia ja henkisiä taakkoja.
Voit olla omassa mielessäsi sitä mieltä, että kaikki muut kuin VL:t joutuvat helvettiin, mutta oikeasti sinä ET TIEDÄ sitä, sen tietää vain Jumala yksin, ei yksikään ihminen eikä edes VL-yli-ihminen.
justhan sinä tuomitsit muita, kun totesit, että itse ajattelette niin, ettei körttinen todellakaan pääse taivaaseen
et edes tajua mitä kirjoitat
Minulle on sanottu satoja kertoja suoraan ja melkein suoraan että tee parannus ettet joudu helvettiin. Myös että kadotukseen joudut jos et usko.
Mulle ei ole sanottu, koska toimitan sen ohjeistajan hullujenhuoneelle. Ei ole mistä parannus tehdä, toisin kuin lestoilla, joilla ei omaa tuntoa, kun kaikki saa anteeksi sunnuntaina viimeistään.
Minulle sanoi vl kirkkoherra että joudut helvettiin jos et tee parannusta.
oli oli joo - kurjisti kovalla kädellä uhkaillen ja kiukutellen
toivottavasti sinä itse ymmärrät, ettei ole ihmisen tehtävä tuomita ketään helvettiin tai luvata taivaspaikkoja
Huonointa kun kutsui 35000 matua. Ne kun huomaa sukunsa tänne niin pian on miljoona elättiä täällä. Tätä ei voi antaa anteeksi.
Minä olen perussuomalaisten kannattaja ja minua ihanampaa ihmistä saa hakea.
Tuohan jo on tuomitsemista.
Lestat taas lisääntyy elättejä tänne kymmeniä. Ja pilaavat ilmapiiriä. Matut eivät saa sukuaan tänne ihan helpolla. Mutta toki sinne mennään minne suku ja tutut, joka on ihan ymmärrettävää. Suomalaisia meni 1970 luvulla Ruotsiin ja mm. Falun on suomalaisten suosimaa aluetta.
Vanhoillislestadiolaiset hyväksyivät eduskunnassa homoavioliitot. Vanhoillislestadiolaiset vastustaa homoavioliittoja silti. Mitä kristillisiä arvoja Vanhoillislestadiolaiset puolustaa nykyään..
Sipilä kutsui mamuja . Heitä tuli 35000. Takaperin kehitysmaista. Katujengeissä ovat nyt . Sipiläkö paras Pääministeri.
Mutta lestojen johtajat eivät kerro medialle että joutuuko muut helvettiin.
Fasisteja te olette
Keskusta, myös vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat eduskunnassa hyväksyivät homo avioliitot aikoinaan. Ja viime vihervasemmisto hallituksessa Keskusta, myös vl kansanedustajat hyväksyivät sen että jo ennestään löysää aborttilakia löysättiin lisää jne.
Murö mieltä lestat on kun keskusta jossa oli myös lestadiolaiset kansanedustajia kun olivat vihervasemmisto hallituksessa, hyväksyi seb että jo ennestään löysää aborttilakia löysättiin lisää jne
Todellakin vl kansanedustajat ovat tehneet ja tekevät eduskunnassa vihervasemmisto politiikkaa koska ovat kepulaisia. Oletteko huomanneet että lestadiolaiset yrittävät olla seuraa paikkojen ulkopuolella.. eduskunnassa niin ettei huomattaisiin että ovat lestadiolaisia. Eivät siis puolusta lainkaan hyviä kristillisiä arvoja eduskunnassa niin kuin Eräs kertoi, luuli. Ilkka Vakkuri lienee ainoa Suomessa joka edes jollain lailla puolustaa kristillisiä ja perusarvoja.
Lestaadiolaisten takia Suomen Keskustapuolue kärsii ja kuihtuu.
Ja suurin puolueemme kuihduttaja on lestaadiolainen kansanedustaja Juha Sipilä.
Sanoo luokanopettaja Ilkka Repo.
Hyvä kun Repokin sen sanoo, jota sanovat monet muutkin. Sipilä taitaa olla muutenkin inhotuin politiikan saralla.
En minä ainakaan ymmärrä mihin vl uskovaiset perustaa sen että Ainoastaan vl uskovaiset pelastuvat, ei siis esimerkiksi esikoislestadiolaiset. Lapsihan tietysti uskoo mihin vanhemmat opettaa, kun tynnyrissä kasvatetaan. Tosin viimeistään aikuisena moni ajattelee jo omilla aivoillaan. Ihme kun monet rasvaat miehetkin uskoo vl oppiin. Ehkä oppi tuntuu monista oikealta kun saarnamiehet itkienkin saarnaa.
Se Lars sai uskonsa Lapin Marialta.
Lestat voivat lapsenomaisesti uskoa vaikka joulupukkiin, mutta pahaa se lahko tekee Suomelle ja ilmapiirille täällä. Pirttiviljely ja vanhusten ja muiden kusettaminen on ikävä asia.
Italiassa tiedämme olevan tuollaisen "verkostoituneen " toimijajoukon. Sen nimenkin tiedämme se on mafia.
Täällä tuolla kehumallasi verkostoituneella joukolla on just samanlaista toimintaa.
Tuo rehellisyys on viimeisen päälle täyttä sitä ihtiään. Lapset pitäisi myös kasvattaa eikä vaan tehdä koska joku setä niin käskee. Kiusaajia ja pikkurikollisia.
Olet oivaltanut asian.
Ennen oli saarnamiehissä maanviljelijöitä. Käskivät äänestää keskustaa. Muistan kun saarnamies sanoi että uskova ei voi äänestää muuta kuin keskustaa. Onneksi keskusta kepuli on vaipumassa muutaman prosentin puolueeksi. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa kristillisdemokraatitkin pyyhäkltävät edelle. Parempi puolue sekin.
Ennen saarnamiehet yöpyi taloissa. Kuusamossa ainakin kuulemma piti saarnamiehen saada yöksi viereensä petiin talon komein tai kaunein tyttö.
Eikös se niin ole lestoilla saarnamiehillä, että tulleet taloon, niin siellä ovat lapsia panneet. Japanin lippu lakanaan.
Hs+gallupissa+kristillisdemokraatit+oli+kai+noussut+kun+oli+noin+4+%+kannatus+eli+noin+sama+kuin+rkp.
Ii, siellä on se joki... tai paremminkin se jokin eli käsiin räjähtävä alkoholiongelma lestadiolaisilla.
Älä katso telkkaria ettet joudu helvettiin.. Eräs vl poika kertoi voittaneensa arvalla telkkarin. Oli myynyt sen. Eli eli....
Olisi ollut parempi särkeä se telkkari niin olisi ollut yksi paholaisen silmä vähemmän maailmankaikkeudessa.
Talepaaneillahan on silleen, että jos ottavat yhdenkin huikan, niin se on holismi irti. Tiedän paljon lestoja linnakundeja jotka on ottaneet yhden kaljan, niin lähtenyt heti lapasesta. Mutta silti ne on niitä parhaita lestoja mitä minä tiedän. Ja vähiten yhteiskunnalle ja muille haitaksi.
On sillä Oululla vallan järkyttävä uskonlahko tukirankana!
Ihmekkö tuo että skolioosi vaivaa.
Onkai heitä etelässäkin ja ulkomailla anerikkaa myöten.
Ameriikassa meneekin loistavasti, oikein malliesimerkki siitä miten tukiranka toimii.
Muutamia on uskaltanut lähteä lahkoaan pakoon.
Lestat ovat tuolla tavalla ajatellen Oulun luusyöpä sen selkärangassa.
Skolioosi ei ole luusyöpä, vaan selkärangan vinoutuma.
Kuka on se naispappi joka hekumoi vihkimiensä avioparien miesten kanssa.
Millainen sää siellä on?
Entä sitten? Etkö tajua asiaa? Lestat ovat skolioosia pahempi ongelma.
Ne kärsii jotka ei ymmärrä tuota uskoa omalle kohdalleen ja kun niille pakkosyötetään tuota oppia. Ei mene enää ymmärrykseen kun vl saarnamiehet on raiskannut vuosikausia lapsiaan. Itse olen periaatteessa täysin varma ettei vl usko ole maailman ainut oikea usko. On hyvinkin mahdollista ettei tuon uskon kautta pelastu kukaan. Jos Jumala on olemassa, Hän on luomiaan rakastava. Raamatun mukaan Jeesus sovitti kaikkien ihmisten synnit ristinkuolemalla. Meidän tarvitsee vain uskoa. Vaikka ei ole uskovainen, voi ihmisellä olla hyvät perusarvot. Eli ei kaikki vanhemmat kasvata lapsiaan elämään "huoruudessa ja saastassa". Kyllä esimerkiksi petistä petiin hyppäävä lapsi ja vanhempikin rupsahtaa melko äkkiä ja liika viina ei ole hyväksi. Uskossa on ääripäät kahta puolta eli kultainen keskitie on parasta. Kun uskoo omalla tavallansa omassa tykönänsä. Mutta kenenkään ei ole pakko uskoa. Vapautta enemmän, myös jotain rajoja.
Jos oikein kova lestadiolainen on myös oikein kova kepulainen, on vaikea sanoa kumpi on hänelle tärkeämpää.
Notko.
Ahkeria ihmisiä...suurin osa. Tosi on. Nimim. . . Ei itse lesto.
Ahkeria kusettamaan ihmisiä ja sutkaamaan. Myöskin lisääntymään. Töissä lusmuja, jos töihin vaivautuvat. Tekevät sutta ja sekundaa joka asiassa.
Eivät myöskään myönnä olevansa lestoja, kuten nämä täällä heitä ahkeriksi ja hyviksi kehuvat häpeävät taustojaan. Eikä syyttä. Kait omaatuntoa ei kokonaan pois saa edes lahkoon syntyneeltä? Aivopestylle voi omantunnon rippeitä jäädä ja siksi osaavat edes vähän hävetä. Mutta sunnuntaina taas kieroilu anteeksi.
Mutta monet lestadiolaiset teinitytöt on nättejä mukaviakin. Ovat aika rentoja ainakin rannalla bikineissä. Jotkut alkaneet itse juttelemaan rannalla, eivät lainkaan tyrkyttäneet uskoa. Todella kivoihin l tyttöihin olen törmännyt.
Juu, virkistävää vanhankin miehen nähdä tatuoimattomia normaaleja tyttöjä ja poikia. Kohteliaita ovat, eivätkä nortti suussa syleskele kaupan edustoilla eikä tyhjät kaljapullot lennä lepikkoon.
Älä sinä lesta ala omiasi puolustamaan. Kyllä ne norttia vetää enempi kuin muut, se kun on kahvin ja huumeiden lisäksi ainoa sallittu nautintoaine heillä. Ja ne ei vain sylje kaupan edustalle, vaan lisäksi kusee ihmisten postilaatikoihin ja paskoo pihat. Kateellisia kaheleita kun ovat.
Kyllä ne käy vieraissa monet uskovaisetkin. On kokemusta.
Koitetaan säilyttää neitsyys avioliittoon ja olla sitten yhdelle uskollisia koko elämä. Minkä Jumala yhdistää, sitä ei saa ihminen erottaa
Jos on raiskattu neitsyys niin ei ole oma syy.
Ja on syntiä ehkäistä
Jos on pukeutunut provosoivasti, silloin se on oma syy. Minihameen käyttö on kuin kutsuhuuto panemaan kysymättä. Sama juttu, jos jättää rintaliivit pois.
Olisi nytkin mukava rakastella ihanan noin 20v naisen kanssa. Sievät silmät on seksikästä.
Tosiaankin jos silmät on sievät tai kauniit ja niillä uskaltaa katsoa kunnolla, se on kiihoittavaa.
Vetele vaan handuun niin kuin tähänkin asti.
Oletko neitsyenä säilynyt
Miten uskovaisetkin voi lukea kirjailija Kalle Päätalon kirjoja. Kalle kertoi vanhanapoikana kuolleesta jätkästä "se taisi palauttaa kyrpänsä Luojalle käyttättömä takaisin" jne.
Eivät taida lukea. Itsekin olen lukenut niitä kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen kerran
Eikö se tumputtaminen ole syntiä kuten gummin käyttökin giggelinsä päässä. Menkää ja täyttäkää maa.
Pappi sen sanoi, niinku asiat on
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006549101.html
Nytkin. Tekee mieli
Ei sekään ole syntiä, jos mielessään pyytää anteeksi. Kun laukoo liemet ja sen jälkeen katuu, asia ei ole syntiä. Samaten on rikokset ja esimerkiksi lapsiin ja eläimiin sekaantuminen. Mutta erikoisia vinkeitä lessuilla!
Käy muuten eräs Oulun seurakunnan naispappikin.
Minä tunnen lestadiolaisen kepulin joka on lukenut koko Päätalon tuotannon ainakin kahteen kertaan. Kuulemma tyttönsäkin tykkää Kallen kirjoja lukea. Jospa se ei olekaan syntiä lukea. Olihan Riitukin lestadiolainen vaikkakin vapaamielisintä sorttia. Jäi mieleen Kallen kirjasta kun oli ollut niin paljon lunta että Riitu oli kertonut pillunkarvojen jättäneen vanan hankeen. Niiilä ei naisilla ollut ennen alushousuja jalassa.
TUKIRANKA!!!!!????? :O
KELA "tykkää" lestadiolaisista :D :D :D tukiaisten ahmateista :D :D :D
Omituisia mölyapinoita, jotka elävät äänekkäästi öisin, penikatkin valveilla vielä puolenyön jälkeen ja juoksevat puolialasti pitkin pihoja ja meuhkaavat, vanhemmat eivät katso perään ollenkaan ja lärpättävät isoon ääneen rivitaloissa, käyvät kylässä yöllä ja ramppaavat isoäänisesti, kaikilla ei ole lomaa vaikka kesä onkin ja nukkuakin pitäisi öisin töissä käyvien tavallisten ihmisten ja aamuisin pitää myös pienten lasten jaksaa herätä päivähoitoon.
Tekisi mieli käynnistää takapihallenne joku "verkusonni" aamuisin viiden aikaan
kostoksi yömölinöinnistänne, meidän perheen pitää herätä silloin, kun teidän pesue menee nukkumaan aamutunneilla ja haju on aivan kamala, joka pesueestanne leijailee koko rivarialueelle.
Ja omakotitaloalueella sama juttu.
Terv. Vesalan kylän asukki
lestojen ansiosta Pohjois-Pohjanmaan mielisairaaloissa on asiakkaita ja paljon !
Tuo on muuten totta.
Muutoin ihan edistyksellinen ja avarakatseinen kannanotto työväenluokan edustajalta, mutta muutama vuosikymmen myöhässä: mielisairaalat on lopetettu Suomesta ja siirrytty avohoitoon.
Kuulunee samaan syväpohjaiseen vasemmistolaiseen mietiskelyyn kuin Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetun ja sosiologian professori Puurosen ajattelu Mannerheimista sarjamurhaajana.
Li Anderssonin, Pakosen, Arhinmäen ja Anna Kontulan aatetovereita.
Anna Kontula on siitä rohkea, että hän pyrki Gazaan tekemään paikallisille gazalaisille arabimiehile selväksi, ettei Gazan naisia alisteta.
Osastohoidossa paljon lestejä.
Verorahojen lypsäjiä. Kieroja. Ihmisarvojen polkijoita. Korruptioituneita. Keskenään sopivat verokiertoja hyväveljien kesken.
Jälkipolvet kiusantekijöitä ja pahantekijöitä jotka eivät arvosta muita. Vallanhimoisia tekopyhiä.
Kyllä ikävä kyllä olet oikeassa, mutta veronkierto on vain pientä heille, kun oikeasti se mafia petostelee paljon enemmän.
Olisi ehkä naisilla edelleen oltava pitkät hameet ja huivi leuan alta. Nykyään liian tiukkoja housuja. Himot herää. Ja ei partaa miehillä eikä pitkää tukkaa. Ja lieneekö tuo kahvi synti kun se piristää. Joku sanoi kahvia huumeeksi.
Iso osa lestoista on täysiä huijareita. Muistan jo kymmenien vuosien takaa saarnamies kauppiaan joka... En viitsi kertoa ettei minua tunnisteta. Itkettää melkein isäni puolesta. Tuo saarnamies elää vielä. Kannattaa pistää täydelliseen boikottiin ihan kaikki lestojen firmat.
Oliko P vinnur va.
Well. Ghislainista Uleåborgiin, niin puo-lesta ei kannata maksaa.
No nyt selvisi, miksi Oulun talous on niin surkeassa jamassa. Syynä on selkärangattomat tukirangat.
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/
hillassa ollaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/69f88df1-7617-4ece-9658-9aee5655ff63
ei myönnä edes maahanmuuton tuhoja
Haluaa maahanmuutolla peittää lestojen aiheuttamaa tuhoa .
Tällä asialla on varmasti vaikutusta
islamin tukijat?
sipilä 2015
Lestat on Oulun häpeä ja taakka.
Ydinpommilla saa hyvin tyhjennettyä roskakorin.
Maallikkosaarnaajat pilaavat maamme arvokkaan kristillisen uskonnon. Pappisvirkaa ei pysty hoitamaan ilman tarvittavaa sivistystä ja koulutusta.
Valitettavasti kristinuskokin on jakaantunut moniin toisiaan vastaan oleviin lahkoihin joilla on aivan eri mielipiteet monista ydinasioista. Olen kuullut miten uskovaiset toistelee raamatun vertauksia ja on selvää että käsitys niistä on monilla hyvin erilainen. Ne asiathan sisältää monia eri kerroksia ja ovat vaikeaselkoisia. Paavalikin sanoi myöhemmissä kirjeissään että vanhemmissa kirjeissään syötti kuulijoille maitoa, koska he eivät olisi kestäneet vielä kiinteää ruokaa. Silti eri kohtia toistellaan kontekstista irrotettuna. Tämä ongelma on näistä asioista puhumisessa. Loputon sekaannuksien suo. Vain alkulähteessä on totuus.
Lestadiolaiset ovat oulun mafia. Virka-asemia käytetään räikeästi hyväksi, poletaan perusoikeuksia. On vainoamisia, joukkoahdisteluja, törkeitä huumausainerikoksia, hyväksikäyttöjä ja niin edespäin. lahkon kultapoikia jätetään tuomitsematta rikoksistaan. ja tälläisen lahkon "otteesta" on vaikea päästä eroon, ellei sitten vaihda paikkakuntaa tai ota sitä jumalan rääkkäystä vastaan ja lähe omin neuvoin kirstunpohjalle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034154/pride-juttu-poistettu#comment-109024077
Moktar niittaa porukkaa sähköpostiiskulla ja email-potkaisulla, Tarzanina.
Puuilossa Deltan lähellä oli viime viikolla nättejä tyttöjä töissä. En tiedä olivatko lestoja
Ei Puuilo taida olla lestoja. Jotain lahkoa kyllä ainakin Ruskossa. Kylläpä sellainen neutseellinen lesta on ihan kiihottava. Mitä ne sanoisi kun löisi jäykän mulkun nokan eteen ja sanoisin että tee mitä haluat?
Oulun syöpä ne on.
Lestat on Oulun ongelma. Helevetin haudasta nousseen näköisiä ne akat ja äijät on kuin pystyyn paskannettuja.
Entäpä me muut sitten? Välitättekö meistä pakanoista ollenkaan?
Lesta tai jutsku kummatkin ovat marginaalinen määrä muusta väestöstä mutta iroonista kyllä jälkimmäinen omaa Arsenaalia että saisivat koko lähi idän ja Euroopan muuttuu tulipätsiksi. Sen vuoksi olisi hyvä että edellä mainittujen ei anneta saada samaa Mahkua ku jutskut
Yksikään ihminen ei tiedä onko Jumala olemassa.
Eiköhän Oulussa monilapsiperheen äiti elä kelan tuilla pelkästään, jos löytyy puoliso, niin hänellä on sitten se työpaikka.
Ei nämä sosiaalipummit ole Oulua rakentaneet, kyllä siihen tarvitaan koulutettu väki, vakituiset työpaikat ja tasapainoinen perhe-arki, josta kasvaa uusia veronmaksajia, eikä uusia sosiaalipummeja tai päihdeongelmaisia.
Lestadiolaisuus tuskin on Oulun menestys, vaan koulutus ja ne alat jotka menestyivät aikoinaan esimerkiksi elektroniikka, tekniikka, tehtaat, sairaanhoito jne.
Toki Lestat on näissä yhä töissä, sitähän ei voi kieltää.
Kuka on ollut sänkyhommissa lestadiolaisen miehen kanssa.? Kävi tuuri Iskurin ilmoitukseen kun vastasin. Mies oli 8 lapsen isä ja mukava kaveri. Ikää melkein 60 ja halus että hänen isoa kyrpää imetään alastomina, runkkas minun kalua mutta ei halunnut imeä ite. Mukava oli miehen kanssa peuhata sängyssä. Tykkäs kovasti hieronnasta ja hyväilyistä. Vaimo ei enää tykännyt seksistä. Opetin hänet suutelemaan miehen kanssa. Alkuun vähän vierasti ajatusta, mutta sitten kiihoittui entistä enemmän. Se oli himoa molemmin puolin, tykkäsin kaverista tosi paljon. Melkein saman ikäisiä oltiin ja kotona seksi melkein samassa tilanteessa. Useita vuosia tapailtiin joskus monia kertoja viikossa. Ikävä tuntuu vieläkin - muutti pari vuotta sitten toiselle paikkakunnalle.
Hyvä Moktar!!!
Minä olen rakastellut vanhoillislestadiolaisen varatun naisen kanssa. Pimppi haisi pahalle, tosin monella muullakin naisella haissut. Peskää naiset paremmin ja tiheämmin alapäätänne.
Työelämässä lestat puukottavat normaaleja terveitä ihmisiä selkään jatkuvasti. Yrittäjänä lestat kiertävät veroja ja varastavat sen minkä ehtivät. En kyllä käsitä mikä tässä uskontohihhuliporukassa on sitä selkärankaa?
Googletappa Moktar Gubta
Olihan se vaan melekonen heppu se Ruotsin Pajalasta lähtenyt Lars Leevi Laestadius kun sai pystyyn tällaisen hurmosliikkeen. Hän oli joko välkky tai sitten ne, jotka lähtivät tähän liikkeeseen mukaan ovat täysin tyhmiä!
Paljon erilaista oppia julistavat vl porukka.
Aiheuttaa runsaasti mielisairautta.
Koko liike on iso mielisairaus ja sitä ylläpitävät ihmiset tyhmiä
Koko herätysliike aiheuttaa harmaita hiuksia ja mielenterveysongelmia kaikille
Suurin osa kuulemma jättää lahkon. Lahko aiheuttaa paljon kärsimystä, lapsia raiskattu ja vanhuksia huijattu sekä rääkätty hoitokokouksissa. Lisäksi monet mielisairaalassa ja monet ennenaikaisesti joutuneet hautaan.
Vieläkin vainoavat epäuskoisia sukulaisia mm.sairsaaloissa olevia..
Kuka tälläistä lestojen ylistelyä kirjoittaa, siis saako lestadiolaiset edes käyttää internettiä, eikö suomi24 palstalla ole hyvin väärä sanoma ja voimakas vaikutusyritys, saatanallinen johdatus pahuuteen tai mitä lie. Vaarallista hommaa, voi selvitä totuus jollekkin ja hän eroaa lahkosta sitten turhaan.
Kaikki uskonnot jotka aiheuttavat pahaa yhdellekään ihmiselle, pitäisi kieltää.
Saatanan lestapaska-apinat. lesta paska, paska lesta
Suomi on parempi paikka ilman lestoja
tuottavat maahan henkisesti sairaita ihmisiä
tuottavat henkisesti invalidia porukkaa. aivopestyjä ihmisiä
Luoneet Ouluunkin tuhansia työpaikkoja, eivät ihmiset saa kotona loisia.
ei kukaan normaali ihminen näiden kanssa tee yhteistyötä, koska polkevat ihmisoikeuksia eikä noudeta mitään työlakia
Näin on eikä niillä työmailla ay-agitaattorit ja kommaripolitrukit hypi heti duunarin silmille
Eikä makseta juuri mitään.
Mielisairaalassa paljon lestoja ja ennenaikaisesti hautoihin jouduttu.
Ihan normipalkat ja bonukset niinkuin muuallakin.
Moni kuollut ennen aikojaan tuon lahkon takia. Meidänkään perheestä ei yksikään selvinnyt täysin.
Lestadiolaiset ja muut, rukoilkaa Oulun puolesta näinä arvaamattomia aikoina.
Tiedetään.
Lahkolaisista ei ole kuin haittaa jokaiselle joka ei kuulu samaan kastiin. Olen itsekin yrittänyt saada oikeutta itselleni ja perheelleni, mutta lestat ovat liian kova vastus tavalliselle tallaajalle.
pieni kriittisyys ei ole pahitteeksi
https://freepathways.wordpress.com/2016/06/27/muslimit-ja-lestadiolaiset-kuin-kaksi-marjaa/
Joku Saatanan Lesta vielä kehuu täällä tuota täysin mätää verkostoa. No kun rakennusala kyykkää oikein kunnolla ja Lestoilla on paska housussa niin toivottavasti naapuri Lesta auttaa. Me muut nimittäin kustaan päälle siinä vaiheessa.
Lestadiolaiset on Suomen syöpä !
Jollei sitä uskontokuntaa olisi niin uskon eo olisi niin paljon kieroilua ,ahneutta ,juoruilua kuin tuo tauti teettää jossa pelotteilla ja kiristämisellä pidetään sukuasiat sekä varsinkin ongelmat niin ettei voida saada järkevää apua !
Kertokaa mitä siinä parempaa kuin valtaväestössä !
Samaa kuin Juutalaiset aikanaan ,pitävät muita pilkkanaan ja raha on se mitä tehdään keinoja kaihtamatta ! Täysin kunniatonta porukkaa ! Romanit ovat kuoropoikia lestoihin verrattuna !
On nähty meinaa kaikenlaista ympäri maailmaa ha tää ryhmä on kieroin kaikista …ikävä kyllä
Oulun poliisissa on ainakin neljä keskustalaista poliisia, jotka ovat mukana kaupungin päätöstenteossa. Yksi näistä poliiseista oli Tilapalvelut liikelaitoksen johtoryhmässä silloin kun Matti Matinheikille hommattiin sieltä kautta virka-auto ilman hankintapäätöstä. Oulun poliisi tutkii nyt tuota virka-auton hankintaa.
Suomen kierointa porukkaa
Tiukka yhteisöllisyys ei koskaan ole hyvä asia koska tasapuolisuuden etiikka hämärtyy.
Lestat tekee paljon tuhoa aikaan
Heillä on vain tukiranka omaan taskuun
Mafia se on.
Selkärangattomia
https://www.vauva.fi/keskustelu/4825113/lestadiolaisten-pimeat-puolet
Kepulaisia ja kokoomuslaisia kaikki. Älä äänestä noita puolueita.
Ex lestoissa on perussuomalaistenkin kannattajia joka on hyvä asia.
voisivat perustaa oman valtion
Voi hyvällä syyllä sanoa että kaikki vanhoillislestadiolaiset ovat rikollisia koska suojelevat saarnaajiaan ettei ne joutuisi maalliseen oikeuteen esimerkiksi raiskauksista . Raamatussa sanotaan että kunnioita myös maallista esivaltaa.
Lestadiolaisuus on Suomen suurin juorukerho ja mafia
Joo. Olen huomannut että opetus alalla on paljon lestoja ja iso pisnes Oulussa on Oulun kaupunki ja lestojen välillä lastensuojelussa. Eikö tälle asialle voisi joku tutkinta tehdä. Onhan verovarat myös meidän pakanoiden ansaitsemia. Miksi naapurin lestat yritti saada meidänkin lapset lasten suojelun asiakkaaksi ja tekivät perättömän ilmoituksen kun emännän kanssa hieman riideltiin. Vaikka eihän meillä edes enää ollut alaikäistä lasta.
Tämän porukan juoruilu saa luvan loppua tähän päivään Oulussa.
Juoruavat puuta heinää.
Saatana jos ei ala muuttumaan homma nii ei hyvää seuraa.
Pitäkää omista asioista huoli. Nimittäin näillä jos joillain huolia on. Semmosta sen on kulissi elämä.
ALKAA kulissit kaatua.
Olkaa niille edestäpäin kohteliaita, mutta erotkaa kirkosta jne . Kun kirkko vähitellen kaatuu,menettää tuo sakki hohtonsa, hehän sitä hallitsevat pääosin. Moni lesta jopa toivoo muutosta, ei vain uskalla sanoa ja heillä on tämä hyvä veli verkosto, aina tuetaan toista lestaa, sen tietää muut,kuten on sanottu, että minkä teet, oulussa hallitsee liikaa hyvä veli verkosto, jota moni vihaa ja halveksuu.
LESTADIOLAISET LISÄÄNTYVÄT, KUIN SOPULIT JA OVAT KUIN LAUMAELÄIMET.
Koskaan, ei missään eikä milloinkaan ole ollut hyväksi minkään uskonnollisen yhteisön yliedustus eikä hallinnointi, vallan käyttö. Ei missään . Ei milloinkaan. Ei nyt Oulussa eikä muuallakaan. Laittakaa stoppi tuolle tyhmyydelle heti ja nyt.
Veli hyvä, entäs me vähemmistö?
Tasa-arvo kuuluu kaikille ja kauas.
Kyllä on niin epärehellistä porukkaa ja hyväksikäyttävät kaikkia taloyhtiössä nyysivät vähäiset ja tyhmyys paistaa kilometrien päähän.
Johan se on tutkimuksissakin todettu, että lessut ja muslimit ovat samanlaisia tekopyhiä maailman inhotumpia porukkaa.
Se malmin muslimikerho jonka piti olla muka joku lasten ip-kerho ovat saaneet häädön taloyhtiöstä.
Lessu yrityksi kaatuu nyt yhtenään.
En käytä lestojen omistajien yritysten palveluja.
Hassua kun ei kukaan haluakkaan olla kaupunginjohtajana ,lestakaupungissa.Jätekuljetukset kilpailutettuna omille yrityksille.
Lestat ovat Oulun perikadon alku ei siis mitään muuta taitavat Lestat itse tätä nostaa huipulle
Kyllä tämä kirjoittaja puhuu niin omiaan tai sitten on oma lehmä ojassa vahvasti !
Lesta ei jaa mitään muille kuin toisille lestoille jos heillekään ! Juutalaisia he on js samat käytännöt , osaavat tehdä rahaa yms mutta vaietaan aroista aiheista kuten mielenterveys ongelmat ,talous yms minulle riitti 10v lestanaisen kanssa jonka isä veljineen käpälöi toisiaan ja sisarustensa lapsia yms ! Ei eurot auta jos päässä vikaa !
Jos Lessadiolaiset kohtelisi valtaväestöä tasavertaisina niin ero asia mutta kun he ovat ihmisinä niin parempia kuin muut niin se tekee heistä vaarallisia !
Minä olin tyhmä ja hyväuskoinen kun uskoin heidän höpöjään!
Tänä päivänä voin olla vaikka väkivaltainen kun vaistoan paskapuhetta !
Ovat kyllä melkein kaikki mulkkuja. Huume ym. ongelmia enemmän kuin tavallisissa perheissä.
Ryyppäävät ja juovat alkoholia aivan siinä missä muutkin.
Valeuskovaisia, pedareita, epäluotettavia, ylimielisiä, kieroja, korruptoituneita. Tekevät mitä tahansa ahneuksissaan. Sanonta tunnustettu synti saadaan anteeksi.
Lisäksi niiden penikat ovat täysin idiootteja mopoinensa.
Kasakoitako ne Hailuodossa asuvat on. Varkaissa siellä. Wikipedia kasakat.
oulukin menee tulevaisuudessa Putinille. hyvä maa-alue tehdä maailman nykyaikaisin venäläinen ydinvoimala oulun paikalle.
No venäläinen juutalainen ei kyllä myrkytä enää yhtään . MYRKYNKEITTÄJIÄ. JUUDAS.
lestat ovat pikemminkin oulun syöpä ja juopa
Seteliselkärankaisia pikemminkin.
Lestathan ovat todellisia käärmeitä ja yhdyskunnan rasitteita
Lesta ukot pettävät vaimojaan suurien huoltamoiden paikoitusalueilla. Lesta akat tekeöövät samoin.
Syntiä tekevät sen minkä ehtivät.
Eiksse ole sit umpikieroutta.
Kilpailutilanteessa on kaksi yritystä, joista toisen omistajat kuuluvat lestadiolaisiin ja toisen yrityksen omistajat eivät. Kumpi yritys voittaa tarjouskilpailun?
Lestadiolaisia päätöksiä: Oulun kaupunginjohtaja on antanut luvan eräälle lestadiolaisyritykselle rakentaa uuden päiväkodin lähelle asuntomessualuetta, jossa on jo valmistaja pulaa asiakkaista. Lestadiolainen kaupunginjohtaja näin ollen suosii Lestadiolaista yritystä kilpailuttamatta julkista hankintaa, eikä pysty perustelemaan, että miksi juuri kyseessä oleva yritys työn on saanut. Lestadiolainen yritys siis itse omistaa rakennuksen, johon kaupunginjohtaja on luvannut palveluseteleitä, joilla lasten päivähoitomaksut maksetaan. Kyseinen lestadiolais omisteinen yritys kaupittelee rakennusta vuokralle jokaiselle alueella toimivalle päiväkotiyrittäjälle luvaten palveluseteleitä, joita ei todellisuudessa voida alueelle lisää myöntää. Motiivina oletetaan, että Lestadiolaisella yrityksellä ei ole tarpeeksi töitä rakennusalan taantumasta johtuen, ja Lestadioilaisomisteiselle yritykselle tulee kuin taivaanlahjana kaupungin tukema rakennushanke. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten Oulun alueella markkinatalous toimii.
Vakuutusyhtiön edustajia uhataan "sadan serkun lähtemiselle toiselle firmalle" sekä hankinnoissa jos voit todistaa, että edes prosentti menee takaisin "liikkeelle", olet vahvoilla tarjouskilpailussa. Lestadiolaiset eivät ole tyhmiä, vaan pitävät röyhkeästi omiensa puolta.
Siispä jos haluat tehdä kauppaa Oulun alueella, suosittelen Lestadiolaisten "liikkeeseen" osallistumista. Voit suoraan voittaa urakoita osallistumatta tarjouskilpailuun ja varmistaa taloudellisen menestyksen.
Näitä esimerkkejä on Oulu pullollaan. Mutta älä mene Prismassa ääneen Lestadioilaisista puhumaan, sillä joudut pulaan.
Lastennussija liike tääon eikä mitään muuta
Miksi sitten niitä pedofiilejä ei laiteta Linnaan , vaan miksi ne Siat Armahdetaan?
Hei, Oulu porskuttaa ,jos niin sanotaan, verontasauksilla, jonka maksaa etelärannikko,
(Helsinki ,Espoo, vantaa, Kauniainen ym. Muut). Tutkikaa tilastot.Lestadiolaisten tulonmuodostusta on negatiivinen Oulun kaupungille, heidän sosiaali kustannusten vuoksi.
Oulu porskuttaa sukisukien lapsilisillä.
Entäs tuo yks tahkolam älpositiivinen forumlehessä, että maksetaan synnyttäjille rahaa niin maa lähtee nousuun- haahhahaa, miten tyhmiä kommentteja ja tämmöset luulee olevansa hyviäkin kirjottajia ja puhujia-säälittäviä miehen irvikuvia. Kymmenestä penskasta saa jo muutenkin hyvät lapsilisät tämä hallitsemattomasti lisääntyvä porukka.
Suomessa saa riittää, mikä oli Mauno Koivistonkin uskonnollinen olemus : "protestantti kristitty".
Kaikki lahkolaiset ovat enemmän tai vähemmän farisealaisuuden rasittamia.
😶🌫️: Moni veistelee koivistolaisittain. Sehän on hhvä jos on diplomnaattinen ratkaisu maaimmanpoliituisessa järjestelmässä, kunhan ratkaisu vaan löytyy aina järjestelmän politiikassa.
😶🌫️: mutta esimerkiksi lasten määrää tai laulääntä, sen kantavuutta ei passaa ottaa puheeksi aina, niin säilyy rauha.
🤯:Totta turiset.
😶🌫️: Niin se jo alkoi kiistely.
🤯: Ollaan kaikki samanlaisia , kaikilla on yhtä hyvä lauluäänikin.
🤯:Tämä oli illan paras.
Seteliselkäranka, IRL. hehheh
Nythän heillä pitäisi olla rakentamista Ouluun ainakin...pitää tulla nysse Tampereen malliin vissiin sekin, että nuoret viihtyy, eikä hoksaa kun ei joulunajan liikennöintikään toimi Tampereen malliin. Sielläkin jouluvalohässäkkää tosin, ei vissiin nyt oikein "mennyt hyvin".
Toki Suomi voi jo sanoa tsrkkikselle joutumisestaan että SE EI MENNYT HYVIN NYT, NYT!!!!!!
Aittakumpu on rohkea mies kun on ottanut etäisyyttä lestoihin ja luopunut lestaimaamin tehtävästä!
Lestat käyttävät lapsilisiä talon rakennuskustannuksiin
Kirjoitus täyttä potaskaa ja korruptio ja omahyväisyys haisee uskonnon ylevän siiven alla.
Jaahas tähänkin törmättiin pitkästä aikaa