"Kolumni: Itsetietoinen Ruotsi kompastui itsepetokseen koronaviruksen kanssa
Suurvaltamenneisyys ja kriisitietoisuuden puute ajoivat Ruotsin itsepetokseen koronapolitiikassaan, kirjoittaa tuottaja Riika Kuuskoski.
Tähän päätyi Aftonbladet pääkirjoituksessaan koskien rajojen avaamista koronakriisin jälkeen – osa Euroopan maista on alkanut avata koronan sulkemia rajoja toistensa kansalaisille mutta ei ruotsalaisille. Syrjintää, julisti ulkoministeri Ann Linde.
ITSERIITTOISEN kansankodin retoriikka on näyttänyt naapuriin itsepetokselta.
Viikkokaupalla uutisoitiin, kuinka laumasuojan saavuttaminen etenee Tukholmassa – toukokuussa se piti saavuttaa. Matemaatikko laski uudet mallinnukset, kuinka jo 40 prosentin sairastaminen riittäisi, kun luvut eivät alkaneet nousta.
ARROGANSSI. Yksi syy haluttomuuteen tehdä radikaaleja ratkaisuja yhteiskunnan sulkemiseksi ajoissa oli varmaankin talous, mutta kansankoti paljasti myös omahyväisyytensä.
Kun sotaa on käyty viimeksi 1809, ei kriisiajattelu ole kunnossa. Ei osattu uskoa, että on tosi kyseessä ja pitää toimia. Meillä sentään on vielä Huoltovarmuuskeskus.
”Suomessa vielä tiedetään, mitä kriisi tarkoittaa ja että valtio on olemassa oikeastaan sitä varten, että ei herätä kasakan nauruun”, tiivisti eräs historioitsija.
Asiaa ei auta vanhan suurvallan itsetietoisuus. 1600-luvulla koko Baltiakin oli Ruotsia, ja hakkapeliitat kävivät sotimassa Prahassa asti. Vauras Ruotsi on tottunut olemaan kadehdittu hyvinvointivaltio. On Abbaa ja Roxettea, Henkkamaukkaa ja Ikeaa. Siellä tiedetään paremmin."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006523691.html
Ruotsilla näyttää olevan suuria vaikeuksia myöntää virheitään. 😂
No nyt ruotsalaiset ovat maailmalla uusia tautisia "mongooleja" ja se on pelkästään hyvä asia 😂
Oppivat hieman edes nöyryyttä. Sääli että svekot menevät suomalaisesta passin puolesta ja pelastuvat näin.
Hyvä analyysi Ruotsista
6
<50
Vastaukset 6
- Anonyymi
Virheiden myöntämisen vaikeus tuntuu olevan ruotsin kieleen liittyvä ominaisuus.
PArempi itseriittoinen, kuin itsesiittoinen, jota Ruotsi ole ennen "afrikkalaista väliiintuloa".
- Anonyymi
Omahyväisyyden määrä on päätä huimaava , siis kaikilla ruotsinkielisillä .
Ruotsia haittaa kun heillä ei ole kunnollisia pakkokeinolakeja.
"Epidemiologi Anders Tegnellistä on Ruotsissa tullut koronaepidemian kasvot. Nyt hän saa tappouhkauksia."
Jävlä finnar :-)- Anonyymi
Ihan osuva anlyysi, tosin pari pahaa virhettä.
Ensinnäkin Ruotsi ei ole koskaan ollut mikään suurvalta. 1600-luvun lopulla se oli tosin alueellinen suurvalta. Sekin pitkälti suomalaisten panoksen takia.
Ja tuo outo kasakka-viittaus on turha. Ei suomalaisten tarvitse pelätä Venäjää ellei siihen tarkoitusella pyritä. Niinhän svekoeliittimme ja sen valtamedia tekevät.
Suomalaiset sotivat ja kuolivat yli puoli vuosituhatta TURHAAN taistellessaan Ruotsin hovin sotia! Suomalaisilla itsellään oli ihan tarpeeksi maata.
Kunhan vain olisimme saaneet rauhassa lisääntyä, vaurastua ja rakentaa maatamme. Mutta Ruotsi ei sitä sallinut itsekkäistä syistään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361790- 73600
- 49600
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522
