Pieni tarina:
Raksamies ja opiskelija rakastuivat ja menivät kimppaan 80-luvun lopun hulluina vuosina. Tuli lama, opiskelija valmistui kortistoon ja raksamies jäi työttömäksi. Perustettiin perhe.
Asuttiin ensin vuokrayksiössä, sitten -kaksiossa ja lopuksi -kolmiossa. Rakentaminen vilkastui ja mies pääsi töihin, vaimo oli kotiäitinä ja teki pätkätöitä. Perhe kasvoi ja kolmio alkoi ahdistaa. Isommissa asunnoissa on isommat vuokrat ja perhe järkeili, että sillä summalla lyhentelisi jo asuntovelkaakin.
Lama-ajan kauhistamina vanhemmat miettivät asiat tarkasti ja päättivät ottaa lainan ja rakentaa itse omakotitalon, jossa on kaikki tarpeellinen, mutta ei luksusta. Näin tehtiin. Perhe haki ja sai korkotukilainan, rakensi hartiapankkiperiaatteella talon, jossa ei ollut hukkaneliöitä.
Tarina olisi onnellinen, jos perhe olisi rakentanut talonsa jonnekin muualle, kuin kaupungin suosituimmalle asuntoalueelle. Miksikö? Naapuritonteille nousi toinen toistaan isompia omakotitalopalatseja, joiden pihoihin ilmestyivät uudet mersut ja bemarit. Uudet naapurit katsoivat kieroon taloa, jossa ei ollut poreammetta eikä terasseja joka ilmansuuntaan, autotkin pihalla olivat vanhoja ja ruosteisia rämiä.
Köyhää alkoi mietityttämään, olisiko sittenkin pitänyt ottaa se pankin tarjoama 170 000 euron laina, ja ostaa velaksi samanlainen elintaso kuin naapurilla. Miksi tyytyä vaivaiseen 100 000, jolla sai vain perustalon? Kateuskin nosti päätään.
Sitten köyhä laskeskeli, että nykyisen lainan pääoman lisäksi pankille pitää maksaa 30 000 euroa korkoja takaisinmaksuajan aikana. Puolenkin prosentin koronnousu lisää maksuaikaa vuodella ja korkojen osuutta yli 4 000 euroa. Summat järkyttivät ja köyhä päätti maksaa lainaansa reippaassa tahdissa. Köyhä järkeili, että myyntitilanteessa hänen perustalonsa voisi löytää ostajan lyhyemmässä ajassa kuin 300 m2:n kartano naapuritontilla ja että talon arvo nousisi "naapuruston siivellä"
Tällä hetkellä perhe miettii muuttaisiko muualle vai rakentaisiko korkean aidan tonttinsa ympärille. Mitäpä itse tekisit?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitäpä tuossa nyt tarvii ihmeemmin tehdä?
Vaikuttaa ihan mukiinmenevältä tilanteelta.
Tietty sen suhteen saa olla tarkkana, että
kun elinkustannukset on pienet eli tarkoittaa
ettei ole pakko tehdä pitkää päivää niin
ettei aiheuta turhaa kateutta pitkää päivää
tekevissä naapuruston isissä ja äideissä. Kannattaa pitää ilo omana ja perheensisäisenä tietona. Kokemusta on. Naapureille kannattaa valitella
kun lapsille ei jää aikaa yms...
...herrajumala! Missä on omanarvontuntosi????
Sulla on sentään perhe ja hyvin ns.perusasiat. Mutta jos oravanpyörään haluat, niin siitä vaan.
Kateus on katsojan silmissä ja... mietikkäähän vielä...!!!!
Älä sinä hätäile.
Pappakin jätti kaikki tänne ku lähti. Eikä ole käskenyt lähettää peräänsä.
Jos raksamies vielä rakastaa opiskelijaa, niin paljon onnea teille!
Naapurisi rakastaa ruostuvia autoja. Rakkaus on uusi joka päivä.
Älä ole pahoillasi, jos olette saaneet itsellenne oman talon. Sellaisen teidän näköisenne. Olet varmasti ylpeä siitä.
Kerron oman tarinani. Olipa kerran kaks nuorta 80-luvun alussa. Molemmat persaukisia eikä kummallakaan vakityöpaikkaa. Sitten mies sai vakipaikan maaseudulta, jonne muutettiin ja perhe kasvoi. Vaimo ei halunnutkaan töihin, kun sai ihan itse hoitaa lastansa. Päätettiin rakentaa aravalla omakotitalo. Sellainen meidän näköinen. Inflaatio auttoi vielä silloin 80-alkupuolella lainan maksussa. Kesäksi löytyi aina töitä vaimolle, muttei sitä vakipaikkaa, jota olisi sitten halunnut, kun lapsi lähti koulutielle.
Sitten eräänä päivänä onnisti ja vaimo sai töitä lähikaupungista. Tätä ihanuutta keski 6 vuotta, kun työpaikassa alkoi painostus. Oli pakko ottaa loparit ja yrittää tehdä jotain itse eli yrittäjäksi silloin, kun Suomi kouristeli laman kourissa. Näin kitkuteltiin 3-4 vuotta. Ajettiin ruosteisilla autoilla ja elettiin niukasti. Yritys piti lopettaa, koska se ei kannattanut. Sen jälkeen vaimolla oli vain pätkätöitä ja työttömyyttä. Lasta piti kouluttaa kaupungissa ja se tarvitsi rahaa.
Onneksi koskaan ei sorruttu silloin helpon rahan aikaan ottamaan luottokortteja ja valuuttaluottoa vaikka sitä tyrkytettiin joka tuutista. Siinä kohtaa saan kiittää jääräpäistä suomalaista miestäni. Luonto kesti ajaa niillä ruosteisilla autoilla ja köyhäillä.
Nyt on sitten talo ja metsä maksettu. (Metsää siks, että talo lämpiää puilla - josta seuraa, että sähkössä säästää, kun itse kaataa puut, raahaa ne kotiin ja pätkii ja pilkkoo. Kuntokin nousee eikä tarvitse maksaa kuntosalivuokria.)
Vaimo on sittemmin saanut vakityöpaikan (5 vuotta osa-aikaisena).
Nyt sitten on ollut varaa ostaa se uudempi auto ja asunto kaupungista (velkaa siitä). Lisäksi vene on mukava harrastus.
Kaikki voi meillä näyttää mitättömältä näiden uusien hienojen talojen rinnalla, mutta onpahan kaikki hankittu omalla työllä ja raadannalla. Mitään ei olla peritty eikä velkaa ole koskaan ollut liikaa. Nyt on voitu hiukan matkustellakin.
Sitä paitsi ei ole koskaan ollut edes vara erota. Enkä aio sitä tehdäkään. Olemme aina puhaltaneet yhteen hiileen.
Toivotan teille onnea ja jaksamista siinä naapureiden painostuksen alla. Ei kannata antaa periksi. Tosin, jos talonne on hyvällä paikalla, jolla on arvoa, niin voihan sen myydä, jos sillä rahalla saa sitten jostain isomman tontin ja talon rauhalliselta paikalta.
Jaksamista toivottaa
Eräs aviovaimo