Olimme ostaneet halkoja ja pähkäilimme pilkkomista kun lähellä asuva maan-viljelijä poikkesi ohi kulkiessaan.
Hän lupasi lähettää poikansa seuraavana aamuna raktorin kanssa sahaamaan ja pilķkomaan puut.
Pojat tulivat aamulla ja sahasivat pari tuntia.
Keitin kahvit ja vein tarjoilun ulos enkä siinä touhutessani huomannnut että kevyen kesämekon alta oli unohtunut rintaliivit pois ja rintani olivat näkyneet läpi.
Mieheni käydessä välillä sisällä hän kertoi miten rintani olivat olleet näkyvillä.
Hän kehotti ottamaan myös pikkarit pois.
Tein keiton valmiiksi ja lähdin viemään sitä työmiehillemme hetken mielijohteesta riisuin myös pikarit pois.
Mieheni lähti lsäämään puita kiukaan alle.
Naapurin poika huomasi että olin jättänyt pikkarit pois ja laskeutui alemmas nähdäkseen paremmin, avasin sääriäni jotta hän näkisi paremmin.
Olisin halunnut sanoa
että "pankaa minut heti"
Mieheni palasi saunalta ja huomasi ehkä jännitystä välillämme ja kysyi "keskeytinkö jotakin"
Puutt oli sahattu pilkottu ja ladottu liiteriin ja joimme voileipä kahvit ja miehet valmistautuivat saunaan kun mieheni kysyi palkan maksusta, pojat sanoiv
at että täällä maalla tämmöinen on ollut tapana maksaa luonnossa.
Pojat meni saunalle ja mieheni kysyi minulta mitä meinaatko maksaa pojille palkan, kysyin oletko tosissasi ja hänelle sopii jos maksan pojille.
Otin pyyhkeen ja lisää olutta ja lähdin saunalle.
Pukuhuone oli tyhjä pojat olivat jo löylyhuoneessa ja olin puheen aiheena (mikä olen) riisuin ja menin saunan puolelle ja istuin keskelle.
Otin poikien kalut käteen ja se oli lupa heille alkaa tutustumaan palkkaansa ja jouduin selälleni lauteille ja ensi kierrokset meni lauteilla jonka jälkeen suihkun kautta saunakamarin sänkyyn....
Koko yö sitä jouduin maksamaan ennen kuin pojat olivat tyytyväisiä.
Mökillä tapahtunutta!
23
3894
Vastaukset
- Anonyymi
Siinä on järvi tullut hyöty käyttöön!
- Anonyymi
Keksi nyt parempi satu homeperse
- Anonyymi
Joskus totuus on tarua ihmeellisempää!
Itse maksoin samallalailla mökki remontin. Virolainen porukka.
- Anonyymi
Niinhän se juoppo tekee
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän se juoppo tekee
Olisin kyllä halunut olla. Remppa porukka sanoi etteivät nussi humalaista. En sitten juonut.
- Anonyymi
On hienoa kun naisten jalkovälissä on maksuväline.
On helppoa kaupantekoa.- Anonyymi
Kimppaseksiin suostuva nainen ei ole tusinatavara vaan himoittu seksikäs hieno Nainen isolla N kirjaimella.
- Anonyymi
Nimenomaan mitäs olet. Onko tuo mainos anna lisä tietoja.
- Anonyymi
Hokuttelin puoli tutun naisen terassilta mökille, mennessä kuiskasi taksissa miksi minä sanoin olet seksikäs kauniit tissit ja kiihottava pylly Heli kuiskas olenko tosiaan niin seksikäs mieheni ei kerro koskaan.
Mökillä juomat lasiin ja kiihkeä riisuminen imin rintoja pitkäänHeli kuiskas anna jo kyrpää ihmettelin missä pojat katsoin ylös kaikki kaiteella katsomassa.
Heli kiljui ja raapi käsillään pillu lotisi kunnolla kun sai orgasmia laskin sisään maattiin päällekkäin kun pojat kolme tuli taakse Heli säikähti kuiskasin on melkein neitsyitä kysyi miten melkein sanoin on imeneet vain toisiaan otin vierestä pyyhkeen ja pyyhin sanoin pojille siinä nainen Heli yritti nousta mutta rinnoissa oli jo huulet kiinni ja kädet hieroi pillua kun sai kalua sisään näytti että haluaa, katselin vanhempana vierestä Heli sai edestä kolmesti sitten käänsivät ja välillä kuivasivat ja naivat Heli ulisi ja välillä imi vieressä istuvaa, kaikki meni sitten pesulle.
Heli tuli viereen istumaan pyyhe päällä annoin juomaa istuttiin ja otettiin Heli sanoi olipa pojat hurjana aivan ihanaa kun sai antaa vähän hätäsiä olivat. Heli katsoi kelloa vielä on aikaa ja veti päälleen rakasteltiin hiljaisesti Heli kuiskas miletön tunne olla pantavana kun aina vaan sisään Heli sai sievästi rutisti ja vähän vapisi lskin sisään makoiltiin vielä kun pojat tuli nyt meidän vuoro seisoivat kalu pystyssä, Heli nousi ja meni poikain kanssa makuuhuoneeseen katsoin ovelta nai päällä ja imi kalua menin keittämään kahvia istuin ja join kun Heli tuli hurjaa porukkaa taas kaikki kahdesti halasi näkeekö minusta että naitu sanoin ei muten mutta hymyilet koko ajan Heli murjotti vähän aikaa ja nauroi kuiskas hullua olla huorana ja nousi kerro kun neljä pitää lähteä.
Pojat ne jaksoi ja Heli kiljui neljään.
Myöhemmin näin Heliä kaupassa kävelin varsin vastaan Heli oli kuin kotiäidit yleensä, sanoin terve mennään kahville Heli katsoi no mennään.
Jäähytteli kahvia ja hymyili eihän uskoisi että annoin panna koko porukan ja katsoi silmiin kysyin kaduttaako ei ei ja hymyili haluttaa lisää, otti kädestä, et usko miten muutuin halusin aina uutta muistan vieläkin kun ne ruiski sisään ja heti toinen päälle. Sanoin ota puhelin ja annoin numeron sanoin soita, puhelin pärähti taskussa.
Seuraavalla kerralla Heli oli pukeutunut oikeasti huoraksi pojat oli kohteliaita ja nauttivat, aamu yöstä Heli makasi vieress ja kääntyi kuiskas et usko kuinka nautin ei estoja ei vittuilua kiimasta kuiskas olet ihana kn kutsuit kuiskas tule kierrin sievästi päälle Heli kuiskas haluan minä näinkin ja levitti jalkoja reilusti kuiskasin olet liukas Heli suuteli en voi mitään olet niin kova ja ihana Heli tuli hiljaa ensin jännitteli pillu sitten nosteli pyllyä ja sitten tarrautu tunsin kuinka pillua kiristeli kuiskasin nyt siitän Heli kijahti tule tule. Psulle ja Heli kotiin.
Sain vietejä viikolla ihanaa ihanaa ja turvottaa turvottaa, laitoin viestin olet paras tosi hyvä. Tuli viesti tapaillaan.... joskus- Anonyymi
Niinhän se sulla tekee. Kyllä jo sun buaahaa speden oireilut tiedetään.
- Anonyymi
Mitäs et ole jo mennyt nyt hopi hopi
- Anonyymi
Niin montako poikaa niitä oli ja minkä ikäsiä?
- Anonyymi
Sata spedeä niuvanniemestä buaahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sata spedeä niuvanniemestä buaahaa
Mitä onko teitä spedejä siellä noin monta. Osaatkohan edes laskea noin pitkälle.
- Anonyymi
Yleisesti vaimot hoitaa maksut luonnossa.
- Anonyymi
Mökillä on usein tapana pikku palvelut sopia naisen ja tekijän välisenä seksi jutskana kuten mökkitien auraus talvisin.
Rouva käy keväällä kuittaamassa aurauksen, antaa toki pillua usekn kesälläkin miehen käydessä saunassa meillä.- Anonyymi
Maatalon isäntä hoitaa talvisin meidän mökin auraukset ja tuo polttopuut.
Maksan miehen palvelut luonnossa.
Hänen rouva ei tiedä että miehensä tykkää panna kanssani ja hänen 16 ja 18-vuotiaat poikansa ovat panneet minua kesäisin.
Mies ei tiedä että pojat ovat panneet minua eikä pojat tiedä isän panevan minua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maatalon isäntä hoitaa talvisin meidän mökin auraukset ja tuo polttopuut.
Maksan miehen palvelut luonnossa.
Hänen rouva ei tiedä että miehensä tykkää panna kanssani ja hänen 16 ja 18-vuotiaat poikansa ovat panneet minua kesäisin.
Mies ei tiedä että pojat ovat panneet minua eikä pojat tiedä isän panevan minua.Keväällä menin jälleen maksamaan aurauksen talven kunnossapidoista mieheni halusi minun antavan seksiä miehelle.
Mies kysyi kuitenkin haittaako minua jos mukana olisi toinenkin mies?
Olin kahden miehen kanssa sängyssä enkä kertonut miehelleni olleeni kahden miehen kanssa kun en pitänyt sitä tärkeänä.
Mieheni tiesi että minua panee toinen mies mutta hän ei tiennyt että minua panee kaksi miestä.
Oliko se kovin väärin että lupauduin kahdelle miehelle yhden sijaan?
Mies huomasi että minua oli pantu mutta ei huomannut että minua oli pannut kaksi miestä enkä oikaisut häntä siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keväällä menin jälleen maksamaan aurauksen talven kunnossapidoista mieheni halusi minun antavan seksiä miehelle.
Mies kysyi kuitenkin haittaako minua jos mukana olisi toinenkin mies?
Olin kahden miehen kanssa sängyssä enkä kertonut miehelleni olleeni kahden miehen kanssa kun en pitänyt sitä tärkeänä.
Mieheni tiesi että minua panee toinen mies mutta hän ei tiennyt että minua panee kaksi miestä.
Oliko se kovin väärin että lupauduin kahdelle miehelle yhden sijaan?
Mies huomasi että minua oli pantu mutta ei huomannut että minua oli pannut kaksi miestä enkä oikaisut häntä siitä.Tekikö kaksi miestä kaksin verroin hyvää?
- Anonyymi
Oli erilaista kun oma mies ei ollut mukana.
Osasin olla villimpi näiden miesten kanssa.
Oma mies kun on mukana niin sitä tulee mietittyä joka teko useammin kuin ollessa vieraiden kanssa. - Anonyymi
Talkoissa olen ollut useamman miehen naisena.
Oman mieheni pyynnöstä ja omasta halusta! - Anonyymi
Mökillä on rennompaa panna omaa vaimoa kimpassa muiden vieraiden miesten kanssa.
Vakkarin kanssa on sama missä vaimoa pannaan.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370