Hei
Ystävälläni on alkoholi ongelma ja olen aivan neuvton hänen tilanteeseensa. Olen yrittänyt auttaa, neuvo ja tukea häntä kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta siitä ei ole mitään hyötyä.
Hän on pahoissa veloissa ( luottieot mennyt) ja velkaa lähes kaikille. Itse lainasin hänellä yli sata euroa, koska hän kerti ettei ole rahaa ruokaan. Minulle kuitenkin selvisi että nää rahat meni hänellä pelkkään viinaan ja hän ei myöskään tule koskaan maksamaan minulle rahoja takaisin.AIna on jok syy miksei voi maksaa takasin ja hän teki myös todella paljon ohareita ja kertoi lopuksi että ei voi maksaa, koska on juonot nuo rahat.
Hänellä on myös ongelmia vuokran maksun kanssa ja pyytää välillä rahaa, mutta en oe antanut hänelle senttiäkään, koska tiedän että nuo rahat menevät viinaan. Hän on todella pahastunut minulle siitä että en lainaa hänellä enää rahaa.
Vuoden aikana hänellä on ollut kolme työpaikkaa, joista on saanut alkoholin takia potkut. Hän on ollut töissä kännissä ja jäänyt kiinni työajallla juomisestai. Joskus hän jätti juomisen tai krapulan takia menemättä töihin. Hänestä asia on vain hauska ja hän naureskelee sille.
Hän on saanut yksityiseltä hoitopaiksta intervalli jaksoja jym tukea, mutta heti kun pääsee sieltä, niin hän juo .Hän on itse sanonut että paikassa on hyvä puoli se, että saa hyvää ruokaa säännöllistesti ja uusia ystäviä. Nuo uudet ystävät ovat samanlasia deekuja kuin hänkin ja näiden kanssa hän viettää aikaa. Hän on aina kännissä kun soittaa tai sitten huitelee humalassa näiden kaveriensa kanssa kadulla.
Hänen maksa arvot , verenpaineet ym ovat hälyttävät korkeala, mutta hän ei omasta mielestään juo liikaa, vaikka hän juo joka päivä ja todella suuria annoksia.
Yritin saada häntä lenkkeilemään ja uimaan kanssani, mutta aina hänellä on se kossu pullo mukana , mistä hän ottaa huikkaa.
Nytkin hän on majoittanit jotain laitapuolen kulijoita asuntoonsa ja yksi näistä kavereista oli pistänyt hänen huonekalunsa paskaksi päihdepäissään. Hänestä sekin on vain hauska juttu.
Välillä on soittaa minulle ja itkee elämäänsä , mutta ei ota yhtään apua vastaan ja sitten hän saattaa kieltää ongelmansa.
Kaikki ystävät ovat häneltä kaikonneet ja hän vain näiden uusien kaveridensa kanssa ryyppää aamusta iltaan.Viinalla on ainoastaan väliä.
En jaksa enää kuunnella hänen ongelmiaa ja tilittystä, sillä hän ei yhtään mitän itse ongelmansa eteen. Hän syyttää yhteiskuntaa ja hänen mielestään yhteiskunnan kuuluu elättää ja tukea häntä.
Mitä tässä enää voisi tehdä? Olen todella kyllästynyt häneen.
Mitä teen kaveri suhteen?
19
1376
Vastaukset
- Anonyymi
Lisätäkseni vielä, kaverini saa ilmaitteeksi ( kela maksaa) nää kaikki hoitopaikat ym, mutta hän ei ilmeisesti halua ottaa sitä apua ja tukea vastaan. Hän itse välillä puhuu siitä että voisi siirtyä kohtuu käyttöön, mutta mitään ei koskaan tapahdu.
Myönnän että itsellä meni yksi kesä aika alkoholin täyteisessä elämässä, mutta tiedostin oman ongelmani ja sen mihin tuo liika käyttö voi johtaa ja lopetin juomisen kokonaan. Kaverini vähättelee asiaa kokoaika ja pitää minua samanlaisena juoppona kuin hän itsekin on.
Hän on todella töykeä minua kohtaan ja ottaa tuon kortin esiin että " onhan sullekin kalja maistunut" - Anonyymi
Irrottaudu tuosta juoposta kaverista! Heti! Älä tuhlaa elämääsi sellaiseen, mistä ei tule muuta kuin pahaa mieltä! Et voi auttaa häntä. Usko se!
Tuollaisia ihmissuhteita ei voi kuin ihmetellä. Mikä panee ihmisen roikkumaan kaverissa, josta ei ole muuta kuin harmia ja josta ei koskaan parempaa tule, vaikka kuinka haluaisit ja yrittäisit auttaa? Mieti edes tätä! Auta jotakuta muuta, jota apusi voi hyödyttää, jos sinulla on auttamisen kutsumus. - Anonyymi
Et voi tehdä enempää! Autoin myös veljeäni, liian kauan, aina annoin rahaa " ruokaan" ja välillä tuli taksilla hakemaan. Vuosien aikana koskaan maksanu mitään takaisin. Et voi saada kaveria lopettamaan juomista. Minunkin olisi pitänyt ymmärtää että tarjoaisin tai ostaisin ruokaa, sen sijaan että annoin viinarahaa. Nyt hän on kuollut ja en ollut vuosiin tekemisissä. Joskus vaan pitää ymmärtää ettei voi tehdä enempää vaikka pahalta tuntuukin.
- Anonyymi
Sinullekin on jo käynyt selväksi että kaverisi on alkoholisti. Kaikille muillekin hänet tunteville asia on selvinnyt, mutta siltikään kaverisi ei itse vielä usko olevansa alkoholisti. Siitä johtuvat nuo katteettomat puheet kohtuukäyttöön siirtymisestä.
Alkoholistia ei voi auttaa mitenkään, muuta kuin juomaan lisää. Kaiken saamansa avun alkoholisti kääntää palvelemaan omaa juomistaan. Ystävyydenkin hän kääntää terapiaksi, mikä auttaa häntä juomaan lisää jatkuvasti pahenevaan oloonsa. Hän tarvitsee "ystävyyttä" vain silloin kun haluaa humalassa purkaa pahaa oloaan jollekin joka kuuntelee. Se auttaa häntä taas juomaan hetken aikaa ilman syyllisyyttä tai itsesääliä.
Kaverisi pitää saada hoitoon, ja siinä kaikki keinot ovat sallittuja.
Mutta kannattaa ottaa huomioon, että hoitoja on kahdenlaisia. Ensinnäkin on sellaisia hoitoja, joissa kaverisi kuivatetaan ja pannaan kuntoon uutta turneeta varten. Näitä hoitoja pyörittävät terveys- ja sosiaalialan "ammattilaiset", eikä heillä juurikaan ole tietoa alkoholismin hoidosta. Jos olisi, niin he tietäisivät kuinka rankkaa tällainen katkoilu on juopon läheisille.
Sitten on hoitoja joissa osataan hoitaa sairautta nimeltä alkoholismi, eikä vaan tämän sairauden oireita. Näihin hoitoihin on vaikeampaa päästä, koska kela tyrkkii alkoholisteja mielummin katko-kuivatteluun kuin täysraittiuteen tähtäävään hoitoon.
Mutta Kelan ihmisiltä nyt ei muuta voi vaatiakaan, kun he eivät tiedä miltä tuntuu olla katkolta taas kerran kotiutuvan juopon lapsi, puoliso tai muu läheinen.- Anonyymi
Ei katkohoidon päätavoite olekaan tehdä kenestäkään täysraittiita. Se on vain ensiapu jolla nimensä mukaisesti katkaistaan juomiskierre ja samalla ehkäistään ne vaikeat pahimillaan kuolemaan johtavat vieroitusoireet.
Se, haluaako katkon jälkeen pysytellä raittiina vai jatkaa juomista on sitten juopon itsensä päätettävissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei katkohoidon päätavoite olekaan tehdä kenestäkään täysraittiita. Se on vain ensiapu jolla nimensä mukaisesti katkaistaan juomiskierre ja samalla ehkäistään ne vaikeat pahimillaan kuolemaan johtavat vieroitusoireet.
Se, haluaako katkon jälkeen pysytellä raittiina vai jatkaa juomista on sitten juopon itsensä päätettävissä.Eli kuten asian selvästi ilmaisit, katkolla (ja myös TK:ssa) juoppo kuivitetaan, lääkitään ja tyrkätään takaisin baanalle terrorisoimaan lapsiaan, puolisoaan ja muita läheisiään.
Näin katkot ja muut harrastelijat auttavat juoppoa juomaan lisää.
Ja jos katkon jälkeinen raitistuminen olisi todellakin juopon itsensä päätettävissä, niin ei hänen tarvitsisi mihinkään katkolle edes mennä. Hän yksinkertaisesti lopettaisi juomisen jo ennen sitä!
Mutta kun se ei mene niin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kuten asian selvästi ilmaisit, katkolla (ja myös TK:ssa) juoppo kuivitetaan, lääkitään ja tyrkätään takaisin baanalle terrorisoimaan lapsiaan, puolisoaan ja muita läheisiään.
Näin katkot ja muut harrastelijat auttavat juoppoa juomaan lisää.
Ja jos katkon jälkeinen raitistuminen olisi todellakin juopon itsensä päätettävissä, niin ei hänen tarvitsisi mihinkään katkolle edes mennä. Hän yksinkertaisesti lopettaisi juomisen jo ennen sitä!
Mutta kun se ei mene niin."Ja jos katkon jälkeinen raitistuminen olisi todellakin juopon itsensä päätettävissä, niin ei hänen tarvitsisi mihinkään katkolle edes mennä."
No, älä sitten enää väitä, että alkoholismi olisi muka sairaus.
Jätetään jatkossa kaikki ns. elämäntapasairuksista johtuvat vakavat sairauskohtaukset ja muut oireilut hoitamatta jos potilaat eivät sitoudu heti muuttamaan elämäntapojaan terveellisempään suuntaan.
Helppoa vai mitä?
Voisitko muuten avata sitä arvoitusta, kuka tai mikä ulkopuolinen taho teki puolestasi päätöksen raittiiksi ryhtymisestä?
Olipa vastaus mikä tahansa niin se saa kyllä epäilemään oletko alkoholisti koskaan ollutkaan.
- Anonyymi
Yksinkertaistettuna voi sanoa että alkoholismi on todellakin sairaus mikä vaatii hoitoa. Sen vuoksi alkoholisti ei voi itse valita juoko vai eikö juo. Alkoholistin on juotava, koska alkoholi on ainoa toimiva lääke alkoholismiin. Ja tämä lääke toimii todella hienosti - aikansa.
Lopulta tämä lääke kuitenkin kääntyy käyttäjäänsä vastaan, kuten niin monet muutkin lääkkeet eri sairauksiin tekevät. Ja siinä vaiheessa alkoholisti tarvitsee aivan toisenlaista hoitoa sairauteensa, eikä pelkästään tämän sairauden oireisiin.- Anonyymi
Oli miten oli, lopullisen päätöksen juomisen lopettamisesta tekee aina juomari itse.
Edes pakkohoito, jos sellainen äärimmäinen laki olisi pelkästä alkoholismista vielä voimassa, ei voi viedä alkoholistilta pois sitä ratkaisua.
Aina voi hoitotoimenpiteillä ohjata, neuvoa ja antaa tukea oikean päätöksen pohjaksi. Mutta riittääkö aina sekään, kun kysymys on kuitenkin erilaisen taustan omaavista yksilöistä ja joilla riippuvuuden kesto ja aste vaihtelee.
Itsellä ei esim. AA tai muut terapiat toimineet ollenkaan. Useimmiten kävi päinvastoin, pisimmät raittiusjaksot kestivät enimmillään vain 1-3kk. Varsinkin AA oli todella masentava paikka. Muutaman kerran piti palaverin päätteeksi lähteä ryyppäämään, kun fiilikset niitä höpötyksiä kuunnellessa olivat pohjalukemissa.
Viimeisen katkoreissun jälkeen ymmärsin, että alkoholista jauhaminen saa riittää ja päätinkin lopettaa asialla märehtimisen.
Suuntasin sen raittiuden mukanaan tuoman energian paremman elämänlaadun kannalta katsoen tärkeimpiin asioihin.
Ps. jätit muuten kertomatta sen oleellisen asian, mikä hoito tai kuka teki puolestasi päätöksen raitistumisestasi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli miten oli, lopullisen päätöksen juomisen lopettamisesta tekee aina juomari itse.
Edes pakkohoito, jos sellainen äärimmäinen laki olisi pelkästä alkoholismista vielä voimassa, ei voi viedä alkoholistilta pois sitä ratkaisua.
Aina voi hoitotoimenpiteillä ohjata, neuvoa ja antaa tukea oikean päätöksen pohjaksi. Mutta riittääkö aina sekään, kun kysymys on kuitenkin erilaisen taustan omaavista yksilöistä ja joilla riippuvuuden kesto ja aste vaihtelee.
Itsellä ei esim. AA tai muut terapiat toimineet ollenkaan. Useimmiten kävi päinvastoin, pisimmät raittiusjaksot kestivät enimmillään vain 1-3kk. Varsinkin AA oli todella masentava paikka. Muutaman kerran piti palaverin päätteeksi lähteä ryyppäämään, kun fiilikset niitä höpötyksiä kuunnellessa olivat pohjalukemissa.
Viimeisen katkoreissun jälkeen ymmärsin, että alkoholista jauhaminen saa riittää ja päätinkin lopettaa asialla märehtimisen.
Suuntasin sen raittiuden mukanaan tuoman energian paremman elämänlaadun kannalta katsoen tärkeimpiin asioihin.
Ps. jätit muuten kertomatta sen oleellisen asian, mikä hoito tai kuka teki puolestasi päätöksen raitistumisestasi?Alkoholin kittaamisen voi vähennellä ominkin avuin.
On totta, että voi olla enemmän high ilman alkoholia. Eikä tuu krapulaa.
Aamulla, kun jo saa hyvin nukutuksi, ihmettelee maailmaa kuin pieni vauva. Uusi päivä, uusi maailma, unimaailma omansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli miten oli, lopullisen päätöksen juomisen lopettamisesta tekee aina juomari itse.
Edes pakkohoito, jos sellainen äärimmäinen laki olisi pelkästä alkoholismista vielä voimassa, ei voi viedä alkoholistilta pois sitä ratkaisua.
Aina voi hoitotoimenpiteillä ohjata, neuvoa ja antaa tukea oikean päätöksen pohjaksi. Mutta riittääkö aina sekään, kun kysymys on kuitenkin erilaisen taustan omaavista yksilöistä ja joilla riippuvuuden kesto ja aste vaihtelee.
Itsellä ei esim. AA tai muut terapiat toimineet ollenkaan. Useimmiten kävi päinvastoin, pisimmät raittiusjaksot kestivät enimmillään vain 1-3kk. Varsinkin AA oli todella masentava paikka. Muutaman kerran piti palaverin päätteeksi lähteä ryyppäämään, kun fiilikset niitä höpötyksiä kuunnellessa olivat pohjalukemissa.
Viimeisen katkoreissun jälkeen ymmärsin, että alkoholista jauhaminen saa riittää ja päätinkin lopettaa asialla märehtimisen.
Suuntasin sen raittiuden mukanaan tuoman energian paremman elämänlaadun kannalta katsoen tärkeimpiin asioihin.
Ps. jätit muuten kertomatta sen oleellisen asian, mikä hoito tai kuka teki puolestasi päätöksen raitistumisestasi?Hei,
totuutta pitää etsiä...
www.alkoholiongelma.com
Voimia uudistua, uudenlaiseen elämään
- Anonyymi
Jos holisti pyytää rahaa ruokakauppaa varten niin ei kannata antaa rahaa. Voi tehdä niin että sanoo, ok mennään kauppaan niin maksan sun ruuat.
Siinä vaiheessa näkee kelpaako sellainen toiminta.
Usein vastaus on loppujen lopuksi ettei sinne ruokakauppaan olekaan tarvetta.
Joskus olen itsekin ehdottanut kaverille että no mennään kauppaan, tai apteekkiin. Ja sitten ei enää tarvinutkaan.
Aloittajan kannattaisi jättää taakseen tuollainen kaveri jos hänestä ei ole muuta kuin harmia. Eihän sekään ole mitään elämää jos koko ajan saa olla huolissaan kaverista ja miettiä hänen ahdinkoaan.
Holistia ei voi auttaa ennenkuin hän itse myöntää ongelmansa.
Jos jatkuvasti yrittää kaverin puolesta ilman mitään tulosta niin se on sama kuin löisi päätään seinään.- Anonyymi
Miksi joku onnistuu vähentämisessä tai lopettamisessa, toinen ei. Masennus iskee ja ihminen olettaa, ettei kukaan voi häntä auttaa. Se ei ole totta, mutta apua täytyy pyytää.
- Anonyymi
Kiitos vastauksistanne.
Aluksi jotenkin ajattelin että voisin auttaa häntä ja en oikein raaskinut hylätä häntä ongelmansa kanssa yksin, mutta kun se uusi kaveripiiri on vain niitä hänenlaisiaan alkoholisteja , niin eipähän hänen yksin tarvitse sitten olla, jos kerta viihtyy tuollaisessa porukassa.
Hän myös lainasi minulta tavaroita, mutta ei koskaan palauttanut niitä ja yhteinen tuttu sitten vihjasi minulle, että tää kaveri on myynyt ne jotta saisi itselleen rahaa. Koitin ottaa asian keskusteluksi hänen kanssaan, mutta hän vetosi rahattomuuteen ja siihen että käynhän minä palkkatyössä !
Sanoin hänelle sitten aivan suoraan että en halua olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä ja että tämä ei ole enää mitään ystävyyttä.
Muutaman kerran hän on koittanut soittaa ja laittanut viestiä että voitaisko puhua ja voisinko auttaa ym, mutta en ole vastannut ja hän on nyt tainnut jättää minut rauhaan.- Anonyymi
Älä jatka enää, itse olin pari vuotta juopon ystävä. Valehteli ja oli ilkeä, osasi manipuloida takas, nyt toivun ja ihmettelen käytöstäni.
- Anonyymi
Kirjoitat ystävällesi henkilökohtaisen kirjeen. Sellaisen perinteisen paperisen. Kerrot alkoholiongelmasta ja elämänsä sekamelskasta niin kuin se on. Toki on osattava kirjoittaa oikealla tavalla rakentavasti. Pyydät säilyttämään kirjoittamasi kirjeen.
Jos puhuu puhelimessa tai kasvotusten tunnekuohuisen ja sekavan ihmisen kanssa niin sellainen höpinä häviää välittömästi savuna ilmaan. Tunnekuohuinen ihminen kerjää vain sääliä ja hyväksyntää. Hän on primitiivisessä tilassa. Viestintä on absoluuttisen yksisuuntaista ilman vastaanottomoodia. Alkoholismistakin pääsee ulos vain jos löytää elämällensä uuden tarkoituksen. - Anonyymi
Jos valkaa em, niin järjestä Ruotsin risteily ja syrjäinen hotelli. Annat esim. 150€ matkakassaan. Voi olla ettei tarvitse hetkeen katsella, ensinnäkin kun pääsee hotelille ja viinakauppaan, sitten lähti muisti ja ajantaju. Loppu onkin arvattavissa. Paska sai tutaa.
- Anonyymi
Eihän siinä voi tehdä mitään jos toinen ei ota vastaan todellista apua vaan pyytää rahaa tai soittaa kännissä. Todellisten ystävien kanssa syntyy vuorovaikutusta niin ettei mitään pahaa oloa synny ystävyyssuhteesta vaan molemmat tukevat toisiaan elämässä. Minulla ei ole todellisia ystäviä joten en pidä heihin yhteyttä mutta vastaan tekstiviesteihin. Vietän aikaani pääasiassa yksin ja juon myös allkoholijuomia yksin koska ravintolasta ei mitään todellisia ystävyyssyhteita löydy.
- Anonyymi
Kaikki alkoholistille annettu apu menee juomisen tukemiseen. Hyvin harva alkoholisti pystyy normaaliin elämään koskaan minkään avun ja hoitojenkaan jälkeen. Tämä vain on näin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982