Noissa Martinan videoissa näkee kuinka sillä olisi muka hyvä ja ihana elämä. Mutta sisimmässä sillä on sydän niin rikki. Roope on joka paikassa martinalla mukana. Roope saa julkisuutta Martinan kautta ja martinalla on pikku palvelija joka ottaa kuvia.
Jos niin rakasti ja rakastaa vieläkin Stefua niin olisi nyt näyttämättä omia videoitaan kun on tullut selväksi ettei olisi millää halunnut lähteä meidän landelta.
Jos niin rakasti ja rakastaa vieläkin Stefua niin olisi nyt näyttämättä omia videoitaan kun on tullut selväksi ettei olisi millää halunnut lähteä meidän landelta.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Tuo on valitettavan totta. Tuparikuvat ja videot olivat teennäisiä, kaikesta näkee, että nainen on aivan rikki, miksi sitä ei uskalleta näyttää ulospäin? Nykyinen kämppä näyttää halvalta, koska huonekalut ovat halpoja ja sellaisia, joita on kaikilla.
Miksi arvostelette toisen kotia? Tosi outoa minusta, pahansuopaa. Kunnioittakaamme sitä, että hän pystyi lapsilleen rakentamaan uuden kodin. Ei ole takuulla helppo tilanne, jossa hän on.
Totta, halvat huonekalut ovat murheista viimeisimpänä. Minä miettisin kovasti, mistä saan rahat elämiseen. Iso pudotus, mutta ei auta itkut markkinoilla, muttei myöskään teeskentely kaikelle kansalle.
Martina itkee menetettyä luksusta. Liikaa päsmäröi ja määräsi koko perheen elämää tuo kontrollifriikki 😱. Klo.22.00 koko perhe nukkumaan 😂😂
Mutta uusia ei kirpparilta ostettua. Sellasiahan sitä ostaa milladii haluaa mitäs se sulle kuuluu mitä kelläki on ja voithan sinäkin alkaa postaamaan kuvia omasta sisustuksesta mikä estää.? Voi että ihmiset on.... Joka asiasta pitää arvostella.
Olisi ollut hiljaa koko erosta. Ja kertonut ettei kommentoi. Rakasti Stefania, yritti pelotellla, että jos Stefan ei muutu näin jatkuu. Mutta Stefan viettää ihanan Sofian kanssa laatuaikaa. Kukaan ei huuda ja tee millintarkkaa aikataulua liikunnasta.En oikeastaan sääli Martinaa, kyllä sitä on leuhkittu Stefanin ostamilla tavaroilla. Tähtäri oli oikein luxusta, mutta siellä olikin sisustussuunnittelija tehnyt hienoa työtä . Kyllä nyt on ahdistavan näköistä sisällä ja halvat huonekalut saatu yhteistyönä. Olisihan Martina varmasti halunnut laatuhellan ja sen oisi voinut ostaa mutta ei ole rahaa enää tuohon. Myös kaikki juomat ja syötävät sai yhteistyönä tupareihin. Ja siinäkin piti esitellä että kakussa on oikeat kultaa😂
Ihmettelin kuinka julman näköiseksi itsensä meikkauttaa juhliin, vaikka on paremman näköinen
Ilman meikkiä
Ei minusta ole mitään pahaa tuossa. Luukku mikä luukku. Hän on aina esitellyt niitä hienosto asuntojaan. Nyt tuo on luukku. Halvimmat kalusteet mitä saa
Lähellä Eskon kotia niin saa tarvittaessa heivata Viken sinne. Vikke on aina niin aito ja hymyilevä Eskon luona.
vuokra kämppään turha ostaa uutta hellaa. tuskin kovin paljoa kokkailee, paitsi jos lehtiin kuvataan.
Kyllä ero kantakaupungin asuntoihin on huikea, ei mahda mtn.
Ja Soffe tais mennä jo kasilta tässä joku ilta nukkumaan :-)
Stefan kulkee julkisesti Sofian kanssa. Rento ja hymyilevä pari 😍 Kyllä Therman onnensa ansaitsi.
Aina kuvaa kun tekee tofua
Ihana pariskunta❤ Sopivat jotenkin niin hyvin toisilleen,Sofia on rauhallinen ja kiva nainen,tosin voi sitä tempperamenttia löytyä kyllä tarvittaessa😊ja varmaan hän on oikeasti vähän ujokin,mielestäni ihana piirre nykyajan ihmisessä että voi olla vielä ujo,nykyään naiset aika rääväsuisia ja juovat äijätkin penkin alle,kauhee huuto ja mekkala,äijämäistä meininkiä monilla naisilla nykyään.
Millainen suhde on sellainen, jossa saadaan vain kiristämällä ja uhkailemalla tahto läpi? Ei mikään ihme, että asuivat erossa.
Tuo kuuluu siihen eroprosessiin. Ensin voi tulla tuollaista, mullekin tuli. Kuinka sitä silloin villisti bailaten ja suunnitelmia tehden ei kaivannut entiseen takaisin. Se surutyö tuli sitten myöhemmin.
kyllä potuttaa. elintaso laski, nollaan. ei työpaikkaa, koulutusta, ammattia. laskut, vuokrat ja koko eläminen pitäs maksaa itse. tuskin akkalehdetkään jaksaa tehä kiiltokuva juttuja, loppuu vähätkin lukijat. sepu ei pyydä takasin. uutta miljonääri elättäjää ei ole ilmestynyt. ei pääse leville, hankoo, espanjan huvilalle, joka viikko ulkomaille. eikä voi enää leveillä avolin omaisuuksilla. enää ei tule riitelemällä rahatukkoja, eikä luxus laukkuja. eniten vituttaa, sohvin ja sepun suhde, joka jatkunut jo monta kuukautta.
Juurikin noin 🤔.
.... Kuka siellä ulkomailla jaksaa jokaviikko ravata vielä kun on muutaki hommaa. Ja pian huomaa että pärjää sitä vähemmälläkin miten se meni:ei se määrä vaan laatu. Täydentää sitä sisustusta senmukaan milloin on varaa.
Teillä ei näköjään ole omat asiat kunnossa ku noin puututte toisten asioihin.
Älkää hätäilkö. Suomestakin löytyy varmasti joku hölmö rikas ukko, joka ottaa Martinan. Ei mene monta kuukautta, kun hehkuttaa uutta rikasta rakasta somessa.
2v päästä on maksettu asunto kyllä.
tuskin kukaan ottaa pirttihirmua riesakseen. avokki joutui eläripullan takia 9v. orjuuteen.
Jospa mies haluaakin valmiin perheen, on kenties käynyt yöherätykset ajan entisessä liitossaan, niin miksipä ei. Onhan Marttiina kiinnostava, kaunis sekä hyvin treenattu nainen.
Me asutaan jo velattomassa.
katkerana yrittää hehkuttaa onnellista ja siunattua uutta elämää. katkeruus, näkyy kauas. uuteen elämään täytys, olla työpaikka, jolla vois elättää itsensä.
Veit sanat suustani!
Martina on rahanahne materialisti.
Voisiko tuon selvemmin sanoa.
onko oma osake
Tuskin on. Martinalla ei ole enää mitään suurempaa omaisuutta omaa.
Oli ne ruokalautasen Martinan ja Eskon häälahjaksi saatu mitkä Martina omi tietenkin
vuokra kämppä, joku kehui olevan kalliit vuokrat, ei hätää kyllä sossu maksaa.
ilmaiset tuparit, kaikki oli jonkun maksamia. täytyy ihmetellä, kuinka rattijouppo, kaksinkertaista pahoinpitely tuomittua fanitetaan. luulis olevan parempia esikuvia, joilla ei ole rikos rekisteriä. feikkikakku, oliko pahvista tehty, tyhjää täynnä, kuten näiden turhisten elämä.
Oli miten oli, mut miksi se nuori Roope hengailee matkassa mukana. Missä paperilennokki, ei tainnut olla tupareissakaan🙄
Taitas kelvata muillekin se jonkun maksama... aika katkeralle kuulostaa kommentit. Olkaa ihmiset kiinnostavia niin teillekin saattaa joku jotakin maksaa.
Eikös Paperilennokin hapan naama jossain kuvassa vilahtanut?
Martinan+huonekalut+on+saatu+ilmaiseksi+Jotexilta,+koska+hän+mainostaa+Jotexia+muiden+somepimujen+tapaan+instassaan+seuraajilleen.
Martina+on+saanut+mainostamista+vastaan+kaiken+muun+ilmaiseksi+asuntoonsa,+paitsi+Ikean+sängyn.++Firmat+maksaa+näiden+sometähtien+elämän+vastalahjana+siitä,+että+he+yrittävät+saada+seuraajansa+ostamaan+firmoilta+huonekaluja+ja+tavaroita+ym.+Sitä+tarkoittaa+termi+"tehty+yhteistyössä".+Se+on+puhdasta+mainontaa.++Ja+sitten+seuraaja+saa+jonkun+kämäsen+15%+alen+kys.+firmaan,+jos+käyttää+Aitolehden+tai+jonkun+muun+sometähden+antamaa+koodia.+Nää+tähdet+taas+saa+kaiken+ilmaiseksi,+vaikka+rahaa+olisi+ja+edeltään+luksusta+muutenkin.
Myös+Martinan+tupareihin+tuli+juomat+ja+ruoat+ilmaislahjoituksena+firmoilta.+Martinan+vaan+piti+laittaa+linkkinä+instaan+firmojen+nimet+ja+mainostaa+niitä.+Samoin+Sieppi+saa+aina+ilmaiseksi+hotelliyönsä+yms.,+joita+auliisti+esittelee+instassaan.+Aika+törkeää,+koska+tietää,+ettei+suurimmalla+osalla+nuorista+seuraajista+ole+moisiin+hotelliöihin+edes+varaa.+Pitääkö+oikein+tarkoituksella+esittää,+kun+saa+itse+kaiken+kultalusikalla+ilmaiseksi?+Samalla+mainostaa+muille+kyseisiä+firmoja.+
Näiden+sometähtien+ei+tarvitse+ite+ostaa+juuri+mitään,+kun+kaikki+tulee+ilmaiseksi.+Antaisivat+jollekin+oikeasti+varattomalle+ihmiselle+saamansa+tuotteet,+mutta+itse+hyödyntävät+kaiken.+Ja+jos+sattuvat+kerran+antamaan,+niin+sekin+kailotetaan+kaikille,+että+ihmiset+pitävät+heitä+hyväntekijöinä.+Kyse+on+kuitenkin+heidän+saamasta+ilmaistavarasta,+jonka+eteen+he+eivät+ole+tehneet+tuntiakaan+työtä.+Ainoa+"työ"+on+ollut+mainostaa+firman+tuotteita+suurilla+kehuilla+ja+saada+siten+ihmiset+ostamaan+tuotteita.+
Sometähdethän+samaan+aikaan+mainostavat+nytkin+tietyn+firman+aurinkolaseja.+Nuokin+kalliit+lasit+on+saatu+täysin+ilmaiseksi+ja+muut+joutuvat+jälleen+maksamaan+niistä.+Helppo+se+on+esitellä+ihania+tuotteita,+kuten+laseja,+vaatteita,+huonekaluja+ja+tauluja,+kun+itse+saa+kaiken+täysin+ilmaiseksi.
No sehän on heidän työtään... Voi kamala, itsekin saan palkkaa työnantajaltani ihan ilmaiseksi, eikä minun tarvitse tehdä sen eteen muuta kuin käydä vähän töissä.
Martina mainosti aurinkolaseja. Tuolla ulosannilla ei kyllä myyntipiikkiä saada, oli surkea esitys.
MArtina 40v hengaa 18v boytoyn kanssa, hahhahah
Sydän itkee Stefanin perään, mutta on pakko yrittää näyttää että miehen saantiin on mahdollisuus. Roopea käyttää vaan hyväkseen nyt kun paperilennokki ei ole kuvioissa
Väärin! Sydän itkee Stefun rahojen ja makean elämän perään. Nyt siitä makeasta elämästä saa osan vain Stefun ainoa tytär. Tietysti myös Sofia, Stefanin avovaimona 😃.
Leivotaanko pikku-Roopesta marsulle hovikuvaajaa ja miespalvelijaa?
Nyrkki Kyllikki eikö aika ole mennyt, epämiellyttävä ollut aina.
Ei tuota Roopea ole ollut ennen eroa julkisesti kuvioissa. Silloin kun oli Stefun kanssa, niin Roope ei kertaakaan vilahtanut Maran somessa. Nyt tuo nuori poika on jatkuvasti Maran ig-storyssä.
Kuka tuo nuori poika on ja mistä se yhtäkkiä on ilmestynyt Maran elämään niin tärkeäksi tyypiksi eli lähinnä hovikuskiksi ja valokuvaajaksi? Onko se vienyt sen itserakkaan oloisen paperilennokin paikan?
Sofia on varmaan vahingoniloinen, kun Martina viettää aikaa noin teinin miehenalun kanssa ja yrittää esittää, että kaikki on kivaa ja iloista. Näkee sen jo kauas, että kyse on vain esittämisestä. Martina on varmaan oikeasti katkera kaikesta ja harmittaa, kun ei enää voi elää niin helppoa elämää kuin aiemmin. Nyt Sohvi on hänen tilallaan prinsessan roolissa.
Eikös Roope ole naapuri? Eli tuli Martinan elämään uuden kämpän myötä.
On ilmeisesti naapuri. Gay ja jonkinlainen muoti-ihminen joka luulee saavansa julkisuutta Martinan siivellä. Lapsi vielä.
Ketä tahansa vituttaisi tuossa tilanteessa. Kovasti yrittää Martina nyt esittää, että elämä on upeaa, jee jee. Elintaso laski sen verran romahdusmaisesti, että voi oikeasti tulla rahahuolia. Lisäksi veriviholliselle Perslörffille tarjotaan nyt kultalautasella se, millä Mara ennen leuhki. Meidän landen sijaan joutuu menemään Pierumäelle vuokramökkiin. Hampaat irvessä Martina tällä hetkellä on.
Juupa juu, Martinan tilanne on nyt sellainen, ettei iltajulkaisutkaan voi enää kutsua häntä seurapiirikaunottareksi tai -julkkikseksi. Kaunotar hän ei ole koskaan ollutkaan ja kevytjulkkispiireistä hän tipahti nyt kevyesti, kun Stefan ei rahoita hänen ns. "julkkiselämää" enää. Katsotaanpa, mikä ulosottotilanne Martinalla onkaan vuoden kuluttua. Rikkauksista ryysyihin on vaikea tie, kun pitää miettiä, mihin rahat riittävät. Tulot ovat olleet hyvällä tolalla kolmisen vuotta, koska Stefan on sponsoroinut, mutta mites nyt...?