Identiteetti kriiseilyä

Ihastun tietyn tyyppisiin naisiin. Sellaisiin joiden lähellä jännittää tai on jotain tosi tuttua. Aina en osaa erottaa onko ne piirteet joihin ihastun toisessa, niitä joita haluaisin itsessäni kehittää tai antaa tulla esiin. Olen sosiaalisesti rohkea ja itsevarma. Ihastun samankaltaisiin, mutta enemmän sisäänpäin kääntyneisyys naisiin, sellaisiin vähän etäisiin, joiden eteen pitää nähdä vaivaa😅 ja jotka ei anna heti kaikkea itsestään. Älykkyys ja rohkeus vetoaa, (sellainen sisäinen rohkeus, joka ei välttämättä heti näy päälle päin.)

Lapsena lempi satu oli Robinhood, se Disneyn animaatio, jossa hahmot kettuja. Halusin samaistua molempiin hahmoihin (alitajunnan fantasia maailma), mutta sitä en silloin vielä ymmärtänyt, että oikeastaa haluaisin itse olla tyttörobinhood😄 ja nyt näen ympärilläni näitä tyttörobinhoodeja ja ihastelen heitä. Myös Turtlesit ja Zorron tarinat oli lapsena samalla tavalla resonoivia.

1) Miten on Naiset ihastutko itsesi kaltaiseen naiseen?

2) Millainen erilaisuus vetoaa?

3) Oliko sinulla lapsena samaistumis mielikuvitus hahmoa?

4) Voiko ne piirteet olla sekä että? Haluaa tietynlaista, sekä itselleen enemmän niitä samoja piirteitä?

4

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Haluat kehittää sisäänpäin kääntyneisyyttä?
      Yleisesti sellainen käsitettäisiin taantumiseksi.

      • Sisäänpäin kääntyneisyys/ etäisyys on se piirre joka vetoaa, koska on erilaisuutta, mutta tosiaan ei olisi pahitteeksi minullekaan oppia enempi pitämään asiat ominani, liika avoimuus ei viehätä ainakaan minua.

        Tekstini on jäsentymätöntä identiteetti kriiseilyä🙂. En paljastanut siinä paljoakaan niistä piirteistä mitä itselleni haluaisin tai mistä muista piirteistä pidän. Keskustelun avaus.


      • Anonyymi
        TiuhtinWau kirjoitti:

        Sisäänpäin kääntyneisyys/ etäisyys on se piirre joka vetoaa, koska on erilaisuutta, mutta tosiaan ei olisi pahitteeksi minullekaan oppia enempi pitämään asiat ominani, liika avoimuus ei viehätä ainakaan minua.

        Tekstini on jäsentymätöntä identiteetti kriiseilyä🙂. En paljastanut siinä paljoakaan niistä piirteistä mitä itselleni haluaisin tai mistä muista piirteistä pidän. Keskustelun avaus.

        Hössöttäminen ei ole kivaa.


    • Anonyymi

      1) Miten on Naiset ihastutko itsesi kaltaiseen naiseen?
      Jotakin samaa on hyvä olla. Arvot, kiinnostuksen kohteet ja elämäntyyli on hyvä natsata, jotta oikeasti kiinnostuisin. Haluan siis, että toinenkin on tavoitteellinen ja hyvinvoinnista ja elämästä kiinnostunut. Tunneilmaisukin olisi hyvä olla tyyliltään samanlainen, muuten tulee väärinymmärryksiä.

      2) Millainen erilaisuus vetoaa?
      Itse olen aika femme, joten tykkään vähän ronskimmista naisista. Minäkin tykkään sellaisista, joiden eteen saa nähdä vähän vaivaa. :D Tykkään vietellä, ja joidenkin kanssa suhteet etenee liian nopeasti, jos toinenkin on nopeasti lämpenevä. Eroavaisuudet tuo siis myös tasapainoa.

      3) Oliko sinulla lapsena samaistumis mielikuvitus hahmoa?
      En oo ihan varma, mitä haet tällä? Halusin kyllä olla Britney Spears, koska se oli niin söpöllä tavalla hot.

      4) Voiko ne piirteet olla sekä että? Haluaa tietynlaista, sekä itselleen enemmän niitä samoja piirteitä?
      Totta kai. Omalla ihastuksellani on piirteitä, joita haluan itsessäni kehittää, ja sehän on osa ihastumista. :) silti pidän hänestä ihan omana erillisenä ihmisenään, enkä pidä itseäni yhtään häntä huonompana.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6079
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2140
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1972
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1153
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      70
      1151
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1007
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      922
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      907
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      775
    Aihe