VHL kertoi että Jyväskylästä saan asunnon, saan valita mistä kaupunginosasta kämpän ottaisin, mitä suosittelette?
Nyt oon koevapaudessa ja Raamattua täs lueskelen kun tulin uskoon kolme vuotta sitten. Alkaisin pitämään Jyväskylässä raamattupiiriä
Nyt oon koevapaudessa ja Raamattua täs lueskelen kun tulin uskoon kolme vuotta sitten. Alkaisin pitämään Jyväskylässä raamattupiiriä
Vastaukset 11
Vanhimmat
On se hyvä jotta haet millon milläkin verukkeella asuntoa mikä on seuraava idea??
No ensinnäkin kannattaa valita läheltä sossuntoimistoa, eli nykyisin KELA, että pääsee nelinkontinkin, ettei raha pääse loppumaan ja asunnon asumistuki juoksee säännöllisesti, on nimittäin häädönvaara oikeusvaltiossa?
Kyllä sen häädön saa jos häiriköi ei riitä jotta maksat vain vuokran ja muuten elät kuin pellossa
Kyllähän vapautuvat vangit etsivät itse asuntonsa samoin kuin muutki kansalaiset. Ei niitä siel valmiiks paljon jaella.
Minä tekaisin perjantaina sellaisen ison 30:n hengen voileipäkakun. Se kyllä loppuu jo huomenna, sen verran herkkua oli. On siinä ollut syömistä yksinään kun ne henget eivät saapuneetkaan.
Sun pitää soittaa jollekkin katolilaiselle manaajalle että henkiä tarvittais avuksi kaakun syömiseen.
Hankasalmella olisi ollut hyvä ja terve koulutalo, mutta sen meni joku tuhopolttamaan.
Mati ja Teppo: Nyt koulu palaa!
Todellakin mulle järjestyy asunto, VHL sen järkkää ja on kai siinä KELAkin mukana vai mikä Sossu lie en tiiä.
Sohvan sinne saan, kierrätyssohvan ihan sama kun van joku sohva, pöudänkin tuovat ja tuolit.
Taitaa sohva kulua puhki luulenpa
Ei mitään väliä, pääasia että kämppä ei maksa mulle mitään ei tarvii kadulla asua. Olen nyt uskossa ja haluan rehelliseksi kansalaiseksi, haluaisin opiskella puutarhuriksi.