Jos ajetaan hyvin pitkää kiihdytyskaistaa hitaasti jonossa, niin tuleeko hätähousuille pakko lähteä jonosta ja mennä väkisin päätien nopeamman liikenteen sekaan, vaikka olisi iso nopeusero? Jos joku ei vaan saa kiihdytettyä autoaan kovinkaan nopeasti.
Turunväylällä Espoossa on Tuomarilan liittymästä Helsinkiin päin sekä Kehä II:n liittymästä Turkuun päin kaksi kilometriä ylimääräistä ajokaistaa, joka alkaa kiihdytyskaistana, ja päättyy liittymänä. Siinä olisi mahdollista ihan rauhassa kiihdyttää auto oikeaan nopeuteen eli muun liikenteen nopeuteen ja katsoa sopivaa aukkoa autojonossa mennäkseen turvallisesti päätielle. Mutta näyttää siltä, että lähes kaikkien on päästävä siltä kaistalta pois jo alle 100 metrin matkalla, vaikka omaa nopeutta ei olisi vielä edes 80 km/h.
Kilometrin pituista kiihdytyskaistaa hitaasti kiihdyttäen
19
<50
Vastaukset
Joskus tuota näkee. Itse olen mielummin jättänyt vähän väliä edellähidasteleviin (ne yleensä erottaa) ja liittynyt sinne moottoritielle turvallisesti riittävällä nopeudella.
Jotkut eivät vain ymmärrä, että ennen kaistanvaihtoa olisi syytä nostaa nopeus kohdekaistalla käytettävään, mikä mahdollista. Tai että nopeuden nosto vaatii hieman tilaa...- Anonyymi
Kohdekaistalla ajavat eivät myöskään saa pakottaa liittyjää sääntöjen vastaisiin tekoihin, kuten esim. ajamaan yli nopeusrajoitusten.
Anonyymi kirjoitti:
Kohdekaistalla ajavat eivät myöskään saa pakottaa liittyjää sääntöjen vastaisiin tekoihin, kuten esim. ajamaan yli nopeusrajoitusten.
Enpä ole kyllä vielä koskaan moista pakottamista nähnyt... Joskus hyvin harvoin joku tulee ohituskaistalla peräkonttiin roikkumaan, mutta minä napautan tuossa kohtaa vakkarin pois päältä ja annan vauhdin hidastua, kunnes oikealla tulee kohdalle väli johon pääsen väistämään... Jostain syystä tämäkin tuntuu noita nysväreitä ärsyttävän.
- Anonyymi
TheRat kirjoitti:

Tiesitkös, koe-eläin, että tuollainen on lain vastaista? Sitä kutsutaan liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi. No, mitäpä tuollainen vähäjärkinen vikisijä ymmärtäisi.
Anonyymi kirjoitti:
Tiesitkös, koe-eläin, että tuollainen on lain vastaista? Sitä kutsutaan liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi. No, mitäpä tuollainen vähäjärkinen vikisijä ymmärtäisi.
Kyllä minä tiesin, että perässä roikkuminen on lainvastaista ja sitä kutsutaan liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi.
Jos yritit väittää, että kun joku vaarantaa liikenneturvallisuutta, hidastaminen onnettomuusriskin pienentämiseksi ja onnettomuuden seurausten minimoimiseksi olisi laitonta, olet jotenkin outo. Sitä paitsi, jos tarpeeksi hidastaa, niin turvaväli muuttuu lailliseksi... Jos takanaoleva ei osaa sitä pitää, minun pitää auttaa.
Onneksi tuo on äärimmäisen harvinaista. Muistan viimeisten parin vuoden ajalta yhden tapauksen. Kilsoja kuitenkin täällä ruuhkaisimmassa Suomessa kertyy about 30 000 vuodessa.
- Anonyymi
Valitettavasti se kiihdytyskaista loppuu siihen, kun alkaa katkoviiva kaistan vasemmassa reunassa.
- Anonyymi
Ainut katko, minkä sinä tiedät, on katkaisuhoito.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainut katko, minkä sinä tiedät, on katkaisuhoito.
Onko hankalampaa , kuin aina?
- Anonyymi
Järjetöntä hidastella ja vitkutella kiihdytyskaistalla ja vaikeuttaa siten muiden liittymistä ja ajamista muutenkin. Reipas kiihdyttäminen tavoitenopeuteen on myös taloudellisempaa kuin hitaasti kiihdyttäminen, joten vetkuttelulle ei ole mitään järkiperäistä syytä. Ilmeisesti aloittaja on joko pelkäävä tai osaamaton kuljettaja ja hänen pitäisi istua vain kyydissä.
- Anonyymi
Jännittää, ei vaan pysty, joten parasta on pysähtyä sinne kiihdytyskaistan päähän ja päästää kiireisemmät ohi...
Tiekustannuksissa säästetään, kun tehdään yhdistelmäkaistoja, joissa voi liittyä, poisua tai ajaa suoraan liittymättä päätielle. Varsinkin näillä suoraan ajavilla ei ole mitään tarvetta kiihdyttää. Takana tulevalla voisi olla tarvetta suurempaan nopeuteen, jotta liittyminen olisi helpompaa ja turvallisempaa, mutta eihän se onnistu tuossa tilanteessa.
- Anonyymi
Ajan monesti tuosta Tuomarilan liittymästä Kehä II:lle. Aika moni edestäni menee päätielle jo nopeudella 70-80 vaikka se on selvästi hitaampi nopeus kuin muilla. Ja päätiellä jarrutetaan ja väistetään ja jono hidastuu. Mitäs nyt, kun itse haluaisin ajaa kuitenkin satasta jatkaessani Kehä II:lle ja baana on tyhjä? Kyllä, olen ohittanut päätielle tulleita hidastelijoita oikealta puolelta, vaikka en pidäkään siitä.

Sehän on sallittua motarilla jonoutuneessa tilanteessa ja motarin ulkopuolella about aina. Mutta varovainen kannattaa olla. Suomalainen kuski on huono, mutta pitää kyllä tiukasti kiinni kuvittelemistaan oikeuksista, kuten oikeudesta blokata oikealta ohi meneviä kaikin mahdollisin keinoin...

Tervetuloa nykyaikaan. 1.6. voimaan tulleen tieliikennelain mukaan (31 §) "Edellä kulkeva ajoneuvo on ajoneuvolla ohitettava vasemmalta." Oikealta ohitetaan vain selvästi vasemmalle kääntyvä ajoneuvo ja yleensä raitiovaunu.
Pykälän 2. momentissa sanotaan myös, että oikealta saa ohittaa ajoneuvojen kulkiessa rinnakkaisilla kaistoilla. Tämä muuttuu siis laittomaksi heti, kun vaihdat kaistaa ennen tai jälkeen ohi ajamisen.
Lisäksi moottoriväylille on oma sääntönsä (61 § 3) "Edellä kulkevan ajoneuvon saa ohittaa ajoneuvolla moottoritiellä ja moottoriliikennetiellä vain vasemmalta. Jos ajoneuvot kuitenkin ajavat jonossa, jokin ajokaista on ajosuunnassa opastusmerkillä osoitettu tarkoitetuksi tietylle liikennesuunnalle tai ohittava ajoneuvo käyttää linja-autokaistaa, on edellä ajavan ajoneuvon ohittaminen oikealta ajokaistaa vaihtamatta sallittu."
Ohituskieltomerkki (C28) on määritelty näin: "Merkillä kielletään muun liikkuvan moottorikäyttöisen ajoneuvon kuin kaksipyöräisen sivuvaunuttoman moottoripyörän tai mopon ohittaminen. Merkki ei koske kääntymistä varten ryhmittyneen ajoneuvon ohittamista ryhmittymisalueella eikä liittymiskaistalla kulkevan ajoneuvon ohittamista. Merkki on voimassa merkkiin C29 asti." (C29 on Ohituskielto päättyy)
Lue koko teksti huolella ennen vastaamista. Tai mitä väliä... Anonyymi kirjoitti:

Lue koko teksti huolella ennen vastaamista. Tai mitä väliä...Moottoritien osalta sääntö ei ole muuttunut. Muiden teiden osalta näyttää todellakin tulleen heikennystä. Noh, pitänee jatkossa poukkoilla enemmän kaistalta toiselle, vaikka epäilenkin ettei se ollut lainlaatijoiden tarkoitus.
Esimerkiksi kolmoskehällä pk-seudulla olen hyvin voinut ajaa vasenta kaistaa vaikka ykköstieltä seiskalle. Tämä on helpottanut muiden liittymistä tielle ja poistumista sieltä ja nopeammat ovat voineet mennä oikealta ohi. nyt pitää sitten vaihtaa kaistaa oikealle aina kun siellä on tilaa. Sekä helpottaakseni minun ohittamistani, että helpottaakseni omia ohituksiani. Toki tästä seuraa sitten se, että oikea kaista ruuhkautuu enemmän ja liittyminen kehätielle heikkenee.
Vai onkohan näin. Hmm... Moottoritiellä mainitaan erikseen "kaistaa vaihtamatta". Miksi vastaavaa ei ole muilla teillä? Ehkä siksi, että tarkoitus on sama kuin vanhassakin, eli oikealta saa ohittaa, jos siellä on kaista jota käyttää. Silloinhan ajoneuvot kulkevat rinnakkaisilla kaistoilla ohituksen aikana.
Suurin osa tekstistäsi oli lainausta tieliikennelaista (tosin huonosti merkittyä). Kiitos kuitenkin kehoituksesta lukea se kokonaan (tekstisi, ei TLL). Vaikka eipä sillä väliä ole. Jos en olisi jaksanut silmäillä koko tekstiä läpi, olisi tuokin kehoitus jäänyt huomioimatta.- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Moottoritien osalta sääntö ei ole muuttunut. Muiden teiden osalta näyttää todellakin tulleen heikennystä. Noh, pitänee jatkossa poukkoilla enemmän kaistalta toiselle, vaikka epäilenkin ettei se ollut lainlaatijoiden tarkoitus.
Esimerkiksi kolmoskehällä pk-seudulla olen hyvin voinut ajaa vasenta kaistaa vaikka ykköstieltä seiskalle. Tämä on helpottanut muiden liittymistä tielle ja poistumista sieltä ja nopeammat ovat voineet mennä oikealta ohi. nyt pitää sitten vaihtaa kaistaa oikealle aina kun siellä on tilaa. Sekä helpottaakseni minun ohittamistani, että helpottaakseni omia ohituksiani. Toki tästä seuraa sitten se, että oikea kaista ruuhkautuu enemmän ja liittyminen kehätielle heikkenee.
Vai onkohan näin. Hmm... Moottoritiellä mainitaan erikseen "kaistaa vaihtamatta". Miksi vastaavaa ei ole muilla teillä? Ehkä siksi, että tarkoitus on sama kuin vanhassakin, eli oikealta saa ohittaa, jos siellä on kaista jota käyttää. Silloinhan ajoneuvot kulkevat rinnakkaisilla kaistoilla ohituksen aikana.
Suurin osa tekstistäsi oli lainausta tieliikennelaista (tosin huonosti merkittyä). Kiitos kuitenkin kehoituksesta lukea se kokonaan (tekstisi, ei TLL). Vaikka eipä sillä väliä ole. Jos en olisi jaksanut silmäillä koko tekstiä läpi, olisi tuokin kehoitus jäänyt huomioimatta....Suurin osa tekstistäsi oli lainausta tieliikennelaista (tosin huonosti merkittyä)...
Suorat lainaukset merkitään lainausmerkeillä. Voihan se olla vaikea ymmärtää, jos pääperiaatteena on yrittää ymmärtää väärin.
Spekulointeihin en ota kantaa. Poliisi ottaa tarvittaessa. Anonyymi kirjoitti:
...Suurin osa tekstistäsi oli lainausta tieliikennelaista (tosin huonosti merkittyä)...
Suorat lainaukset merkitään lainausmerkeillä. Voihan se olla vaikea ymmärtää, jos pääperiaatteena on yrittää ymmärtää väärin.
Spekulointeihin en ota kantaa. Poliisi ottaa tarvittaessa.> Suorat lainaukset merkitään lainausmerkeillä.
Joo, ylioppilaskirjoituksissa. Netissä on ollut jo vuosikymmeniä tapana käyttää > -merkkiä rivin alussa lainausta esittämään. Huomaat tämän vaikkapa kaikista sähköpostiohjelmista, jos niitä käytät.
Lainausmerkit ovat toimiva ratkaisu muutaman sanan mittaiseen lainaukseen, mutta jos lainaus ylittää yhden rivin, ei niitä noin merkitä. Itse asiassa, jopa kirjallisuudessa käytetään sisennyksiä, yms. keinoja erottamaan oma teksti jonkun muun tuottamisesta.
- Anonyymi
Edellä olevaan kannattaa pitää välimatkaa koska voi olla että moottoritien tai muun tien liikennevirtaan ei sujuvasti mahdu samaan väliin kahta autoa, vetoketjuperiaatteella siis olisi hyvä mennä. Varsinkin jos edellä oleva on hidas niin anna alla, pidä välimatkaa ja ehkä mennäkkin jo aikaisemmin päätien liikenteeseen kuin se edellä oleva kunhan et plokkaa sitä edellä olevan kaistanvaihtoa sitten.
- Anonyymi
Kannattaa myös muistaa, että ihan pienellä kaasun nostolla tai jopa pienen-pienellä jarrutuksella saat aikaan hidastuvuuden, jota vastaavan kiihtyvyyden tuottamiseen tarvitset satoja kilowatteja. Suomeksi sanottuna pyri siihen seuraavaan rakoon takana, ei edessä. Kokeile, voit yllättyä homman helppoudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674312Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D903870- 503406
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul202646Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!242498Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562353- 432187
- 471848
- 361810
- 301616